Apu

Kallioperämme on planeetan mullistusten muovaamaa – Vielä 500 miljoonaa vuotta sitten Suomi purjehti päiväntasaajan eteläpuolella

Kallioperämme on planeetan mullistusten muovaamaa – Vielä 500 miljoonaa vuotta sitten Suomi purjehti päiväntasaajan eteläpuolella
Graniitti on Suomen yleisin kivilaji, mutta vain yksi osa kiehtovaa kivilajiemme kirjoa, johon jokaisen on helppo tutustua. Toisin kuin muualla Euroopassa Suomessa kallioperä on suureksi osaksi näkyvissä.
Julkaistu: 24.12.2020

Suomi on tutkitusti maailman vakaimpia yhteiskuntia, jossa asiat toimivat ja viranomaisiin voi luottaa. Vakaus voidaan ymmärtää myös aivan kirjaimellisesti, sillä Suomen kallioperä on ainakin Euroopan vanhinta ja tukevinta. Täällä ei maa pahemmin järise, mitä nyt joskus lievästi maankohoamisen vuoksi.

Suomen kallioperä on koko Euroopan unionin alueen paksuin: geologisten mittausten mukaan allamme on paikoin jopa 230 kilometriä kiinteässä olomuodossa olevaa kiviainesta. Maailman vanhimmat kivilajit, iältään yli neljä miljardia vuotta, on löydetty Kanadasta, mutta Suomen vanhimmat kivet eivät häviä niille paljon.

Inarin Karhunpesäkivi on tafoni eli onkalo, joka on syntynyt heikomman kiviaineksen rapautuessa vahvemman ympäriltä.

Puolet kallioperästä graniittia

Geologian tutkimuskeskuksen mukaan graniittisia kivilajeja on hieman yli puolet Suomen kallioperän pinta-alasta. Yksittäisistä kivilajeista graniitti on maassamme yleisin, ja se onkin Suomen kansalliskivilaji. Sen keskeinen ainesosa on punertava maasälpä, jota pilkuttavat harmaa kvartsi ja tumma bioniitti.

Toiseksi yleisin kivilajityyppi ovat migmatiitit eli seoskivet, joita on noin 22 prosenttia Suomen kallioperästä. Niitä esiintyy erityisesti Itä-Suomessa vanhojen vuorten juurilla sekä meren kalliorannoilla.

Vajaa kymmenesosa kallioperästämme on erilaisia liuskeita, noin kahdeksan prosenttia tummia syväkiviä, neljä prosenttia kvartsiitteja ja hiekkakiviä sekä neljä prosenttia granuliitteja. Liuskeet syntyivät muinaiseen merenpohjaan kerrostuneiden hiekka- ja savikivien metamorfoituessa. Suomessa niitä on erityisesti Kainuussa.

Granuliitti on lähes pelkästään Inarin alueella esiintyvä granaattipitoinen gneissikivilaji.

Hiidenkirnuja Askolassa.

Etelä-Suomi entistä meren pohjaa

Maapallon ikä on nykyisen geologisen tietämyksen mukaan noin 4,6 miljardia vuotta. Nuoruudessaan maapallo oli levoton paikka, ja sen ytimestä purkautui sulaa kiveä eli magmaa.

Monessa paikassa Suomen kallioilla on yhä nähtävissä kuvioita, jotka ovat syntyneet kuuman laavan syöksyessä märkään sedimenttiin eli mereen kerrostuneeseen hiekkaan ja saveen.

Pari miljardia vuotta sitten nykyisen Etelä-Suomen alueella lainehti matala meri, jonka pohjalle kasautui mantereelta tulevaa hiekkaa, savea ja kalkkia. Alueella oli tuolloin toimivia tulivuoria, joista seostumien joukkoon purskahteli tuhkaa ja laavaa.

Maapallon vaiheet ovat jättäneet jälkensä Suomen kallioperään.

Kun Euraasian ja Amerikan mannerlaatat törmäsivät toisiinsa, Skandinaviaan syntyi korkea poimuvuoristo. Poimutuksen aikana osa kivistä joutui maankuoren sisään kovaan kuumuuteen ja paineeseen, jolloin ne kokivat metamorfoosin eli muodonmuutoksen. Silloin syntyi suuri osa Suomen kallioiden nykyisistä kivilajeista ja mineraaleista.

Kivilajimme ovat muodostuneet vähitellen.

Suomi ei ole ollut aina samassa paikassa maapallolla. Vielä 500 miljoonaa vuotta sitten Suomi purjehti päiväntasaajan eteläpuolella.

Noin 9 000 vuotta sitten suuri osa Etelä-Suomea oli veden peitossa, ja vain korkeimmat mäet erottuivat saarina. Esimerkiksi Nuuksion Pitkäjärvi, nykyisin sisämaan järvi, oli tuolloin pitkulainen meren vuono. Saimaaseen taas jäi meriyhteyden katkettua asustamaan hylje, vaikka se on yleensä merenelävä.

Porkkalan rantakallioita.

Silokallio kimaltaa kuin marmori

Jääkauden lopussa sulava mannerjää liikkui ruhjovalla massallaan, ja sen alaosassa oli voimakkaasti virtaavia jäätikönsisäisiä jokia.

Silmiinpistävimpiä ja Suomen rannikolle tyypillisimpiä muodostelmia ovat silokalliot. Ne ovat muodostuneet, kun jopa kolmen kilometrin paksuinen mannerjäätikkö liikkui sulaessaan ja siihen sekoittunut maa-aines hioi kallioita jättimäisen hiomapaperin tavoin.

Jään alapintaan juuttui isompiakin kiviä, jotka hioivat kallioon uurteita ja jäivät sinne tänne siirtolohkareiksi. Jos kivi jäi veden mukana pyörimään, se saattoi kovertaa kallioon hiidenkirnun.

Silokallioiden värit ja muodot tulevat parhaiten esiin sateella, jolloin kallio kiiltelee kuin marmorilaatta.

Jääkausi on hionut miljoonien vuosien ikäisen rantakallion sileäksi Kirkko­nummen Porkkalanniemellä.

Kaikki kivi ei ole yhtä kovaa. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa tehdään tulisijoja ja muita esineitä vuolukivestä, jota nimensä mukaisesti voi vuolla veitsellä. Kaakkois-Suomessa taas näkee yleisesti rapakiveä, jota voi murentaa paljain käsin.

Tosin Kaakkois-Suomessa on myös kovan luokan kivimuodostelmia: eteläisen Suomen hienoimmat ja jylhimmät kalliojyrkänteet.

Repoveden kansallispuisto on lähes kaksi miljardia vuotta vanhalla graniittialueella. Puiston vuorimaiset kalliot koostuvat pääosin kovasta kiviaineksesta, joka on halkeillut ja ruhjoutunut veden ja jään aiheuttaman eroosion vaikutuksesta.

Alueen ilmettä määrittävät myös pehmeämmät kivilajit, sillä Viipurin rapakivivyöhyke ulottuu puiston eteläosaan. Repoveden yleisvaikutelma on hyvin karu kuten suomalaisen, happaman maaperän yleensäkin.

Keskieurooppalaistyylistä maaperän ja kasvillisuuden rehevyyttä meiltä löytyy vain paikoitellen esimerkiksi Lohjan alueelta ja Ahvenanmaalta, jossa on runsaasti kalkkikiveä. Sitä on silti koko Suomen kallioperästä vain yksi promille eli tuhannesosa.

Suomen kansalliskivi graniitti on edustavasti esillä Olhavanvuorella Repoveden kansallispuistossa.

Kommentoi »