"Suomessa kasvaa sukupolvi, joka ei ole koskaan kokenut talouskasvua” – Varman Risto Murto kertoo, mistä sen huomaa

Julkaisit juuri tietokirjan Puuttuvat puoli miljoonaa, jossa käsittelet Suomen väestön vanhenemista. Kirjan avaintermi on demografinen osinko, jolla tarkoitetaan kasvavan väestön tuomia ylimääräisiä hyötyjä. Miten demografiset osingot näkyvät Suomessa?

Se mahdollisti suurille ikäluokille riskinoton yhteiskunnassa. Riskit oli osittain pakko ottaa, mutta ne myös uskallettiin ottaa, koska tiedettiin, että osinko on tulossa. Pystyttiin yhtäkkiä rakentamaan korkeakoulujärjestelmää ja terveydenhuoltojärjestelmää, koska työikäisten suhde kokonaisväestöön kasvoi. Väestönkasvu kiihdytti talouskasvua ja lisäsi veronmaksajia. Nyt me ollaan käänteisessä logiikassa.

Moni on kutsunut 2010-lukua Suomen menetetyksi vuosikymmeneksi. Nyt talousennusteet lupaavat jälleen uutta taantumaa. Missä määrin Suomen tahmea taloustilanne on johtunut siitä, ettei demografista osinkoa enää tule?

Emme tarvitse enää kovin suurta šokkia, että olemme nollakasvussa. Se johtuu siitä matemaattisesta faktasta, ettei meillä ole enää väestönkasvua, ja sen taustalla tuottavuuden kasvukin on hidastunut. Olen katsonut nyt työelämään tulevien nuorten asenteita ja miettinyt, onko niin, että meillä kasvaa sukupolvi, joka ei ole nähnyt talouskasvua.

Miten se näkyy asenteissa?

Olen tutkimuslaitos E2:n hallituksen puheenjohtaja, ja heiltä tuli juuri mielenkiintoinen tutkimus nuorten asenteista. Taloustieteellisen koulutuksen saanut 59-vuotias mies haukkoo henkeään, kun näkee, ettei talouskasvu ole arvostetuimmissa asioissa kymmenen tärkeimmän asian luokkaa. Mutta sitten jäin miettimään, että ne ihmiset, joilta on kysytty, eivät ole nähneetkään talouskasvua. Elintason ja reaaliansioiden kasvu oli mun sukupolvelle luontevaa, mutta heille se ei ole konkretisoitunut, poislukien viimeinen vuosi. Ehkä siksi talouteen liittyvät arvostukset ovat niin alhaalla.

Risto Murron mielestä määrittelemme palveluita ja lupauksia, jotka on irrotettu kyvystämme toteuttaa niitä. Se näkyy esimerkiksi hoivasektorilla, hän katsoo.

Miksi väestön vanhenemisesta puhutaan Suomessa kiertoilmaisuin? Sosiaali­turvamenoista ja niiden kasvusta huomattavin osa on eläkkeitä, mutta eläkepommin on korvannut abstrakti kestävyysvaje, joka peittää sen, mistä yhteiskunnallisessa muutoksessa on oikeasti kyse.

Olen huolissani siitä tulevaisuuskuvasta, joka yhteiskunnallisessa keskustelussa välittyy. Se ei ole kovinkaan optimistinen. Me ei luvata paljoakaan seuraaville sukupolville, vaan ollaan erkaantumassa suomalaisen hyvinvointivaltion perinteistä.

Miten se näkyy?

Me teemme lupauksia, joita emme voi pitää ja joista emme siksi voi keskustella rehellisesti. Siitä tulee sukupolvikysymys sitten. Me määrittelemme palveluita ja lupauksia, jotka on irrotettu kyvystämme toteuttaa niitä. Se näkyy hoivasektorilla, mutta mielestäni enemmän käsien kuin rahan puutteena. Se näkyy osittain terveydenhuollossa, ja mä toivon, että se ei näy koulutusjärjestelmässä. Sielläkin tulee ankarat tulonjakotaistelut vielä eteen.

Ovatko hoitajien työtaistelut myrsky myrskyn edellä? Voisi ajatella, että kun väestö vanhenee, hoivasektorin vipuvarsi vain kasvaa.

Työmarkkina-asioihin en ota kantaa, koska en ole perehtynyt tarpeeksi voidakseni antaa analyysiä. Meillä on nyt elinaikani suurin työvoimapula, amerikkalaiseen tyyliin on lappuja baarien ikkunoissa avoimista työpaikoista. Nyt suhdanne on jäähtymässä ja se voi vähentää työvoimapulaa. Mutta julkisella sektorilla pula on pikemminkin rakenteellinen kuin syklinen.

Mihin se johtaa?

Eläkejärjestelmää arvioineen tanskalaisprofessori Torsten M. Andersenin mielestä ykkösriski on heikkenevä julkisen sektorin asema, koska silloin elämän loppuvuosina eläkkeistä kuluu entistä enemmän maksuihin ja veroihin. Hoivasektorin työvoimapula uhkaa levitä joko suoraan tai välillisesti ympärivuorokautiseen hoivaan. Sen yksi lopputulema voi olla, että vastuu kotihoidosta ja perheen tuesta siirtyy nykyistä enemmän yksityisille markkinoille. Silloin eläkkeet menevät siihen, että ostat palveluita, jotka julkinen sektori tarjosi aiemmin. Olen osittain optimistinen, että tekijäpula ratkaistaan työperäisellä maahanmuutolla, kuten läntisissä teollisuusmaissa on ollut jo kauan tapana.

Miten tekijöiden puute voi tulla yllätyksenä, sillä onhan hoivan lisääntyvä tarve ollut tiedossa vuosikaudet?

En pysty antamaan kokonaisvaltaista vastausta, mutta hyvä tahto ei riitä, jos tekijöitä ei ole. Me ollaan hyväntahtoisesti muutettu lainsäädäntöä ja lisätty palvelulupausta, mikä voi olla paras vihollinen sen toteuttamiseen.

Tarkoitatko hoitajamitoitusta?

Se on yksi esimerkki.

Miten ajattelet väestön vanhenemisen näkyvän maantieteellisellä tasolla? Tekeekö se tyhjenevistä pikkukunnista avovanhainkoteja?

Väestön vanheneminen tukee trendiä, että syrjäseuduilta muutetaan pois. Suomessa kaupungistuminen on johtanut siihen, että vanhemmat ja lapset asuvat eri paikkakunnilla, aika kaukanakin toisistaan. Nuorten lisäksi maahanmuuttajaväestö keskittyy kasvukeskuksiin. Jos siihen ei ole käsiä tai ei esimerkiksi saada houkuteltua lääkäreitä syrjäseudulle, koska heidän akateemisille puolisoilleen ei ole siellä töitä, vastuu lankeaa jollekin. Pohjoismainen hyvinvointivaltiolupaus lähtee siitä, että molemmat puolisot käyvät töissä eikä lasten velvollisuus ole huolehtia vanhemmistaan. Tähän lupaukseen tulee hyökkäys, ja ratkaisun löytäminen on kivuliasta. Jos tilanne on jo nyt tämä, niin mitä se on, kun hoivan tarpeen varsinainen kasvu alkaa?

Mitä siitä seuraa?

Uskon, että kodinhoitoon tulee yksityiset markkinat julkisen hoivasektorin rinnalle. Siihen en usko, että ympärivuorokautiseen hoivaan tulisi isoa markkinaa, koska hoidon hinta on niin kova, etteivät ihmisten eläkkeet tai palkat riitä. Ääneen ajateltuna on kyllä mahdollista, että lapset palaavat kotikuntaan hoitamaan vanhempiaan. Välimeren maiden vaihtoehto on, että otat kotiin työntekijän.

Kirjassa huomautat, että Suomen väestönkasvun kannalta suurin ongelma on, miten kouluttamattomat kaupunkilaismiehet eivät saa lapsia vaikka haluaisivat. Lapset keskittyvät korkeakoulutetuille, mikä syventää luokkaeroja. Mitä sille pitäisi tehdä?

Me hukataan lähiöiden poikia, ja pakolaistaustaiset pojat ovat samoissa ongelmissa vielä kertoimella. En halua laittaa kaikkea koulutusjärjestelmän syyksi, mutta siihen me voidaan kuitenkin politiikalla vaikuttaa. Me ollaan luisumassa tilanteeseen, jossa koulutuksesta tulee luokkakysymys ja riippuvaista kodin sosiaalisista pääomista. Mitä enemmän annetaan kasvatusvastuuta kodille ja nuorelle pojalle, sitä enemmän vahvistetaan luokkaeroja. Yliopiston hallituksessa taas huomasin, että ammatti­korkeakoulut ja ammattikoulut ovat jääneet korkeakoulujen sinänsä positiivisen lobbausvoiman varjoon.

Entä eläkelupaus, kantaako edes se?

Kirjassani se on menestystarina, että eläkeikä nousee. Varhaisen eläköitymisen varsin syntinen historia on jo takana. Positiivinen kehityskulku olisi se, kun elintasomme nousisi niin, että ihmiset pysyisivät jatkossa töissä pidempään ja 40 vuoden päästä Suomessa jäätäisiin keskimäärin 70-vuotiaana eläkkeelle. Kaikki eivät ole innostuneita tästä ajatuksesta, mutta vasta-argumenttini on, että jos elintasomme jatkaa kasvamistaan samaan tahtiin kuin tähän asti, yli puolet nyt syntyvistä tytöistä elää yli satavuotiaiksi. Tarvitseeko tämä kasvava elinikä käyttää kokonaan eläkkeellä olemiseen? Se on sukupolvien välinen keskustelu, koetaanko tämä oikeudenmukaiseksi. Absoluuttinen elintaso on nykysukupolvilla joka tapauksessa korkeampi kuin vaikka 1960-luvun Suomessa kasvaneilla.

Tässä palataan nyt sen talouskasvun tärkeyteen.

Niin, musta elämän tarkoitus on reaalipalkkojen kasvu. Haluamme talouskasvua, jotta meidän reaalipalkat nousisivat ja sitä kautta elintaso nousisi ja samalla eläisimme pidempään. Nyt reaalipalkkojen kehitys on jymähtänyt paikoilleen, eli suomalaisten elintaso ei nouse. Ei ihmiset valita kestävyysvajeesta tai bruttokansantuotteesta vaan näkevät sen, kasvavatko reaalipalkat. Nyt se nousu on trendinomaisesti loppunut. Pohjimmaiseksi jää kysymys, että tuleeko meille sukupolvia, jotka eivät enää pääse kasvuun kiinni.