Apu

Suomi on mäkihypyn entinen suurvalta: Jokaista mäkeä kohti on kolme harrastajaa – Viimeinen arvokisamitali 2010

Suomalainen mäkihyppy on varjo entisestään, kun harrastajamäärät ovat pudonneet ja arvokisamenestys kiertänyt hyppääjämme jo pitkään. Lahden hyppyrimäessä lajia harjoittelee kuitenkin kasvava joukko nuoria.
Kuvat Hannes Paananen

Luja puuskittainen tuuli piiskaa Salpausselän hyppyrimäkeä. Se on turvallisuusriski, minkä vuoksi junioreiden mäkihyppyharjoitukset on pakko jättää väliin ja keskittyä harjoittelemaan jotain muuta kuin itse hyppäämistä.

Lahden hiihtoseuran harjoituksiin on tänään saapunut yhteensä seitsemän juniorihyppääjää: neljä tyttöä ja kolme poikaa.

Harjoitusten teemaksi vaihtuu ylämäen laskuasento.

–Vähintään viisi laskua kaikille, sanoo valmentaja Olli Muotka suksiaan kiinnittäville tytöille ja pojille normaalimäen alastulorinteen reunalla.

– Missä vaiheessa pitää nousta seisomaan, yksi tytöistä kysyy.

Muotkaa hymyilyttää.

– Siinä vaiheessa kun tuntuu, että vauhti kiihtyy liian kovaksi, pitäkää vauhtimäen asento vielä hetken aikaa ennen kuin nousette ylös. 

Muotka kipuaa tuomaritorniin seuraamaan nuorten suorituksia videokamera kädessään.

Juniorit potkivat itsensä liikkeelle yksitellen ja katoavat lähes pystysuoraan alastulorinteeseen.

Heta Hirvonen ja Emilia Vidgren odottelevat pääsyä mäkeen. Harjoituksen aiheena on vauhtiasennon harjoittelu.
Lahti on suomalaisen mäkihypyn kehto. Lajin harrastajamäärät ovat kuitenkin romahtaneet huippuvuosista.

Suomella 108 mitalia joista 10 olympiakultaa

Suomi on voittanut miesten mäkihypystä ja yhdistetystä yhteensä 108 mitalia, joista 10 on olympiakultaa, 13 MM-kultaa ja kaksi lentomäen MM-kultaa. Yhdistetyn urheilijat ovat voittaneet neljä olympiakultaa ja viisi MM-kultaa.

Veikko Kankkonen, Jouko Törmänen, Matti Nykänen, Jani Soininen, Jari Puikkonen, Toni Nieminen, Ari-Pekka Nikkola ja Janne Ahonen ovat koko kansan tuntemia mäkihypyn suurmiehiä ja olympiavoittajia –legendoja, joiden nimet muutkin kuin penkkiurheilijat osaavat yhdistää juuri mäkihyppyyn.

Suuruuden vuodet ovat kuitenkin takanapäin. Lajin omin termein sanottuna: seon pudonnut kummulle ja valunut kohti montun pohjaa.

Viimeisin arvokisamitali on vuodelta 2010, jolloin Suomi sai joukkuemäen pronssia Planican lentomäen kilpailusta Sloveniassa.

Viimeisin suomalainen osakilpailuvoitto maailmancupissa on vuodelta 2014, jolloin Anssi Koivuranta voitti Innsbruckissa.

Myös hyppääjien määrä on romahtanut. Kun vielä vuonna 2010 mäkihypyn tai yhdistetyn kilpailulisenssin haltijoita oli 213, viime vuonna heitä oli enää 159. Lajien alle 12-vuotiaita harrastajia oli kymmenen vuotta sitten 347, mutta viime vuonna enää 137.

Mäkihypyn ja yhdistetyn kilpailijoita tai harrastajia on siis Suomessa yhteensä vain noin 300. Kilpailuihin osallistuvia seuroja on Suomessa yhteensä kaksikymmentä.

Suomalaisten perinteisessä menestyslajissa luvut ovat pieniä.

Jere Kukkosen houkutteli mäkihypyn pariin alun perin hänen isänsä kaveri. Kukkonen innostui lajista.

Harrastajamäärät ovat romahtaneet

Suomessa on edelleen pystyssä 108 erikokoista hyppyrimäkeä, mutta vain kolme hyppääjää mäkeä kohden.

Lauri Kettunen on pohtinut aihetta pitkään ja hartaasti. Hän on Hiihtoliiton varapuheenjohtaja sekä mäkihypyn ja yhdistetyn johtoryhmän puheenjohtaja.

Kettunen muistuttaa, että mäkihypyn harrastajamäärät ovat laskeneet muissakin maissa, mutta hänen mukaansa kyse on hitaasta mutta laajasta muutoksesta, jossa mäkihyppyväki ei ole pysynyt mukana.

"Ennen pystyi ajamaan tiettyä valmennuslinjaa läpi ja katsomaan, ketkä nousevat huipulle. Nyt menestykseen vaaditaan ammattitaitoa ohjata jokaista urheilijaa yksilöllisesti."
Lauri Kettunen

Yksi iso muutos liittyy joukkuelajien, kuten jääkiekon, jalkapallon, koripallon ja salibandyn, suosion kasvuun. Joukkuelajit ovat vieneet nuoret hyppyrimäestä halleihin.

– Esimerkiksi sählyä pelattiin aikoinaan silloin tällöin liikuntatunnilla, mutta nyt se on monella paikkakunnalla iso laji, jota pelataan seurojen omissa halleissa, Kettunen sanoo.

Joukkuelajien seurat ovat pystyneet palkkaamaan lisää ammattitaitoisia valmentajia. Se on lisännyt joukkuelajien vetovoimaa, kun työelämän kiristyneissä paineissa elävät lasten vanhemmat voivat jättää lapset harjoitusten ajaksi joukkueen huomaan.

Monella seurajoukkueella on esimerkiksi iltapäiväkerhotoimintaa.

– Vanhemmat mielellään maksavat siitä, että joku hoitaa heidän lapsiaan, mutta hiihtolajien ympärille ei ole kyetty luomaan riittävästi tällaista palvelua, jolle olisi kysyntää, Kettunen sanoo.

Toinen iso muutos liittyy valmentamiseen ja lajintuntemukseen. Niissä muut maat ovat menneet Suomen ohi.

Kettusen mukaan Matti Pullin aikanaan luoman lajinymmärryksen turvin pärjättiin pitkään, mutta mäkihyppy-yhteisö ei pystynyt päivittämään oppejaan muuttuneeseen tilanteeseen.

Matti Nykästäkin valmentaneen Pullin aikoina parhaat hyppääjät seulottiin laajasta joukosta, mutta nykyisillä valmentajilla on enintään kymmenkunta junioria ohjattavanaan.

– Ennen pystyi ajamaan tiettyä valmennuslinjaa läpi ja katsomaan, ketkä nousevat huipulle. Nyt menestykseen vaaditaan ammattitaitoa ohjata jokaista urheilijaa yksilöllisesti.

Yksilölliseen valmennukseen sopivia liikuntatieteellisen koulutuksen saaneita henkilöitä kuitenkin on Suomessa kovin vähän, Kettusen mukaan vain 4–5 kappaletta. Yhteensä koulutettuja mäkihyppyvalmentajia on maassamme vain nelisenkymmentä.

Selina Kähkönen, Emilia Vidgren, Nonna Laitinen ja Heta Hirvonen harrastavat mäkihyppyä, koska siinä pääsee lentämään ja laji on muutenkin vauhdikas.

Hyppytornin hiljaisuus

Lahdessa tuulisen hiihtostadionin reunalla seisoo myös Soili Hirvonen. Hän on Hiihtoliiton viestintäpäällikkö ja Lahden Hiihtoseuran aktiivi, joka tekee lajin parissa ympäripyöreitä työpäiviä, sillä myös hänen tyttärensä Heta harrastaa mäkihyppyä.

Hirvonen tuli Hiihtoliiton palvelukseen viisi vuotta sitten. Samaan aikaan tytär aloitti mäkihypyn ja moni asia oli Lahdessa toisin.

Salpausselällä harjoitteli vielä silloin kourallinen kansainvälisen tason mäkimiehiä, kuten Janne Ahonen ja Ville Larinto. Esikuvien ja kokeneiden hyppääjien läsnäolosta ja neuvoista on aina hyötyä, mutta ongelma oli se, että seuran toiminnassa huomio keskittyi pääasiassa heihin.

Junioripuolella oli aavemaisen hiljaista.

– Silloin päätimme vanhempien kesken, että jotain pitää tehdä, Hirvonen sanoo naurahtaen, koska tietää, että sama päätös on tehty lajin piirissä monta kertaa aikaisemminkin.

Niin usein on ”kääritty hihoja”, ”lähdetty puhtaalta pöydältä” ja ”nöyrästi uskottu ruohonjuuritason työhön”, että päätökset kuulostavat jo moneen kertaan tehdyiltä ja vähän koomisiltakin.

Lahden Hiihtoseurassa se ”jotain” tarkoitti keskittymistä juniori- ja harrastustoimintaan. Hirvonen sanoo, että nykyisin harjoitellaan iloisemmin ja leikinomaisemmin, puhutaan monipuolisesta suksitaituruudesta eikä harjoitella vain hyppäämistä.

Hirvosen ja kumppaneiden aktiivisuus on tuonut pientä tulosta. Seuran harrastajamäärä on noussut jo noin kolmeenkymmeneen. 

– Jos vaikka viisitoista seuraa tekee tiukasti töitä omassa kunnassaan ja onnistuu saamaan mukaan kaksikymmentä junioria, se tuplaa kokonaisharrastajamäärän kolmestasadasta kuuteensataan, Hirvonen sanoo.

Nyt Hiihtoliiton ykköstavoite on kääntää mäkihypyn harrastajamäärät nousuun. Vain se turvaa lajin taloudellisen perustan ja perustelee sen olemassaolon.

– Lajin harrastajat tätä toimintaa kuitenkin pyörittävät maksamalla jäsen- ja toimintamaksuja. Siitä potista on sitten lohkaistavissa rahaa myös huipulle pyrkiville hyppääjille, Hirvonen sanoo.

Harrastajamäärien kasvattaminen on elintärkeää myös siksi, että kuntapäättäjät ympäri Suomea ovat jo vuosia kyselleet, miksi pienen lajin suorituspaikkojen ylläpitoon käytetään niin paljon rahaa. Esimerkiksi Lahden hyppyrimäet maksavatkaupungille noin 1,2 miljoonaa euroa vuodessa.

Penkkiurheilijat eivät unohda

Penkkiurheileva kansa ei ole mäkihyppyä unohtanut, sillä lajin näkyvyys televisiossa on edelleen hyvä.

Mäkihyppy näkyy usein Ylen Urheiluruudun ja MTV:n Tulosruudun lähetyksissä.

Lisäksi Yle näyttää suorina lähetyksinä lajin arvokisat ja maailmancupin osakilpailut. Ne keräävät hyvin katsojia, vaikka jäävät hieman esimerkiksi maastohiihdon katsojamääristä.

Urheilulajien suosiota ja huomioarvoa mittaavia tutkimuksia tekevän Sponsor Insightin mukaan mäkihyppy on edelleen Suomen seitsemänneksi suosituin laji. Sen edellä ovatjääkiekko, yleisurheilu, hiihto, ampumahiihto,formula1ja jalkapallo.

Sponsor Insightin tutkimusjohtaja Klaus Virkkusen mukaan mäkihyppy kiinnostaa suomalaisia edelleen, varsinkin vanhempia ikäryhmiä.

– Tulokseen vaikuttaa se, että heidän seurantakanavansa ovat nämä perinteiset eli Ylen lähetykset ja sen takia myös 50–60-vuotiaat naisetkin seuraavat lajia, Virkkunen sanoo.

– Perinteet vaikuttavat vahvasti.

Virkkunen arvioi, että ilman menestystä mäkihypyn suosio kuitenkin todennäköisesti hiipuu, kuten kävi alppihiihdolle Kalle Palanderin ja Tanja Poutiaisen lopetettua.

– Totta kai se vaikuttaa, jos kilpailuissa ei päästä edes toiselle kierrokselle, mutta jos oman maan tähtiä löytyy, kyllä lajia silloin seurataan. Sama ilmiö on tuttu muissakin maissa. Vain jalkapallo on suosittua lähes kaikkialla oman maan menestyksestä riippumatta, Virkkunen sanoo.

Kyllä se nousee vielä

Lahden urheilumuseossa tuttuja kuvia ja uransa vaiheita muistelee vuoden 1964 Innsbruckin olympialaisten pienen mäen voittaja ja suuren mäen hopeamitalisti Veikko Kankkonen, 80.

– Tällä hetkellä valmennus taitaa olla aika lukossa. He eivät oikein tiedä mitä pitäisi tehdä, Kankkonen sanoo.

Kankkonen hyppäsi viimeisen hyppynsä vuonna 1972, vähän yli kolmekymppisenä. Siitä lähtien hän on seurannut lajia vaihtelevalla mielenkiinnolla, viime vuosina pääasiassa apein mielin.

–Tuntuuhan tämä aika ankealta. Nämä nykyiset hyppääjät ovat oman ikäluokkansa lahjakkaimpia urheilijoita, mutta mikä ihme on pysäyttänyt heidän kehittymisensä.

Hänen analyysinsä romahduksen syistä on samansuuntainen kuin muidenkin: muut lajit ovat vieneet mäkihypyn harrastajat.

"Vanhemmat mielellään maksavat siitä, että joku hoitaa heidän lapsiaan, mutta hiihtolajien ympärille ei ole kyetty luomaan riittävästi tällaista palvelua, jolle olisi kysyntää."
Lauri Kettunen

Hänen aikanaan harjoituksissa saattoi olla paikalla jopa sata hyppääjää ja keskinäinen kisa oli kovaa. Tärkeintä on kuitenkin rohkeus, sitä tuntuu Kankkosen arvion mukana nyt puuttuvan suomalaisilta hyppääjiltä.

– Täydellisen hypyn suorittaminen vaatii rohkeutta. Hyppyrinnokalta pitää uskaltaa ponnistaa eikä jäädä odottamaan alastuloa, Kankkonen sanoo.

Kankkonen uskoo, että suomalainen mäkihyppy nousee vielä.

– Kyllä menestystä voi vielä tullakin, mutta hyppäämisen täytyy muuttua.

Vuoden 1964 olympiavoittaja Veikko Kankkonen toivoo, että mäkihypyn harrastajamäärät kääntyisivät nousuun.

Liikunnan riemua ja onnistumisen tunteita

Hyppäämisen pitää olla hauskaa. Se on Olli Muotkan valmennusfilosofian ydin. Hän tarjoutui oman hyppyuransa loputtua kolme vuotta sitten ottamaan vastuuta Lahden Hiihtoseuran juniorivalmennuksesta.

– Pitää olla liikunnan riemua ja pitää saada onnistumisen tunteita lapsille. Sitä kautta syntyy motivaatio ja halu kehittyä, Muotka sanoo.

Hänen oma hyppääjän riemunsa syntyi aikanaan halusta lentää pitkälle. Lentämisestä hurmioitunut Muotka asetti jo nuorena miehenä tavoitteekseen hypätä yli 200 metriä.

Tavoite täyttyi jo ensimmäisessä kisassa Planican lentomäessä 2010, minkä jälkeen mitaleita tuli enää kotimaasta.

"Sanoisin, että viidessä vuodessa sieltä nousee kaksi tyttöä maailmancup-tasolle, jos motivaatio pysyy samalla tasolla kuin nyt."
Olli Muotka

– Olin siinä mielessä huono kilpaurheilija, että minulla ei ollut ihan yhtä kovaa voiton nälkää kuin monella muulla, Muotka sanoo.

Muotkan ajatukset mäkihypystä ja valmennuksesta kuulostavat kovin erilaisilta verrattuna siihen lajiin, jonka julkisuus kuva on hymytön kuin viimeisimmän suomalaisen supertähden Janne Ahosen kasvot.

Huipulle on yritetty kiivetä menestyshullujen suomalaisten penkkiurheilijoiden paineet selässä, mikä on syönyt hyppääjien itseluottamusta.

Myös hyppääjien ja valmentajien välit ovat olleet koetuksella, kun valittu linja ei ole tuonut tulosta.

Suomalaishyppääjien tulevasta menestyksestä puhuessaan Muotka asettelee sanansa varovaisesti.

– Sanoisin, että viidessä vuodessa sieltä nousee kaksi tyttöä maailmancup-tasolle, jos motivaatio pysyy samalla tasolla kuin nyt. Pojista Fis- tai continental cup -tasolle nousee lisää poikia, mutta nouseeko joku maailmancup-tasolle, se jää nähtäväksi.

Nuoret hyppääjät Elmo Kähkönen, Nonna Laitinen, Jere Kukkonen, Selina Kähkönen, Heta Hirvonen ja Emilia Vidgren valmentajansa Olli Muotkan edessä.

Poriseva hyppääjäjoukko siirtyy harjoitusten jälkeen pukuhuoneeseen vaihtamaan vaatteita.

Nonna Laitinen, 14, EmiliaVidgren, 11, Elmo Kähkönen,12, Heta Hirvonen, 11, Jere Kukkonen, 12 ja Tuomas Kinnunen, 14, istuvat haastateltaviksi.

He ovat tyytyväisiä päivän harjoituksiin, vaikka eivät tänään päässeetkään hyppäämään – siis lentämään. Siitähän lajissa on pohjimmiltaan kysymys.

"Isona haluaisin voittaa vuoden 2030 olympialaiset ja sitä ennen pärjätä nuorten MM-ja olympiakisoissa."
Emilia Vidgren

– Mäkihyppy on erilainen harrastus, ja se on kivaa. Siinä on kova vauhti, se on jännittävää ja siinä saa lentää, sanoo Elmo Kähkönen.

– Lentäminen ja siirtyminen isompiin mäkiin kiinnostavat. Aluksi en uskonut koskaan hyppääväni K25-mäestä, mutta nyt olen hypännyt jo K64-mäestäkin,  Emilia Vidgren jatkaa.

Mäkihypyn tulevaisuus on kiinni junioritoiminnasta. Siksi on haluttu tähdentää monipuolista ja mukavaa harrastamista.

Hurjapäiden hommaa

Nuorten kaveripiireissä hyppäämistä pidetään vähän hurjana lajina, josta kuitenkin ollaan kiinnostuneita.

– Kaverit kyselevät harrastuksesta ja pitävät sitä hienona. He kysyvät myös pelkäämisestä ja rohkeudesta, että eikö se ole vähän hurja harrastus. Ja useimmiten kysyvät, kuinka pitkälle olen hypännyt, eli pituusennätystä, Heta Hirvonen sanoo.

Tavoitteet näillä nuorilla ovat korkealla: päästä huipulle, maajoukkueeseen, olympialaisiin, maailmanmestaruuskisoihin.

– Tänä talvena haluaisin pärjätä hyvin Junioricupissa ja Hopeasommassa. Isona haluaisin voittaa vuoden 2030 olympialaiset ja sitä ennen pärjätä nuorten MM-ja olympiakisoissa, Emilia Vidgren sanoo.

Julkaistu: 3.3.2020
Kommentoi »