Suomessa on nyt yli miljoona seitsemänkymppistä ja sitä vanhempaa – Miksi Suomi ei lähde torille?

Niinhän siinä taas kävi. Kun Suomi keskittyi taas kerran kalistelemaan maahanmuutosta, talousennusteista, maaseudun ja kaupunkien skismasta, lipui yksi suuri uutinen ohitsemme uutisvirran mukana.

Ensimmäistä kertaa koskaan Suomen historian aikana 70-vuotiaita ja sitä vanhempia on Suomessa yli miljoona. Elokuun lopussa 2025 Suomessa oli nimittäin 1 000 148 vähintään 70-vuotiasta henkilöä.

Muutoksen vauhti on ollut kova. 70-vuotiaiden ja tätä vanhempien osuus väestöstä on kolmessa vuosikymmenessä tuplaantunut. Melkein joka viides suomalainen on nyt seiskakymppinen tai siitä yli. Vielä 1990-luvun alussa heitä oli meistä alle joka kymmenes.

Nämä luvut selviävät tällä viikolla esille tulleista Tilastokeskuksen väestön ennakkotilaston tiedoista.

Tämän merkkipaalun ohitti media Tilastokeskuksen tiedotteen copypastella. Eikä muu Suomi juuri eväänsä liikuttanut tai nostanut kännykästä katsettaan. Muistiko joku huutaa edes vähän ironisesti "Torille!" Ei.

Uutta harmaata miljonajengiä ei härmässä muutenkaan juhlistettu. Se merkittiin valtiollakin tiedoksi Oy Suomi Ab:n pöytäkirjaan, lisäkirjauksella "kansantaloudellisen kestävyyden kannalta huolestuttavaa" ja sitten jatkettiin kokousta.

Ja seuraavassa pykälässä alettiin puhua heikkenevästä huoltosuhteesta, heikosta syntyvyydestä ja siitä hiljentyvästä ja harmaantuvasta Suomesta, jossa jonkun pitää muistaa sammuttaa valot, kun kylissä ja kuntakeskuksissa ei ole kuin kiukkuisia eläkkeensaajia pärisyttämässä partojaan.

Jossain muualla telluksella oltaisiin heitetty edes symboliset yläfemmat sille, että yhä useampi suomalainen on saavuttanut ennen niin korkeana ja arvostettuna pidetyn ikärajan. Että oikeastaan kiitos, kun kaiken jälkeen olette tässä ja nyt. Ja on hienoa, että kehititte ja välititte meille tämän hyvinvointivaltion, jossa on sopivinta pöyristyä siitä, kun lähikaupassa ei ole tänään mun kvinoaa.

Seitsemänkymppisten ja sitä vanhempien Suomi teki Suomen Suomeksi. Siksi maaksi, johon maailmalla ihaillen katsotaan.

Seitsemänkymppiset ja siitä ylemmäksi edenneet ovat joka päivä valmiina kantamaan kansantaloutta yli synkän virran, kuluttamalla vapaa-ajan palveluita ja käyttämällä ylivoimaisen paljon yksityisiä ja julkisia palveluita. Hoitamalla lapsenlapsia ja omaishoitamalla muistisairaita, tankkaamalla huoltoasemilla ja ostamalla ylipakattuja digiliittymiä. Pitämällä kaupat, kirjastot ja kylpylät pyörimässä ja vakitilaamalla paperilehtiä tavalla, josta nuorisolaiset eivät muista kuulleensakaan. Ja yhä useampi tekee tämän kaiken hyvissä sielun ja ruumiin voimissa.

Mutta tästä kiitosta kuullaan vain valikoiduissa juhlapuheissa.

Suomen tulevaisuudesta ollaan nyt joukolla erityisen huolissaan. Missä vika, kun Suomi-kone yskii? Kätevästi vähintäänkin puolisyyllinen löytyy läheltä. Sehän on meitä aktiivi-ikäisiä hyvinvointi-Suomeen kasvattanut, nyt ja tulevaisuudessa harmittavan vähän tuottavuutta lisäävä, sotepalveluita rasittava miljoonaikäkerho. "Mitäs vinoutitte vetovuorollanne huoltosuhteen?"

Suomessa puhutaan kansakunnan lapsimyönteisyyden puutteesta, mikä on aivan totta. Mutta kun joku onneton ohimennen mainitsee "Hei onnea, suuret ikäluokat ja sitä vanhemmat, me hoidetaan hommat tästä eteenpäin", pääsee virallisilta lausujilta ja somekomissaareilta syvä huokaus.

Suomen luulisi pystyvän parempaan. Miljoonaikäkerhomyönteinen Suomi olisi tässä synkistelyn ajassa aika kova veto.