Mondo

Suurenmoisen kaunis matkakohde, jota et koskaan unohda: Tällainen on vuoristojen ja hämmästyttävien perinteiden Nepal

Suurenmoisen kaunis matkakohde, jota et koskaan unohda: Tällainen on vuoristojen ja hämmästyttävien perinteiden Nepal
Nepal tunnetaan mahtavista vuorenhuipuistaan, mutta kiehtovaan Kathmanduun kannattaa matkustaa, vaikkei vaeltamaan aikoisikaan. Maassa useita vuosia asunut toimittaja Antti Helin kertoo, mitä kaikkea eksoottisessa Nepalissa kannattaa kokea.
Julkaistu: 10.4.2022

Mitkä asiat ja näyt tulevat ensiksi mieleesi, kun ajattelet entistä kotimaatasi Nepalia?

Värikkäät rukousliput, jotka liehuvat vasten Himalajan lumihuippuja. Heti perään muistista tulvahtaa paljon muutakin. Kathmandun­laakson sokkeloiset vanhat kaupungit, lapsijumalattaren kohtaaminen ja eksoottinen paikalliskulttuuri veriuhreineen. Tiikerin näkeminen kävelysafarilla.

Nepal tarjoaa monipuolisesti elämyksiä, joita ei helpolla unohda. Koskenlaskunkin sanotaan maassa olevan maailmanluokkaa, mutta se on jäänyt minulta kokematta.

Näihin maisemiin Nepalissa pääsee Annapurnan-vaelluksella. Lähes kahdeksan kilometriä korkea Annapurna II kohoaa Pisangin kylän taustalla.

Vaatiiko vaeltaminen Nepalin vuorenhuipuilla kovaa kuntoa?

Patikointi Himalajalla on fyysisesti helpompaa kuin moni ajattelee. Päivämatkat ovat pääosin varsin lyhyitä, sillä korkean ilmanalan takia päivässä voidaan nousta vain muutama sata metriä korkeuseroa. Retkillä jääkin taukoihin ja maisemien ihailuun paljon aikaa. Tämän takia parhaat vaellukset myös kestävät pitkään, yleensä viikosta lähes kahteen. Korkea ilmanala tuo vaeltamiseen oman jännityksensä: sitä kuuntelee koko ajan kehoaan, miten se reagoi, kun noustaan ylemmäs.

Himalajasta tekee ainutlaatuisen kohteen myös vuoriston tiibetinbuddhalainen kulttuuri. Hyvin korkeallakin on pieniä luostareita, joiden edustalla rukousmyllyt pyörivät ja liput liehuvat. Tai kuten buddhalainen kasku toteaa: ”Onko se lippu vai tuuli, joka liikkuu. Ei kumpikaan. Se on oma mielemme.”

Mitä vaellusta suosittelet erityisesti?

Nepalin kuuluisimpia vaelluksia on Everest Base Camp. Noin 12 päivän mittainen taival vie Everestin perusleiriin 5 364 metrin korkeuteen, missä vuorikiipeilijät valmistautuvat maailman korkeimman vuoren valloittamiseen. Retki alkaa lennolla Luklan lento­kentälle, jonka pieni kiitorata päättyy vuorenseinään. Ei herkkähermoisille.

Hyvä vaihtoehto on muutaman päivän lyhyempi Annapurnan-vaellus, joka tehdään kierto­lenkkinä. Maisemat ovat upeat.

Kathmandua lähin huippuluokan vaelluskohde on Langtang, jonka vaeltamiseen tulee varata 5–7 päivää. Kaikki edellämainitut ovat kuuluisia vaelluskohteita, mutta oman tiensä kulkijoillekin löytyy upeita polkuja, kuten 14 päivän mittainen Manaslun-kierros.

Rahtia kuljetetaan yhä hevosilla Himalajan tiettömillä taipaleilla.

Onnistuuko vaellus Nepalissa omin päin? Entä pääseekö huippuja ihailemaan, jos ei halua patikoida?

Kyllä vaeltaminen onnistuu itsenäisestikin. Polkujen varrella on teetupia, joissa yövytään ja jotka tarjoilevat yksinkertaista ruokaa hyvin edullisesti. Varusteiden kuljetusta varten kannattaa kuitenkin palkata kantaja. Silloin voi olla varma, että pysyy oikealla reitillä, ja samalla tulee työllistettyä paikallisia.

Helpoimmalla pääsee tietysti, kun osallistuu suomalaisten matkatoimistojen järjestämille vaellusmatkoille. Silloin saa myös matka­seuraa ja opastuksen suomeksi.

Kaikkein upeimmat maisemat avautuvat pitkillä vaelluksilla, joilla käytännössä kävellään aivan lumihuippujen syliin ja noustaan jopa yli 5 000 metriin, siis Länsi-Euroopan korkeinta huippua, Mont Blancia, ylemmäs. Nämä retket vievät kuitenkin paljon aikaa.

Lumihuippuja pääsee ihailemaan myös Kathmandun vieressä Dhulikhelissa ja Nagarkotissa. Niissä molemmissa on mukavia majataloja parin tunnin matkan päässä pääkaupun­gista. Vieläkin hienommat vuorimaisemat avautuvat Pokharan kaupungista.

Ehkä maan kaikkein idyllisin paikka lumihuippujen helppoon ihailuun on Bandipurin tunnelmallinen vanhakaupunki. Se sijaitsee Kathmandun ja Pokharan puolivälissä.

Kathmandun­laakson talot rakennetaan perinteisesti tiilestä ja vieri viereen. Ikkunat koristellaan kaunein puuleikkauksin.

Millainen paikka on Pokhara?

Annapurnavuoren vieressä sijaitsevasta pikku­kaupungista pääsee useille upeille vaellus­reiteille. Pokharasta onkin kehittynyt Nepalin seikkailumatkailun keskus. Vaellusten lisäksi tarjolla on liitovarjoilua ja koskenlaskua.

Pokhara on kauniin, lumihuippuisten vuorten reunustaman järven rannalla ja tunnelma siellä on leppoisa. Mutta kulttuurikohteena se on tylsä. Nepalin upeimmat kaupunki­nähtävyydet löytyvät Kathmandusta.

Bhaktapurin vanhassakaupungissa vesi kannetaan edelleen kotiin yleisistä kaivoista. Vedenhaku on naisten ja tyttöjen harteilla.

Mitä Kathmandussa kannattaa kokea?

Se on yksi maailman kiehtovimmista kaupungeista. Ikiaikainen tunnelma on säilynyt sen kujilla niin hyvin, että kun kävin siellä ensimmäisen kerran, ajattelin, etten yllättyisi, vaikka vastaan kävelisi Conan Barbaari tai historian aarteita etsivä Indiana Jones.

Kathmandunlaakson newari-kulttuuri onkin kuin jostain fantasiaeepoksesta. Kaupungissa asuu elävä jumalatar, ja eläimiä uhrataan verenhimoisille jumalille. Koska tahansa vastaan saattaa tulla naamioasuisten tanssijoiden ryhmä. Naamiot antavat näille eräänlaisille shamaaneille ihmevoimia.

Kathmandun­laakson kaupungit olivat aikoinaan omia kuningaskuntiaan, ja niillä kaikilla on edelleen oma lapsi­jumalat­tarensa, Kumari. Kuvassa Patanin jumalatar.

Lapsijumalatar? Mitä ihmettä tarkoitat?

Kathmandunlaakson kolme merkittävintä kaupunkia ovat Kathmandu, Patan ja Bhakta­bur. Näissä kaikissa asuu oma lapsijumalattarensa. Jumalattaret edustavat Äiti Maan inkarnaatiota ja tuovat vaurautta ja suojelusta. Heidän suonissaan uskotaan virtaavan veren sijaan maitoa. Jumaluus katoaa ensimmäisten kuukautisten myötä, ja tilalle valitaan uusi jumalatar salaperäisin seremonioin.

Kathmandun jumalatar on näistä tärkein. Häntä ei saa esimerkiksi kuvata, eivätkä ulkomaalaiset pääse häntä tapaamaan. Jumalattaren voi kuitenkin nähdä päivittäin, kun hän näyttäytyy yleisölle palatsinsa parvekkeella Kathmandun kuninkaallisella aukiolla.

Patanin kaupungin jumalattaren luona olen päässyt jopa vierailemaan.

Millaista oli tavata elävä jumalatar?

Hyvin mielenkiintoista, tosin myös varsin hiljaista. Hänelle saa esittää kysymyksiä, mutta jumalattaren arvolle ei ole sopivaa vastata niihin. Ainakaan ääneen. Hän on siis hiljaa. Olin kyllä välillä huomaavani huvittuneen hymyn jumalattaren huulilla, kun hän katseli minua, vierailevaa ulkomaalaista. Vierailija voi rukoilla jumalatarta ja kenties kuulla itse mielessään vastaukset kysymyksiinsä.

Jumalatarten kohtalo on kyllä sangen traaginen. He elävät nuoruusvuotensa palvottuina mutta muusta elämästä eristettyinä hahmoina, kunnes he teini-iän kynnyksellä putoavat asemastaan varsin kovaa takaisin maan pinnalle tavalliseen arkeen.

Bhaktapurin aukioilla saattaa usein nähdä naamioituja tanssijoita. Rituaalitanssi päättyy usein eläinten uhraamiseen.

Mainitsit myös eläinuhrit. Ovatko ne Nepalissa yleisiä?

Ovat. Tunnin ajomatkan päässä Kathmandusta on Dakshinkalin temppeli, jossa uskovaiset käyvät lauantaisin uhraamassa Kalille kukkoja ja vuohia. Laakson pohjalla olevalle temppelille kiemurtelee tuntien jono.

Se on julmaa ja verihurmeista, mutta osana paikallista kulttuuria ja perinteitä tapa tuntuu paikan päällä muultakin. Ennen veitsen heilahdusta pappi lukee rukouksen, josta eläimen ajatellaan saavan hyvää karmaa seuraavaan jälleensyntymiseen. Kyllä niistä eläimistä usein enemmän välitetään kuin länsi­maisen tehomaatalouden lihakarjasta. Uhraamisen jälkeen niiden liha syödään pikniklounaalla.

Vuohilta – ja suuremmissa juhlissa uhrattavilta puhveleilta – myös ”kysytään suostumus” toimenpiteeseen. Niiden niskaan tai sukukalleuksille ruiskutetaan kylmää vettä. Jos eläin nyökyttää päätään, se otetaan merkkinä myöntymisestä.

Uhraaminen on iso osa Kathmandun­laaksoa asuttavien newarien hindulaisuutta. Tutkijat uskovat, että Nepalissa hindulaisuus on säilyttänyt paljon vanhemman ja arkaaisemman muotonsa kuin naapurissa Intiassa. Harvassa maassa enää uhrataan eläviä eläimiä uskonnon nimissä.

36 metriä korkea Boudhanath-stupa nousee kuin majakka keskeltä Kathmandun tiibetiläisaluetta. Lähellä on kymmeniä buddhalaisluostareita.

Kathmandusta varmaan löytyy rauhallisempiakin nähtävyyksiä?

Totta kai. Suosituimpia kohteita on Kathmandun kuninkaallinen palatsi, Durbarin aukiolla sijaitseva Hanuman Dhoka. Vielä sitäkin kauniimpi paikka on Patanin kuninkaallinen aukio. Kannattaa käydä myös kolmen vartin taksimatkan päässä sijaitsevassa Bhaktapurissa, kaupungissa, jonka koko keskusta on säilynyt historiallisessa asussaan. Tiilitalot on rakennettu tiiviisti vieri viereen, ja siellä täällä kapeiden kujien päässä on komeita aukioita ja koristeellisia temppeleitä.

Kiehtova paikka on myös Boudhanath, valkoinen, 36 metriä korkea stupa eli temppeli­torni. Sen huipulla Buddhan kaikkinäkevät silmät tarkkailevat ympäristöä. Stupa sijaitsee keskellä Kathmandun tiibetiläisiä kortteleita, ja sitä kiertää pyhiinvaeltajien virta. Omistautuneimmat heistä heittäytyvät joka kolmannella askeleella maahan rukoilemaan.

Pashupatinath on puolestaan Nepalin versio Intian Varanasista. Se on äärimmäisen pyhä hindu­temppeli, jonka edustalla polttohaudataan vainajat kaiken kansan nähtävänä ja surtavana. Kerran vuodessa, helmi–maaliskuussa vietetään Shivaratri-juhlaa. ­Temppeli täyttyy silloin kannabista pössyttelevistä munkeista eli sadhuista. Jotkut heistä tekevät fakiiri­maisia temppuja peniksellään.

Useita päiviä kestävä Bisket Jatra on yksi Kathmandunlaakson hurjimmista festivaaleista. Jumalankuvaa kuljettavaa vaunua vedetään köyden­vedossa pitkin täyttä Bhaktapuria. Onnet­tomuudet ovat juhlassa yleisiä.

Osaatko suositella kävijälle jotain muutakin festivaalia Nepalissa?

Festivaaleja on niin usein, että matkallaan pääsee hyvin todennäköisesti osallistumaan ainakin johonkin niistä.

Festivaaleista näyttävimpiä on Bhakta­purissa huhtikuussa pidettävä Bisket Jatra. Tapahtuma huipentuu keskusaukiolla käytävään köydenvetoon, jossa kaupungin kahden eri laidan asukkaat kiskovat jumalankuvaa kuljettavaa korkeaa puuvaunua omalle puolelleen. Aikoinaan festivaaliin kuului myös kivien heittely vastapuolen päälle, mutta siitä on luovuttu.

Kovin lähelle puuvaunua ei kannata mennä. Väkeä on valtavasti, ja vaunu murskaa alleen kiskojiensa jalkoja. Vaunuun kohdistuva paine on suuri, ja se heiluu ja rutisee köydenvedossa uhkaavasti.

Usein se ei kestäkään rasitusta. Tunti pari sen jälkeen, kun olin itse poistunut festivaalipaikalta, vaunu kaatui ja surmasi alleen muutaman juhlijan. Lehdessä kerrottiin, että se on yleistä ja kuuluu monen paikallisen mielestä ikään kuin asiaan. Yksikin haastatelluista totesi, että Jumala tarvitsee uhrinsa.

Vuorten armoilla eläminen on osaltaan tehnyt vuoristolaisista syvän uskonnollisia. Tiibetinbuddhalaisia luostareita on kaikkein korkeimmallakin sijaitsevissa kylissä.

Nepalissa tehdään safareita. Millaisia ne ovat?

Nepalin suosituin safarikohde on Chitwanin kansallispuisto, jossa näkee lähes varmasti uhanalaisia intiansarvikuonoja. Kansallis­puistoon voi tutustua kävellen, jeeppisafarilla ja veneretkillä. Suosittuja ovat myös norsu­safarit, mutta nykyisin niitä pidetään epä­eettisinä. Alueella elää tiikereitäkin, mutta niitä nähdään harvoin.

Jos haluaa nähdä tiikerin, kannattaa matkustaa syrjäiseen Bardian ­kansallispuistoon kävelysafarille. Oppaan kanssa patikoidaan metsän läpi joen rantaan, jonne jäädään odottelemaan tiikerin saapumista veteen vilvoittelemaan.

Vaikka oppailla on turvanaan vain puinen sauva, turisteille ei ole sattunut onnettomuuksia. Muutamaa viikkoa ennen omaa vierailuani hollantilainen matkailija oli tosin kiivennyt puuhun pakoon tiikeriä, joka oli suojellut pentujaan.

Miten maassa kannattaa liikkua?

Nepaliin lennetään Kathmandun kautta, josta matkaa voi jatkaa busseilla tai kotimaan­lennoilla. Huonokuntoisten teiden takia siirtymisiin paikasta toiseen menee tuntikausia. Maisemat ovat kyllä upeat, ja matkustaminen käy muutenkin seikkailusta, kun aivan tien vieressä on välillä hurja rotko.

Suosituimpien kohteiden välillä voi myös lentää. Lentoturvallisuus ei tosin kuulu Nepalin parhaisiin puoliin. Maassa on tapahtunut 2000-luvulla traaginen lento-onnettomuus keskimäärin lähes joka toinen vuosi.

Matkailupalveluita on sen verran paljon, että esimerkiksi majoitukset voi halutessaan varata vasta paikan päällä. Parasta aikaa matkustaa ovat kevät- ja syyskuukaudet. Silloin ilmasto on aika lailla täydellinen – ei liian kuuma eikä kylmä. Kuuminta aikaa on sadekausi kesäkuukausina, jolloin vuoret näkyvät huonosti pilvien takaa. Talvella on puolestaan liian kylmä vaelluksille, ja Kathmandussakin saa hytistä.

Temppeliarkea: nuori buddhalais­munkki pelaa sulkapalloa Patanin Kultaisessa temppelissä.

Millaisia ihmisiä nepalilaiset ovat? Onko heihin helppo tutustua?

Nepalissa asuu kymmeniä etnisiä ryhmiä, joilla kaikilla on omat kielensä, tapansa ja kulttuurinsa. Vuorilla asuvat ovat pääosin ­tiibetinbuddhalaisia, Kathmandunlaaksossa asuvat newarit ovat hinduja. Newarien kulttuuri on hyvin monimutkainen ja kasteihin perustuva, minkä takia ulkomaalaiset ovat siellä aina pohjimmiltaan ulkopuolisia.

Siihen voi silti luottaa, että ihmiset ovat ympäri maata ystävällisiä ja vieraan­varaisia. Englannilla pärjää mainiosti. Vaikka Nepal ei ole ollut Britannian – tai minkään muun valtion – siirtomaa, on Englannin vaikutus ollut suuri esimerkiksi koulujärjestelmään.

Vuoteen 2008 asti maa oli kuningaskunta, jossa kuninkaalla oli käytännössä yksinvalta. Lopulta maolaiset sissit aloittivat sisällissodan, joka kaatoi kuningaskunnan, ja maa siirtyi demokratiaan. Pääministerit ovat siitä pitäen vaihtuneet keskimäärin vuoden, parin välein. Nepal kuuluu edelleen maailman köyhimpien ja vähiten kehittyneiden maiden joukkoon. Matkailun sujumiseen eivät maan köyhyys tai poliittinen tilanne kuitenkaan juuri vaikuta. Koronapandemia on koetellut maata kovin, ja vakavampien sairauksien hoitoon on palveluja lähinnä Kathmandussa.

Shivan juhla­­päivänä sadhu-­munkit kerääntyvät Kathmandun Pashupatinath-­temppelille. Aghori-­sadhut maalaavat kasvonsa hautajais­rovioiden tuhkalla.

Suomessa on paljon nepalilaisia ravintoloita. Onko niiden ruoka sellaista kuin Nepalissa?

Ei juurikaan. Nepalissa perusateria on päivästä toiseen dal bhat, eli riisi ja linssimuhennos. Lisukkeena voi olla vähän currya ja pikkelsiä. Herkullista ja täyttävää mutta pitkän päälle hiukan puuduttavaa. Kathmandun­laakson ravintoloista löytyy myös eksoottisempia makuja, vaikka puhvelin luuydintä.

Nepalilaiset eivät tunnu silti dal bhatiinsa kyllästyvän. Kutsuin kerran paikallisen tuttuni Nepalissa ravintolaan. Hän ei millään meinannut ottaa kutsua vastaan, kunnes tajusin kertoa, että ravintolasta saa myös dal bhatia. Hän suostui saman tien.

Voilamput auttavat meditoimaan ja lupaavat valaistumista Himalajan tiibetin­buddhalaisissa luostareissa.

Vinkkejä Nepalin-matkan suunnitteluun

Suomesta voi saada meno–paluulennot Nepaliin noin 400–450 eurolla, esimerkiksi Intian kautta. Nepalin-­matkaan kannattaa varata kunnolla aikaa, sillä liikkuminen on hidasta ja jo yksi kunnon vaellus vie kymmenkunta päivää.

Vietä ensin muutama päivä tai koko viikko Kathmandussa. Suuntaa sitten satumaisen kauniin Bandi­purin kautta Pokharaan ja vaella Annapurnan kierros. Paluumatkal­­la Kathmanduun koukkaa ­Chitwanin kansallis­puiston kautta. Kerro terveisiä sarvikuonoille!

Kathmandun­laakson kaunein kuninkaallinen aukio on Patanissa. Palatsissa toimii upea museo.
Kommentoi »