Apu

Pelastettiin jo kertaalleen − Karhukanta on jälleen vaarassa kutistua metsästyspaineen kasvaessa

Pelastettiin jo kertaalleen − Karhukanta on jälleen vaarassa kutistua metsästyspaineen kasvaessa
Karhu oli vähällä kadota Suomesta viime vuosisadalla. Sittemmin suojelutyön ja asenneilmapiirin muuttuessa karhukanta on kasvanut, mutta kuinka kauan otsolla menee hyvin? Sitä pidetään yhä uhkana yrittäjille.
Julkaistu: 3.9.2022

Ihmisen ja karhun rinnakkaiselo juontaa juurensa suomalaisuuden alkuhämäriin. Kansallis­eläimemme vaelsi tänne ensimmäisten joukossa viime jääkauden loppupuoliskolla, ja ennen sitä se oli kulkenut ihmisen kanssa samoja polkuja jo vuosituhansien ajan.

Metsästäjä-keräilijöille kontio oli myyttinen olento, jota pelättiin ja kunnioitettiin. Ihmisen uskottiin polveutuvan otsosta, ja sen taas uskottiin polveutuvan jumalista. Kun karhu surmattiin, piti sitä kunnioittaa ja jumalia lepytellä peijais­rituaaleilla. Surmatun karhun kallo käännettiin länteen, laskevaan aurinkoon päin, jotta eläimen sielu pääsisi takaisin ikuisen uudelleensyntymisen kehään.

Suhtautuminen karhuun muuttui oleellisesti keskiajalla maatalouden kehittyessä. Tilallisten karja laidunsi metsissä ja niityillä vailla suojaa pedoilta. Yhdenkin lehmän menettäminen karhun suuhun saattoi olla ­perheen taloudelle valtava tappio.

Kristitylle maatalousyhteiskunnalle karhut ja sudet olivat pirun kätyreitä, joista tuli päästä eroon. Etenkin 1700-luvulta lähtien karhuja tapettiin mielin määrin, myöhemmin myös hupimielessä etelän herrojen järjestetyillä tapporeissuilla. Kaikki keinot olivat käytössä, ja 1800-luvulla karhu hävisi kokonaan maan eteläosista sekä 1900-luvun alussa myös Keski-Suomesta. Vasta vuonna 1964 karhun talvipesältä pyynti kiellettiin laissa.

Kahdeksankymmentäluvulla, kun oma Y-sukupolveni syntyi, metsissämme eleli enää vain satakunta otsoa. Liiallisen ­metsästyksen takia karhu oli vaarassa kadota Suomesta kokonaan. Ilman itäisen naapurimaamme valtavista erämaista vaeltavia yksilöitä niin olisi hyvinkin ­voinut käydä.

Karhun hätään herättiin viime tingassa. Vuonna 1993 lakia muokattiin niin, että metsästyksen tuli noudattaa kestävän hyödyntämisen periaatetta. Koska karhuja oli niin vähän, laji käytännössä rauhoitettiin. Laki takasi samalla sen, että itärajan toiselta puolelta tulevat karhut eivät vain pitäneet kantaa juuri ja juuri hengissä, vaan kasvattivat sitä hitaasti mutta varmasti. Vuosituhannen vaihteessa kanta koostui 800–900 yksilöstä. Sittemmin se on kasvanut edelleen, mutta samalla siihen kohdistuva metsästyspaine on voimistunut.

Karhulla on äärimmäisen tarkka haju- ja kuuloaisti. Niiden avulla se paikallistaa meidät jo kaukaa. Siksi ihminen törmää ­karhuun hyvin harvoin.

Suuret metsästyskiintiöt keräävät kritiikkiä

Alkusyksystä karhun ympärillä alkaa kuhista. Riistakeskus ­julkaisee loppukesästä alkavan metsästyskauden kiintiön, ja se jaetaan eri alueiden kesken sen mukaan, missä karhukanta on arvioiden mukaan vahvin. Viime vuosien aikana metsästyslupia on mennyt eniten Itä-Suomeen, etenkin Pohjois-Karjalaan.

Metsästyskaudelle 2021–2022 koko maan metsästyskiintiö oli 457 lupaa, ja niistä käytettiin yhteensä 385. Edeltävällä kaudella lupien kiintiömäärä oli 384, ja silloin karhuja ammuttiin yhteensä 341. Kahden vuoden takaisella kaudella ammuttiin 305 yksilöä. Luvut osoittavat, että kolmen viime kauden aikana sekä kiintiöt että ammuttujen karhujen määrä ovat kasvaneet.

Suuret metsästyskiintiöt ovat herättäneet kritiikkiä julkisuudessa. Huolena on ollut, että karhukanta ei kestä nykyistä metsästyspainetta.

Mistä noin suuri metsästyskiintiöiden määrän kasvu johtuu?

– Maamme karhukanta on kasvanut vuodesta 2014 ja samalla myös metsästyskiintiöt. Samana vuonna maa- ja metsätalousministeriö linjasi, että kannan kasvu tulee katkaista. Kiintiöiden määrän kasvu on siis linjassa karhukannan kehityksen kanssa, Luonnonvarakeskus Luken tutkija Samuli Heikkinen kertoo.

Ministeriön tavoite on myös toteutunut, sillä tuoreimman kanta-arvion mukaan Suomessa eli 2 250–2 400 otsoa ennen pari viikkoa sitten alkanutta ­metsästyskautta, kuusitoista prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna.

– On myös hyvä ottaa huomioon, että tavoiteltu kannan kasvun taittuminen on ollut epätasaista. Itäisessä Suomessa on myönnetty paljon lupia, ja siellä kanta myös näyttää pienentyneen merkittävästi. Läntisessä Suomessa kanta on jopa hieman kasvanut, tutkija Heikkinen tarkentaa.

Karhukannan pieneneminen on vaikuttanut kuluvan kauden metsästyskiintiöön, lupia myönnettiin vain 346, toistasataa vähemmän kuin viime vuonna.

Noin kahden ja puolen vuoden ikäinen otso kiipeää korkean puun latvaan muutamassa sekunnissa. Jo pienet pennut osaavat kiivetä taitavasti puuhun.

Karhukantaa säädellään viranomaisten yhteistyöllä

Ymmärtääksemme, miten karhulla menee nyky-Suomessa, on ymmärrettävä myös metsästysjärjestelmää. Se loppujen lopuksi määrää, miten vahva karhukanta missäkin osassa maata elää.

Suomessa on kolme viranomaistahoa, joiden yhteistyöllä karhukantaa säädellään. Luke vastaa karhukannan seurannasta, maa- ja metsätalousministeriö päättää kannanarvion perusteella myönnettävistä metsästyskiintiöistä, ja Riistakeskus jakaa luvat. On mielenkiintoista, että koko karhukannan tieteellinen arviointi tehdään metsästäjien havaintojen perusteella.

– Niillä alueilla, joilla karhua metsästetään, tietyt aktiiviset metsästäjät peto­yhdyshenkilöiden johdolla keräävät joka kevät ja kesä havaintoja alueella liikkuvista karhupentueista. Havaintotiedot kerätään yhteen analysoitavaksi, ja niiden pohjalta teemme matemaattisten mallien avulla arviot karhujen alueellisista määristä. Kunkin vuoden kanta-arvio perustuu edelliskesänä tehtyihin havaintoihin, Luken Samuli Heikkinen selittää.

Tarkoittaako se siis sitä, että ennen kutakin metsästyskautta määritellyt ­kiintiöt perustuvat edellisvuonna tehtyyn kannanarvioon?

– Kyllä vain, näin suuressa maassa meillä ei riitä palkattuja tutkijoita tekemään arvioita kokonaistilanteesta, minkä takia olemme aina tavallaan vuoden jäljessä arvioinnissa. Siksi karhukannan seurannassa on erityisen tärkeää se, mitä tapahtuu pitkällä aikavälillä. Jos havaintojen jälkeen vuoden aikana tapahtuu muutoksia ­karhukannassa, ne näkyvät vasta parin kolmen vuoden päästä.

Luken Heikkinen kertoo, että karhu­havaintoja tekevät metsästäjät ovat motivoituneita tekemään vapaaehtoistyötä, koska se mahdollistaa jokavuotisen karhunmetsästyksen, varsinkin, kun kanta on 2000-luvulla kasvanut.

Karhuemo ja sen kaksi noin puolivuotiasta pentua lepäilevät metsän siimeksessä kesäiltana. Emon on oltava koko ajan valppaana, sillä alueella liikkuu kumppania etsiviä uroksia, jotka voivat olla pennuille vaaraksi.

Tutkijan mukaan järjestelmä on osoittanut toimivuutensa, ja hän jakaa kiitosta petoyhdyshenkilöille sekä vapaaehtoisille havainnoitsijoille.

– Mielestäni on hyvä osoitus nykyisen järjestelmän kestävyydestä, että juuri vuodesta 2014 lähtien maamme karhukanta on lähes kaksinkertaistunut – siitäkin huolimatta, että karhua on metsästetty vuosittain voimakkaasti. Karhukantamme voi kohtuullisen hyvin, Samuli Heikkinen toteaa.

Karhu katsotaan edelleen uhkaksi karjataloudelle

Mikä mielletään karhukannan kestäväksi kooksi? Se riippuu eri tekijöistä kuten geneettisestä elinvoimaisuudesta ja siitä, minkä verran lajista ­katsotaan olevan haittaa.

Tutkimuksissa on selvinnyt, että Venäjän puolelta vaeltaneilla karhuilla on ollut myönteinen vaikutus koko kannan geneettiseen monimuotoisuuteen erityisesti poronhoitoalueen ulkopuolisessa Suomessa vuosina 1990–2021. Se osoittaa, että systemaattinen uhanalaisen lajin suojelu toimii, jopa näin lyhyessä ajassa: karhu on noussut uhanalaisuusluokituksessa erittäin uhanalaisesta lajista silmälläpidettäväksi lajiksi.

Tosin etenkin suurpetojen kohdalla lajin elinvoimaisuuden biologiset viite­arvot ovat ainakin osittain alisteisia sosiaalisen kestävyyden vaateille. Karhukannankin koko pyritään pitämään elinvoimaisuuden määritelmän alalaidassa, sillä karhu katsotaan edelleen uhkaksi niin karjataloudelle kuin mehiläistarhureille. Lisäksi yli kolmanneksen maastamme kattavan poronhoitoalueen ­karhukannan suositeltava vahvuus ­määritellään ennen kaikkea elinkeinolle koituvien haittojen näkökulmasta. Vaikka hokema on jo kovin kulunut, pätee se ­tässäkin yhteydessä: kaupunkilaiselle karhu edustaa usein aivan eri asioita kuin alkutuotannosta leivän saavalle.

Miltä karhukannan tuleva kehitys näyttää kokeneen tutkijan näkökulmasta?

– Oma arvioni sekä kentältä tullut viesti on se, että karhukanta on alkanut kutistua entisestään. Jos niin on, toivotaan, että kyse on pehmeänhienoisesta laskusta. Se selviää vuoden parin kuluessa, Heikkinen selittää.

Vielä 1980-luvulla karhu oli Suomessa pahoissa vaikeuksissa. Nykyään laji luokitellaan silmälläpidettäväksi. Miten status määrittyy?

– Karhu on pitkäikäinen nisäkäs, joka voi elää jopa yli 30-vuotiaaksi. Se on myös hidas lisääntymään. Siksi sen kannanhoito metsästyksellä voi olla haastavaa. Luonnossa voi tapahtua muutoksia, tai me teemme tietämättömyyttämme virheitä, joiden seuraukset valkenevat meille vasta myöhemmin. Siksi kehitämmekin nykyisen kanta-arvion rinnalle karhun ulosteista otettavaa DNA-tunnistejärjestelmää, se tarkentaisi ymmärrystämme karhukannan kehityksestä, Luken tutkija Samuli Heikkinen kertoo.

Nykyään luonnonvaraisia karhuja pääsee näkemään piilokojusta kaupallisilla ruokintapaikoilla, jotka sijaitsevat erämaassa itärajan ­tuntumassa.

Karhujahti monelle edelleen vuoden kohokohta

Karhusta kirjoitetaan kauniin runollisesti, ja ihminen hahmottaa suhdettaan kansalliseläimeemme usein myyttisten mielikuvamatkojen kautta. Se kielii lajin merkityksestä koko kansalliselle identiteetille. Kauniiden sanojen takana on todellisuus, jossa suhteemme karhuun on koruttoman käytännönläheinen.

Aivan kuten jo parisataa vuotta sitten, karhu on edelleen tavoitelluin riistalaji, ja monissa pitäjissä karhujahti on yksi vuoden kohokohdista. Karhunmetsästyksen tultua jokasyksyiseksi perinteeksi tällä vuosituhannella on ottajia yhä enemmän, ja kilpailu alueellisista kaatoluvista on seurojen välillä usein kiivasta. Kilpailu luvista johtaa välillä valitettaviin ylilyönteihin metsästystilanteissa, kun joidenkin mielestä karhu on saatava ammuttua ­keinolla millä hyvänsä.

Samaan aikaan karhusta on tullut arvokas matkailubrändi, ja kaupalliset karhusafarit houkuttelevat vuosittain itärajalle Pohjois-­Karjalasta Kainuuseen ja Kuusamoon tuhansia turisteja eri puolilta maailmaa.

Se, että karhusta on meille nykyään monenlaista hyötyä, niin suosittuna riistaeläimenä kuin matkailutuotteena, on omalta osaltaan auttanut takaamaan sille yhteis­kunnan silmissä paikan itseisarvoisena osana Suomen luontoa.

– Karhulla menee nykyään ihan hyvin, mikä kertoo suojelutyön onnistumisesta. Kanta on silti edelleen haavoittuvainen, ja siksi sen kehitystä on seurattava tarkkaan, Luken tutkija Samuli Heikkinen sanoo.

Suhteemme kansalliseläimeemme on monitahoinen ja ristiriitainen, kuten suhteemme luontoon yleisestikin ottaen. Sen sijaan se, miten karhu näkee ihmisen, ei ole yhteiskunnan rakennemuutoksista huolimatta tainnut muuttua ­laisinkaan.

Metsissämme liikkuu nykyään ennennäkemättömän paljon ihmisiä laidasta laitaan. Silti ihminen kohtaa karhun ­metsässä ani harvoin. Seurantatutkimukset ovatkin osoittaneet, että karhu pyrkii välttelemään ihmistä kaikin keinoin. Se ei välttämättä pakene oitis paikalta, jos se tuntee pystyvänsä piiloutumaan meiltä.

Jos olet ahkera marjastaja tai sienestäjä ja liikut samoilla apajilla karhun kanssa, olet mitä todennäköisimmin joskus astellut hyvinkin läheltä otsoa – sitä silti huomaamatta. Karhuun törmääminen luonnossa on edelleen hyvin harvinaista. Se kertoo karhun suhtautumisesta meihin.

Karhu mieluiten pysyisi meistä niin kaukana kuin mahdollista, oli se sitten silmissämme jumalan luomus, haittaeläin tai hyödyke.

12 kommenttia