Suorinta tietä ulkomaille vai ensin läpimurto Suomessa: mitä nuoret valitsevat? – ”Sopimuksen pitäisi sisältää muutakin kuin verkkarit ja nappikset”

Yksi suomalaisen jalkapallon ikiliikkujista on pohdinta siitä, tulisiko ulkomaille lähteä mahdollisimman nuorena, vai onko parempi lyödä läpi aikuisten tasolla ensin, ja näin välttää ulkomaisten akatemioiden mieletön kilpailu paikoista auringossa. Koska reitit henkilökohtaiselle huipulle ovat erilaisilla ihmisillä ja pelaajilla erilaisia, absoluuttista totuutta ei ole mahdollista saada selville. Siksi se ikiliikkuja onkin.

Miten nuo kaksi urapolkua sitten pelaajan eteen avautuvat? Helpommin kuviteltavissa tavan tallaajalle on varmasti tie, jossa kuljetaan suomalaisen kasvattajaseuran junioripolku läpi, edetään ikäluokka kerrallaan kuin koulussa, lopulta tehdään läpimurto edustusjoukkueessa, ja lähdetään hyvien otteiden saattelemana kokeilemaan siipiä ulkomaille.

Mutta miten suomalaispelaajia päätyy ulkomaisiin akatemioihin ennen aikuisuutta? Juniorimaajoukkueiden kautta, kuuluu yksinkertainen vastaus.

Tie junnumaajoukkueeseen alkaa tietenkin oman joukkueen sarjapeleistä. Kun pelaajat siirtyvät alakoulusta yläkouluun, alkaa myös systemaattisempi pelaajatarkkailu Palloliiton puolelta. Tarkkailua tekevät lähinnä liiton aluevalmentajat. Idän, Etelän, Lännen, Pohjanmaan ja Pohjoisen aluevalmentajat käyvät sarjapeleissä ja järjestävät tarvittaessa erillisiä pelaajatarkkailutapahtumia haarukoidakseen listan kunkin ikäluokan potentiaalisimmista pelaajista omilla alueillaan.

Potentiaalisimmat pelaajat pääsevät mukaan aluetoimintaan, joka tarkoittaa usein yksipäiväisiä leiritapahtumia, joita jokin alueen seuroista tai kaupungeista fasiliteettien osalta isännöi. Aluetoiminta on pelaajatarkkailua, mutta myös pelaajille mahdollisuus mittauttaa tasoaan oman alueensa sen hetken parhaita pelaajia vastaan. Lisäksi pelaajille tehdään juniorimaajoukkueen pelitapaa tutuksi, jotta aikaa lyhyissä ja vähän harjoituskertoja sisältävissä maaottelutapahtumissa säästettäisiin.

Pitkin vuotta pelataan myös Huuhkaja- ja Helmariliigaa, joka antaa joukkueille ja pelaajille toisen mahdollisen näyttöpaikan. Huuhkaja- ja Helmariliigassa pelataan useita turnauksia, joissa parhaat joukkueet etenevät seuraavalle tasolle. Kruununa on kansainvälinen turnaus Eerikkilässä, jossa on parhaiden suomalaisjoukkueiden lisäksi viimevuosina pelannut mm. Midtjylland, Bröndby, Nordsjaelland, Vitesse, Shamrock Rovers, ja Hammarby.

Joukkueiden lisäksi tapahtumissa on saavutettavaa myös yksittäisille pelaajille. Alempienkin tason turnauksissa on Palloliiton alueellisia pelaajatarkkailijoita, jotka muodostavat pudonneiden joukkueiden parhaista pelaajista yhdistelmäjoukkueita. Viime vuonna kahdessa vanhimmassa poikien ikäluokassa näitä yhdistelmäjoukkueita osallistui kansainväliseen turnaukseen yhteensä peräti neljä kappaletta.

Kuilu pelaajien välillä tässä ikävaiheessa – noin 13-vuotiaana – ei näyttäisikään olevan niin massiivinen, kuin miten se ”eliitti” ja ”akatemia” -jaotteluissa näyttäytyy. Ensimmäiseen maajoukkuetapahtumaan, Tähtitarhaan, on ponnistettu viime vuosina sellaisista seuroista kuin Larsmo BK, Limingan Pallokarhut, Kimito Sportförening, Jyväskylän Komeetat, VG-62 Naantali, Pargas IF ja Äänekosken Huima.

Vielä laajempi on seurakirjo Huuhkajaturnauksessa, joka on se hetki, kun aikuisten maailma tunkeutuu harrastustoimintaan oikein kunnolla. Huuhkajaturnaus järjestetään P14-ikäluokalle kesällä sarjojen kevät- ja syyskierroksen välissä. Pelaajat ovat siis selvittäneet juuri ensimmäisen yläkouluvuotensa, kun Huuhkajaturnaus koittaa.

Vastaavaa turnausta on pelattu jossain muodossa vuodesta 1973 asti. Useimmat tuntevat sen parhaiten Piirijoukkue Cupin tai Pohjola Cupin nimellä, mutta vuodesta 2017 on pelannut Huuhkaja- ja Helmariturnaukset. Tänä vuonna poikien Huuhkajaturnauksessa pelasi 240 turnaukseen valittua 2011-syntynyttä pelaajaa. Pelaajat oli jaettu 14 eri joukkueeseen, joista suurin osa oli alueellisia. Alueen pelaajat pyritään sekoittamaan suurin piirtein tasaisiin joukkueisiin, jotka pelaavat turnauksen voitosta.

Samalla kun pelaajat yrittävät pärjätä joukkueena, on monella mielessä myös henkilökohtaisten näyttöjen antaminen. Näyttöjä annetaan tietenkin maajoukkuevalintoja silmällä pitäen, mutta Huuhkajaturnauksessa paikalla ovat myös pelaaja-agentit ja seurojen pelaajatarkkailijat eli scoutit.

Pelaajan on oltava 15-vuotias, jotta hän voi solmia agenttisopimuksen. Käytännössä kontakti on agentin näkökulmasta luotava aiemmin, sillä ikäluokan parhaista pelaajista on kova kilpailu silläkin rintamalla. Keskustelin viisi vuotta sitten Huuhkajaturnauksessa entisen Veikkausliigapelaajan ja nykyisen pelaaja-agentin kanssa. Agentti kertoi, että hänenkin mielestään pelaajat ovat turhan nuoria vielä, mutta pysyäkseen bisneksessä on pakko solmia kontakteja ja sopimuksia varhaisessa vaiheessa. 16-17 -vuotiailla, kansainvälisen tason potentiaalia omaavilla pelaajilla on jo satavarmasti agentti. Viiden vuoden takaisesta agenttien ja scouttien läsnäolo tapahtumassa on vain voimistunut.

Anssi Mertarannan juontamassa Aition Jutulla-podcastissa taannoin vieraillut suomalaisagentti Sami Salonen myötäili auliisti, että 14-vuotiaat voivat olla vielä käytännössä lapsia. Pitkän päivätyön agenttina tehnyt Salonen korosti agentin vastuuta nuorten kanssa toimiessa. Alaikäisen pelaajan kanssa korostuu psykologinen turvallisuus, eikä agentin tulisi painostaa tai ohjata pelaajaa paikkaan, joka ei ole hyvä.

Hieman vinksahtaneesti ne, jotka ovat paikan päällä katsomassa ja tapaamassa 14-15 -vuotiaita pelaajia, ovatkin ne puhtaimmat jauhot pussissa pelaavat pelaajat agentti-skenessä. Monet nuoret pelaajat saavat sosiaalisen median kanavillaan lukuisia yhteydenottoja enemmän tai vähemmän hämäriltä asioiden järjestelijöiltä. Alalla on edelleen paljon helppoheikkejä, jotka järjestävät pelaajille testileirejä ulkomaisiin seuroihin, joista seurassa ei oikeiden ihmisten toimesta olla tietoisia, tai joita ei ole olemassakaan. Esimerkiksi Manchester City varoittaa nettisivuillaan sekä seuran scouteiksi tekeytyvistä ihmisistä että tekaistuista testileirikutsuista.

Salonen kertoi, että tilannetta on rauhoittanut se, että Fifa toi muutama vuosi sitten säännön, jonka mukaan pelaajaa voi edustaa vain lisenssin suorittanut agentti. Silti Salosen mukaan alalla on monenlaista ”viheltäjää ja cowboyta”, joilla on mielessä jotakin muuta, kuin pelaajan etu. Salonen ei osaa myöskään sanoa, kuinka tarkkaan Fifa tai kansalliset liitot sääntöä valvovat.

Pelaajien ja pelaaja-agenttien yhteinen markkina onkin kaiken kaikkiaan melko hälyinen, sillä myös pelaajat lähestyvät Salosen kertoman mukaan jatkuvasti agentteja. Saloselle yhteydenottoja tulee siinä määrin, että niistä vain 1/50 tai 1/80 johtaa keskusteluissa etenemiseen.

Myös eri seuroja edustaville pelaajatarkkailijoille on tärkeää olla kartalla siitä, mitä suomalaispelaajien seuraava ikäluokka pitää sisällään. Suomen ikäluokan top3-pelaajat ovat usein hyviä myös kansainvälisillä mittareilla mitattuna. Lisäksi suomalaispelaajat ovat edelleen erittäin halpoja, kuten esimerkiksi Djurgårdenin Matias Siltasesta ennemmin tai myöhemmin todennäköisesti tekemä moninkertainen voitto osoittaa.

Brexit on muuttanut pelaajamarkkinaa niin, että englantilaisseurojen tyhjäksi jättämää kysyntää ovat tulleet aggressiivisesti täyttämään varsinkin italialaisseurat. Saapasmaassa pelaakin tällä hetkellä hieman laskentatavasta riippuen ainakin 12 nuorta suomalaispelaajaa, jotka ovat lähteneet nuorina italialaiseen akatemiaan. Englantilaisseurat tosin kiertävät brexit-rajoituksia sisarseurojensa ja seuraryppäidensä avulla, joista tunnetuimpia on Machester Cityn ympärille linkittyvä City group.

Aivan viime aikoina on lisääntynyt myös suomalaisseurojen pelaajatarkkailijoiden läsnäolo näissä tapahtumissa. Säännöllisesti paikalla on näkyvää edustusta ainakin Ilveksestä, SJK:sta ja Interistä. Muiden seurojen tarkkailutoiminta on kotimaisten nuorten pelaajien osalta parhaimmillaankin hyvin satunnaista.

Pikkuhiljaa suomalaiset seurat ovat kuitenkin heräämässä kilpailuun parhaista nuorista suomalaispelaajista. Jotta kansainvälisen tason potentiaalia omaava pelaaja valitsee suomalaisen seuran, pitäisi sopimusta tarjota 16-vuotissyntymäpäiväksi, ja sopimuksen pitäisi sisältää muutakin kuin verkkarit ja nappikset. Lisäksi nuoret ovat tiimeineen yhä suunnitelmallisempia ja kunnianhimoisempia. Suomalaisseuran olisi pystyttävä osoittamaan talentille suunnitelma peluutuksesta ja harjoittelusta, ja sen olisi vielä oltava riittävän rohkea. Jos tarjolla on peliaikaa reservijoukkueessa 19-vuotiaaksi asti, kytkin nousee varmasti.

Kesällä pelattavan Huuhkajaturnauksen jälkeen jäädään odottelemaan loppusyksyn Tähtitarha-valintoja. Kasiluokan syksyllä järjestettävään Tähtitarhaan valitaan 8 maalivahtia ja 80 kenttäpelaajaa, jotka jälleen jaetaan neljään keskenään turnauksen pelaavaan joukkueeseen. Pelaajat myös harjoittelevat ja osallistuvat mm. urheilijaksi kasvamiseen, antidopingiin ja Huuhkaja-identiteettiin liittyviin luentoihin leirin aikana.

Viimeistään Tähtitarha-valinnat herättävät monesti parranpärinää kenttien laidoilla, odotuksien täyttymistä ja rajuja pettymyksiä. Jalkapallossa on alkanut viime vuosina esiintyä jääkiekosta tutumpaa ilmiötä; perheitä, jotka satsaavat lapsensa jalkapalloharrastukseen sillä mielellä, että satsaus maksaisi itsensä takaisin ammattilaisurana. Teini-ikäisillä pelaajilla saattaakin olla ympärillään ”formulatallia”: henkistä ja fyysistä valmentajaa, yksilövalmentajaa ja ravintoneuvojaa, pelaaja-agenttia ja fysioterapeuttia. Jääminen Tähtitarha-listan ulkopuolelle voi olla kova kolaus.

Sitä se ei todellisuudessa tietenkään ole, mikään ei tule valmiiksi tai pääty Tähtitarha-valintoihin. Ensimmäisen maajoukkueleirin ulkopuolelta on noustu maajoukkueeseen jo U15-vaiheessa. Talenttien tunnistamista, tai tunnistetuksi tulemista pelaajan näkökulmasta, hankaloittaa tämän ikäisistä pelaajista puhuttaessa esimerkiksi se, että 14-15-vuotiaista pelaajista vain noin 2/3 ovat biologisessa kasvussaan siinä vaiheessa, että pystyvät antamaan huippunäyttöjä. Suhteellisen iän ilmiötä on viime vuosina lähdetty taklaamaan ”future”-maajoukkueilla, joka koostuu biologisessa kasvussaan ikätovereitaan perässä olevista pelaajista. Future-maajoukkue on osallistunut mm. vuotta nuorempien minialueturnaukseen, ja pelannut maaottelun Viroa vastaan.

Kotimaassa järjestettävistä juniorimaajoukkuetapahtumista Tähtitarha on usein ”tarkkailluin”. Varsinkin ulkomaisten seurojen tarkkailijoita on paikalla Huuhkajaturnausta enemmän.

Tähtitarhassa annetut näytöt vaikuttavat merkittävästi ensimmäiseen varsinaiseen maajoukkueryhmään. Esimerkiksi viime vuonna Tähtitarha järjestettiin lokakuussa, ja marras-joulukuun vaihteessa poikien U15 maajoukkue matkusti Kyprokselle Uefa Development -turnaukseen. Tänä vuonna tilanne on sama.

Maaotteluissa intensiteetti kasvaa kentällä, mutta myös pelaajatarkkailussa. Paikalla olevien scouttien määrä riippuu usein myös vastustajasta ja siitä, mistä tilanteesta he Suomi-otteluihin tulevat. Esimerkiksi Minihuuhkajien perinteisesti ensimmäisten maaotteluiden joukossa pelaamat Ruotsi-ottelut vetävät katsomot täyteen tarkkailijoita – koska kyseessä on usein Ruotsin nuorimman ikäluokan ensimmäiset maaottelut. Myös Sami Salonen nostaa maaottelut ylivertaisiksi näyttöpaikoiksi varsinkin junioripelaajille.

Kun Suomi kohtaa U16 (2010-syntyneet) maaotteluissa Ruotsin Pietarsaaressa (21.8.)ja Vaasassa (23.8.), arvioi tätä artikkelia varten haastateltu U15- ja U16 -ikäluokkien päävalmentaja Teemu Eskola, että paikalle voi saapua kymmeniä scoutteja, jotka edustavat kolminumeroista määrää eri seuroja.

Sillä ei kuitenkaan ole väliä, ketä tarkkailemaan on alun perin tultu. Näyttöpaikka on joka tapauksessa valtaisa, ja onnistuminen näissä otteluissa johtaa kiinnostuksen räjähtämiseen. Tämänkaltaisista tapahtumista Suomessa on viime vuosilta ihan kiitettävästi kokemusta, vaikkei se ole vielä A-maajoukkueessa asti realisoitunut.

Vuonna 2019 Suomen U15 maajoukkue, joka silloin muodostui vuonna 2005-syntyneistä pelaajista, osallistui Portugalissa pelattuun Uefa Development -turnaukseen. Muut osallistujamaat olivat Portugali, Espanja ja Italia. Pelaajatarkkailijoita oli siis ymmärrettävistä syistä paikalla valtavat määrät. Turnauksen paras laituri löytyi Suomesta, kun Ilveksen Juho Talvitie onnistui. Sen jälkeen Ilveksen toimisto meni kertoman mukaan täysin tukkoon ulkomaisten seurojen yhteydenotoista.

Samana vuonna Suomi kohtasi Saksan tuplamaaottelussa Lohjalla ja Hangossa. Kentän parhaat yksilöt olivat suomalaisia, ja Jimi Tauriainen ja Luka Hyryläinen pääsivät valitsemaan seuransa runsaista ja laadukkaista vaihtoehdoista.

Viimeisin vastaava tapaus on vuodelta 2023, kun Suomi kohtasi U17 EM-karsinnoissa Saksan. Silloin kentän ehdoton hahmo 1-1 -tasapeliin päättyneessä ottelussa oli Suomen oikea laitahyökkääjä Djoully Nzoko. Seuraavassa maaotteluikkunassa, vain kuukautta myöhemmin, Nzoko oli mukana U19 maajoukkueen Itävalta-otteluissa.

– Sinne peltojen keskelle, jonne varmasti yksikään ihminen ei vahingossa eksy katsomaan treenejä, oli ajanut 20-30 ihmistä katsomaan meidän harjoituksia, kuvaili tuolloin U19 maajoukkueen valmennustiimissä Peter Lundbergin apuna toiminut Teemu Eskola Nzokon ympärillä pyörinyttä hullunmyllyä.

Pelaajatarkkailijan suosituksesta on vielä matkaa varsinaiseen siirtoon. Monelle seuraava steppi on testileiri, jossa pelaaja harjoittelee akatemiajoukkueessa ja tutustuu seuraan. Hyvin mennyt testileiri voi poikia sopimustarjouksen. Toinen vaihtoehto on, että seura on niin vakuuttunut näkemästään, ja toisaalta tiedostaa kilpailun pelaajasta, että mitään testileirejä ei tarvita. Tällöin pelaaja taustajoukkoineen saa valita tulevan työnantajansa useammasta tarjokkaasta, joista kiinnostavimpiin hän käy paikan päällä tutustumassa. Käytännössä tällöin puhutaan suomalaisen ikäluokan top3 pelaajasta arvioidun potentiaalin osalta. Esimerkiksi Nzoko, Tauriainen, Hyryläinen ja Talvitie pääsivät valitsemaan seuransa ilman testileiriporrasta välissä.

Ulkomaalaisseuroja on moneen lähtöön. Niin myös testileirejä. Joissain seuroissa leirikutsu on kaverinpalvelus vanhalle tuttavalle, agentille tai scoutille, eikä seurassa välttämättä olla edes täysin tietoisia, minkälainen pelaaja ja mistä maasta meillä nyt harjoittelee. Toisissa seuroissa taas pyritään tutustumaan pelaajaan myös persoonana ja ihmisenä. Pelaajia hankitaan myös erilaisiin tarpeisiin. Joskus pöydällä on 3-5 vuoden kehityssuunnitelma pelaajalle, Italiassa taas seurat kasaavat arvostettuihin Primavera-sarjoihin mahdollisimman hyviä joukkueita vuosi kerrallaan. Jos Primavera-joukkueesta puuttuu laitapakki, sellainen saatetaan hommata yhdeksi kaudeksi – vaikka Suomesta.

Ulkomaan siirroissa on oltava kartalla siitä, mihin on lähdössä. Toki myös muissa siirroissa, mutta kulttuurishokki on vieraaseen kulttuuriin siirryttäessä muutenkin valtava. Kuten Salonen osuvasti Jutulla-podcastissa toteaa, ei ole mahdollista kehittyä, mikäli joka päivä harmittaa ja haluaa pois nykyisestä ympäristöstä.

Salonen maalaa kuvan, jossa jalkapalloilijan uran huippu on noin 28-ikävuoden kohdalla. Kaikkien edeltävien sopimusten pitäisi olla askeleita sitä kohden, että 28-vuotiaana on mahdollista pelata niin korkealla tasolla kuin mahdollista. Jos ensimmäisen sopimuksensa valitsee esimerkiksi rahan perusteella, se voi jäädä ainoaksi pelaajan tekemäksi sopimukseksi, sanoo Salonen.

Yläkouluikä on muutosten ja myllerrysten aikaa nuoren elämässä. Nuoren jalkapalloilijan elämässä muutokset voivat olla kolmannessa potenssissa. Oman tutun joukkueen kanssa alueellisen Etelä- tai Pohjoisen Liigan pelaaminen omanikäisiä vastaan saattaa vuodessa tai puolessatoista vaihtua agentin valitsemiseen, seurojen yhteydenottoihin ja testileireihin, ja ehkä jopa muuttoon vieraaseen kulttuuriin.

Tässä samassa maailmassa pitäisi myös suomalaisseurojen taistella lupaavimmista suomalaispelaajista. Jotta suomalaisseurat voisivat saada lisää rahaa pelaajamyynneistä, pitäisi niiden saada kiinnitettyä ammattilaissopimuksilla kansallisesti lahjakkaimpia pelaajia, peluutettava heitä edustusjoukkueen peleissä, ja näin lisättävä numeroita pelaajan hintalappuun.

Ja silti, kun Suomen U16 joukkue astelee kentälle 21. päivä Pietarsaaressa ja 23. päivä Vaasassa, on kentällä todennäköisesti pelaajia, joita ei Suomen kentillä 16-vuotissyntymäpäivien jälkeen nähdä. Jos kaikki menee hyvin, ei pitkään aikaan.