Suvilahti ja ikuinen kiista kaupunkikulttuurista – Voivatko kaupallinen ja omaehtoinen koskaan mahtua samalle tontille?

Viihteen kauppakeskus, Leppilampi-areena, ostari. Helsingin itäisen kantakaupungin Suvilahden polttavin keskustelunaihe on viime ajat ollut Suvilahti Event Hub – tapahtuma-areena, joka on puolessa vuodessa ehtinyt saada enemmän pilkkanimiä kuin keskivertorakennus koskaan.

Suvilahden suunnitelmista on uutisoitu jo vuosia, mutta viime keväänä suunnitelmat nytkähtivät reilusti eteenpäin, kun Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Suvilahden tapahtuma-alueen kaavamuutoksen. Päätöksen johdosta alueelle on tarkoitus rakentaa viihde- ja tapahtumakeskus Suvilahti Event Hub, joka koostuu tapahtumatiloista, hotellista-, toimistorakennuksesta sekä ravintoloista.

Juuri siinä nähdään ongelman ydin. Kuinka Suvilahden käy, jos suunnitelmat toteutuvat ja alueelle nousee uusi tapahtumakeskus? Tuleeko Suvilahdesta tuorein luku tarinaan, jonka aiempiin lukuihin kuuluvat esimerkiksi Lepakko, Nosturi ja VR:n makasiinit. Kulttuuritilat, jotka purettiin tuottoisamman bisneksen alta. Event Hubin lisäksi alueelle havitellaan muutakin, sillä Suvilahden Areena Oy on jättänyt kaupungille hakemuksen kehitysvarauksesta vieläkin suuremmasta areenasta Hanasaaren voimalan kylkeen.

Katoaako Tuska maakuntiin? Mitä käy Flow’lle, alueen suurimmalle festivaalille? Monet pelkäävät, ettei isoja ulkoilmatapahtumia pystytä jatkossa järjestämään Suvilahdessa. Flow ja Tuska ovat tiedottaneet järjestävänsä festivaalit Suvilahdessa vielä kesällä 2024. Sen jälkeisestä ajasta kenelläkään ei ole täyttä varmuutta.

Suvilahdessa noin kymmenen vuotta toiminut, kaupungin avustuksella ja vapaaehtoisvoimin rakennettu skeittipuisto jää varmuudella kaupungin suunnitelmien jalkoihin. On perusteltua kysyä, miksi Helsinki tekee näin kerta toisensa jälkeen. Miksi tilat, rakennelmat ja omaehtoisen kulttuurin järjestämisen mahdollisuudet lanataan jälleen?

Tai kuten toimittaja Niklas Storås asian kiteytti viime toukokuussa Helsingin Sanomissa: ”Leppilammen hallihanke on osa suunnitteluideologiaa, joka tuhoaa Helsingin”.

Väite on osuva mutta yliampuva. Uudet suunnitelmat tuskin tuhoavat Helsinkiä, mutta jotain omaleimaista kaupungista katoaa.

Suvilahti Event Hubista on julkisuudessa tullut ”Leppilammen hallihanke”, koska näyttelijä Mikko Leppilampi toimii hallihankkeen taustalla olevan Suvilahti Event Hub Oy:n hallituksen puheenjohtajana.

Suvilahti Event Hub on vuonna 2018 perustettu hanke­yhtiö, joka on toiminut hankkeen alullepanijana ja kehittäjänä. Leppilampi on yhtiön yksi perustajaosakkaista oman yhtiönsä kautta.

Muut kaupparekisteriin merkityt hallituksen jäsenet ovat tapahtuma-alan konkari Jyrki Hytti ja pitkän linjan kiinteistökehittäjä Hannu Lokka. Muita osakkaita ovat tv-alalla toiminut Aarni Kuorikoski sekä arkkitehdit Sami Horto ja Kalle Soini omien sijoitusyhtiöidensä kautta.

Yhtiön tavoitteena on rakentaa Suvilahteen kokonainen kortteli, joka ”mahdollistaa erinomaisen lähtökohdan eri­kokoisille tapahtumille ympäri vuoden ja luo alustan yhä laadukkaammalle viihteelle Helsingin keskustassa”. Näin lukee hallia suunnittelevan arkkitehtitoimiston verkko­sivuilla.

Ajatus on tietenkin kaunis. Silti tuntuu merkilliseltä, että on rakennettava uusia rakennuksia, kun vanhoista keikkapaikoista on jouduttu luopumaan. Silti voi kysyä sitäkin, olisivatko esimerkiksi Lepakko, Nosturi tai moni muukin tapahtumapaikka voineet pysyä pystyssä, jos kulttuurialan toimijat olisivat toimineet aikoinaan eri tavoin.

Ehkä olisivat. Tätä mieltä on kulttuurivaikuttaja Stuba Nikula, joka on ollut luomassa Helsingin kulttuurielämää jo 1980-luvun lopulta lähtien. Tällä hetkellä Nikula on toimitusjohtajana kaupungin omistamassa Helsingin tapahtumasäätiössä, jonka tehtävänä on ”kehittää Helsingistä entistä toimivampaa ja vetovoimaisempaa tapahtumakaupunkia”.

Nikula oli aikanaan mukana myös Suvilahden suunnittelussa, kun alue ja sen rakennukset otettiin kulttuuritapahtumien ja -työläisten käyttöön vuonna 2008. Flow-festivaali järjestettiin Suvilahdessa jo vuotta aiemmin, mutta silloin alue oli vuokrattu energiayhtiö Heleniltä.

Nikula pitää kulttuurialan kehittymisen suurimpana esteenä syvälle juurtunutta ajattelutapaa, jossa kulttuuritoimijat eivät ole aktiivisesti pyrkineet saamaan omistukseensa tiloja, joissa järjestävät tapahtumiaan. Toiminta tapahtuu vuokratiloissa ja perustuu lipputulojen ohella julkisen puolen rahoitukseen. Alan toimijat ovat näin vuokranantajansa, rahoittajansa sekä poliittisesti toimivan päättäjäkoneiston armon varassa. Jos talouden tai politiikan suhdanteet muuttuvat, vaikutukset voivat olla lopullisia.

Kulttuuritapahtumat syntyvät yleensä pienen porukan vimmasta – innosta luoda jotain uutta. Nikula muistuttaa, ettei vimma kanna pitkään, jos toiminnan tavoitteena on vuokrata tilat ja maksaa vuokrat avustuksilla ilman pitkän tähtäimen suunnitelmia.

”Rumasti sanottuna kulttuurialan toimijoiden pitäisi ymmärtää, että yrityksiä rakennetaan taseen kautta. Jopa yhdistyksiä rakennetaan taseen kautta. Pitäisi ymmärtää, että taseessa täytyy olla muutakin kuin kaksi tietokonetta ja kännykkä”, Nikula sanoo.

Nikula on itse ”Lepakon kellareiden kasvatti”. Lepakko jäi Helsingin kaupungin päätöksellä vuonna 1999 Nokian toimitilojen alle. Samoin kävi myöhemmin Nosturille. Nikulan mukaan näin ei olisi välttämättä käynyt, jos rakennus ei olisi ollut kaupungilta vuokralla vaan toimintaa pyörittäneiden ihmisten tai yhdistyksen omistuksessa.

”Tällä nykyisellä tietämykselläni olisin heti ruvennut miettimään, että miten kiinteistö ostetaan omaksi. Niin kauan kuin toiminta on vuokralaisena ja hyyryläisenä avustusten varassa, toiminta on haurasta ja herkkää. Mutta jos toimijat omistaisivat kiinteistönsä, tilanne muuttuisi. Se vaatii tietenkin paljon alkupääomaa ja pokkaa ja taloudellista osaamista, jota kulttuuripuolella ei välttämättä ole. Pitäisi olla myös 30 vuoden suunnitelma.”

Nikula muistuttaa, että kulttuuritoimijat ovat luontevia ”vanhojen ja hankalien” rakennusten käyttäjiä. Kiinteistöjen omistajille voisi olla helpompaa myydä kiinteistöt edullisesti kulttuuritoimijoille ja jäädä itse vain tonttivuokraajaksi.

Nikula toimi aikanaan myös Kaapelitehtaan toimitusjohtajana. Kaapelitehtaan omistus on yhtiöitetty kaupungin omistamalle yritykselle. Järjestelyn seurauksena Kaapelitehdas omistaa itse kiinteistön, jossa toimintoja pyöritetään. Sama yhtiö omistaa myös Suvilahden alueen vanhat rakennukset, kuten Circon ja Tiivistämön.

”Siksi se on ollut menestystarina. Kaapeli päättää itse kiinteistönsä käytöstä ja on pakotettu tekemään pitkän kaaren suunnittelua.”

Kaapelitehdas on kuitenkin poikkeustapaus, koska se on aina ollut kaupungin omistama yhtiö. Omistusjärjestelyissä kaupunki siirsi taseomaisuuden eli käytännössä Kaapelitehtaan kiinteistön yhdestä taskusta toiseen eikä siirtänyt tai myynyt omaisuuttaan ulkopuoliselle.

Nikulan puheissa vilahtaa termi ”kulttuurikapitalismi”, joka marxilaisen teorian hengessä voisi tarkoittaa sitä, että kulttuuriala ottaisi enemmän vastuuta ”tuotantovälineidensä” omistuksesta. Kiinteistöjen omistaminen vapauttaisi kulttuuritoimijat poliittisista suhdanteista. Tai Nikulan sanoin he eivät enää olisi paikallisten poliitikkojen armon varassa, kuten on tilanne monessa muussakin eurooppalaisessa kaupungissa.

”Olemme omistusasujakansaa, mutta Helsingissä on musiikkiopistoja, jotka ovat maksaneet tiloistaan vuokraa jo viisikymmentä vuotta. Ne ovat pitkässä ja vahvassa kunnan ja valtion rahoituksessa. Opistojen hallituksissa istuu lasten vanhempia, jotka saattavat olla juristeja, pankinjohtajia ja ekonomisteja, mutta siellä hekin kiltisti maksavat vuokraa eivätkä ajattele, että tilat voisivat olla heidän omistuksessaan.”

Liikunta- ja urheilupuolella toimintapaikkojen omistaminen on yleistynyt. Urheiluseurat ovat hankkineet omistukseensa suorituspaikkoja ja ovat myös rakentaneet uusia tiloja omilla rahoillaan yhteistyössä kaupungin kanssa.

”Kaupungilla on mekanismeja, joilla liikuntaseuran tasetta rakennetaan, ja esimerkiksi Puistolassa seurat ovat rakentaneet peltihallin, jossa on pelattu tennistä ja sulkapalloa, ja sitten kun lainoista on maksettu kaksi kolmasosaa pois, niin rakennuksia on käytetty takuuna ja on rakennettu lisärakennus ja sitten taas uusi lisärakennus. Miksi tämä sama malli ei siirry kulttuuri- ja taidepuolelle”, Nikula kysyy.

”Pitääkö tässä siteerata Hjallis Harkimoa, jonka mukaan kaiken hyvän alku ja juuri on juniorityö ja suorituspaikat. Hän puhui jääkiekosta, mutta se pätee myös rokkenrolliin. Venue [areena konserteille ja muille tapahtumille] on yksi suorituspaikka, mutta täytyy pitää huolta myös juniori­työstä.”

Ei ole yllätys, että Nikula pitää Suvilahden rakennushanketta tervetulleena. Hän uskoo, että tapahtuma-areenan lisäksi halliin tulee riittävästi ”kaupallisia neliöitä”, hotelli- ja toimistotilaa, jotka mahdollistavat kulttuuritapahtumien järjestämisen taloudellisesti kannattavasti.

”Jos joku rakentaisi vain venuen, niin meidän kustannustasolla sen käytöstä tulisi todella kallista, mutta kun on kaupallisia neliöitä osana kokonaisuutta, niin silloin venueblokkia voidaan ikään kuin sisäisesti subventoida.”

”Tuollainen tila on tervetullut ja tarpeellinen. Markkinat sitten näyttävät, onko sille käyttöä ja mikä on sen käyttöaste.”

Nikula vertaa uuden hallin toimintamallia Kvarteret Victoriaan, joka on Jätkäsaareen rakennettu taiteilijoille tarkoitettu asuinkiinteistö. Siinä on noin sata asuntoa, joiden vuokrilla ja yhtiövastikkeilla rahoitetaan muun muassa kiinteistössä toimivaa Viirus-teatteria.

”Ikään kuin vasen käsi tekee vähän kaupallisempaa niin oikea käsi voi tehdä vähän aatteellisempaa.”

Yksi Suvilahden aluetta käyttäneistä suurista festivaaleista on Tuska. Myös Tuskan toimitusjohtaja Eeka Mäkynen toivottaa uuden areenan tervetulleeksi. Tuskan väki on ollut Helsingin kaupungin ja Suvilahti Event Hubin porukan kanssa tiiviissä yhteistyössä jo vuosia ja saanut kaupungilta lupauksen siitä, että Suvilahdessa voi järjestää ulkotapahtumia myös tulevaisuudessa.

Mäkynen sanoo, että uudelle hallille on tarvetta. Helsingistä puuttuu uuden hallin kokoinen konserttipaikka, jota kaikki konserttijärjestäjät tarvitsevat. Vanhassa Helsingin jäähallissa on rajoitteensa, Hartwall-areena on Venäjä-pakotteiden takia pois käytöstä ja keskustan keikkapaikkoja on muutettu hotelli- ja toimistotiloiksi.

”Tämä on ihan hirveä tilanne konserttien järjestäjille. Me teemme keikkoja Vanhalla Ylioppilastalolla, Kulttuuritalolla ja Tavastialla eli samoissa paikoissa, joissa konsertteja on järjestetty jo 70-luvulla.”

Mäkynen on luottavainen, että he voivat järjestää Tuskan Suvilahdessa myös rakennusvaiheen aikana.

Mäkynen luottaa kaupungin ”hyvään tahtotilaan” pitää Suvilahti avoimena isoille tapahtumille myös tulevaisuudessa.

”Jos Suvilahti rakennettaisiin täyteen, niin Helsingissä ei olisi enää mitään isoa paikkaa. Se tarkoittaisi sitä, että kaikki tapahtumat häviäisivät naapurikaupunkeihin. En usko, että Helsinki haluaisi sitä ikimaailmassa”, Mäkynen sanoo.

”Meille tärkeintä on, että voimme pysyä Suvilahdessa. Kakkosasia on se, että jonnekin päin kaupunkia tulisi suunnitellun kaltainen keikkapaikka. Onhan se ankeaa, että nyt pitää lähteä Tampereelle katsomaan bändejä tai viemään Turkuun [Logomoon] tv-produktioita, kun jotain kuvataan.”

Tuskan yksi perustaja ja Tavastia-klubilta pian eläköityvä Juhani Merimaa suhtautuu suunnitelmiin Tuskan nuorempaa polvea kriittisemmin. Merimaa pitää Suvilahden areenaa sinänsä tervetulleena mutta on huolissaan erityisesti hankkeen vaikutuksista festivaalien talouteen.

”Festivaalin pitäisi saada hallinnoida kaikkia mahdollisia tulovirtoja eli lipunmyyntiä, anniskelua, sponsorin hankintaa, narikkatoimintaa ja niin edelleen. Jos sinne halliin tulee oma anniskelija ja me vuokraamme vain tätä aluetta, niin silloin me saamme vain pääsylipputulot omaan kassaamme.”

Hän muistuttaa, että alueen vanhoissa rakennuksissa on jo ravintoloita ja uusiin tiloihin tulee lisää anniskelutiloja.

”Festivaalitalouden kannalta ne ovat ongelmallisia. Joudummeko tekemään heidän kanssaan jonkinlaisia sopimuksia, jotka lopulta heikentävät festivaalijärjestäjän taloutta? On selvää, että he [tulevien rakennusten omistajat] haluavat tilojensa käytöstä korvausta ja sen maksaa festivaalin järjestäjä. Tai jos siellä on katsomo, niin festivaalijärjestäjä joutuu maksamaan sen käytöstä. Eivät he halua rikkoa omaa ansaintalogiikkaansa.”

Merimaa on miettinyt paljon myös festivaalien tulevaisuutta Helsingissä.

”Kysymys on kokonaisuudesta ja koko alueen kokonais­ideasta. Missä määrin se pyrkii olemaan festivaalipuisto ja missä määrin kokoelma kulttuurirakennuksia. Miten tämä kokonaisuus sovitetaan yhteen? Tässä tarvitaan vuoropuhelua festivaalijärjestäjien ja kaupungin kesken”, Merimaa sanoo.

Hän muistuttaa, että festivaalit edellyttävät riittävän isoa avointa rakentamatonta kaupunkitilaa – mieluiten ilman ”kiinteitä kukkaistuksia”. Nyt Suvilahden vapaa alue pienenee väistämättä, minkä takia festivaalien yleisömäärien kasvattaminen ei ole jatkossa mahdollista.

”Olisi sääli, jos tämä menetettäisiin rakentamalla alue liian täyteen muita kulttuuritiloja. Ne tuovat aivan varmasti mielenkiintoista toimintaa sinne, mutta festivaalitoiminta voi kuolla sieltä pois. Festivaalit ovat toki vain pieni lisä kaupungin kulttuuritarjonnassa, mutta ne ovat yleisölle tärkeitä tapahtumia”, Merimaa sanoo.

Katajanokan laidalla on yksityisessä omistuksessa oleva Allas Sea Pool, jonka neuvotteluhuoneessa istuu kaupunkikulttuuria vuosikymmenet ajanut ja kehittänyt Raoul Grünstein, Allas Sea Poolin omistavan yhtiön toimitusjohtaja. Hymy on haastattelupäivänä elokuun lopulla herkässä. Altaan toiminta on koronasta ja Viking Linen törmäyksestä johtuneiden kolmen poikkeusvuoden jälkeen hyvässä vauhdissa ja toiminta on kääntynyt taas kannattavaksi.

Hymyyn on aihetta siksikin, että samaan aikaan kun juttelemme, Helsingin kaupunkiympäristövaliokunta käsittelee kokouksessaan Allas Sea Poolin taustalla toimivan yrityksen Nordic Urbanin kehitysvarausta. Sen tavoitteena on saada Altaan toiminnalle lisää tilaa, rakennusoikeutta ja pitkä vuokrasopimus. Nykyinen sopimus päättyy seitsemän vuoden päästä. Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi kehittämisvarauksen, ja kaupunginhallituksen on määrä vahvistaa se lokakuun lopulla.

Tontille on tulossa kylpylä, ulkoaltaita, saunoja, hyvinvointi- ja liikuntatiloja, tapahtumatiloja yleisö- ja yritystapahtumiin sekä ravintolatiloja. Tilojen neliömäärä kolminkertaistuu.

Grünstein ymmärtää Stuba Nikulan omistusmallin mutta suhtautuu siihen epäillen. Ongelma on rakennusten arvo. Kyse on valtavista rahoista, useimmiten joka tapauksessa miljoonista euroista kiinteistöä kohden, eikä sellaisia rahoja monellakaan taholla ole.

Kulttuurille korvamerkittyä varallisuutta on tyypillisesti säätiöillä, kuten esimerkiksi ruotsinkielisen kulttuurin yllä­pitoon keskittyvällä Konstsamfundetilla.

”Pienillä ja keskisuurilla toimijoilla ei ole mahdollisuuksia omistaa tilojaan, ellei julkinen taho tarjoa siihen rahoitusta. Esimerkiksi teatterit ovat pieniä toimijoita, joiden varallisuus on niin rajallista, ettei niillä ole mitään mahdollisuuksia hankkia omia rakennuksia. Tuossa kokoluokassa olevat toimijat koittavat yleensä löytää kiinnostavan, usein epätyypillisen tilan ja suopean vuokranantajan, jolle se toiminta sopii”, Grünstein sanoo.

”Omistamiseen tarvitaan todella paljon pääomia. Yksityiselle toimijalle pääoman kerääminen on varsin vaikeaa. Jos Stuba Nikulan mallissa on ajateltu niin, että valtio tai kunta antaa pääoman, niin se on toki kiinnostava ratkaisu. Mutta satojen miljoonien eurojen siirtäminen kulttuuritoimijoille voi ainakin tällä hetkellä olla liian iso temppu tehtäväksi. Toisaalta ne eivät jatkossa tarvitsi niin isoja toiminta-avustuksia.”

Toinen ongelma kulttuurintuottamisen näkökulmasta on se, että vuokranantaja haluaa tietenkin rahalliset tuotot eikä tyypillisesti ole juurikaan kiinnostunut kulttuuritoiminnan itseisarvosta tai edes sen tuottamien ihmisvirtojen saati mainehyötyjen vaikutuksista kiinteistön liikearvoon.

”Tästä syystä kantakaupungin alueelta ovat kadonneet monet klubitilat, kuten Nosturi, Circus tai Virgin Oil ja Lepakkokin aikanaan. Ne ovat kaikki menneet niin sanotusti parempaan, siis paremmin tuottavaan, käyttöön. Kun rakennusten omistajat rupeavat ’kehittämään tiloja’ eli maksimoimaan tuottojaan, niin kulttuuritoimijat putoilevat pois.”

Grünstein muistuttaa, että kiinteistörahoittajat ovat myös varsin konservatiivisia. Vähänkään poikkeavat hankkeet saavat harvoin rahoitusta. Tämän hän sai huomata etsiessään Allas Sea Pool -konseptilleen rahoittajia. Harva rahoittaja uskoi, että kolera-altaaseen rakennettava uima-allas ja saunakokonaisuus voisi olla taloudellisesti toimiva konsepti. Sama konservatiivisuus pätee kulttuuriin muutenkin.

”Kulttuuri ei ole se alue, joka saisi kiinteistörahoittajat tyytyväisiksi. Ei auta mennä kyselemään, että ’hei meillä olisi tällainen teatteriryhmä ja nyt haluisimme oman teatterin, että rakennatteko’.”

Kyse on vuokranmaksukyvystä ja siitä, pystyykö rahoituksen hakija vakuuttamaan sijoittajat riittävän turvallisesta kassavirrasta pitkälle tulevaisuuteen.

”Sijoittajat katsovat vuokralaisen tilinpäätöksiä ja huomaavat, että [kulttuuritoimijoiden] tulot ovat riippuvaisia poliittisista päätöksistä: siellä on avustuksia, säätiörahaa ja vähän lipputuloja. Toiminta on siis riippuvaista poliittisista päätöksistä. Jos maalle tai kaupungille valitaan tietynlainen hallitus, joka päättää leikata kulttuurirahoitusta, kuten nyt saattaa käydä, niin silloin toimijasta tulee epävarma vuokranmaksaja, mikä karkottaa sijoittajat.”

Tilojen omistaminen poistaisi tämän ongelman, mutta jälleen puhutaan valtavista alkupääomista, on kyse kiinteistön ostamisesta tai siitä, että joku muu rakentaisi sen.

”Jos etsit poliittista tahtoa vaikka nykyiseltä hallitukselta ja ehdotat, että tällaiseen tarkoitukseen siirrettäisiin 300 miljoonaa euroa, niin it’s not gonna happen.”

Vanhoja rakennuksia voisi periaatteessa antaa kulttuuri­väelle vaikka ilmaiseksi, mutta näin ole kuitenkaan tehty, vaan monesti vanhat rakennukset on lopulta purettu. Ilmaiseksi antamisessa olisi ongelmansa, sillä rakennukset tulee tyypillisesti silti remontoida, mutta rakennuksille saataisiin uusi ”jälkiteollinen” elämä kulttuurikäytössä.

”Siinä olisi mahdollisuus, johon on tartuttu monissa merkittävissä kaupunkikeskuksissa ympäri Eurooppaa. Tässä isossa eurooppalaisessa muutoksessa maali-, kaapeli- ja paperitehtaat, veturihallit, teurastamot ja kutomot ovat löytäneet uuden elämänvaiheen. Historia on läsnä ihmisen kokoiselle kulttuurille. Esimerkkejähän löytyy myös monista kotimaisista kaupungeista. Ajattelen, että tähän voisi kehittää sabluunan, jolla konversio voitaisiin tehdä public–private–people-yhteistyönä. Siis julkista ja yksityistä rahoitusta ja toimija, joka ymmärtää, miten tila saadaan hengittämään.”

Grünstein ei halua tarkemmin kommentoida Suvilahden kahta julkisuudessakin esiteltyä hallihanketta, koska ei tunne riittävästi niiden suunnitelmia. Hän suhtautuu ainakin suurempaan areenahankkeeseen hieman epäilevästi.

”En osaa sitä muuten kommentoida kuin että se on aika ison oloinen, ja suurhalleja on yhteen kaupunkiin tarjolla jo kolme. Tykkään enemmän ihmisen kokoisista hankkeista. Täällä on jonkinlainen mammuttitauti, että isoa pitää saada. Sellaiset eivät välttämättä luo elävää kaupunkiympäristöä. Eipä esimerkiksi Hartwall-areena ole luonut ympärilleen mitään kovin kiinnostavaa kaupunkikulttuuria.”

Jos Suvilahden kaavoitus olisi edennyt Helsinkiä vuodet 2005–2017 johtaneen Jussi Pajusen toivomalla tavalla, koko tapahtumatilasta ei nyt edes puhuttaisi. Pajusen tahto oli saada alue asuin- ja toimistokäyttöön, mutta kun valta vaihtui, vaihtuivat myös suunnitelmat.

Flow-festivaalin Suvi ja Tuomas Kallio ehdottivat kaupungille vuonna 2017 alueen muuttamista tapahtuma-alueeksi, ja samana vuonna pormestarina aloittanut Jan Vapaavuori innostui ideasta. Kaupunki ei kuitenkaan ryhtynyt itse toteuttamaan ideaa vaan ryhtyi etsimään kaupallista toimijaa, jolla olisi hyviä ideoita ja kyky toteuttaa niitä. Helsingin Sanomille antamassaan haastattelussa Vapaavuori käynnisti julkisen ideointikilpailun alueen kehittämiseksi ja kutsui kaikkia asiasta kiinnostuneita ottamaan yhteyttä kaupunkiin ja tekemään ehdotuksia.

Ehdotuksia alueen kehittämisestä tuli kourallinen, ja Suvilahti Event Hub -työryhmän ehdotus oli kahden parhaan joukossa. Toinen oli Event Village Oy:ltä, jonka hallitukseen kuuluvat Flow’n toimitusjohtaja Suvi Kallio ja taiteellinen johtaja Tuomas Kallio. Kaupunki ehdotti Suvilahti Event Hub -ryhmälle ja Event Villagelle, että he olisivat toteuttaneet alueen kehittämisen yhteistyössä, mutta Imagen saamien tietojen mukaan Event Village oli vastahakoinen yhteistyölle Leppilammen ryhmän tai minkään muunkaan yhteisön kanssa. Kaupunki palkkasi jopa kiinteistökonsultin ratkomaan osapuolten eriäviä näkemyksiä.

Lopullisesti asian ratkaisi kärkikaksikon ehdotusten välillä käyty kaupungin kilpailutus, joka päätyi Event Hubin kannalle. Tämän jälkeen kaupunki ja Suomen Arkkitehtiliitto SAFA järjestivät vielä neljälle kutsutulle arkkitehtitoimistolle suunnittelukilpailun, jonka kuluista vastasi Suvilahti Event Hub. Tämän kilpailun voitti Cederqvist & Jäntti Arkkitehdit työnimellä Contiki, jonka ehdotuksen pohjalta rakennuskokonaisuutta nyt edistetään.

Mutta kun katsoo ja kuuntelee Mikko Leppilampea saunaravintola Löylyssä, hänestä täytyy tuntua siltä, että nyt hanketta pikemminkin hidastetaan.

Leppilammen silmät leimuavat ja kädet heiluvat. Leppilampi puhuu pitkään, niin pitkään että lähettää pian haastattelun päättymisen jälkeen tekstiviestin, jossa pahoittelee blastaamistaan.

Aloitetaan asioista, jotka korpeavat Leppilampea. Niitä riittää, sillä hanke, jolla on menestyneen näyttelijän ja juontajan komeat kasvot, on saanut monet ärtymään. Suuttumusta on lisännyt sekin, että Leppilammen hanketta on pidetty syyllisenä siihen, että Suvilahden skeittipuisto joudutaan purkamaan.

Skeittipuiston tontti oli alun perin annettu skeittareille määräajaksi vuoteen 2018 saakka. Kaupunki neuvotteli viime kevääseen asti noin puolitoista vuotta skeittiyhdistys Helride Collective ry:n kanssa. Kaupunginhallitus päätti myöntää yhdistykselle 250 000 euron avustuksen tilapäisen skeittirampin rakentamiseen. Lisäksi Suvilahden vieressä sijaitsevan entisen Hanasaaren voimalan alueelle on tarkoitus rakentaa pysyvä skeittipaikka, jonka suunnitteluun skeittarit on tarkoitus ottaa mukaan.

Skeittaajia ja muitakin alueen toimijoita edustava Suvilahden skeittiparkin ja lähialueen ystävät sekä tukijat ry päätti kuitenkin tehdä Helsingin valtuuston kaavamuutoksesta valituksen viime kesänä. Neuvottelut olivat sujuneet molempien osapuolien mukaan hyvässä hengessä. Kaupunki yllättyi valituksesta.

Valituksen perusteluiden mukaan ”valtuuston hyväksymä asemakaava johtaa Suvilahden DIY skeittiparkin ja sen ympärille rakentuneiden toimintojen mukanaan tuomien erityisten arvojen häviämiseen”.

Myös yksi yksityishenkilö valitti kaavasta.

Suvilahden skeittiparkin ja lähialueen tukijat sekä ystävät -yhdistyksen varapuheenjohtaja Joni Kiiskilä sanoo, että skeittaajat eivät tarttuneet kaupungin tarjoukseen, koska he olisivat menettäneet uskottavuutensa Suvilahden skeittiparkin puolustamisessa.

”Silloin olisimme olleet vaihtokaupan tekijä. Ei me olla lähdetty missään vaiheessa vaihtamaan mitään. Meidän pääagenda on Suvilahden skeittiparkki ja sen säilymisen puolustaminen. Sitä me puolustamme loppuun asti”, Kiiskilä sanoo.

Hän sanoo, että yhdistys aikoo käyttää skeittiparkin puolustamiseksi ”kaikki mahdolliset lailliset keinot ja oikeusasteet”. Sen lisäksi yhdistys pyrkii vaikuttamaan julkisuuteen ”tunnevaikuttamisella”, jolla he koittavat saada ruohonjuuritason toiminnan näkyväksi julkisessa keskustelussa.

”Rahalla tai lobbaamisella vaikuttaminen ei ole meille mahdollista, joten käytämme mediaa apuna tunnepohjaiseen vaikuttamiseen. Ei meillä ole muita keinoja kuin se ja eri oikeus­asteet.”

Kiiskilä korostaa, että skeittaajien taistelu ei liity Mikko Leppilampeen.

”Ei hän voi asioista päättää, vaikka esiintyykin hankkeen takia julkisuudessa. Meillä ei ole henkilökohtaisesti häntä vastaan mitään, vaan taistelemme asian puolesta.”

Leppilampea harmittaa, kuinka monen tahon vuosia valmistelema ja Helsingin kaupungin toiveesta käynnistynyt hanke on julkisuudessa kääntynyt ”Leppilampi-areenaksi” tai ”viihteen kauppakeskukseksi”.

Leppilampi suhtautuu hankkeeseen ”jonkinlaisena omana elämäntyönään”. Hän on muiden osakkaiden tapaan edistänyt hanketta omilla rahoillaan, yrittäjän riskillä, mutta ei halua avata rahasummia sen enempää. Ennen kuin mahdollisuus Suvilahteen avautui, Leppilampi työryhmineen ajoi vastaavan kaltaista paikkaa milloin Vantaan Aviapolikseen, milloin Tapiolaan, Otaniemeen tai Pasilaan.

”Ei sinne kukaan ole rakentamassa mitään suurareenaa tai ostaria vaan tapahtumatilaa, joka palvelee tätä kaupungista puuttuva tilaa. Sitä koko ala tarvitsee”, Leppilampi sanoo.

Samasta syystä Leppilampea korpeaa terminologia ja ne mielikuvat, joita syntyy, kun puhutaan ”hallista” tai ”areenasta”. Leppilampi nimittäin pelkää, että ihmisten mielissä hanke kuulostaa jäähallilta tai Hartwall-areenalta. Hänestä osuvampia sanoja olisivat kulttuuritalo tai musiikkitalo, mutta ne ovat jo muussa käytössä.

”Tämä on ’shoebox consept’ eli se on kenkälaatikon muotoinen, joka on liikuteltavien äänieristeseinäparien myötä jaettavissa eri kokoisiin kenkälaatikon muotoisiin lohkoihin esimerkiksi niin, että keskelle jää kahden neljäsosan kokoinen lohko ja päihin neljäsosan lohkot”, Leppilampi kertoo

”Yhdessä päädyssä voi olla vaikka meneillään 700 hengen tapahtuma, ja samaan aikaan seinän toiselle puolelle voidaan rakentaa 3 000–4 000 hengen rock- tai klassisen musiikin konserttia. Korkeutta on 20 metriä, joten siellä voi olla vaikka sirkusesitys tai pelata lentopalloa.”

Leppilampi sanoo, että Altaan ja Löylyn tapaan rakennukseen tulee ”hulmu” eli katto, jonka päällä voi kävellä.

”Se toimii katsomona ulkoilmatapahtumissa, ja pihalle jää mahdollisuus pitää jopa 10 000–12 000 hengen ulkoilmakeikkoja. Sitten festareilla se toimii osana tapahtumaa. Ravintolat, infrat, vessat toimivat, ja kun huvilupa ulkona päättyy, DJ:t tai bändit voivat soittaa sisällä vaikka aamuviiteen musiikkia.”

Sitäkin Leppilampi ihmettelee, mistä puhutaan, kun puhutaan ”kulttuuripiireistä”. Hän viittaa erityisesti Helsingin Sanomien toukokuussa julkaisemaan artikkeliin, jonka mukaan ”monet kulttuurialalla työskentelevät ovat hankkeesta näreissään”.

Leppilampi puistelee päätään, kopauttaa pöytää, katsoo tuimasti silmiin ja luettelee tahoja, jotka edustavat laajasti tapahtuma-alaa ja jotka ovat kannattaneet areenan rakentamista.

”Jokainen yhteystieto on annettu, mutta ei heiltä ole kysytty, koska se ei ole kiinnostavaa, vaan media on keskittynyt vastakkainasetteluun. Keikkamyyjät, lippufirmat, televisiokanavat, tuotantoyhtiöt, promoottorit, festarijärjestäjät, tekniikkatoimittajat, ravintola-ala. Miksi heidät on unohdettu ja puhutaan vain että ’kulttuuripiirit vastustavat’? Se ei pidä paikkaansa, se on valhe”, Leppilampi sanoo.

”Pitäisi ensin selvittää, että keitä tarkalleen ottaen tarkoitetaan, kun puhutaan kulttuuripiireistä? Ketkä tätä tosiasiassa vastustavat ja ketkä eivät?”

Keitä kulttuuripiirit sitten ovat ja mitä he ovat mieltä? Yli kymmenelle kulttuuri- ja tapahtuma-alaa edustavalle organisaatiolle – yhdistyksille ja yrityksille – lähetettyyn sähköpostikyselyyn tuli Tavastiaklubin Juhani Merimaa mukaan lukien yhdeksän vastausta. Luulisi, että näreissään olevat ottaisivat yhteyttä, mutta ränttäysvastauksia ei tullut.

Yle Urheilu ja tapahtumat -yksikön johtaja Panu Pokkinen pitää hanketta ”hyvin positiivisena mahdollisuutena”. Yle on enemmän tapahtumien välittäjä kuin niiden järjestäjä, mutta Ylellä on yhä keskeinen rooli, kun puhutaan kulttuurista.

”Potentiaali on olemassa ja Helsingistä puuttuu tuonkaltainen tila, joka on suunnattu tilaisuuksille tai konferensseille, jotka ovat liian pieniä areena-kokoisiin tiloihin mutta liian suuria esimerkiksi konsertti- ja klubitiloihin. Tuollaiselle joustavasti muokkautuvalle tilalle on tarve”, Pokkinen kirjoittaa.

Elävän musiikin yhdistys Elmu puolestaan toteaa viestissään, että ”Event Hub vastaa Helsingissä tietyn kokoisten kulttuuri- ja esitystilojen puutteeseen ja tuo kulttuuria saavutettavaksi itäiseen kantakaupunkiin”.

Elmu muistuttaa kuitenkin, että hanke on ”tyypillinen sijoittajavetoinen kiinteistökehityshanke”, jossa on vaarana kulttuurin vetovoiman käyttö kaupallisen toiminnan kiihdyttämiseen.

Elmu tähdentää, että kaupunki tarvitsee lisää esiintymistiloja mutta harmittelee omaehtoisen kulttuurin tilan kapenemista. Silti Elmu pitää hanketta tervetulleena.

”Helsinki tarvitsee kansainvälisen tason nimekkäämmille artisteille soveltuvia esiintymistiloja, jotta Helsinki pysyy kilpailukykyisenä kulttuuri- ja konserttikaupunkina.”

Suvilahdessa toimivan sirkuskeskus Cirkon toiminnanjohtaja Jarkko Lehmus sanoo aiheesta käydyn julkisen keskustelun kärjistyneen sosiaalisessa mediassa turhan paljon. Hän kritisoi mediaa asian tunnepitoisesta käsittelystä, josta aikaisempiin kaavapäätöksiin liittyvät asiat ovat unohtuneet.

”Uutisointi on ollut lähinnä sitä, että nyt tänne tulee tämä pytinki ja se jyrää ruohonjuuritason kulttuurin. Kaupunki rakentaa joka tapauksessa jossain vaiheessa aikaisemman kaavapäätöksen mukaan kadun skeittiparkin tontille riippumatta siitä miten Event Hubille lopulta käy.”

Hän pitää rakennushanketta tervetulleena, vaikka rakennusaika vaikeuttaakin alueella toimimista monin tavoin. Hänen mukaansa Event Hub piristää aluetta pidemmän päälle, ja hän toivoo, että alue pysyy myös suurten tapahtumien käytössä riippumatta Event Hubista.

Kyselyyn vastasivat myös Live Nation, Suomen Kansallis­ooppera, Suomen Elokuvasäätiö (SES) ja Kom-teatteri. Oopperalla ei ole hankkeeseen kantaa, SES toivottaa areenan tervetulleeksi, Kom-teatterin Susanna Airaksinen kritisoi vastakkainasettelua julkisessa keskustelussa eikä halua ottaa puolta asiassa vaan toivoo monisyisempää keskustelua. Suomen Taitelijaseuralla ei ole kantaa hankkeeseen. Puheenjohtaja Teemu Mäki pohtii, että onko tämänkokoiselle venuelle todella tarvetta, mutta Taitelijaseura ”toivottaa hubille menestystä.”

Tuska aikoo pysyä Suvilahdessa, mutta alueen toisen suurtapahtuman järjestäjä Flow Festival Oy ilmoitti keväällä, että he jättävät Suvilahden. 26.4. päivätyn tiedotteen mukaan ”Suvilahden alueella alkaa remontti, joten siellä ei voi enää järjestää seuraavia festivaaleja.”

Leppilammen mukaan Flow-porukan suhtautuminen Event Hubiin ei ole ollut kovin suopeaa. Flow-organisaation tapa ilmoittaa Suvilahdesta lähdöstään ihmetyttää Leppilampea. Päivä on sama, jolloin Helsingin valtuusto vahvisti Suvilahden uuden asemakaavan. Leppilammen mielestä oli ”arveluttava sattuma”, että Flow tiedotti lähdöstään samana päivänä kuin valtuusto hyväksyi kaavan.

”He kuitenkin kilpailivat samasta hankkeesta. Mitä jos he olisivat voittaneet, olisivatko he sitten mahtuneet Suvilahteen”, Leppilampi sanoo.

Flow’n toimitusjohtaja Suvi Kallio kirjoittaa sähköpostissaan, että kyse on sattumasta päivän suhteen. He tiedottivat lähdöstään saatuaan tietää, että suunniteltujen rakennustöiden tähden kaupunki ei vuokraa festivaalille sen tarvitsemia maa-alueita enää vuonna 2024.

Asemakaavasta tehdyn valituksen takia rakennustyöt siirtyvät ja Flow ja muutkin alueen ulkoilmatapahtumat voidaan järjestää Suvilahdessa ainakin vielä ensi vuonna. Valitusten käsittely voi kuitenkin viedä jopa vuoden, minkä jälkeen edessä saattaa olla vielä valitus korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Jos Flow’n järjestäminen on tulevaisuudessa mahdollista Suvilahdessa niissä puitteissa kuin festivaali vaatii, ei Flow ole Suvi Kallion mukaan lähdössä toisaalle, vaan heidän tahtonsa on pysyä Suvilahdessa.

Saako tapahtuma-ala sitten viimein kaipaamansa tapahtumapaikan, joka ei olisi poliittisten tai taloudellisten tuulien armoilla? Leppilammen mukaan tuleva paikka on lähimpänä sellaista, koska taustalla on kulttuuri- ja tapahtuma-alan toimijoita ja hanketta on kehitetty yhteistyössä alan eri toimijoiden kanssa.

Leppilammen mukaan rahoitusneuvotteluita käydään koko ajan usean tahon kanssa ja hallin omistajaksi tulee se, joka on siihen sopivin.

”Nyt tutkitaan ja neuvotellaan ehdoista. Se ei voi olla mikään sellainen taho, joka tuo vain rahat ja hakee nopeita nousuja [voittoja], koska tämän tyyppinen hanke ei toimi niin. Pitää olla sellainen taho, joka on sitoutunut olemaan siinä. Haluamme, että sijoittaja tukee sisältöä ja ymmärtää sen toimintaa.”

Silti edes Mikko Leppilampi ei voi kysyttäessä sataprosenttisesti vakuuttaa, että uusi tapahtumakeskus todella vielä jonain päivänä nousee Suvilahteen. Kuten hyvin tiedetään, ajat ovat tällä hetkellä epävarmat, rakennuskustannukset ovat nousseet roimasti ja rahakin on kalliimpaa kuin on pitkään aikaan ollut.

Sekin tiedetään hyvin, että Suvilahden kehittämisessä pahiten kärsivät skeittaajat. Kaupunki tarjosi heille uutta paikkaa ja oli valmis myös tukemaan tilapäisen skeittialueen rakentamista melko avokätisesti. Sellaiseen tarjoukseen kuvittelisi kenen tahansa tarttuvan, mutta nyt näyttää siltä, että skeittaajat ovat valmiita katsomaan kaikki kortit korkeinta oikeutta myöten hidastaakseen rakennustöiden aloittamista.

Kolmas tiedossa oleva seikka on, että pääkaupungista on menetetty vuosikymmenten saatossa paljon vanhoja rakennuksia, jotka olisivat voineet nousta uuteen kukoistukseen erilaisella kaupunkisuunnittelulla ja toisaalta kulttuuritoimijoiden omalla aktiivisuudella. Suvilahdessa ei kuitenkaan pureta yhtään vanhaa rakennusta, vaan ne jäävät osaksi kokonaisuutta ja saattavat jopa hyötyä alueen kehittymisestä.

On kuitenkin yksi asia, jota tapahtuma-areenaan liittyen ei tiedetä. Nimittäin se, mitä siellä todella tapahtuisi tai mitä se mahdollistaisi. Keskustelu on typistynyt ”keskikokoisten bändien keikkoihin” ja osapuolten väliseen vastakkainasetteluun, mutta pitkälti keskustelu on jäänyt areenan ulkopuolelle.

Kun riidellään rakennuksesta eikä sisällöistä, identiteettipolitiikasta tulee sisältö.