”En pidä siitä sanonnasta, että viimeinen sammuttaa valot” – Väki vähenee Suomussalmellakin, mutta sitkeät paikalliset panevat hanttiin kulttuurilla

Keltaista puutaloa ei voi olla huomaamatta rusehtavien ja punatiilisten rakennusten keskeltä. Varsinkaan, kun nimikin on ylväs: Suomussalmen Seurahuone.

Seuraa huoneisiin saisi Ämmänsaaren kylänraitilta tosin huhtikuisena lauantaina etsiä. Rauhallista on. Osa rakennuksista on Suomussalmen väkiluvun tapaan ollut paremmissa kantimissa viime vuosituhannella, mutta palveluja riittää. On ruokakauppa, kampaamo, apteekki, ravintola, kodinkoneliikekin. Ovi käy siellä täällä, kun ihmiset hoitavat asioitaan.

Suomussalmi ja muu Ylä-Kainuu on monelle kainuulaisellekin tuntemattomaksi jäänyttä seutua. Hossa, Raatteen tie ja Hiljainen kansa -tila- taideteos ovat vähintään nimeltä tuttuja, mutta siihen Suomussalmi-tietämys jääkin. Lukuisat ihmiset kuitenkin pysähtyvät Suomussalmella pikaiselle tauolle tai hurauttavat ohi, sillä keskustaajama Ämmänsaaren kupeesta kulkeva Viitostie vie esimerkiksi Kuusamoon ja Rukalle.

Suomussalmen Seurahuoneella on kuitenkin mies, joka olisi mielissään, jos kansalaisten tietämys Suomussalmesta olisi nykyistä suurempaa. Kahvila-baari Seurahuonetta harrastuksenaan pyörittävä Vesa Rannikko on päättänyt pitää kotipaikkakuntansa elinvoimaisena.

Väki vähenee Suomussalmella, mutta tyhjiä liiketiloja ei keskustassa juuri näy.

Seurahuoneelle sisään astuessa tuntuu kuin tulisi keräilyä harrastavan kaverin luo kyläilemään. Paikka mainostaa tarjoavansa vanhanajan olohuonetunnelmaa, eikä kuvaus lainkaan väärältä tunnu. Kahvilatiski jää paitsioon, kun silmät hakeutuvat tutkimaan yksityiskohtia seinillä ja hyllyissä. Moni liittyy musiikkiin. Isäntänä Rannikko kertoo vanhojen tavaroiden tarinaa eläväisesti.

– Nuoretkin tykkäävät, kun näkevät täällä esimerkiksi vanhoja puhelimia. He voivat kokeilla niitä, pyöritellä kiekkoja ja ihmetellä. Se on sellainen terveellinen lähestymistapa lähimenneisyyteemme, Rannikko selittää.

Nuoriso vähenee Suomussalmella, kuten väki muutenkin. Vielä vuonna 2005 asukkaita oli 10 071. Vuonna 2020 väkeä oli 7709, tuorein luku on 7020. Ennusteetkin ovat ankeat, mutta Rannikko ei lannistu.

– En pidä siitä sanonnasta, että viimeinen sammuttaa valot. Ajattelen, että viimeinen yrittää vielä korjata niitä valoja mahdollisimman pitkälle, että ne palaisivat. Olen luvannut itselleni, että haluan yrittää saada kylän eläväksi, olla mukana ja tehdä niissä rajoissa mitä pystyn tekemään.

Kun Rannikkoa pyytää kuvailemaan Suomussalmea, hän innostuu. On itärajan läheisyyttä, on maaseutukylän meininkiä, mutta pienen pohdiskelun jälkeen Rannikko päätyy korostamaan kulttuurihistoriallisia perinteitä.

– Olemme suomalaisuuden syntysijoilla. Sellainen vanhanajan maaseutuhenki elää täällä vieläkin. Tykkään tällaisesta ihmisläheisestä elämäntavasta ja siitä, että luonto on vahvasti mukana.

Rannikko on myös Kianto-seuran puheenjohtaja, joten paikkakunnan 1900-luvun suuren kirjailijahahmon tuotanto on läsnä Seurahuoneessakin. Yläkertaan vieviin portaisiin on maalattu Ilmari Kiannon teosten nimiä. Kianto oli aikansa maaseudun puolustaja ja luontoihminen, joka Rannikon sanoin rakasti risuja ja rotkoja. Niistä kirjailija löysi hienoutta. Rannikko kokee selvää hengenheimolaisuutta.

– Tavallaan olen itse hyvin kiantomainen henkilö, koska olen myös tullut nuorena ihmisenä pois Helsingistä niin kuin hänkin.

Rannikko sanoo toisinaan kadehtivansa 1900-luvun alkupuolta, jolloin Kianto uraansa teki. Hän uppoaa tunnelmoimaan Kiantoa ja muita sen ajan kulttuurihenkilöitä istumassa ravintoloissa. Jos Kianto eläisi, istuisikohan hän Seurahuoneella ja tapaisi kavereitaan täällä?

– Ehkä olisi näin, Rannikko hymyilee.

Ilmari Kiannon työ on läsnä Suomussalmen Seurahuoneella myös portaissa.

Suomussalmella on ymmärretty, että Rannikon kaltaisia aikaansaavia persoonia ei kannata rajoittaa tarpeettoman jäykällä byrokratialla. Monenlaisten tapahtumien ja tilaisuuksien järjestäminen on tehty mutkattomaksi.

Rannikon innostunut puheenparsi laimenee, kun hän alkaa puhua väkimäärän vähenemisestä. Vielä väkeä on sen verran, että peruspalvelut löytyvät, mutta lähellä ollaan jo sitä, ettei näin ole. Monen muun paikkakunnan tavoin Suomussalmi yrittää keksiä keinoja nykyväestön pitämiseksi ja uusien asukkaiden houkuttelemiseksi.

Kun hän miettii Suomussalmea viiden vuoden päästä, ratkaisevaa on, onko paikkakunnalle löytynyt jotain uutta teollisuutta. Se houkuttelisi työikäistä väkeä.

– Uskon, että Suomussalmi sinnittelee. Elän ennemmin toivossa kuin luovutan. Koen, että kulttuurimatkailu on asia, mihin tällä hetkellä täällä kannattaa satsata.

Rannikko ainakin kantaa korttaan kekoon niin pontevasti, että mies palkittiin Kainuussa Vuoden kulttuuripersoonana.

– Nämä jutut oikeasti kiinnostavat ihmisiä, kun vaivautuu kuluttamaan aikaansa siihen, että niistä kertoo. Sillä voi periaatteessa puhua tänne muuttajan. Sitä markkinointityötä voi tehdä koko ajan, Rannikko innostuu.

Hän muun muassa opastaa turisteja Ilmari Kiannon teemaretkillä sekä Raatteen portin sotamuseossa, on mukana järjestämässä paikkakunnan nykyistä ja entistä väkeä kesällä yhteen kokoavaa Suomussalmi rockia.

– Bändeillä pitää olla joku kytkös Suomussalmeen. Kerran yksi pääsi esiintymään, kun mummo oli Suomussalmelta.

Rannikko on innoissaan myös siitä, että paikkakunnalla on muitakin hänen kaltaisiaan tekeviä ihmisiä, jotka supliikki-ihmisinä hoitavat siinä sivussa myös paikkakunnan markkinointia. Kaksi sellaista, suosittuja kesäteatteriesityksiä vuosi toisensa jälkeen tekevät Eero ja Ulla Schroderus, löytyvät pienen kävelymatkan päästä Teatteri Retikasta.

Haastatteluhetkellä Ullaa työllistää paikkaan kuhinaa tuonut eläkeläisten karaokekilpailu, mutta hänen isällään Eero Schroderuksella ei ole kiire. Schroderukset arvostavat ja hyödyntävät historiaa luodessaan kesäteatteriesityksiä.

– Kulttuurin merkitys tulee kasvamaan. Olemme historiallisesti merkittävässä ympäristössä. Mielestäni Suomussalmen tulevaisuuden pitää perustua luontoon, jolle pitää antaa arvo. Siitä on tässä maassa tulevaisuudessa puute, Schroderus sanoo.

Kulttuurin luomat mahdollisuudet kiehtovat kulttuurituottaja Veera Tavilaa.

Suomussalmi on kahden taajaman kunta. Suomussalmen kirkonkylällä on vieläkin rauhallisempaa kuin Ämmänsaaressa.

Kaksikerroksisen vihreäsävyisen puutalon seinää koristaa teksti Kaleva. Jos oli Suomussalmen Seurahuone aikamatka kulttuurimenneisyyteen, tämän taajaman olohuoneessa Wanhan Kalevan Baarissa aika tuntuu pysähtyneen 1960-luvulle.

Se sopii hyvin haastattelupaikaksi Suomussalmen kulttuurituottaja Veera Tavilalle, joka edustaa hyvin heitä, joita kunta mielellään asukkaiksi toivoisi. Tavila asui Suomussalmella kolmevuotiaaksi, muutti vanhempiensa mukana pois mutta palasi seitsemän vuotta sitten perheensä kanssa. Kulttuurituottajana hän on kolmatta vuotta.

Työtä auttavat Rannikon ja Schroderusten kaltaiset sinnikkäät ihmiset, jotka ideoivat uutta, tekevät ja innostavat muitakin. Kuten vaikka nuoria.

– Täällä on mahdollisuus kasvaa osaksi kulttuuria. Jos joku lapsi keksii, että haluaa olla vaikka haitaristi, se menee ja opettelee. Sellaista suomussalmelaista jääräpäisyyttä ja sisukkuutta on paljon, Tavila sanoo.

Tavila kokee, että pienet piirit ovat tässä yhteydessä pelkästään positiivista. Kaikki tekijät otetaan avosylin vastaan. Hän kokee tekemisen vimman olevan vahvasti läsnä.

– On kulttuurinälkää, että halutaan tehdä itse. Se tekee minun työstäni älyttömän mielekästä ja mukavaa.

Jos Kianto piti ääntä maaseudun ja luonnon puolesta, samaa asennetta Tavila toivoo suomussalmelaisilta tulevina vuosina elinvoimaisuuden säilyttämiseksi ja muuttajien houkuttelemiseksi.

– Meillä on täällä hyvä olla, ja sen pitää näkyä myös ulospäin. Mikä sen paremmin näyttäisi kuin kulttuuri, Olisi ihanaa, jos nousisi taas vähän semmoinen kapina, värikkyys ja rohkeus. Kulttuurissahan on aina parasta, jos jotenkin vähän ravistelee. Sellaista positiivista kapinaa.