Apu

Suomen vihatuin, ihailluin ja poliittisin eläin herättää tunteita – ”Luontoa ei tule inhimillistää”, suojelubiologi varoittaa

Suomen vihatuin, ihailluin ja poliittisin eläin herättää tunteita – ”Luontoa ei tule inhimillistää”, suojelubiologi varoittaa
Ihmiset tulkitsevat, pelkäävät ja ihailevat sutta lajibiologian, kokemuksensa, huhujen ja tunteidensa kautta. Sudesta on tullut kestävien kiistojen välikappale. Mutta millainen eläin susi on?
Julkaistu: 6.11.2021

Tummanpuhuva metsä seisoo vahvana muurina suonlaidalla. Puut ovat riisuneet ruskan värit. Taivaalla ei kaiu enää muuttolintujen määrätietoinen kakofonia. Syksy on alkanut väistyä talven tieltä.

Kuin tyhjästä metsää vasten piirtyy kaksi mystistä hahmoa. Kaksi nuorta sutta seisoo hetken rinnakkain, ilmaa nuuskien, tarkkaillen.

Ympäröivä metsä on vaitonainen. Niin hirvet kuin pienemmätkin saalis­eläimet ovat menneet matkoihinsa. Sen suden läsnäolo saa aikaan.

Sudet ovat viettäneet päivän valoisan ajan havumetsien varjoissa, lauman reviirin suojaisissa osissa. Nyt illansuussa ne ovat valmiita lähtemään liikkeelle.

"Sudesta kirjoitetaan mediassa usein hyvin värittynein otsikoin ja termein, kuten ”pihasusi” tai ”susi raateli”. Eihän susi raatele, vaan se saalistaa, tai pitäisikö sanoa metsästää."
Mervi Laaksonen, biologi

Toinen astelee suon laitaa pitkin nuuskien tarkkaavaisena. Toinen istuu nuoren männyn juurella. Yhtäkkiä jokin vilahtaa metsässä. Se saa istuvan suden pomppaamaan pystyyn. Nyt kaksikon seuraan ilmestyy kolmas susi, joka on keväällä syntynyttä kaksikkoa vuotta vanhempi. Tämä susi on lapsenvahti, jonka tehtävänä on vahtia nuorempia sisaruksiaan ja huolehtia niistä.

Kun kaksikko näkee vanhemman sisaruksensa, molemmat sudet säntäävät sen luokse ja hyppivät sen molemmin puolin. Pennut ynähtelevät ja murahtelevat vaimeasti ja kuulostavat miltei kesyltä lemmikkikoiralta. Haukkuminen onkin yleisempää sudenpennuilla ja harvinaisempaa aikuisella sudella.

Kolmikolla ei näytä olevan aikaa leikkimiseen, vaan vanhin sisar lähtee johdat­telemaan nuorempia aavan suon toiselle laidalle. Hetken ne astelevat jonossa metsän reunustaa pitkin, kunnes ne katoavat yksitellen takaisin metsän syliin yhtä äänettömästi kuin ne sieltä ilmestyivätkin. Kolmikko kenties suuntaa muun lauman luokse.

Tunteita vai tutkittua tietoa?

Kun on puhe sudesta, nousevat tunteet helposti pintaan. Susi on Suomen luonnon kenties ihaillun ja vihatuin laji. Se, minkälaiseksi eläimeksi susi mielletään, riippuu usein siitä, keneltä kysytään. Esimerkiksi tämän jutun käynnistänyt kuvaelma kolmesta sudesta suon laidalla on todennäköisesti herättänyt lukijoissa tunteita laidasta laitaan. Taustatietona on hyvä mainita, että todistin kyseisen tapahtuman jo muutama vuosi sitten, ja tekstin jokainen sutta käsittelevä virke on ruodittu tieteellisten tutkimusten kautta. Ymmärrän toki, että asiasta on monia kokemusmaailmoja ja tulkintoja.

Lisäksi asenteet sutta kohtaan voivat vaihdella alueellisesti. Perinteisesti kaupungeissa suteen suhtaudutaan suopeammin kuin haja-asutusalueilla.

Tosin maaseudullakin suhtautuminen siihen vaihtelee laidasta laitaan. Meillä ei ole yhtä suhdetta suteen, vaan enemmänkin monia eri tasoja, joihin vaikuttavat muun muassa historialliset tapahtumat, kulttuuri, alkutuotanto sekä luonnon äärellä tapahtuvat harrastukset.

Kun susi koetaan haitallisena elinkeinon harjoittamiselle (karjatalous) tai harrastustoiminnalle (koiralla metsästys), rinnakkaiselon yhteensovittaminen ei ole kaikissa tapauksissa aivan helppoa.

Ei se silti mahdotontakaan ole. Nykyään julkisessa keskustelussa painotetaan erittäin uhanalaisen suden ja ihmisen välisen yhteiselon kehittämistä ja painotetaan yhä enemmän siltojen rakentamisen tärkeyttä eri toimijoiden välillä. Tästä huolimatta ilmoilla on monenlaista näkemystä ja suoranaista disinformaatiota, jopa päättäjätasolla.

Suojelubiologi ja tietokirjailija Mervi Laaksonen kiinnostui susista seuraamalla tapaa, jolla eläimestä kirjoitettiin. – Sudesta kirjoitetaan usein värittynein termein, kuten ”pihasusi” tai ”susi raateli”. Eihän susi raatele vaan saalistaa, tai pitäisikö sanoa metsästää, henkensä pitimiksi.

Demonisointi ja romantisointi haitallista

Suden, kuten kaikkien monimutkaisten ja tunteita herättävien asioiden suhteen, on erityisen tärkeää, miten asioista puhutaan ja kirjoitetaan. Juuri tämä näkökulma sai alun perin kuhmolaisen biologin Mervi Laaksosen kiinnostumaan maamme poliittisimmasta eläimestä.

– Panin merkille, että sudesta kirjoitetaan mediassa usein hyvin värittynein otsikoin ja termein, kuten ”pihasusi” tai ”susi raateli”. Eihän susi raatele, vaan se saalistaa, tai pitäisikö sanoa metsästää, henkensä pitimiseksi.

Laaksonen alkoi tutkia aihetta syvemmin ja lopulta vuosien työn tuloksena syntyi teos nimeltä Susi. Tietokirja palkittiin valtion tiedonjulkistamispalkinnolla vuonna 2014. Kirja ei paneudu suomalaiseen susipolitiikkaan sen syvemmin, vaan keskittyy tarkastelemaan itse lajia tieteellisen tutkimustiedon valossa.

"Toukokuussa syntyneet pennut liikkuvat syksyn edetessä yhä enemmän itsenäisesti lauman reviirillä, joko keskenään tai lapsenvahdin kanssa. Ensimmäinen syksy on tärkeä askel kohti aikuisuutta."
Mervi Laaksonen, biologi

– Olen aina tietoinen siitä, että sutta ja luontoa ei tule inhimillistää. Suden kohdalla kaikki demonisointi tai roman­tisointi tuppaa johtamaan väärille poluille. Siksi koin, että Suomessa oli tilausta tietokirjalle, joka tarkastelee sutta biologisista lähtökohdista, Metsähalli­tuksessa suojelubiologina työskentelevä Laaksonen toteaa.

Minkälainen eläin susi on biologisesti?

– Sudella on täysin omanlainen sosiaalinen järjestys. Se elää perhelaumassa, on koiraeläin ja nämä asiat näkyvät vahvasti sen käyttäytymisessä. Reviirikaipuu ja perhemallinen sosiaalisuus on oleellinen osa sen elämää.

Toisin sanoen: ennen kuin voimme sanoa mitään kestävää suteen kohdistuvista tunteista ja odotuksista, meidän tulee tuntea, millainen eläin susi on.

Kaksi noin viiden kuukauden ikäistä sutta leikkii iltahämärässä. Sosiaalisena eläimenä kommunikointi on keskeisessä osassa suden elämää. Lauman jäsenten välinen viestintä on eleiden, äänien, hajujen ja kosketusten muodostama kokonaisuus.

Vain alfapari lisääntyy

Susilauman muodostavat normaalisti johtava alfapari ja sen eri- ikäiset jälkeläiset, jotka ovat tavallisesti 0–2-vuotiaita. Vanhemmilla pennuilla on tärkeä rooli susiperheen elämässä. Kun naaras imettää toukokuussa syntyneitä pentuja, saalistavat vanhemmat poikaset alfauroksen kanssa ravintoa koko perheelle.

Susilauman kokoonpano muuttuu säännöllisesti johtavan parin ympärillä. Vain johtava pari lisääntyy. Alfapari elää yhdessä reilun vuosikymmenen, joten ne ehtivät saattaa maailmaan monta sukupolvea.

Jos toinen alfaparista kuolee, lauma sallii reviirilleen usein uuden yksilön, joka ottaa alfan paikan.

– Toukokuussa syntyneet pennut liikkuvat syksyn edetessä yhä enemmän itsenäisesti lauman reviirillä, joko keskenään tai lapsenvahdin kanssa. Ensimmäinen syksy on tärkeä askel kohti aikuisuutta, Laaksonen kertoo.

Korpit seuraavat yleensä susia. Kun lauma kaataa saaliseläimen, kuten hirven, pääsevät korpit usein lopulta osingoille. Susilauman muodostavat normaalisti johtava alfapari ja sen eri-ikäiset jälkeläiset, jotka ovat tavallisesti 0–2-vuotiaita.

Hirvi on sudellekin vaarallinen vastus

Nuoret sudet kartoittavat reviiriään, ja harjoittelevat saalistamista muun lauman rinnalla. Sudenpennut varttuvat hurjaa vauhtia kookkaiksi ja vahvoiksi.

Vaikka susilla on syntyjään saalistusvaistot, isot saaliseläimet, kuten hirvet, ovat sille vaarallinen vastus. Virheet saalistustilanteessa voivat olla kohtalokkaita.

Vaikka muutaman kuukauden ikäiset hukat ovat fyysisesti aikuisen suden kokoisia, on niillä vielä paljon opittavaa, ennen kuin ne viimeistään kolmivuotiaina lähtevät synnyinlaumastaan omille teilleen etsimään lisääntymiskumppania ja omaa reviiriä.

Susi on sosiaalinen eläin ja kommunikointi on keskeisessä osassa suden elämää. Lauman jäsenten välinen viestintä on eleiden, äänien, hajujen ja kosketusten muodostama kokonaisuus. Sudelle näköaistikokemukset ovat yhtä tärkeitä viestintuojia kuin erilaiset hajut ja äänet.

Sudet ilmaisevat tunnetilojaan usein varsin selvillä eleillä ja ilmeillä.

Eläin liikkuu saalistaakseen ja vahtiakseen reviiriään. Yleensä se toteuttaa kumpaakin tehtävää samanaikaisesti. Reviiri on suden kokoon nähden varsin suuri, sillä liikkumisalueen on turvattava ravinnonsaanti ympäri vuoden koko perheelle.

Laji näyttäisi liikkuvan reviirinsä alueella melko laajasti yhden päivän aikana.

Laajimmillaan reviirin käyttö on pariutumisaikaan tammi-helmikuussa, jolloin eritoten lisääntyvä pari kiertää merkitsemässä reviiriään ahkerasti.

Suomessa susilauman reviirin koko on keskimäärin noin tuhannen neliökilometrin suuruinen, mikä tarkoittaa 25 km kertaa 25 km kokoista aluetta. Reviirien koot voivat vaihdella olosuhteista eli esimerkiksi ravintotilanteesta riippuen.

Lauma selviää monenlaisessa elinympäristössä ja pienemmälläkin reviirillä, mikäli suurempia saaliseläimiä, kuten hirviä tai valkohäntäkauriita on alueella riittävästi. Useampi susilauma voi elää toistensa naapureina, mutta reviirit eivät koskaan mene päällekkäin, ja niiden välillä voi olla niin sanottu puskurivyöhyke, joka ei kuulu millekään laumalle.

Laji pyrkii välttämään ristiriitoja naapurilauman kanssa. Alfapari vahtii reviirinsä rajoja, eikä suvaitse vieraita lajitovereita alueella. Ne merkitsevät elin­alueensa hajumerkein ja ilmoittavat ulvoen läsnäolostaan.

Susilauma on ylittänyt korpisuon pimeän aikaan itärajan tuntumassa Kuhmossa. Talvisin susi liikkuu syvässä lumessakin, mutta pyrkii käyttämään energiataloudellisia reittejä. Susi osaa hyödyntää vähän käytettyjä metsäautoteitä ja kelkkauria energiaa säästääkseen.

Kolme kiloa lihaa päivässä

Suden elämä pyörii ravinnon­saamisen ympärillä. Ruokaa on saatava säästä riippumatta. Aikuinen eläin tarvitsee keskimäärin kolme kiloa lihaa päivässä.

Todellisuudessa hukan elämä jakautuu kaadon jälkeisiin yltäkylläisyyden hetkiin sekä nälkäpäiviin. Kaadon jälkeen se voi syödä jopa kymmenen kiloa lihaa. Sen jälkeen se lepäilee pari tuntia saaliin lähistöllä, poistuu ja palaa jälleen aterioimaan hämärän laskeuduttua.

Suden elimistö on sopeutunut pitkiinkin paastoihin ja toisaalta mahan täyttämiseen ääriään myöten tuoreella lihalla.

Kaikkea saalista susi ei käytä omiin tarpeisiinsa, vaan se tekee joko ruokakätköjä tai vie sitä pesään pennuille ja emolle.

Suomessa yhden suden on arvioitu tappavan 8–10 aikuista hirveä vuoden aikana.

– Sudet saalistavat usein laumana, mutta harvemmin yhtenäisenä ryhmänä. Edes suurten saaliiden kaatamiseen ei tarvita useita susia. Yksikin susi pystyy kaatamaan liki neljäsataa kiloa painavan hirven. Sudet ovat kestäviä juoksijoita ja ne väsyttävät saaliinsa takaa-ajolla, Mervi Laaksonen kertoo.

"Yksi susikeskustelun ongelmista on, että tunnepuhe yritetään siirtää syrjään ja vaaditaan ongelmia ”puhtaalla järjellä” ratkaistavaksi. Siitä seuraa, että asioihin liittyvät tunteet lakaistaan maton alle ja ihmisten kokemukset tulevat vähätellyiksi."
Mervi Laaksonen, biologi

Susien hampaisto on luotu tarttumaan saaliiseen ja pitämään siitä tiukasti kiinni. Joskus susi voi roikkua pakenevassa hirvessä kiinni.

Vammoiltakaan ei vältytä, vaan pedolta voi murtua kylkiluita, ja erityisen kovaan rasitukseen joutuvat kulmahampaat voivat vaurioutua.

– Takaa-ajot eivät ole yleensä kovin pitkiä. Saaliseläintä ajetaan takaa korkeintaan kilometri tai pari, jolloin se joko kaatuu tai takaa-ajosta luovutaan.

Jokaisesta susilauman kaatamasta hirvestä hyötyvät lukuisat lajit kuukkeleista ahmaan ja metsäntinteistä hyönteisiin. Susi onkin metsäluonnon avainlaji, jonka olemassaolosta on riippuvainen koko ekosysteemi ja sen lukemattomat eliölajit.

Jos avainlaji häviää, koko ekosysteemin tasapaino romahtaa. Ihmiselle yhteiselo suden kanssa vaatii asian miettimistä monelta kantilta.

Suomessa susi on biologisesti ravintoketjunsa huipulla ja sillä on tärkeä rooli Suomen luonnon tasapainon säätelijänä.

Tällainen on siis suden maailma, jonka kautta meidän tulisi tätä Suomen poliittisinta eläintä tutkailla.

Nuori susi astelee suon laidalla keväthangilla. Sudella on täysin omanlaisensa sosiaalinen järjestys. Se elää perhelaumassa ja on koiraeläin ja tämä näkyy vahvasti sen käyttäytymisessä. Siksi se on meille monella tapaa tuttu lemmikkien kautta.

Ihminen on inhimillinen

Tutkija Mervi Laaksonen palaa lopuksi hankalaan aiheeseen, villieläimen inhimillistämiseen liittyviin keskusteluihin.

Luonnosta puhuttaessa ihmiselämästä tutut käsitteet, kuten perhe, herättävät nimittäin usein ristiriitaisia tuntemuksia, sillä moni pitää perhe-elämää yksinomaan inhimillisenä yksinoikeutena.

Tutkija Laaksosen mukaan suden kohdalla perhelaumasta puhuminen on kuitenkin perusteltua, jotta ylipäätään ymmärrämme, minkälainen nisäkäs susi on.

Laaksosen mukaan luontoa ei toki tule inhimillistää virheellisin johtopäätöksin, mutta siitäkään huolimatta hän ei ole kategorisesti inhimillistämistä vastaan. Päinvastoin.

– Miten me ihmiset muutoin ymmärrämme kuin oman kokemusmaailmamme kautta, inhimillisesti?

Laaksonen toteaa, että tunteet ovat tärkeä osa ihmisen maailmankäsitystä. Tunteet kertovat arvoista ja niihin on kiinnitettävä huomiota.

– Yksi susikeskustelun ongelmista on, että tunnepuhe yritetään siirtää syrjään ja vaaditaan ongelmia ”puhtaalla järjellä” ratkaistavaksi. Siitä seuraa, että asioihin liittyvät tunteet lakaistaan maton alle ja ihmisten kokemukset tulevat vähätellyiksi. Tämä lisää entisestään epäluottamusta, Laaksonen selvittää.

Hänen mukaansa samaan syyllistyvät susikeskustelussa usein kaikki osa­puolet.

– Siksi olen myös sitä mieltä, että puhtaan biologinen lähestyminen ei voi ratkaista mitään, koska kyse ei ole ensi sijassa tietovajeesta, joka koskee sutta, Laaksonen sanoo.

7 kommenttia