Suomen futiskentiltä Saksan areenoille: Johanna Nordling tietää, miten Saksan mahtava jalkapallokulttuuri kannattaa kokea
Johanna Nordling löysi elämänuransa jalkapallosta. Hän edistää lajia yhdessä sen suurista maista, Saksassa.
Alku Saksassa oli shokki. Kun Johanna Nordling muutti maahan 18 vuotta sitten, hän opetteli kauppareissuja varten lauseen, jolla saisi ostettua ruisleipää.
”Mutta kun myyjä kysyi jotakin, en osannut vastata”, Nordling kertoo.
Vaikka monet saksalaiset osaavatkin englantia, sillä ei siellä Nordlingin mukaan pitemmän päälle pärjää. Nordling kuvailee tätä ison maan asenteeksi: Me ollaan Saksa, täällä puhutaan saksaa.
Nordling päätyi maahan Budapestin kautta – hän tutustui siellä kirjallisuustiedettä opiskellessaan saksalaiseen nuoreen mieheen. Nordling palasi vielä Suomeen ja valmistui opinnoistaan. Kun kumppani sai vakityön Saksasta ennen kuin Nordling löysi töitä, he päättivät, että hänkin lähtisi sinne.
Nyt Johanna Nordling asuu perheineen Krefeldissä Länsi-Saksassa, lähellä Hollannin rajaa. Hän työskentelee urheilutoimittajana, valmentaa junioreita, opettaa suomea kansalaisopistossa ja julkaisi tämän vuoden keväällä Suomessa tietokirjan Jalkapallon muotoinen Saksa (Bazar).
Erityisesti tästä pelistä kirjoittavaksi toimittajaksi päätyminen oli luontevaa, sillä Saksassa jalkapallo on tärkeää ja kyseessä on Nordlingin oma laji. Tampereella syntynyt Nordling pelasi nuorena Ilveksessä SM-sarjassa eli naisten korkeimmassa sarjassa Suomessa.
”En ollut kuitenkaan lajissa ihan niin hyvä, vaan rivipelaaja ja usein vaihdossa. Lopetin, sillä en olisi päässyt pitemmälle. Ja halusin panostaa yhä enemmän opiskeluun, lähteä esimerkiksi vaihtoon”, hän kertoo.
Jalkapallosta kirjoittamisen Nordling aloitti vuonna 2006, kun Saksassa oli MM-kisat. Hän kuvaili niiden tunnelmaa ja futiskulttuuria paikan päältä raumalaiselle Länsi-Suomi-lehdelle, ja muutama vuosi myöhemmin hän alkoi kirjoittaa Veikkaajaan, nykyiseen Urheilulehteen. Vuonna 2015 Nordling palkittiin Suomessa vuoden urheilutoimittajana.
”Oli yllätys, kuinka paljon suomalaiset ovat kiinnostuneet Saksan futiksesta. Ehkä maan värikäs futiskulttuuri on se, mikä monia vetää. On tosi hienoa, että se on huomattu.”
Saksassa fanit ottavat aktiivisen roolin, he eivät suostu olemaan pelkkiä katsojia, Nordling kuvailee. Myös valmentajat ja pelaajat kertovat, että faneilla on tärkeä rooli – he vaikuttavat pelin dynamiikkaan ja tunnetasoon kentällä. Se tuo oman lisänsä koko ottelutapahtumaan.
Futiksesta kiinnostuneille Saksan-kävijöille Nordling vinkkaa, että yhdenkin viikonlopun aikana ehtii nähdä useamman pelin. Mielenkiintoisia seuroja on paljon, ja miesten nelosliigankin otteluissa voi olla valtavia katsojamääriä.
”Jos mahdollista, kannattaa kokea seisomakatsomo. Siellä on usein tiiviimpi ja eläväisempi tunnelma kuin istuessa.”
Bundesliigassa on pienilläkin stadioneilla katsojia jopa 30 000 ja suurimmalla Dortmundissa 80 000. Slloin on katsojana osanen valtavaa yleisöseinämää, Nordling kuvaa.
”Se on yllättävän vaikuttava, vahva tunnekokemus.”
Jos Saksassa peli menee hyvin, olut lentää ja tuntemattomiakin halataan. Jos taas peli menee huonosti, tunnelma voi olla turhautunut ja vahvan negatiivinen. Vaarallista seisomakatsomoissa ei kuitenkaan ole. Peliin kannattaa varautua syömällä ja juomalla hyvin – lajin perinteisiä saksalaisia eväitä ovat makkarat, rinkelit ja olut.
Tunnelman puolesta Nordling suosittelee Frankfurtin ja Dortmundin stadioneita. Berliinissä kannattaa käydä Union Berlinin stadionilla, jossa on kolmella sivustolla seisomakatsomo, joten laulu raikaa siellä erityisen kovaa.
Saksan jalkapallomuseo sijaitsee Dortmundissa. Lisäksi jokaisella isolla seuralla on oma museo. Niissä voi bongata muistoja Saksassa pelanneista suomalaisistakin, kuten Pasi Rautiaisesta ja Juhani Peltosesta.
Nordlingille on tärkeää myös Saksan lajin sosiaalinen ulottuvuus. Saksassa jalkapallo ulottuu stadionien ulkopuolelle, ja fanijärjestöt sulautuvat yhteiskuntaan ja kaupunkeihin.
”Futisseurat eivät ole pelkkiä kaupallisia toimijoita vaan yhdistyksiä, jotka kuuluvat jäsenilleen. Seurat ovat sitoutuneita demokraattisiin arvoihin, kuten ihmisoikeuksiin.”
Rasismia ja syrjintää ei stadioneilla hyväksytä. Monissa kaupungeissa fanijärjestöt toimivat yhteiskunnan vähäosaisten, esimerkiksi asunnottomien tai pakolaisten hyväksi.
”Loppujen lopuksi Saksa on konservatiivisempi maa kuin Suomi. Jalkapallo on täällä valtava juttu ja miesten linnake.”
Vaikka Saksa muutoin onkin jalkapallomaa, naisten asemassa on vielä parantamisen varaa. Vain joka 11. pelaaja on naispuolinen. ”Se on ihan katastrofi”, Nordling toteaa.
Hän on paikallisseuransa ainoa naispuolinen valmentaja ja kertoo huomaavansa toisinaan ikäviä asenteita.
”Loppujen lopuksi Saksa on konservatiivisempi maa kuin Suomi, ja jalkapallo on täällä valtava juttu. Senkin takia se on miesten linnake. Maissa, joissa jalkapallolla on hallitseva asema, naisten on ollut vaikea päästä siihen sisään.”
Paikallisseuran koordinaattorina Nordling onkin tehnyt uuden säännön: kaikki pelaamaan haluavat tytöt otetaan mukaan, vaikka poikien määrää joudutaankin rajaamaan.
”Meillä on yhteiskunnallinen velvollisuus edistää naisten ja tyttöjen pelaamista niin paljon kuin voimme. Se on kyllä mennyt läpi.”
Jalkapallon parissa naistoimittajia näkyy nykyään enemmän kuin silloin, kun Nordling aloitti työn. Ala on kuitenkin yhä miesvoittoinen.
”Tuntuu, että joissakin haastatteluissa jalkapalloymmärrystäni aliarvioidaan.”
Toisaalta siitä asenteesta on ollut hyötyäkin, hän kertoo.
”Olen saanut välillä haastateltavilta rehellisempiä lausuntoja, kun ei ole ajateltu, että osaan tulkita asoita kriittisesti.”
Matkailumaana Saksa on Nordlingin mielestä monipuolinen, mutta yksi kohde on ylitse muiden: Berliini. Sitä hän kuvailee uskomattomaksi kaupungiksi nähtävyyksiensä sekä historian kerrostumien ja kulttuuritarjonnan takia.
Nordling suosittelee erityisesti vierailua Tränenpalast-museossa, jonka nimi tarkoittaa kyynelten palatsia. ”Museo ei ole liian raskas, mutta se on silti koskettava.”
Kyseessä on vanha raja-asema, jossa DDR:läiset aikoinaan hyvästelivät länteen lähteviä sukulaisiaan. Esillä on koppeja, joissa passit tarkastettiin, ja äänitallenteissa voi kuulla ihmisten muisteluita hyvästeistä. Museo sopii myös lapsiperheille, Nordling sanoo.
Natsiajan hirmuteoista kertova Topographie des Terrors -museo on puolestaan vaikuttava ja koettelevakin.
”Nordling suosittelee matkailijoille entisen Itä-Saksan aluetta, esimerkiksi Leipzigiä. Siellä näkee DDR-arkkitehtuuria, kuten valtavia bulevardeja.”
Berliinissä Nordling suosittelee myös käyntiä entisellä Tempelhofin lentokentällä, joka on nykyisin suuri puistoalue kaupungin keskellä. Sinne voi suunnata niin piknikille kuin pyöräilemään. Pyörällä voi ajaa merkityn reitin, joka myötäilee Berliinin muuria. Kesällä voi myös viettää rantapäivä tai meloa jollakin Berliinin lähistön järvellä.
Nordling kannustaa vierailemaan myös entisen Itä-Saksan alueella, esimerkiksi Leipzigissä.
”Siellä näkee DDR-arkkitehtuuria, kuten valtavia bulevardeja. Kaupunkien modernisointiin on laitettu paljon rahaa, mistä syntyy mielenkiintoinen kontrasti.”
Nordlingin perheen oma ykköslomakohde on Sardinia. Siellä he käyvät koko perheen voimin telttareissuilla. Kauniita kohteita ovat esimerkiksi saaren itärannikon vuorten lomaan muodostuneet rantapoukamat luolineen, kuten Cala Luna. Aikoinaan niissä eleli hippiyhteisöjä.
Nordlingin haaveiden reissu taas suuntautuisi esimerkiksi Peruun katsomaan Machu Picchun inkakaupunkia ja Titicacajärveä. Etelä-Amerikka kiinnostaa häntä historiansa vuoksi ja siksi, että hänen taannoinen reissunsa Boliviaan oli niin mielenkiintoinen.
Sydän on kuitenkin myös yhä siellä, mistä Nordlingin matka kohti Saksaa alkoi.
”Budapestissa pidin siitä, että vastaan saattoi tulla mitä vain. Tykkään kaupungeista, joissa voi yllättyä.”
