Image

Suuri joukkohauta

Suuri joukkohauta

Seurueessa oli väkeä ympäri Eurooppaa. Istuimme berliiniläisessä ravintolassa, ja puheeksi tuli sukellusharrastus.
Teksti Heikki Valkama
Kuvat Juha Törmälä
Mainos

”Sukeltajakaverini kertovat, että Välimerellä sukeltaessa saattaa koska tahansa törmätä ruumiiseen”, italialainen toimittaja sanoi kuin ohimennen.

Toteamuksen arkipäiväisyys tuntui pelottavalta: miten olemme päätyneet tilanteeseen, jossa Välimeressä kelluvat ruumiit eivät aiheuta suurempaa keskustelua? Voiko tuho ja kuolema todella arkipäiväistyä näin?

Tänä vuonna Välimereen on hukkunut jo yli 3 000 pakolaista tai siirtolaista, jotka ovat yrittäneet päästä Eurooppaan.

Kuluneen vuoden sisällä Välimereen on hukkunut enemmän ihmisiä kuin koskaan ennen. Merestä pelastetaan kiireisimpinä viikkoina tuhansia ihmisiä. Esimerkiksi yhtenä elokuun lopun maanantaina pelastettujen määrä oli 6 500.

Tämän lehden kansijuttu (s. 28) kertoo näiden hukkuneiden tunnistamisesta. Toimittaja Taina Tervonen ja valokuvaaja Anna Autio lähtivät selvittämään, mistä operaatiossa on kyse.

Meillä on Euroopassa rajoillamme suuri joukkohauta, Välimeri, johon hukkuneiden uhriluku kasvaa jatkuvasti.

”Emme voi ajatella, että kuolleet ovat numeroita. Kuolleet ovat ihmisiä”, totesi Italian pääministeri Matteo Renzi lehdistötilaisuudessa vuosi sitten satoja ihmishenkiä Italian edustalla vieneen haaksirikon jälkeen.

Renzin sanat ovat painavat. Kun alamme ajatella ihmisiä numeroina, unohdamme helposti myös hädän ja tragedian. Numerot eivät kärsi. Mutta oikeasti kyse on lapsista, äideistä ja isistä, veljistä ja sisarista. Ihmisistä.

Jos muutamme pakolaiset otsikkojen massoiksi ja virroiksi, on helpompi puhua patoamisesta tai estämisestä.

Vaarallinen Välimeren ylitys salakuljettajien veneissä kertoo valtavasta hädästä ja toivottomuudesta. Millaisessa tilanteessa sitä itse lähtisi tai lähettäisi lapsensa vastaavalle matkalle meren yli? Tämän hädän edessä voimme ummistaa silmämme ja vaatia rajojen sulkemista. Tai voimme päättää auttaa.

Tilanne Välimerellä on niin paha, että koko Euroopan pitäisi pysähtyä sen edessä. Italia ja Kreikka ovat hätyytelleet muita EU-maita jo vuosien ajan yhä pahenevasta tilanteesta.

Enää ei kenelläkään pitäisi olla epäselvää, että kyseessä on katastrofi.

Tarve avulle on suuri. Esimerkiksi Pelastakaa lapset -järjestö lähetti syyskuun alussa Välimerelle oman aluksen pelastamaan ylitystä yrittäviä. Paikalla toimivat viranomaisten apuna myös esimerkiksi MOAS-järjestö (Migrant Offshore Aid Station) sekä SOS Mediterranee. Silti auttavia käsiä on liian vähän.

Euroopan pitäisi nyt yhdistyä auttamaan. Ensiapuna tarvitaan esimerkiksi Amnestyn mukaan työvoimaa, laivoja, lentokoneita, helikoptereita sekä rahoitusta Italian ja Maltan rannikkovartiostoille, jotka nyt pelastavat ihmisiä merestä.

Edelleen osa eurooppalaisista haluaa katsoa muualle, kun hukkuva huutaa apua.

Loppupeleissä kyse ei kuitenkaan ole rannikkovartioston rahoittamisesta tai pelastuskalustosta vaan isoista poliittisista ratkaisuista, jotka ovat monimutkaisuudessaan turhauttavia.

Taustalla on sota-alueelta ja kriiseistä pakenevia sekä köyhyyttä ja toivottomuutta pakenevia ihmisiä. Vyyhtiin kuuluu heitä hyväksikäyttäviä salakuljettajia ja hämäräbisnestä, verkostoja, jotka hyötyvät taloudellisesti pakolaisista ja siirtolaisista.

Tähän mennessä on pystytty antamaan lähinnä ensiapua. Tai sitten tilannetta on vain pahennettu itsekkäillä ratkaisuilla. Esimerkiksi kun Eurooppaan saapumista on vaikeutettu, se ei ole tuottanut toivottua tulosta. Vain uhrien määrä on kasvanut. Välimeren ylitystä yrittävien lukumäärää on kasvattanut aiemmin pakolaisten suosiman Balkanin reitin rajojen sulkeminen ja EU:n sopimus Turkin kanssa.

Muuri yhtäällä johti riskeihin ja kuolemiin toisaalla.

Helppoja ja halpoja ratkaisuja ei ole tarjolla, vaikka populistisesti niitä kuinka haluaisi viljellä. ■

Julkaistu: 22.9.2016