Vehreitä jokilaaksoja, karuja rotkoja ja tunturiylänköä – Onko tämä Suomen kaunein maisema?

Pikkupojasta lähtien minulla on ollut haave: kunpa Suomessa olisi vuoria. Pääsisin ihailemaan niiden ylväitä muotoja laskevaa aurinkoa vasten, kiipeilemään niiden kallioisille rinteille ja seikkailemaan.

Kun ensimmäisen kerran kävin Tenojoen rannalla, Utsjoen ja Karigasniemen välisellä tieosuudella, minusta melkein tuntui, että unelmani oli toteutunut.

Kyseinen tie on maisemiltaan Suomen kauneimpia, ellei kaunein. Vaikka korkeimmat, kesälläkin lumihuippuisina pysyvät, maastonmuodot sijaitsevat joen takana Norjassa, myös Suomen puolella on jyrkkiä, satojen metrien korkuisia rinteitä.

Kun tie sukeltaa tuuhean puuston ja pensaikon peittämien mäenrinteiden sisään, mieleen tulevat automatkat jossain Keski- tai Etelä-Euroopassa.

Meren läheisyys ja jokilaakso luovat Utsjoen paikallisilmastoon lempeää vehreyttä ja rehevyyttä, jollaista ei ihan heti odottaisi kohtaavansa näin pohjoisessa.

Syyskuussa, kun auringonvalo hehkuu matalalta ja yöt viilenevät, Utsjoen maisemat värjäytyvät Monet’n ja van Goghin maalausten tyylisiksi luonnon teoksiksi.

Näillä syrjäisillä rannoilla Tenojoen hopeinen nauha kuljettaa mukanaan tarinoita rajajoen historiasta ja saamelaisten elämästä.

Utsjoen kirkonkylän hiljaisuus tuntuu lähes käsin kosketeltavalta. Tuulettomat aamut ovat hämäriä, mutta nouseva aurinko sytyttää tunturikoivikoihin hehkuvan keltaisen, oranssin ja punaisen.

Tien varrella porot käyskentelevät katselevat ohikulkijaa tummilla, uteliailla silmillään. Kirkonkylän lentopallokentällä porotokka makoilee kuin hikisen puulaakiottelun jälkeen.

Vierestä nousee jyrkästi yksityistie, jota pitkin pääsee 342 metrin korkeuteen Ailigas-tunturille. Sieltä avautuvat hulppeat näkymät niin Suomen kuin Norjan maisemiin.

Áilegas on pohjoissaamea ja viittaa tunturien pyhyyteen ja pyöreälakiseen muotoon. Utsjoella Tenojoen läheisyydessä on kolme Áilegas-tunturia, joista korkein kohoaa yli 600 metriin.

Jäämereen laskeva Teno on Euroopan tärkein Atlantin lohen kutujoki, ja kalastus on puolestaan tärkeä osa saamelaista identiteettiä ja luontaiselinkeinoihin sekä vuodenkiertoon perustuvaa kulttuuria.

Keväällä jäiden sulaessa ryskyen ja rytisten vuolaana virtaavassa Tenossa alkaa valmistautuminen kalastuskauteen. Lohta pyydetään monin tavoin: ajoverkoilla veneestä, patokalastuksella ja soutamalla perhoa tai metallista syöttiä veneen perässä.

Ennen kuin pakastimet tulivat käyttöön, kala suolattiin talvea varten suurissa tuohiastioissa ja rantapenkereisiin rakennetuissa lohikellareissa, jotka keväisin täytettiin lumella.

Kaikkialla Jäämeren rannoilla lohi on merkinnyt elämän tuojaa. Kun lohet nousevat Tenoa pitkin kutemaan kauas puuttomaan tunturimaisemaan, ne muistuttavat samalla siitä, miten hilkulla on, että Suomikin olisi arktinen valtio, Jäämeren rantamaa.

Suomen ja koko Euroopan unionin pohjoisimmasta kylästä Utsjoen Nuorgamista on Norjan puolella sijaitsevalle Varanginvuonolle, merisaamelaisten historiallisille asuinpaikoille matkaa vain reilut 30 kilometriä.

Utsjoella on vahva saamelaisperinne, joka näkyy arjessa, kielessä, käsitöissä ja vuotuisissa tapahtumissa. Utsjoki on ainoa Suomen kunta, jossa enemmistö asukkaista on saamelaisia.

Ajat ovat kuitenkin muuttuneet, ja yhä useammin lohenkalastukseen käytetyt veneet makaavat toimettomina joen rantamilla.

Tenon lohikantojen alamäki on jatkunut jo kuusi vuotta. Syynä on erityisesti lohen merivaiheen aikaisen kuolleisuuden kasvu. Aiempaa harvempi mereen vaeltanut lohen vaelluspoikanen palaa merivaellukseltaan takaisin Tenoon aikuisena nousulohena.

Perimmäisenä syynä lienee ilmaston lämpeneminen ja meriolosuhteiden nopeat muutokset, jotka eivät näytä tällä hetkellä suosivan lohta.

Syksyisellä matkallani kohtasin joen rannassa lähellä Karigasniemeä asuvan iäkkään saamelaisnaisen, joka harmitteli sitä, että lohta ei pääse pyytämään entiseen malliin.

Heikentyneiden lohikantojen vuoksi atlantinlohen kalastus on ollut Tenojoella kokonaan kielletty muutaman kesän.

Utsjoen ympäristö vaihtelee vehreistä jokilaaksoista karuihin tunturiylänköihin ja jyrkkiin rotkoihin. Patikointipolkuja on monen tasoisia, lyhyistä reiteistä vaativiin tunturivaelluksiin. Polut johdattavat ikivanhoille pakanallisille uhripaikoille tai vanhoille turvekammeille, jotka kertovat alueen pitkästä asutushistoriasta.

Utsjoki tunnetaan myös laajoista erämaa-alueistaan. Suurimman osan kunnan pinta-alasta täyttävät 1 570 neliökilometrin laajuinen Paistunturin erämaa, jossa sijaitsee kuuluisa Kevon kanjoni ja luonnonpuisto, sekä itäpuolella avautuva Kaldoaivi.

Lähes 3 000 neliökilometrin laajuinen Kaldoaivi on Suomen suurin erämaa. Se on noin kolmannes Uudenmaan maakunnan pinta-alasta.

Lohikantojen romahduksen lisäksi perinteistä saamelaiskulttuuria uhkaavat monet muutokset. Vaikka ilmastonmuutosta torjutaan juuri uusiutuvalla energialla, tuulivoimalat muuttaisivat Utsjoen maisemia ja luontoarvoja peruuttamattomalla tavalla. Erämaasta tulisi teollisuusaluetta.

Toistaiseksi Utsjoki onkin kieltäytynyt tuulivoiman rakentamisesta kunnan alueelle, ja näin unelma koskemattomasta suomalaisesta vuorimaisemasta saa elää.