Image

"Suomen korkeakoulupolitiikan strategia vahingollinen"

17


"Suomen korkeakoulupolitiikan strategia vahingollinen"

Kansainvälisesti arvostettu tutkija, Helsingin yliopiston professori Göte Nyman vastaa Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teerin näkemyksiin yliopistojen kehittämisestä Image.fi:n vierailevana kirjoittajana.
Teksti Göte Nyman

Aalto-yliopiston rehtorin Tuula Teerin näkemykset eivät ole uutta. Suomen korkeakoulustrategia tähtää kaikin voimin tutkimuksen huipulle, mutta sen todelliset kansalliset vaikutukset ovat kuitenkin täysin epäselvät: mitä hyvää Suomelle voisi koitua siitä, että joku päivä olisimme harvoilla, täysin sattumanvaraisilla aloilla ns. kilpailukykyisiä? On syytä pelätä, että näin tosiasiassa heikennetään kansallisen osaamisen perustaa ja kykyä reagoida ennakoimattomiin tieteen haasteisiin. Samalla suomalaiset ja korkeakoulut etääntyvät maailman merkittävistä kysymyksistä. Laatu ei kuitenkaan ole korkeakoulutuksemme ainoa huoli. Muualla onkin jo herätty ja haetaan parempia malleja ja merkitystä koulutukselle.

MIT:n Otto Scharmer on äskettäin luetellut periaatteita, joilla korkeakoulutusta pitäisi radikaalisti uudistaa ”U.Lab: Seven Principles for Revolutionizing Higher Education”. Kotimaiseen huippukeskusteluun nähden hänen ajatuksensa ovat herättäviä. Scharmer kertoo kokeilusta 190 maassa ja 28 000 osallistuvan opiskelijan parissa. Uudistamisajatusten takana on syvällinen pohdinta siitä, miksi ihmiset opiskelevat, mitä maailmalle on tapahtumassa ja kuinka voimme ja osaamme sekä kantaa tutkijan ja vaikuttajan vastuuta että samalla luoda uutta, ilman akateemisen kilpailun lokeroita. Scharmer väittää, että nykymallinen korkeakoulutus tulee yhä kalliimmaksi, se etääntyy yhteiskunnan ja maailman painavista kysymyksistä ja tarpeista, sen menetelmät ja tarkoitus jäävät ajastaan jälkeen. Se myös sulkee laajoja nuorten piirejä ulkopuolelle eikä arvosta ihmisen kasvua ja itseymmärryksen kehittymistä muuttuvassa maailmassa.

Scharmerin esittämät toimet eivät kuulu suomalaisiin linjauksiin. Täällä pyritään vahvoin ottein kansainväliseen mittarimenestykseen. Huippuosaajia korostava järjestelmämme karkottaa “heikompia toimijoita” ulkopuolelle kun Scharmer sen sijaan haluaa nuoria laajalti mukaan oppimisen kehiin. Perusteluina hän esittää, että tulevaisuuden maailmassa yrittäjyyden, johtajuuden, luovuuden, muutoskyvyn ja –halun ja syvällisen ymmärryksen kehittäminen edellyttää sen mukaisia oppimisen ja yhteistyön muotoja.

Scharmer luettelee alustavia päätelmiä kokeiluistaan:

1. oppiminen on hajaannutettava ja vietävä ulos luokkahuoneista “kadulle” aitoihin toimintaympäristöihin ja pois tietokoneluolista

2. yhdistetään yrittäjähenkisyys ja intohimo tutkimuksessa ja opetuksessa sekä luodaan valmiuksia spirituaalisten ja sosiaalisten kysymysten ymmärtämiselle

3. edistetään nuorten ihmisten itsetuntemuksen kasvua korkeakoulutuksessa

4. aktivoidaan ja mahdollistetaan itse-muodostuvia, oppivia ryhmiä avoimissa ympäristöissä eri tahojen kanssa

5. luodaan välineitä tulevaisuuden hahmottamiseen sekä kykyyn ja haluun vaikuttaa siihen

6. tavoitellaan syvällistä tietoa big datan sijaan

7. edistetään valmiutta yhteisölliseen tietoisuuteen merkittävistä kysymyksistä ja kehitetään välineitä yhteisölliseen vaikuttamiseen.

Mitä ajatellaan Suomessa? Rehtori Tuula Teeren haastattelu Imagessa (28.2. 2015) edustanee hyvin maamme korkeakoulujohdon ydinnäkemyksiä: keskitetään tutkimusrahoitusta eli kavennettava suomalaisen tutkimuksen kirjoa, luodaan globaali rekrytointimalli eikä uskota merkittäviin omiin voimiin, korostetaan huippuyksilöiden valikointia, halutaan eroon pienistä yksiköistä ja muodostetaan suuria, kammoksutaan koulutuksen päällekkäisyyttä eri korkeakouluissa ja poistetaan päällekkäisyyttä opetuksessa. Kotimaiset näkemykset ja Scharmerin ajattelu eivät voisi olla kauempana toisistaan. Ei voi välttyä ajatukselta, että suomalainen korkeakoulupolitiikka elää vielä alemmuudentunnon aikaa ja haluaa loistaa nokialaisittain huipulla kun taas Scharmer puolestaan tahtoo avartaa koulutusta, tarjota nuorille kykyä ja halua muuttaa maailmaa ja kasvaa ihmisinä korkeakoulutuksessa. Kontrasti on räikeän erikoinen piirre hyvinvointi-Suomelle.

On näkyvissä riski, että valittu kaventava strategia ei vain laiminlyö nuoria ja muuttuvan maailman kysymyksiä, vaan myös heikentää valmiutta toimia ennakoimattomien talouden, teknologian ja sosiaalisen ympäristön kysymysten parissa. Vahinko on erityisen salakavala, sillä sen ilmenemistä ei voi nähdä: se mitä emme osaa ja ymmärrä ei kuulu tarkasteluidemme piiriin. Voimme vain reagoida myöhässä, muiden perässä ja sattumanvaraisista huippualoistamme ei meille ole apua. Emme tule edes huomaamaan mitä olemme menettäneet.

Korkeakouluilla on nyt totuuden hetkensä ja on mietittävä korkeakoulutuksen perustarkoituksia huolella. Strategia-ajattelussa voi vaikka pohtia malliksi suomalaisen jääkiekkoilun kehittämistä. Kuka uskoo, että poistamalla päällekkäisyyttä eli lopettamalla turhia juniorijoukkueita heikkolaatuisina pikkupaikkakunnilta ja keskittämällä valmennus pelkästään Helsinkiin, Tampereelle ja Turkuun ja ostamalla ulkomaisia huippuja saisimme parhaan mahdollisen maajoukkueen aikaan ja että se olisi kansakunnalle hyväksi? Korkeakoulujohtomme uskoo, että tämä menetelmä toimii tutkimuksessa ja opetuksessa.

Julkaistu: 3.3.2015