Suomi on Naton jäsenenä osa koneistoa, joka ajaa omaa etuaan – Yhdelle se tuo turvaa, toiselle tragediaa

Suomi on aina näyttäytynyt minulle tasa-arvon, rauhan ja yhdenvertaisuuden mallimaana. Suomen maltillisuus ja neuvottelutaidot ovat olleet asioita, joiden oppeja olen halunnut viedä maailmalle — erityisesti toiseen kotimaahani Somaliaan. Olen uskonut varsinkin Suomen malliin puolueettomuudesta, jonka voimalla on voitu edistää rauhaa. Suomelle puolueettomuus on ollut valttikortti ja ylpeyden aihe, jolla Suomi on osannut historiassaan aina ratsastaa.

Kulissien taakse kurkistaessa Suomen puolueeton rauhan rakentaminen on kuitenkin jo pitkään ollut kaikkea muuta kuin julkisesti on annettu ymmärtää. Näistä kulisseista viimeisin esimerkki on Suomen Afganistanin rauhanoperaatio, jonka päätavoitteena oli myös suhteiden ylläpitäminen Natoon ja Yhdysvaltoihin. Venäjän hyökkäyssodan jälkeen puolueettomuutta ei enää edes yritetty päälleliimata ulkopoliittisiin tavoitteisiin.

Jokaisella on oikeus ja velvollisuus puolustaa suvereniteettiaan, mutta meidän tulee ymmärtää valintojemme seuraukset. Suomea ei jatkossa nähdä maailmalla enää puolueettomana ja objektiivisena ulkopuolisena tarkkailijana. Jatkossa olemme osa länsimaista turvallisuuskoneistoa, joka toteuttaa operaatioitaan omien etujensa mukaisesti.

Maailman ihmisten kokemukset maailmanpolitiikasta, konflikteista sekä niiden osapuolista ja niiden osapuolten ”hyvistä” aikeista eroavat paljonkin toisistaan. Siinä missä yhdelle Nato tuo turvallisuutta, saattaa se toisille merkitä turvattomuuden tunnetta Naton heihin kohdistamien tragedioiden takia. Maailmanpoliittisessa vallankäytössä tekojen ja seurausten hyvyys riippuu valitettavasti katsojan näkökulmasta.

Suomella onkin liittoutumisen myötä edessään yksi vaikeimmista haasteista: kuinka pystymme toimimaan oikeudenmukaisesti eri konflikteissa. Suomen valitessa puolensa vahvistuu maailmalla vastakkaisia kokemuksia kokeneiden ihmisten epäoikeudenmukaisuuden tunne — ja samalla uhka Suomeakin kohtaan kasvaa.

Konfliktit eivät myöskään noudata pelkästään valtioiden rajoja, vaan ne kulkevat ihmisissä ja ihmisten mukana. Puhuessamme ihmisten välisestä globaalista kahtiajaosta meidän on ymmärrettävä, ettei globaali kahtiajako tapahdu vain jossain tuolla kaukana. Se tapahtuu myös omien rajojemme sisällä, jossa asuvilla ihmisillä on hyvin erilaisia kokemuksia taustallaan.

Sota Euroopassa on avannut monelle silmät lännen ”puolueettomuuden” ja ”oikeudenmukaisuuden” todellisesta tilasta. Samaan aikaan kun Venäjän osalta puolueettomaksi julistautuneita valtioita on tuomittu ”hyökkääjän puolella oleviksi”, Gazan siviilien suojelemiseen tähtääviä YK:n julkilausumia on pysäytetty ”puolueettomina”.

Samaa voi sanoa myös Suomen rauhantyön ja oikeudenmukaisuuden kulisseista: Samaan aikaan kun Suomi leikkaa kehitysapua Venäjää hyökkäyssodassa tukevilta mailta, Suomi äänestää Israelin kanssa käytävien asekauppojen alla tyhjää Gazan siviiliuhrien välttämiseen tähtäävässä YK:n julkilausumassa.

Suomen rooli ja asema maailmanpolitiikassa muuttunut, ja se näkyy nyt jo Suomen tekemissä valinnoissa. Jotta voimme tarjota oikeudenmukaisuutta, meidän pitää ymmärtää mitä se tarkoittaa eri ihmisille. On meidän vastuullamme varmistaa, ettemme lisää kahtiajakoa kotimaassa tai maailmalla epäjohdonmukaisuudellamme.

Rauhaa voi rakentaa parhaiten puolueettomana ulkopuolisena, mutta rauha säilyy vain oikeudenmukaisuutta tarjoamalla. Olemme luopuneet puolueettomuudestamme, mutta pystymme vielä tarjoamaan oikeudenmukaisuutta.