Apu

Kari Väänänen: Suomi on maailman kaunein maa – Tässä perustelut

Kari Väänänen: Suomi on maailman kaunein maa – Tässä perustelut
Kari Väänänen polkee kuntopyörää kotonaan ja näkee edessään elävän, täydellisen luonnon.
Julkaistu: 29.7.2020

Olen sijoittanut kuntopyörän suuren ikkunan eteen. Siinä on polkiessa mukava katsella ikkunastamme aukeavaa maisemaa. Se on kaunis.

Maailmassa on monta ”maailman kauneinta maisemaa”, ja meidän rannastamme aukeava on niistä yksi. Edessä suuri järvenselkä saarineen, niemineen ja lahtineen, jonne mökin tahtoisin nostattaa. Kaukana sinertävät vaarat, joista kauimmat ovat nelisenkymmentä kilometriä etäällä. Jos tarkasti katsoo, horisontissa näkyy Suomutunturin laki, joka kurottelee juuri ja juuri edessä olevien vaarojen ylitse.

Lisäksi ikkunastamme näkyy rantasauna, rantaterassi ja vankkoja puita, jotka jätimme harvennuksessa pystyyn. Edellinen omistaja oli antanut näkymän kasvaa umpeen niin, että talolta ei järvi pilkahdellut eikä kaunista maisemaa näkynyt. Nyt näkyy.

Hyönteishotellia meillä piisaa. Emme ole laittaneet nurmikkoa, vaan koko piha on luonnontilassa. Varvikkoa, mätästä ja kaarnaisia puita, joiden rakosissa on ötökän mukava pitää kortteeria. Vain saunapolut risteilevät varvikossa.

Maisema on kuin elävä taulu, joka vaihtuu valon ja vuodenaikojen mukaan ja on loputtoman monimuotoinen. Täydellisempää taideteosta ei ole. Luonto on täydellinen.

On toki muitakin kauniita maisemia. Jylhät Alpit salpaavat ensi näkemältä hengityksen ja saavat pään pyörälle. Gondolihissillä on mukava körötellä huipulle katselemaan huikeaa näkymää. Myönnetään, se on vaikuttavaa ja kaunista, mutta laaksoissa alkaa tunkea päälle ahtaanpaikankammo, kun horisontti on niin lähellä. Silmä tavoittaa vain vuoren seinämän. Muutaman päivän kuluttua alkaa kaivata avarampaa näkymää.

Samoin kävi Norjan Lofooteilla. Kaunis ja vaikuttava vuonomaisema vuorineen ja putouksineen oli ensi alkuun kauneinta, mitä olen nähnyt, mutta seinät sielläkin alkoivat kaatua päälle. Vuori vuoren perään ja välissä vuono. Sitten taas vuoria, paljon vuoria ja välissä vuono.

Oli helpottavaa ajella Suomen puolelle ja antaa silmän levätä avarassa ja laakeassa maisemassa, missä katse kantoi kymmeniä kilometrejä. Oi Suomi sulo Pohjola, ei ole maata sen kauniimpaa! Meillä on tilaa katseelle, ja sinisenä siintävät kaukaiset vaarat.

Kuvitus Maxim Usik

Yksi kauneimmista maisemista, jonka olen kohdannut, oli Amazonin viidakossa. Viidakko on loputon vihreä matto, joka on pikemminkin mielentila kuin maisema. Sen laajuus pyörryttää. Minulla oli onni päästä vanhan tulivuoren kraatteriin, jossa sijaitsi Tepequem-niminen pieni kylä.

Paikka lienee ollut esikuvana Raamatun Eedenille. Kraatteri oli kuin laaja malja, parikymmentä kilometriä halkaisijaltaan, ja sen sisällä sijaitsi paratiisi. Toki kraatterin reuna esti näkymän, mutta silti se oli tarpeeksi avara, että ei ”ahistanu”.

Pienet joet solisivat uomissaan, ja trooppinen luonto kukki ja kuhisi lautasen kokoisia hämähäkkejä ja vielä isompia perhosia. Linnut pitivät konserttiaan ja sulostuttivat omenan puusta poimivaa ihmispoloa. Trooppinen paratiisi. Mutta edes siellä en suomalaisena kokenut samaa kuin ikkunastani katsellessa.

Jahas. Valo onkin taas vaihtunut, ja viisitoista minuuttia polkemista on täynnä. Taidan mennä kirjoittamaan kolumnin. ●

Kommentoi »