Syysmatka humisevalle harjulle: Brontë-sisarusten kodin ja kirjojen maisemat Yorkshiressä painuvat syvälle sydämeen
Tuulisia nummia ja pikku kyliä. Maalaispubeja ja kulttuuriretkeilyä. Brontën kirjailijasisarusten kotimaisemat Länsi-Yorkshiressa hurmaavat kävijän, joka rakastaa historiallisia ja luonnonkauniita kohteita.
Viehättävä alku erakkoelämälle! Kuukausi kidutusta, kääntelehtimistä ja sairautta! Voi näitä pohjoisen kalseita tuulia ja kolkkoja taivaita, kulkukelvottomia teitä ja vitkastelevia maalaislääkäreitä!
Nousemme pappilan ja hautausmaan kulmalta ylöspäin, pitkin pellon laitaa vievää maalaistietä. Pian polun vieressä alkaa näkyä tiheää kanervikkoa ja auringon kuivattamaa heinää. Edessämme aukeaa Haworthin nummi. Matala, puuton kanervamatto tuntuu jatkuvan ikuisuuksiin. Varoittamatta vastaan iskevä navakka tuulenpuuska panee haukkomaan henkeä.
Näihin maisemiin sijoittuu yksi länsimaisen kirjallisuuden maineikkaista rakkaustarinoista: Humisevan harjun Catherinen ja Heathcliffin repivä, onneton suhde. Moni onkin tuntenut houkutusta verrata heidän rakkauttaan näiden Pohjois-Englannin nummien nopeasti muuttuvaan säähän.
Haworth on runsaan 6 000 asukkaan maalaiskylä läntisessä Yorkshiressa, ja paikka vetää paljon matkailijoita. Tärkein syy vierailla täällä ovat kylän pappilassa 1820-luvulta kuolemaansa asti eläneet Brontën kirjailijasisarukset Emily, Charlotte ja Anne.
”Haworthin kylä on melkein epätodellisen suloinen. Sen lähellä avautuvat karut, kävelyille kutsuvat nummet.”
Emily Brontën ainoaksi jäänyt romaani Humiseva harju ja Charlotte Brontën kirjoittama Kotiopettajattaren romaani ovat romantiikan ajan klassikoita. Anne Brontën Wildfell Hallin asukasta pidetään yhtenä ensimmäisistä feministisistä romaaneista.
Teoksia yhdistää vahva paikan tuntu. Sisarusten maineen vuoksi seutua onkin jo kauan kutsuttu Brontë Countryksi.
Cobbles and Clay – kahvila ja keramiikkapaja, kertoo kyltti pienen kuppilan edessä. Sisällä kahvilassa yhdellä asiakkaalla on edessään iso aamiaislautanen, ja toinen kävijä rapsuttaa naapuripöydän koiraa. Kolmas maalaa savikulhoa keskittynein ilmein.
Haworthin kylä on niin perinteikkään tunnelmallinen, että se kävisi sellaisenaan Englannin maaseudun mainoksesta. Mukulakivisen pääkadun varressa on ravintoloita ja erikoisliikkeitä, joilla on söpöjä nimiä, kuten Wave of Nostalgia ja The Cabinet of Curiosities. Kylän laidalla sijaitsevalle rautatieasemalle puksuttaa neljästi päivässä höyryveturin vetämä juna. Sen pillin vihellyksen voi kuulla kylällä. Joillekuille tämä voisi olla jo melkein liian pittoreskia.
1800-luvulla Brontën sisarusten aikaan Haworth oli kaikkea muuta kuin söpö. Pohjois-Englanti oli teollisen vallankumouksen etujoukoissa, ja Länsi-Yorkshiren kylissä ja kaupungeissa toimi paljon tekstiiliteollisuutta. Työläisten olot tehtaissa olivat kurjat, eikä puhdas juomavesi ollut itsestäänselvyys. Taudit levisivät, ja vuosisadan puolivälissä 40 prosenttia lapsista kuoli ennen kuin täytti kuusi vuotta.
Leveä lattialankku narahtaa askelten alla. Haworthin vanhassa pappilassa aika on pysähtynyt 1800-luvulle. Talosta tehtiin Brontën perheen kotimuseo vuonna 1928. Sinne on ostettu takaisin heille kuuluneita tavaroita, kuten huonekaluja ja sisarusten lapsina askartelemia miniatyyrikokoisia kirjoja. Aikuisina he kirjoittivat näiden kukkatapettien ympäröiminä runonsa ja romaaninsa.
Brontët muuttivat Haworthiin isän papintyön vuoksi. Sisaruksilla oli jo pienenä taiteellisia taipumuksia. He lukivat kaiken, minkä käsiinsä saivat, ja kehittelivät jatkuvasti tarinoita ja kokonaisia mielikuvitusmaailmoja.
Annen, Emilyn ja Charlotten julkinen kirjallinen ura alkoi miespuolisilla salanimillä julkaistuista runoista. Omakustannekokoelmaa myytiin vain muutama kappale, mutta kolmikko teki rohkean päätöksen havitella uraa kirjailijoina. Sitä ennen he olivat työskennelleet elantonsa eteen vastentahtoisesti kotiopettajina.
”Sisaruksista Charlotte oli organisoija ja Anne viihtyi omissa oloissaan. Emily piti sekä nummilla kävelystä että kotitöistä, ja hän oli usein keittiössä perheen taloudenhoitajan Tabbyn kanssa. Häneltä kuuli paikallisia juoruja, jotka inspiroivat myös Emilyn kirjoittamista”, kertoo museonjohtaja Rebecca Yorke kirjoitushuoneessa, jota hallitsee keskellä lattiaa seisova iso pöytä.
Charlotte oli kolmikosta ainoa, joka ehti nauttia kirjallisesta menestyksestä, Yorke muistuttaa. Brontën perhe on Annea lukuunottamatta haudattu kylän kirkkoon pappilan viereen. Merkkinä haudasta on kaksi laattaa kirkon lattiassa. Toinen niistä on yhteinen tuberkuloosiin kuolleelle Emilylle ja kuusi vuotta hänen jälkeensä menehtyneelle Charlottelle. Sisaruksista kukaan ei elänyt yli 40-vuotiaaksi.
Alapuolellani oleva maa näytti levitetyltä kartalta; loistava sametinpehmeä ruohokenttä ympäröi rakennuksen harmaata kivijalkaa; niityllä, joka oli laaja kuin puisto, muodostivat vanhat ruusupensaikot tummempia pilkkuja; kuivan tumman metsän jakoi kahtia ruohottunut polku, jonka sammal oli vihreämpää kuin puiden lehdet; sitten kirkko linnan portin takana, tie, rauhalliset kukkulat, koko maisema lepäsi siinä syysauringon loistossa.
Syyspäivän valo on lämpimän oranssi, kun lähdemme Haworthista Brontë-matkailijoiden suosikkikävelylle. Se kulkee Penistone Hillin maaseutupuiston maisemissa ja päätyy noin 6,5 kilometrin päässä kylästä sijaitsevan vanhan talon raunioille. Suosion syy: Top Withensin rauniotilaa on pidetty Humisevan harjun eli Cathyn kotitalon esikuvana.
Alkuun kävelypolku etenee leppoisassa maastossa. Matkan varrella laiduntavat lampaat vilkaisevat meitä laiskasti ja jatkavat ruohon työstämistä. Reitin ensimmäinen etappi on vesiputous, jolla Brontën sisarusten kerrotaan istuskelleen, mutta se on pieni pettymys. Kesä ja syksy ovat olleet vähäsateisia, ja putous on vain vaimeasti kohiseva puro.
Sitten kulku muuttuu vaikeammaksi. Jyrkkä nousu panee sydämen hakkaamaan ja hengityksen kiihtymään. Kauempana nummella erottuu yksi iso puu ja sen vieressä talo. On kuitenkin mahdotonta arvioida, kuinka kaukana ne ovat, kun nummen aukeus sekoittaa mittasuhteet. Kilometri? Kaksi?
Vajaan tunnin kävelyn jälkeen saavumme Top Withensin raunioille. Harmaassa kivijalassa erottaa muutaman huoneen ja pienet ikkuna-aukot. On kieltämättä houkuttelevaa ajatella, että rinteessä satoja vuosia seisonut säänpieksämä talo olisi Humisevan harjun Earnshaw'n perheen kodin esikuva.
Todellisuus on toinen. Seinään kiinnitetty plakaatti kertoo, että rakennus ei loistonsa päivinäkään muistuttanut romaanissa kuvailtua taloa. Mitä siitä: tällä seudulla Brontën sisarukset elivät, näitä maisemia hekin katsoivat.
Ja mitä näkymiä ne ovat! Avaraa nummea joka suuntaan, ja suurta taivasta. Syksy on värjännyt nummen oranssilla, keltaisella, ruskealla sekä hennolla vihreällä. Katse lepää laveudessa, ja kun vetää keuhkot täyteen ilmaa ja puhaltaa ulos, olo tuntuu kevyeltä.
Talon yläpuolella rinteessä kasvaa heinää ja varpuja, mutta raunioita ympäröi paksu ja pehmeä ruohomatto. Siihen, vielä hetken lämmittävän auringon alle, tekisi mieli panna hetkeksi maate.
Tuiskua kesti kaiken yötä. Seuraavana päivänä puhalsi kylmä tuuli, joka toi uusia pilviä mukanaan, ja iltahämärässä laakso oli nietosten peittämä ja tiet ummessa.
”Paikallinen ja paikallinen”, tuhahtaa antiikkikaupan tiskin takana seisova nainen paksulla Yorkshiren aksentilla, jonka jokainen Emmerdale-sarjaa katsonut tunnistaa. On vaikea arvioida, vitsaileeko kauppias, kun puhumme Heptonstallin kylässä juuri tehdyistä tv-sarjan kuvauksista.
Ne ovat tuoneet kylän kapeille kaduille kuvausryhmän rekkoineen ja valoineen ja vaikeuttaneet kulkemista kohtuuttomasti, antiikkikauppias sanoo ja pyörittelee silmiään. Entäpä kirjailija, jonka teokseen tv-sarja perustuu. Voiko muualta pikkukaupunkiin muuttanutta sanoa paikalliseksi?
”Heptonstallin kylässä on juuri kuvattu 1760-luvulle sijoittuvaa tv-sarjaa. Ei ihme, sitä aikaa on täällä tallessa.”
Olemme lähteneet Haworthista päiväretkelle noin 15 kilometrin päähän Heptonstallin ja Hebden Bridgen kyliin. Ne sijaitsevat näköetäisyydellä toisistaan ja ovat niin ikään kiinnostavia kohteita kirjallisuudenystävälle.
BBC:lle kuvattu The Gallows Pole -sarja perustuu Hebden Bridgessä asuvan kirjailija Ben Myersin romaaniin. Sen tapahtumat sijoittuvat 1760-luvun Yorkshireen, ja on helppo ymmärtää, miksi sitä kuvataan juuri Heptonstallissa. Jos täällä irrottaisi muutaman liikennemerkin ja pubikyltin, voisi hyvin kuvitella siirtyvänsä 260 vuotta taaksepäin.
Heptonstallin mukulakivikadut ovat kapeita, ja niitä kehystävät tiiviinä nauhoina harmaanruskeasta kivestä rakennetut kaksikerroksiset talot. Rakennusten seinät ovat satojen vuosien nokeamat, monien talojen alakerran ikkunat yläkertaa suuremmat, jotta huoneissa näki kutoa kangasta käsin, kuten kylässä tehtiin ennen teollistumista.
Keskellä hiljaista kylää seisoo suuri kirkko, jonka seinää kiipeää kirkkaanvihreä sammal. Mittakaava on kotoisa, mutta tummassa näkymässä on samalla jotain ankaraa.
Mutta tässähän oli puhe kirjailija Myersin paikallisuudesta. Hän on yksi monista junantuomista luovien alojen työläisistä, jotka nykyään asuvat seudulla.
Heptonstallista on hulppea näkymä ja lyhyt mutta jyrkkä kävely metsittynyttä rinnettä alas Hebden Bridgeen. Se on Calderjoen penkereille harmaana helminauhana levittäytyvä 4 500 asukkaan kaupunki, josta tuli 1800-luvulla tekstiiliteollisuuden keidas. 1970-luvulle mennessä Herbden Bridge oli nuutunut entinen teollisuuskeskus, joka alkoi houkutella hippejä, taiteilijoita ja seksuaalivähemmistöjä.
Nykyisin se on luovan luokan suosima viihtyisä pieni kaupunki, jossa on esimerkiksi oma elokuvateatteri, vegaanista ruokaa tarjoavia baareja, kirjakauppoja ja keikkapaikka, jossa on esiintynyt muun muassa Patti Smith. Lauantaina yhdellä kylän aukioista on paikallisten taiteilijoiden markkinat, ja katusoittaja kuulostaa siltä kuin olisi suorittanut diplomin musiikkiopistossa.
Ben Myers sen paremmin kuin kukaan muu muualta tulleista nykyasukkaista ei kuitenkaan ole tunnetuin alueeseen liitetty kirjailija. Se kaikkein kuuluisin ei koskaan asunut täällä mutta on haudattu Heptonstallin pienelle hautausmaalle. Harmaa kivi ei erotu muista, kun katse haroo tuulen ja askelten lakoonnuttamaa kirkkomaata.
”Etsittekö jotain tiettyä hautaa”, kysyy penkillä keskellä hautausmaata jalkojaan lepuuttava mies.
Hän arvaa kyllä, millä asialla liikumme. Mies opastaa meidät oikeaan paikkaan, ja pian seisomme koruttoman harmaan kiven äärellä: Sylvia Plath Hughes 1932–1963.
Sylvia Plath jätti jäljen kirjallisuuden historiaan erityisesti naiseuden ja mielen järkkymisen kuvaajana. Eläessään yhdysvaltalaiskirjailija vain vieraili Heptonstallissa appivanhempiensa luona. Puoliso, runoilija Ted Hughes, jonka kanssa Plath kuolemansa aikaan eli jo erillään, päätti silti haudata tämän kylään.
Hughes-nimeä on yritetty hangata hautakivestä pois. Puoliso ei nauti suurta kunnioitusta Plathin ihailijoiden keskuudessa, ja moni pitää tätä vähintään osasyyllisenä kirjailijan itsemurhaan.
Hauta on maatuvien kukkien peitossa, päällimmäisinä erottuvat vielä tuoreet keltaiset ruusut.
Se oli nätti lintu, kaarteli meidän yläpuolellamme tuolla nummella. Se tahtoi päästä pesälleen, kun pilvet riippuivat melkein maassa kiinni ja se tiesi, että pian alkaa sataa.
Haworthin aamu valkenee tällä kertaa sateisena, niin kuin Yorkshiren syksyssä usein käy. Pitkän aamiaisen jälkeen puuskat taukoavat, ja tutkimme karttaa ja kelloa: millaiselle patikoinnille syyspäivän valoisa aika riittää?
Päätämme tyytyä lähikävelyyn ja seurata vajaan seitsemän kilometrin pituista polkua. Se vie nummien laitaa Ponden Kirk -nimiselle puron ja kallionkielekkeen kohtauspaikalle. Myös Brontën sisarusten tiedetään kulkeneen tuolla reitillä.
Lyhyt bussimatka Stanburyn kylään säästää meiltä kävelyn kapean maalaistien vartta, ja pian jo poikkeamme kylänraitin bussipysäkiltä kärrytielle. Ohitamme maalaistaloja ja kävelemme hetken pienen tekojärven vartta ennen kuin saavumme Ponden Hallin pihapiiriin. Täällä asui Heatonin perhe, joiden luona Brontët vierailivat usein. Sisarukset lainasivat talon kirjastosta luettavaa, kuten Byronin runoja.
”Lähes 200 vuotta sitten juuri tässä seisoi Emily Brontë. Hän katsoi samaa maisemaa ja ikuisti sen romaaniinsa.”
Tie jyrkkenee, ja pian olemme niin korkealla, että voimme ihailla pohjoisessa ja koillisessa kilometrien päähän ulottuvaa näkymää, leppoisaa kuin sunnuntaipäivä. On kumpuilevaa maastoa ja auringossa kylpeviä kirkkaanvihreitä nurmikenttiä, joita halkovat vanhat kiviaidat.
Toisessa suunnassa tunnelma on täysin erilainen. Kanervanummi värjöttelee teräksenharmaan taivaan alla ruskean eri sävyissä. Mitä ylemmäs rinnettä kiipeämme, sitä navakammin nummien tuuli tarttuu takkiin. Ohitamme korkealla kukkulalla seisovan maalaistalon ja pohdimme millaista täällä on asua ja tehdä työtä, kun talven myrskyt puhaltavat.
Ylitämme puron, jonka vieressä nousee suuri hiekkakivikieleke. Emily Brontë nimesi sen Penistone cragiksi. Kielekkeellä tuulee, mutta siinä seisoessaan voi ajatella, että Emily on vajaat 200 vuotta sitten katsonut lähes samaa maisemaa. Hän ikuisti näkymän kirjassaan myös Cathyn ja Heathcliffin kohtauspaikaksi.
Polku seuraa jyrkänteen reunaa, ja askelet on aseteltava tarkkaan, sillä sateen jälkeen kivet ovat märkiä ja maa pettävän pehmeää. Nummen ruskeaa, oranssia ja vihreää vaeltaa silmäkulmassa. Mieli tekisi ahmia maisemaa, mutta on paras pitää katse jaloissa.
Tuuli ulvoo, ja kaakosta nousee tumma pilvimatto. On kuin taivas kehräisi vimmatusti sadetta. Jostain kuuluu linnun kiivas jäkätys. On helppo kuvitella, miten tämä luonto ruokkii kirjailijoiden mielikuvitusta.
Sitten polku kääntyy alas ja laskeudumme kohti maalaistaloja. Nummen yllä puhkuva harmaa taivas jää taakse. Pian olemme taas Stanburyssä. Uskomatonta, että näin lähellä kylää on voinut imeytyä maisemaan, joka on kuin erämaata.
Stanburyn raitin varrella huomiosta kilpailee kaksi pubia: The Friendly ja Wuthering Heights. Jälkimmäisen takassa leimuaa tuli, jonka ääreen olisi ihana käpertyä lukemaan – mieluiten paksua, hienoa romaania.
Artikkelin kursivoidut sitaatit ovat romaaneista Humiseva harju (Otava 2006, suomentanut Juhani Lindholm) ja Kotiopettajattaren romaani (WSOY 2016, suomentanut vuonna 1915 Tyyni Tuulio).
Matka Brontë-sisarusten maille
Finnairin suorat meno-paluulennot Helsingistä Manchesteriin saa alkaen noin 220 eurolla. Julkiset yhteydet Manchesterista Brontë Countryn seudulle ovat hyvät, ja alueen sisällä on helppo liikkua bussilla.
Junamatka Manchesterista Leedsin kautta Keighleyyn vie noin 1,5 tuntia, ja Keighleystä on bussiyhteys Haworthiin. Hebden Bridgeen pääsee junalla Manchester Victorian asemalta puolessa tunnissa. Juna-aikataulut ja hinnat nationalrail.co.uk, paikallisbussit transdevbus.co.uk.
Majoitus
Haworthissa on valinnanvaraa yösijoissa, kunhan matkustaa hiljaisena sesonkina tai varaa majoituksen ajoissa. Kylän keskustassa on lukuisia tunnelmallisia ja tasokkaita b&b-paikkoja, kuten Park Top House ja Weavers Guesthouse. Majoitusta tarjoaa myös yksi kylän vanhimmista taloista: vuonna 1621 rakennetussa Old Hallissa on pubi ja majatalo. 2 hh hinnat sadan euron molemmin puolin.
Mökin vuokraus voi olla hyvä vaihtoehto. Britanniassa cottage tarkoittaa taloa, jossa on kaikki mukavuudet. Haworthin kylän alueella on useita vuokramökkejä (holidaylettings.co.uk).
