Ammattilaiset valitsivat tämän kahvila-paahtimon yhdeksi Suomen parhaista – Vain viisi vuotta sitten sen yrittäjät eivät tienneet mitään alasta tai edes kahvista

Mikkelin Nuijamiehen kaupunginosassa sijaitseva Kirjalan Paahtimon kahvila on varsin pieni. Koon ei pidä antaa hämätä. Tunnelmaltaan ja tarjonnaltaan 50-luvun kerrostalon kivijalassa sijaitsevaa kahvilaa on pidetty niin mukavana, että kahvialan ammattilaiset nimesivät sen syksyllä Suomen 13. parhaaksi kahvilaksi. Se on hyvä saavutus listalla, jota dominoi Helsingin kahvilakulttuuri.

Kirjalan Paahtimon toiminta on muutenkin menestynyt ja saanut tunnustusta. Yhteistyö paikallisten yritysten ja isojen päivittäistavaraketjujen kanssa on laajaa, ja verkkokauppa myy mikkeliläistä artesaanikahvia myös maailmalle.

Toimitusjohtaja, barista Anna Siitari on palkittu viime vuosina vuoden kahvivaikuttajana ja hotelli-, ravintola- ja pitopalvelualan tulokkaana. Se on aika hyvin ajatellen, että vielä neljä vuotta sitten hän oli sairaanhoitaja, joka ei tiennyt kahvilan pitämisestä mitään. Hänen isänsä, paahtimosta vastaava Olli Siitari­ taas on entinen kokki ja rakennusammattilainen, joka ei tiennyt kahvin paahtamisesta mitään.

Siitarin perhe on pystynyt oppimaan uutta ja luomaan maakuntaan uudenlaista yritystoimintaa, koska heillä on ollut peloton asenne.

– Olen aina ollut sellainen, että jos jotakin tulee mieleen, alan vaan tehdä, Olli Siitari sanoo.

Lapset Anna Siitari, 28, ja Väinö Siitari, 27, ovat rohkeita hekin. Kumpikin irtisanoutui vakituisista töistä lähteäkseen mukaan perhebisnekseen. Se on ollut palkitsevaa mutta myös kuohuttavaa.

– Kyllä meidän keskustelumme menevät aika usein huutamiseksi, mutta on päiviä, jolloin pystytään keskustelemaan ihan asiallisestikin. Ehkä se luo toimintaan sellaista särmää, ettei olla joka asiasta samaa mieltä, kahvi-idean keksinyt perheen isä sanoo.

Sillä, että lähes koko perhe päätyi kääntämään uran ja elämän suuntaa, on tarkka alkupiste. Kymmenen vuotta sitten Olli Siitari vei puolisonsa Sari Marttalan Porvooseen viikonloppumatkalle juhlimaan tämän viisikymppisiä. Siellä hotelliaamupalalla Siitari sai ”päräyttävän makuista” kahvia.

– Voi olla, että se oli se hetki ja tilanne ja miten kahvi tuotiin siihen, mutta se kahvi oli ihan järkyttävän hyvää. Sitä ennen olin ollut ihan tavallinen kahvinjuoja, jolle kahvin laadulla ei ollut mitään väliä. Porvoon-reissusta jäi takaraivoon, että kahvikin voi olla oikeasti hyvää.

Kului vuosia. Olli Siitari alkoi pohtia vaihtoehtoa rakennushommille, sillä ne kuluttivat kehoa. Vanhan kokkitaustansa vuoksi hän päätyi perustamaan Mikkelin Kirjalan kaupunginosassa sijaitsevaan perheen kotitaloon pienen pitserian. Aikuistuneet lapset auttoivat, kun lauantaisin myytiin asiakkaille itse tehtyä pitsaa autotallista. Se oli hauskaa, mutta raskasta päivätöiden ohella.

Samaan aikaan Suomeen alkoi syntyä pienpaahtimoita. Olli Siitari muisti Porvoon kahvihetken ja odotteli, josko joku alkaisi tehdä artesaanikahvia Mikkelissäkin. Kun muita ei kuulunut, hän alkoi tehdä sitä itse.

Oikeat paahtimet olivat turkasen kalliita, joten ensimmäisen testilaitteen Olli Siitari rakensi yhdessä metallimiesystävänsä kanssa. Vielä siinä vaiheessa lapset eivät nähneet ideassa koko perheelle koittavaa uutta uraa.

– Ajattelin, että se oli vain yksi iskän kokeilu muiden joukossa, Väinö Siitari virnistää.

– Jos se ei olisi onnistunut, seuraavaksi olisi varmaan tehty hevosenmaitojäätelöä, jatkaa Anna.

Muistot naurattavat nyt, mutta tosiasiassa Anna Siitari oli alkanut kiinnostua kahvista itsekin. Isän innostus oli näkynyt suurperheen elämässä niin, että lapsuudenkodin terassilla nautituilla yhteiskahveilla oli alkanut olla parempaa kahvia.

Keväällä 2018 tytär tuli paikalle ja nappasi kuvan, kun isä työnsi itse rakentamaansa paahtimeen ensimmäiset raakapavut.

– Autotallipitserian Facebook-sivut olivat aika mielenkiintoiset, kun iskä päivitteli niitä. Ajattelin, että tälle kahvihommalle pitää saada kunnon some­tilit, Anna Siitari muistelee osallistumistaan.

Testipaahdin toimi niin hyvin, että myös ensimmäinen oikea paahdin rakennettiin itse. Asiakkaat kiinnostuivat Mikkelin omasta kahvista niin, että kahvi syrjäytti autotallimyynnissä pitsan ja levisi myös kauppoihin. Asiakkaat alkoivat toivoa Siitareilta kahvilaa.

Tammikuussa 2020 Olli Siitari soitti tyttärelleen ja kertoi, että nyt olisi sopiva liiketila tarjolla. Anna Siitari sanoi, että otetaan se. Hän oli uraansa vasta aloitteleva sairaanhoitaja Mikkelin keskussairaalassa, mutta jo kyllästynyt työhönsä. Itse työtehtävät kirurgian vuode­osastolla olivat kiinnostavia ja palkitsevia, mutta Siitari ei viihtynyt joustamattomassa työkulttuurissa eikä palkkakuopassa.

– Tykkään olla toisinajattelija, ja minua alkoi ärsyttää sairaalamaailman hierarkia. Teimme paljon lääkäreiden töitä, mutta se ei näkynyt palkassa. Minähän en sellaiseen suostu.

Siitari irtisanoutui ja päätti lähteä töihin isän yritykseen sillä ajatuksella, että hoitajaksi voisi aina palata. Kevään 2020 hän opiskeli omatoimisesti netistä kahvista ja sen valmistamisesta.

Uuden uran alku ei ollut ruusuinen. Koronapandemia sulki yhteiskunnan samaan aikaan, kun Siitarit valmistelivat kahvilansa avaamista.

Jälkikäteen ajateltuna perhe on jopa tyytyväinen, että korona iski juuri silloin. Take away -kahvin myynti oli pehmeä lasku uuteen arkeen, jossa oli ­paljon enemmän opeteltavaa kuin kukaan arvasi.

– Kun ei ollut asiakkaita, pystyi rauhassa kiroilemaan takahuoneessa, Anna sanoo.

Alussa melkein jokainen päivä tuntui tuovan yllätyksiä, mitä kaikkea kahvilan pitäjän pitää osatakaan tehdä, tilata, siivota ja varmistaa. Mitään ei saanut valmiina.

Vaikeuskertoimia on alusta asti lisännyt se, että mikkeliläisenkin paahtimon toiminta on kansainvälistä. Esimerkiksi suhteet kahvitukkureihin piti luoda ja heidän toiminnastaan varmistua itse.

Samaan aikaan maailman tapahtumat ovat ­koetelleet kovalla kädellä. Pandemia hidasti rahteja, Ukrainan sota nosti kustannuksia. Brasilian yöpakkaset voivat pilata kahvin saannin myös Mikkeliin.

Kun Siitareilta kysyy, onko yrityksessä koettu epäonnistumisia ja riitoja, vastaukset tulevat nopeasti.

– Riitoja on ollut alusta tähän päivään asti, Olli nauraa.

– Ja mokia. Kun ei ole alasta mitään kokemusta, kaikki on pitänyt opetella kantapään kautta. Riitely liittyy vahvasti siihen, jatkaa tytär.

Toisaalta oman perheen kanssa yrittäminen on ollut myös vahvuus. Kun esimerkiksi syksyllä 2022 kahvilassa oli kiire, Anna Siitari keksi, että pyydetään avuksi pikkuveli. Tämä oli juuri irtisanoutunut kymmenen vuoden työskentelyn jälkeen rakennusalalta. Väinö Siitari aloitti tiskaamalla – nyt hän on osakas.

Yhdessä työskennellessä perheenjäsenet ovat ­oppineet toisistaan uutta ja pyrkineet hyödyntämään jokaisen vahvuuksia. Yksinkertaistettuna henkinen työnjako on se, että poika suunnittelee, tytär panee toimeen ja isä jarruttaa.

Kirjalan Paahtimossa on törmätty sukupolvien välisiin näkemyseroihin. Vuosi sitten syksyllä lapset halusivat uudistaa toimintaa, vanhemmat estelivät.

– Iskä ja äiti istuivat penkeillä paahtimolla ja sanoivat, että no, teidän pitää sitten perustaa oma firma. Seuraavana päivänä olimme Väinön kanssa aamuvuorossa kahvilassa ja keskustelimme osakeyhtiön perustamisesta. Sen avulla pääsisimme laittamaan hommat niin sanotusti isolleen, Anna Siitari kertoo.

Isän toiminimellä alkanut yritys muutettiin tammikuussa 2023 osakeyhtiöksi, jonka osakkaita kaikki kolme Siitaria ovat. Ulkopuolisia, kokoaikaisia työntekijöitä on yksi.

Uudessa elämässä ja urassa on ollut hyvät ja huonot puolensa. Anna ja Väinö Siitari ovat menettäneet palkalliset lomat ja vapaa-aikaa. Kun oikein väsyttää ja ärsyttää, he äyskäisevät toisilleen palaavansa entisiin töihinsä.

Oikeasti se ei ole suunnitelmissa. Onnistumiset perheyrityksessä ovat palkinneet enemmän kuin aikanaan työsuhteessa.

– Kun nyt laajennamme voimakkaasti, tuntuu, että edessä siintää rauhallisempia aika, voimme palkata lisää työntekijöitä ja keskittyä itse yrittämiseen. Se siivittää päivästä toiseen, Anna Siitari sanoo.

Yhteinen yritys on muuttanut perhe-elämän. Enää ei kahvitella rauhassa kaikki yhdessä äidin ja isän kodin terassilla, vaan pidetään pikkupalavereita kahvilan tai paahtimon takapihalla ja soitetaan tiuhaan puhelimella.

– Yhteydenpitomme on jopa tunnittaista, Olli ­Siitari virnistää.