Suomesta on tullut uuden musiikin takapajula, muistuttaa norjalaisen Smerzin uusi levy
Suomi on pyyhitty uuden vaihtoehtomusiikin kartalta tyystin pois, jätetty yksin Bättre folkiin kuuntelemaan Litkua ja Arppaa, kirjoittaa Oskari Onninen.
Kuvittele, että Alexander Stubbin tai vastaavan korkeimman luokan suomalaispoliitikon lapsi olisi vaihtoehtomuusikko, jonka yhtyettä maailman tärkeimmät musiikkimediat kehuisivat minkä ehtivät.
Ajatuskin naurattaa, niin kaukaiselta se tuntuu.
Norjassa näinkin voi käydä. Smerz on oslolaisten mutta Kööpenhaminaan muuttaneiden Henriette Motzfeldtin ja Catharina Stoltenbergin duo. Catharina on tietenkin niitä Stoltenbergejä, hänen isänsä on Naton entinen pääsihteeri ja Norjan pääministeri Jens Stoltenberg.
Perheen kulttuuriset pääomat ovat olleet hyvässä käytössä. Yhtyeen vuoden 2021 debyyttilevy Believer oli koko vuoden suosikkejani: jonkinlainen oman hetkensä cooliuden eponyymi, polyrytmistä ja sirpaleista elektroa, josta kaikki lämpö oli imetty pois.
Sen jälkeen Smerz on julkaissut Alliina-nimisen ep:n kuvitteellisen 2000-luvun alun poptähden musiikkia sekä albumillisen tietokoneelle ja kuorolle sävellettyä nykyklassista.
Duon toinen pop-lauluja sisältävä Big City Life on jälleen jotakin ihan muuta, koska enää yhtyeillä ei ole tarvetta jäädä paikalleen.
”En muista kuulleeni toista pop-levyä, jonka kappaleet tuntuisivat samalla tavoin eläviltä ihmisiltä ja kohtauksilta.”
Big City Life on näennäisen helppoa kuunneltavaa, ja monet sen biisit rakentuvat usein yhden tai kahden vähäisen idean ympärille. Kokonaisuudeksi niitä nivovat kulmikkaat pianoteemat.
Mutta en muista kuulleeni toista pop-levyä, jonka kappaleet tuntuisivat samalla tavoin eläviltä ihmisiltä ja kohtauksilta. Big City Life on kuin nimensä. Samoin sen elokuvallisuus on kirjaimellista: kyse ei ole ylisovitetusta paisuttelusta kuten musiikkikirjoittajien teksteissä usein vaan sitä, että biisit ovat kuin Xavier Dolanin tai Sofia Coppolan ohjaamia kameroita, jotka seuraavat laulujen kertojia.
Kappaleesta toiseen eletään yöelämäfantasiaa, jossa eskapismi ja inhorealismi sekoittuvat. Ollaan kaupungin cooleimmissa baareissa, postbarien terassien tungoksissa, joissa kukaan ei tee vaikutusta eikä mikään tunnu miltään.
Suurin oivallus on Stoltenbergin ja Motzfeldtin pääosin lausumissa tai ”räppäämissä” teksteissä, jotka ovat pikemmin dialogia tai tajunnanvirtaa kuin perinteistä laululyriikkaa. Tunnelma on vilpitön mutta vilpittömän blasé. Ilmeettömyys kiteytyy jo ensimmäisenä kuultavan nimikappaleen lakoniseen toteamukseen: I heard that they broke up, ha ha ha.
Vielä vaikuttavampi on dramaattisten syntikkajousten tahdissa kuljeksiva single Feisty, jossa käydään läpi kokonainen baarillinen ihmisiä avoimen ylenkatseen läpi – kunnes I feel confused and alone. Jossakin hymyilee Draama-Helmi.
Levyn dramaturgisista ratkaisuista hienoin on Imagine This- ja Dreams- kappaleiden muodostama pari, jossa jälkimmäinen on kuin euforinen ja aamuöinen jälkikuva tanssilattialta, jonne ensimmäisen deitti olisi unelmissa voinut päätyä.
Laulamisen Smerz säästää karaokemaisiin ”vetoihin”. Levyn paras kappale You Got Time and I Got Money on nimensä puolesta Pet Shop Boysia, mutta lilluu eteenpäin hunajaisena kuin Air. Jouset jäljittelevät The Verveä, mutta niissä on samaa halpuutta kuin The Rasmuksen Liquidissä tai Yung Leanin uudella Jonatan-albumilla.
Put your hands around my body, Stoltenberg laulaa, ja kaikki on juuri sopivan awkwardia.
”Suomi on pyyhitty uuden vaihtoehtomusiikin kartalta tyystin pois, jätetty yksin Bättre folkiin kuuntelemaan Litkua ja Arppaa.”
Big City Life jättää kuitenkin kitkerän sivumaun, ja se on yksinomaan kateutta. Kotimaisesta näkökulmasta Smerzin kaltaiset yhtyeet ovat kuin joutuisi nielemään kourallisen yhtä ja samaa ikävää pilleriä: sitä, joka muistuttaa, millainen uuden musiikin takapajula Suomesta on tullut.
Enää juuri kukaan ei edes yritä tehdä meillä musiikkia, joka ei haluaisi kuulostaa nimenomaan suomalaiselta. Indiemusiikin yhteydessä kansainvälisyys ei tarkoita vientiponnisteluita ja rahakasoja vaan silkkaa estetiikkaa: halua olla kiinni tässä ajassa, katsoa maailmalle ja etsiä popin rajoja.
Sen luulisi olevan luontevampaa kuin koskaan, sillä vanhan maailman genre- ja kielimuurit ovat sortuneet. Myös Smerz huipentaa edellä mainitun Dreams-kappaleensa norjankieliseen säkeistöön, joka tietää täsmälleen paikkansa – eikä siinä ole mitään kummallista.
Muutoinkin mitä parhain skandinaavinen musiikkikevät on näkynyt kansainvälisessä musiikkimediassa viikoittain. Suositeltavia levyjä ovat julkaisseet Smerzin lisäksi Suomessa vierailleet tanskalaiset Erika de Casier ja Lust for Youth sekä mahdottoman cool tukholmalaisduo Horse Vision. Päälle vielä norjalaislauluntekijä Jenny Hvalin lievän pettymyksen aiheuttanut uutuus ja ruotsalaiset Yung Lean ja Bladee, jotka ovat kasvaneet globaaleiksi uuden räpin tähdiksi.
Suomi on pyyhitty uuden vaihtoehtomusiikin kartalta tyystin pois, jätetty yksin Bättre folkiin kuuntelemaan Litkua ja Arppaa.
Ehkä presidentti Stubbin lapset meidät vielä syvenevästä alhostamme pelastavat. Mutta tuskin hekään.
