Apu

Suvi-Anne Siimes: Looginen ajattelu on tyttöjen juttu



Suvi-Anne Siimes: Looginen ajattelu on tyttöjen juttu

"Elämäni suuntaan vaikutti se, että yläasteella minulla oli naispuolinen matikan ja fysiikan opettaja. Oli selvää, että looginen ajattelu voi olla myös tyttöjen juttu. Sitä tarvitaan kaikessa."
Teksti Leena Raivio
Kuvat Kari Kuukka

Olen aika riippuvainen siitä, että pystyn näkemään hyvää toisissa ihmisissä ja maailmassa. Se tuo iloa. Vahingollisinta olisi vihata ja olla katkera. Elämän vaikeudet tulevat siitä, että ihmiset eivät ymmärrä toisiaan. Ei auta, että vaadin toista ymmärtämään minua, vaan minun pitää itse ymmärtää sitä toista.

Kun en vielä osannut kirjoittaa, piirsin kirjaa ja sanelin äidille, mitä sivuille piti kirjoittaa. Äiti otti vakavasti tämän pyrkimykseni. Koti ei ole minulle koti ilman kirjoja. Koen jotenkin seurustelevani niiden kanssa, kun ne ovat siellä hyllyssä. Kirjahyllyssä näkyvät eri elämänvaiheeni ja se, mikä milloinkin on ollut tärkeää.

Äiti luki minulle Alpeille sijoittuvaa satukirjaa Kalpeiden vuorten tarinoita. Eläydyin vahvasti paikkoihin ja tunnelmiin. Tärkeä kirja oli myös Enid Blytonin Seikkailujen laakso. Sen viehätys perustui ­siihen, millaista on olla laaksossa. Minulla ei ollut siitä kokemusta.

Äskettäin luin Kai Alhasen kirjan Dialogi demokratiassa. Tykkäsin erityisesti ajatuksesta, että toimiva demokratia edellyttää myös kansalaisilta tietynlaista mielenlaatua: halua ottaa selvää asioista ja kuunnella toisia tarkkaan. Tämä pätee myös työyhteisöissä.

Lakien laatiminen on kuin matikkaa

Elämäni suuntaan vaikutti se, että yläasteella minulla oli naispuolinen matikan ja fysiikan opettaja. Oli selvää, että looginen ajattelu voi olla myös tyttöjen juttu. Sitä tarvitaan kaikessa. Kansanedustajana huomasin, että lakien laatiminen on vähän kuin matikkaa: kaiken pitää täsmätä ja johtavista periaatteista kehitellään muuta.

Politiikassa huomasin, että valittaminen on lisääntynyt. Se johtaa helposti siihen, että melkein ei tehdä mitään, ettei suutu­teta ketään. Kritiikkiä pitää kuunnella, mutta se ei saisi vaikuttaa halvaannuttavasti päätöksentekoon.

Vaikein hetki työelämässä oli, kun käsitin, etten voi jatkaa Vasemmistoliiton puheenjohtajana. Päätin luopua sekä puolueesta että koko politiikasta. Tajusin, ettei vallassa olo ollut minulle se tärkein asia. Tärkeintä oli, että valitsin sen, etten halua ­tulla kyyniseksi. Kyynisyydelle periksi ­antaminen on väärin. Ihmisen tehtävä on uskoa toisiin ihmisiin ja hyvän mahdollisuuteen maailmassa.

Maailman muuttaminen on hidasta puuhaa

Pienestä pitäen olen tuntenut itseni aika hyvin. Mutta se, kuinka vieraaksi olen tuntenut maailman, on vaihdellut. Vuosien mittaan olen tullut tutummaksi maailman kanssa, ja se ahdistaa minua nykyään paljon vähemmän. Olen kärsivällinen sen kanssa, että maailman muuttaminen on hidasta puuhaa.

Eläkealalla työskennellessä olen ­tajunnut, että tämän päivän lapset ra­hoittavat aikanaan tämän päivän keski-ikäisiä. Mikään sukupolvi ei ole viimeinen niiden joukossa, joiden asioista pitää huolehtia.

Lapsenlasten kanssa menen kuplaan, ­joka saa minut unohtamaan kaiken muun. He elävät tässä hetkessä ja saavat minutkin elämään hetkessä. Kun omat lapset ovat jo aikuisia, näiden pienten kanssa sitä asettuu jotenkin omaan kokoonsa ja paikkaansa vähän samalla tavalla kuin vaikka tunturissa tai ulkomerellä.

Julkaistu: 20.4.2018