Suomi-futiksen sensaatio pitää sisällään tärkeitä opetuksia: ”Psykologinen turvallisuus luo pohjan huippu-urheilun vaatimuksille”

Tiistai-ilta, viides elokuuta. Joonas Rantanen on saanut järjestettyä aikaa Aitiolle haastattelua varten. Arvostettavaa, sillä 37-vuotiaan helsinkiläisen luotsaama Tampereen Ilves seilaa kauden tiiviimmässä otteluruuhkassaan.

Edellisenä torstaina se pudotti Itävallan myöhäisillassa Konferenssiliigassa Austria Wienin, matkusti jo sunnuntaina Ouluun, torstaina odottaa seuraava euro-ottelu tukholmalaista Djurgårdenia vastaan loppuunmyydyssä Tammelassa ja sunnuntaina samaan osoitteeseen saapuu IFK Mariehamn.

Neljä ottelua yhteentoista päivään. Hektistä on, mutta Rantanen ei valita.

– Pelitahti on tiivis, mutta toisaalta me suhtaudutaan siihen niin, että voiko tämän parempaa olla. Joka pelillä on iso merkitys. Tämä on mahtavaa aikaa, Rantanen sanoo.

Ja mikäs fiilistellessä. Vaimonsa ja kahden pienen lapsensa kanssa Tampereella asuva Rantanen elää juuri nyt valmentajana melkoista kukoistuskauttaan. Ikää alle neljänkymmenen, päävalmentajan pesti Suomen uusimmalla ja monen mielestä upeimmalla jalkapallostadionilla pelaavassa Ilveksessä.

Joukkueessa, jonka Rantanen tiimeineen on saanut pelaamaan hienoa jalkapalloa. Rantanen on noussut yhdeksi maamme kuumista valmentajanimistä ja Ilves sarjan ehdottomista kärkijoukkueista etenkin ihmisiä ihastuttaneen hyökkäyspelinsä ansiosta, mistä Tammelan runsaslukuiset katsomot ovat saaneet pitkin kautta nauttia.

Tuliterät fasiliteetit Tampereella ovat tiptop-luokkaa ja joukkue vahvistui merkittävästi tälle kaudelle. Silti, ei Rantanen helppoon paikkaan tullut. Päävalmentajapesti on miesten tasolla uran ensimmäinen pääsarjassa. Aiempi kokemus on kertynyt toki laajasti erilaisista ympäristöistä; on valmentajapestejä junioreissa, naisten pääsarjassa ja miesten divareissa.

Tammelan valot olivat kuitenkin uusi, merkittävä askel. Eikä alku ollut helpoin mahdollinen Ilveksen kerättyä kevään kolmesta ensimmäisestä Veikkausliiga-ottelustaan vaivaisen pisteen.

Paineita on ollut, mutta Rantasella on selkeän kuuloinen lähestymistapa niiden käsittelemiseen. Yhteisöllisyys.

– Paineiden sietämistä pyrin käsittelemään yhteenkuuluvuuden kokemuksen kautta. Ilveksessä en ole missään vaiheessa joutunut yksin. Olen saanut vaikeissa hetkissä tukea niin urheilujohdolta, perheeltäni kuin valmennustiimiltäni, jossa on kokeneita koutseja kuten Pasi Tuutti ja Joni Lehtonen.

Toinen alkukauden aikana pään kylmänä pitämisessä auttanut asia oli usko joukkueen prosessiin. Rantanen ei säästele ylistyssanoissaan seuran urheilujohtoa ja toimintakulttuuria kohtaan.

– On etuoikeutettu olo saada olla nimenomaan Ilveksessä ja olen tosi innostunut tästä ympäristöstä. Ilveksessä vetosivat heti alusta alkaen selkeät arvot, työnteon kulttuuri ja pitkäjänteinen, kehitys ja kasvaminen. On myös hyvin selvät urheilulliset mittarit, prosessit.

– Nyt on helppo sanoa, ettei niistä ole poukkoiltu seuran puolelta mihinkään. Näihin asioihin pystyimme nojaamaan myös alkukaudella ja koko valmennustiimi on ollut näihin tosi sitoutunut. Vaikka oli vaikeita hetkiä, moni mittari näytti, että olemme oikealla tiellä. Piti toki parantaa, että hyvät esitykset muuttuivat voittaviksi.

Joonas Rantanen on koulutukseltaan luokanopettaja, kasvatustieteen maisteri Helsingin opettajankoulutuslaitokselta. Opettajan töitä hän ei koskaan kunnolla ehtinyt tehdä, mutta miestä kuunnellessa ei voi välttyä ajatukselta, että joko opettajaopinnoista on tarttunut arvokkaita asioita matkaan, tai sitten Rantanen on pedagogisesti lahjakkaana henkilönä hakeutunut kyseiseen opinahjoon.

Ilves-luotsin valmentajuudessa nimittäin korostuvat yhteisöllisyys, vuorovaikutus ja tiimityö, keskustelemme sitten melkeinpä aiheesta kuin aiheesta.

– Yhteenkuuluvuuden tunne on itselleni hyvin merkittävä arvo. Ilman sitä en varmasti saisi itsestänikään parasta irti, Rantanen pohtii.

Kun kysyn, kuinka Rantanen on pyrkinyt tätä arvoa jalkauttamaan Ilveksessä, näkökulmat eivät heti lopu kesken. Oman valmennustiimin yhteistyö on kaiken perusta. Se heijastuu myös moniin kysymyksiin, joissa yritän puristaa Rantasen omaa filosofiaa; minä-muodon sijaan me-sana nousee esiin.

– Valmennustiimin merkitys on ihan todella iso. Keskustellaan ja käydään hyvin paljon asioita läpi yhdessä ennen kuin tehdään päätös ja toimitaan. On sitten kyse pelitavasta, harjoitteista tai ylipäätään harjoittelun metodologiasta, me käydään sitä läpi yhdessä. Kymmenestä päätöksestä yhdeksän käydään läpi koko valmennustiimin kanssa.

Tuutin ja Lehtosen lisäksi valmennustiimiin kuuluvat valmentaja Guillem Santesmaes, maalivahtivalmentaja Marko Pirilä, fysiikkavalmentaja Heli Rekimies, joiden merkitystä Rantanen korostaa haastattelussa useaan otteeseen.

Kuvaavan merkityksen tiimityön voimasta Rantanen nostaa heinäkuisesta VPS-kotiottelusta, jossa päävalmentaja itse jäi taukovihellyksen jälkeen kysymään perusteita erotuomari Mohammad Al-Emaran Ilves-vahti Otso Virtaselle nostamaan punaiseen korttiin.

– Tulin tästä syystä muiden perässä valmentajien koppiin. Sinne saapuessani totesin, että muu valmennustiimi, tässä tapauksessa Tuutti, Lehtonen ja Santesmases olivat tehneet valmiiksi tauolla näytettävät videoklipit ja piirtäneet fläpille suunnitelman toiselle jaksolle. Sen pohjalta sitten pidettiin lyhyt keskustelu ja mentiin esittämään asiat pelaajille.

Ilves nousi tappioasemasta viime hetken voittoon, pelaten koko toisen jakson kymmenellä pelaajalla.

Yhteisöllisyys ja osallisuus eivät rajoitu Rantasen filosofiassa valmennustiimiin. Isona tavoitteena Ilveksessä on päävalmentajan mukaan pelaajien osallistaminen keskusteluihin ja palautteenantoon, vahvan omistajuuden synnyttäminen heissä.

Rantanen kertoo, että esimerkiksi joukkueen arvot ovat syntyneet pre-seasonilla tehdyn, usean eri kerran pienryhmätyöskentelyn tuloksena.

– Ensin oli pitkä lista erilaisia arvoja, joita pelaajat sitten priorisoivat, mitkä ovat meille tärkeimmät käytännön arvot ja sitten ne valittiin. Sitten piti vielä tietenkin käydä yhdessä läpi, mitä esimerkiksi yksi valituista arvoista, respect, tarkoittaa käytännön toiminnassa.

Joonas Rantanen on saanut luotsattua Ilveksen kovaan iskuun. KUVA: Matti Raivio / All Over Press

Kun kysyy lisää Rantasen ajatuksista vuorovaikutuksen rakentamisessa, korostaa hän tässäkin ensin valmennustiiminsä yhtenäistä näkemystä siitä, kuinka pelaajat halutaan kohdata. Sitten tulee ajatus, joka ei ole välttämättä itsestäänselvä huippu-urheilussa:

– Haluamme rakentaa toimintaympäristön, joka vastaa huippu-urheilun vaatimuksia ja tiedostamme, että se pitää sisällään tietyn määrän ehdottomuutta. Silti ajattelemme, että perustana on psykologinen turvallisuus, toimintaympäristö, jossa pelaajan ei tarvitse pelätä tulevansa tuomituksi ja hän voi olla oma itsensä. Se luo pohjan niille huippu-urheilun vaatimuksille. Kun se on kunnossa, sitten voidaan vaatia.

Kuinka Rantanen sitten rakentaa psykologista turvallisuutta pelaajien arjessa? Tällainen prosessi ei ole pelkkien kaunopuheiden lässyttämistä korvaan, vaan herkältä kuulostavaa tasapainoilua.

– Ajattelen, että taitava vuorovaikuttaja pystyy vaihtamaan tyyliään tilanteen vaatimalla tavalla. Joskus on oltava hyvin yksisuuntainen omassa vuorovaikutuksessaan eli annettava selkeät ohjeet valmennukselta pelaajille. Esimerkiksi ottelun tauolla ei ole juuri aikaa kaksisuuntaiselle keskustelulle, vaikka toki pelaajat saavat silloinkin tuoda esiin mahdolliset havaintonsa kentältä.

Vuorovaikutukseen mahtuu paljon myös kaksisuuntaisuutta.

– On myös paljon hetkiä, joissa kuullaan pelaajien tunteita ja ajatuksia, etenkin päivä-pari pelatun ottelun jälkeen. Käydään keskustelua ja pyritään sen pohjalta löytämään yhteiset tulkinnat. Kun juttelen pelaajan kanssa kahdestaan, pidän aina lähtökohtana että haluan aidosti kuulla tämän ajatuksia ja mielipiteitä.

– Kuitenkin, jos on jokin asia, jonka haluan viestiä selkeästi pelaajalle, on turha lähteä kiertoteitä vaan se on kerrottava suoraan ja sellaisenaan. Pidän myös tässä tärkeänä, että silloinkin kun keskustelu pidetään avoimena, tulee johtopäätösten olla silti selkeitä, että niistä syntyy ymmärrys.

Turvallisen vuorovaikutusympäristön vaikutus on Rantasen mukaan alkanut enemmän ja enemmän näkyä pelaajien toiminnassa.

– Ollaan sen perässä, että välitön palaute kentällä vaikkapa yrittämisen puutteesta tulisi pelaajalta toiselle. Prosessi ei ole missään nimessä valmis, mutta ollaan siinä menty mielestäni selkeästi eteenpäin. Esimerkiksi juuri VPS-kotiottelun tauolla useampi pelaaja astui kopissa esiin ja sanoi ääneen, ettei tämä pelin taso riitä, pitää pystyä parempaan.

Toisen esimerkin pelaajien osallisuudesta Rantanen nostaa upeaan jatkopaikkaan päättyneestä Austria Wien -otteluparista. Kahden osaottelun välillä tapahtui jotain merkittävää, valmennuksen luomaa psykologista turvallisuutta alleviivaavaa:

– Otteluiden jälkeen meillä pelaajat tuottavat joko kirjallisesti tai suusanallisesti fiiliksiä ja ajatuksia ottelusta valmennukselle. Valmennuksen ja pelaajiston näkemys ensimmäisestä Austria-ottelusta oli melko yhtenäinen, mutta pelaajilta tuli lisäksi selvä viesti: tarvitsisimme vielä pykälän verran enemmän pallokontrollia, jotta saisimme sitä myöten enemmän kontrollin tunnetta pelaamisesta emmekä joutuisi juoksemaan niin paljon edestakaisin isoissa tiloissa.

– Lähdimme tämän palautteen pohjalta sitten hienosäätämään pelisuunnitelmaa ja myös harjoittelemaan. Teimmekin Wienissä sitten kolme maalia ja kaikki enemmän tai vähemmän kontrolloitujen hyökkäysten kautta.

Aiemmin mainittu yrittämisestä tai sen puutteesta annettu palaute ei nouse Rantasen esimerkiksi sattumalta. Se on toinen miehen nimeämästä arvosta, josta ei tingitä – non-negotiable -asia.

– Kehittymistä ei tapahdu ilman yrittämistä. Jalkapallossa on niin paljon asioita, joihin ei pysty vaikuttamaan, mutta siihen pystyy, yrittääkö täysillä vai ei. Se on asia, jota meillä vaaditaan joka päivä ja josta annetaan palautetta hyvässä ja pahassa.

Toinen Rantasen tinkimättömistä arvoista on sitoutuminen, tässä tapauksessa juurikin niihin pre-seasonilla pelaajien kanssa yhteistyössä laadittuihin arvoihin.

Joonas Rantasesta on puhuttu jo pitkään Suomen jalkapallopiireissä ihmisläheisenä valmentajana. Pelkällä ihmisläheisyydellä ei kuitenkaan armottomilla valmentajamarkkinoilla laskuja makseta, mikäli joukkueen peli ei kulje.

Ilveksen kohdalla tätä ongelmaa ei toistaiseksi ole ollut joukkueen pelatessa soljuvaa, hyökkäysvoittoista jalkapalloa. Ihmisläheisyyden viitekehyksestä on varmasti apua, mutta se ei ole koko kuva. Pelillinen rakenne on vahva, ja pelaajien ostama.

– Aistin, että pelaajat nauttivat tavasta, jolla pelaamme. Olen tosi tyytyväinen, kuinka he ovat sitoutuneet pelimme periaatteisiin.

Entäpä pelilliset asiat? Kuinka Rantanen tiimeineen on rakentanut Ilveksestä tällä hetkellä nähtävän hyökkäyskarusellin? Tässäkin asiassa lähestymistapa ei välttämättä ole sama kuin kenties perinteisesti nähtynä. Se voinee myös selittää paljon.

– Lähdimme pre-seasonille pelin todella isot periaatteet edellä. Esimerkiksi hyökkääminen aloitettiin siitä, kuinka etenemme mahdollisimman nopeasti maalipaikkaan. Se perinteisempi, aiemmin itsenikin käyttämä, tapa on ollut esimerkiksi edun etsiminen ja vaikkapa avaamis- ja rakenteluvaiheen erottelu.

– Nyt halusimme iskostaa pelaajille aivan ensimmäisenä asiat periaatteen tasolla, emmekä lähtenyt lähestymään asiaa vaikkapa muodon kautta.

Valinta oli merkittävä. Voi hyvin olla, että mikäli prosessia olisi lähdetty rakentamaan pala palalta, ensin tiukkoja malleja hinkaten, emme näkisi nyt tällaista Ilvestä. Rantanen vaikuttaa ostavan hypoteesini.

– Valinta, jonka teimme, oli merkittävä. Sen jälkeen ja sen päälle olemme sitten tuoneet pelaamisen rakennetta, miten esimerkiksi haluamme täyttää kenttää ja liikuttaa palloa tukimuodostelmien kautta. Haluan korostaa, että tämä oli järjestys: ensin periaatteet, sitten päälle konkreettisempia malleja.

Lähestymistavasta huolimatta Ilveksen pelaaminen ei ole kuitenkaan löyhää improvisaatiota.

– Pelillinen rakenteemme on aika vahva ja tarkka. Liikkumavara yksittäisille pelaajille tulee periaatteidemme sisältä. Esimerkiksi murtautumisvaiheessa tietyt tilat tai juoksut voi tehdä eri pelaaja, kunhan ne tehdään. Tämä on toki vaikea asia määritellä, missä vaiheessa kyse on periaatteista, missä konsepteista. Itse ajattelen enemmän periaatteiden kautta.

Harjoittelussa on myös selkeitä, pelin isojen periaatteiden mukaisia linjoja.

– Olemme käyttäneet viimeiseen vaiheeseen, maalintekopaikkojen luomiseen paljon aikaa. Tätä on tehty esimerkiksi varioimalla ympäristöä paljon, kuten vaihtelemalla puolustavien pelaajien määrää ja tilaa puolustuslinjan takana. Lisäksi, melkeinpä kaikessa pallollisessa harjoittelussamme on suunta ja tilanteenvaihdot mukana, rondoista erilaisiin peleihin.

Kun kysyy päävalmentajan mielestä suurimmista pelillisistä kehityskohdista. Vastaus ei yllättäne Ilveksen pelejä säännöllisesti seuranneita:

– On ollut läpi kauden ja edelleen on se, kuinka puolustamme isoissa tiloissa. Tiedetään, että pelitapa johtaa siihen, että joka pelissä vastustaja saa jonkin hyökkäyksen isoihin tiloihin. Näissä hetkissä myös se, miten puolustetaan omassa boksissa, on edelleen kehityskohta. Toisaalta, tämä on sitä tasapainoilua, mitä koko ajan käydään asioiden priorisoinnin kanssa.

Puhe joukkueen kehityskohdista etenee jälleen henkiselle puolelle Rantasen kertoessa joukkueensa kasvuprosessista pitäen kaikenlaisia kokemuksia arvokkaina.

– Nostaisin kehityskohteista kuitenkin tärkeimmäksi sen, ettei meillä ole oikotietä voittamisen kulttuuriin. Me tarvitsemme tietynlaisia kokemuksia, hyviä ja huonoja, jotta opimme kääntämään tietyt pelit voitoiksi. Tämä voi kuulostaa tyhmältä, mutta jos nyt mietin kevään Gnistan-ottelua (4-6 -kotitappio, toim.huom.), niin tarvitsimme sellaisen pelin voidaksemme oppia ja parantaa. Myös Lahti- ja Haka-otteluiden huonoista lopuista on opittu. Olen sitä mieltä, että olemme oppineet, kuinka pelaamme vaikka johtoasemassa viimeisen kymmenminuuttisen.

Vaikka jo pitkään jatkuneen keskustelumme aikana on tullut harvinaisen selväksi, miksi Ilves lähti myös Wienin-iltaan täysin omien periaatteidensa mukaisesti, pyydän silti vielä Rantasta avaamaan tätä – sen lisäksi, mitä hän jo kertoi pelaajien palautteesta otteluparin keskellä.

– Jos olemme harjoitelleet jotain asiaa puoli vuotta, olisi järjetöntä lähteä muuttamaan sitä. Kuinka muka voisimme saada muutamassa päivässä suuremman vaikutuksen kuin, mitä olemme saaneet kuudessa kuukaudessa? Tietenkin peilaamme ottelusuunnitelmaa aina vastustajaan, mutta oman pelillisen identiteettimme pohjalta. Emme halua muuttaa sitä, korkeintaan hienosäätää suhteessa vastustajaan.

– Austriaa vastaan arvioimme, että hyökkäämisemme kyllä kantaa. Kotiotteluun saamme edun tekonurmesta ja vastustajan lopuillaan olevasta pre-seasonista. Ja pystymme pärjäämään oman identiteettimme kautta.

Djurgårdenia vastaan ei ole mitään syytä muuttaa ajattelutapaa.

– Heillä on hyvin samoja elementtejä kuin Austria Wienillä. Suoraviivainen joukkue hyökkäämisessään, haluaa edetä nopeasti yläalueille. On vauhtia ja taitoa. Puolustamisessamme on saatava nappisuoritus, jotta annamme itsellemme mahdollisuuden voittaa. Hyökkäyspelistämme ajattelen, että nytkin on mahdollisuus luoda uhkaa.

Pian odottaa jälleen loppuunmyyty Tammelan stadion, euroillassa.

Mitä Joonas Rantanen ajattelee herätessään torstaiaamuna?

– Kyllä siinä on yhdistelmä lämmintä innostusta ja perhosia vatsassa hyvällä tavalla. Tammelan täysien katsomoiden illat ovat olleet ikimuistoisia, ei siitä pääse mihinkään. Niistä nauttii.