Kazakstanilainen Gaoukhar Alimkhanova muutti Suomeen rakkauden perässä – ”En osannut suomea, joten kommunikoimme Messengerin välityksellä”

Se oli salamarakkaus. Pääsiäisenä tavattiin ja seuraavana jouluna mentiin kihloihin. Nyt Gaoukhar ”Galina” Alimkhanova ja Tapio Kemppi ovat tarponeet yhdessä jo kolmisenkymmentä vuotta.

Kazakstanilais-suomalaiselle avioparille syntyi kaksi poikaa, Väinö Bahitzan ja Ilmari Mirza. Kun pojat olivat pieniä, Gaoukhar värväsi heille kaitsijat suuresta sisarusparvestaan. Ensin saapui Shinar Alimkhanova ja hänen jälkeensä Gulzaukhar Alimkhanova. Heille kävi samoin kuin isosiskolle: molemmat rakastuivat suomalaiseen mieheen ja muuttivat Suomeen. Shinarin perheeseen syntyi neljä ja Gulzaukharille kaksi lasta.

Aurinkoisena sunnuntaina Gaoukhar, 59, ja Gulzaukhar, 54, hääräävät Gaoukharin kotona Leppäkorvessa Lohjan perukoilla. Siskokset ovat tuhansien kilometrien päässä synnyinkaupungistaan Shardarasta, joka sijaitsee Etelä-Kazakstanissa ja tunnetaan maailmanluokan kädenvääntöurheilijoistaan.

Shinar ei päässyt siskosten tapaamiseen töidensä vuoksi. Jokaisella on omat kiireensä, perheensä ja velvollisuutensa. Gaoukhar työskentelee parturi-kampaajana Saukkolassa omassa liikkeessään. Asiakkaat ja ystävät tuntevat hänet Galinana. Gulzaukhar on laitoshuoltaja ja asuu Nummelassa. Porvoolainen Shinar tekee töitä ompelijamestarina ja vaatesuunnittelijana.

Siskosten perheet pitävät tiiviisti yhteyttä, sillä kazakit arvostavat perheyhteyttä ja sukua. Tämän aistii monin tavoin Gaouhkharin kodissa, jossa sunnuntaipäivää vietetään yhdessä ruokaa laittaen. Samalla juhlistetaan kazakstanilaista uuttavuotta nauryzia. Kazakstanissa vuosi vaihtuu keväällä, kun luonto puhkeaa kukkaan.

Gaoukhar ja Gulzaukhar sukkuloivat keittiön ja olohuoneen väliä. He rupattelevat äidinkielellään kazakiksi ja vaihtavat välillä lennosta suomeen. Gulzaukhar ripottelee vehnäjauhoja ruokapöydälle ja alkaa kaulia kohonneita taikinapyöryköitä litteiksi pyörylöiksi. Kaulin on reilun metrin pituinen puukalikka, ja isoimman pyörylän läpimitta on puolisen metriä.

Sunnuntaipäivää viettävät myös Gaoukharin puoliso Tapio, 71, pojat Väinö, 26, ja Ilmari, 23, sekä Gulzaukharin 17-vuotias tytär. Seinillä seuruetta silmäilevät suvun jäsenet lukuisissa valokuvissa. Seinävaatteiden ornamentit ja voimakkaat värit luovat keskiaasialaista tunnelmaa. Tuolilla lojuva pinkki esine kiinnittää huomion. Tapio kertoo, että se on kazakstanilaisten vieraiden antama lahja, kamelin selkään viritettävä kaksipuoleinen kantolaukku.

– Minulla on haave, että yksi huone olisi kazakstanilainen ja yksi eurooppalainen, Gaoukhar sanoo ja nauraa.

Toistaiseksi aasialaiset ja eurooppalaiset vaikutteet elävät sopusoinnussa rinnakkain.

Gaoukharin ja Tapion yhteinen tarina alkoi Moskovassa, jonne Gaoukhar muutti kaksikymppisenä. Kotona kannustettiin, kun Gaoukhar halusi nähdä maailmaa ja saada ammatin. Perheessä oli kaksitoista lasta, kuusi poikaa ja kuusi tyttöä. Gaoukhar on sisarussarjan keskivaiheilta.

– Meidän kulttuurissamme tytöt ovat ”vieraita”, vain käymässä perheessä. Heitä hemmotellaan. Tiedetään, että he muuttavat pois ja perustavat perheen muualla. Pojat jäävät hoitamaan vanhempia, Gaoukhar kertoo.

Gaoukhar opiskeli Moskovassa parturi-kampaajaksi. Elämä sai yllättävän käänteen, kun siihen astui suomalainen rakkaus. Tapio työskenteli suomalaisessa lasialan yrityksessä Venäjällä.

– Olen reissannut työasioissa Siperiasta Floridaan, hän lohkaisee.

Poikia isän seikkailut maailmalla kiehtovat, samoin äidin kotimaa, jossa he ovat käyneet monet kerrat. Serkkutyttö pitää erityisesti Kazakstanin ilmastosta, koska siellä on lämpimämpää kuin koto-Suomessa.

Ensin Gaoukhar ja Tapio puhuivat keskenään venäjää. Kun Tapio houkutteli morsiamensa Suomeen, tämä halusi opetella kielen. Se onnistui, vaikka kurssikirjoja oli tuolloin turha etsiä. Kaikki kolme siskosta puhuvat nykyisin hyvää suomea. Ovatkohan Alimkhanovat kielellisesti erityisen lahjakkaita?

– Voi olla! Minä opiskelin myös englantia ja saksaa ja olin kurssin paras, Gaoukhar muistelee.

Vuonna 1999 Gaoukhar ja Tapio muuttivat Suomeen. Anoppi otti miniänsä rakastavasti vastaan. Se tuntui luissa ja ytimissä ja helpotti sopeutumista uuteen kulttuuriin ja ympäristöön.

Ensin pariskunta asettui Forssaan, josta he muuttivat Leppäkorpeen. Moskovan miljoonakaupunki vaihtui maaseudun rauhaan. Gaoukhar ajatteli, että siellä lasten olisi hyvä kasvaa.

Gulzaukhar on kaulinut vehnäpyörykät valmiiksi. Lapset siirtyvät pöydän ääreen solmimaan taikinanyyttejä eli kazakiksi manteja. Täytteeksi tulee voimakkaasti maustettua jauhelihaa.

Juhlapöytään on luvassa perinteinen kazakstanilainen ateria, et asu: lihaa, risottoa, kasviksia ja taikinanyyttejä. Painekattilassa muhii lihanpala Tapion kaatamasta hirvestä.

Leskeksi jäänyt Gulzaukhar muutti Suomeen vuonna 2007. Shinar-sisko oli saapunut kolmisen vuotta aikaisemmin ja perustanut perheen Porvooseen.

Gulzaukhar tutustui mukavaan suomalaiseen mieheen siskon avustuksella. Kemiat kohtasivat.

– En osannut suomea, joten kommunikoimme Messengerin välityksellä, Gulzaukhar kertoo.

Suhde eteni rakkauden poluille, ja Gulzaukhar jätti hyvästit entiselle elämälleen.

– Halusin olla siskojen lähellä, hän lisää perusteluksi.

Gulzaukhar opiskeli kokiksi, mutta ammatinvalinta ei tuntunut omalta. Sen jälkeen hän kouluttautui laitoshuoltajaksi. Suomen kielen kursseilla vierähti puolitoista vuotta.

Nyt Gulzaukharilla ja hänen miehellään on takanaan seitsemäntoista yhteistä vuotta. Parilla on kaksi tytärtä, joista nuorempi on 12-vuotias.

Taikinanyytit pinotaan kazakstanilaiseen monikerroksiseen höyrykattilaan. Keittiöstä leviää herkullisia tuoksuja.

Gaoukhar on asettanut näytille kaksi valokuvakirjaa, jotka kertovat suomalaisten Kazakstaniin tekemistä matkoista. Kyse ei ole tavallisista turistimatkoista, vaan suomalaisten kulttuuriyhdistysten vierailuista paikallisissa kulttuuritapahtumissa. Valokuvien ihmiset ovat pukeutuneet parhaimpiinsa, moni perinneasuun.

Gaoukharin päällä on suomalainen kansallispuku, joka kertoo tanhuharrastuksesta. Gaoukhar tanssii suomalaisia tanhuja Viipurin kansallispuvussa.

– Me kaikki siskokset tykkäämme tanssia, laulaa ja esiintyä, hän kertoo.

Koska kazakstanilaista kulttuuria ei ollut saatavilla Suomessa tai suomalaista kulttuuria Kazakstanissa, Gaoukhar perusti vuonna 2018 Kulttuuriyhdistys Saule ry:n. Yhdistystoiminnan ansiosta suomalaisia taiteilijoita on vieraillut Kazakstanissa ja päinvastoin.

– Teemme usein yhteistyötä Kazakstanin suurlähetystön kanssa. Esimerkiksi keväällä avustimme suurlähetystöä, kun kazakstanilaiset muusikot esiintyivät Savoy-teatterissa, Gaoukhar kertoo.

Salin täyteen vetänyt konsertti päätyi Gaoukharin kommenttien kera televisiouutisiin Kazakstanissa. Yhdistysaktiivin toimeliaisuus on otettu hyvin vastaan kotikonnuillakin.

– Kun Gaoukhar järjesti keväällä 2018 oopperaillan Leppäkorven kylätalossa, kyläläiset puhuivat siitä puoli vuotta sen jälkeen, Tapio kertoo.

Iltaa muistellaan vieläkin, ja kazakstanilainen kulttuuri kiinnostaa. Leppäkorvesta käydään yhdistyksen järjestämissä konserteissa myös Lohjalla ja Helsingissä.

Toiminta oman kulttuurin parissa lievittää siskosten koti-ikävää. Gaoukhar käy entisessä kotimaassaan kerran vuodessa ”lataamassa itseään”, Gulzaukhar harvemmin. Ikävä on sisaruksia, sukulaisia ja ystäviä.

– Ennen kirjoitin kirjeitä. Kului kuukausi, ennen kuin kirje meni perille, ja toinen, että sain vastauksen, Gaoukhar muistelee huvittuneena.

Nyt viestinvaihto toimii ajatuksen nopeudella, eikä yhteys kotimaahan katkea ainakaan viestintäkanavien puutteeseen. Vanhemmista on jo aika jättänyt, ja nyt yksi veljistä hoitaa vanhaa kotitilaa. Mahtaako paluu kotimaahan houkuttaa joskus tulevaisuudessa?

Gaoukhar kertoo asuneensa ulkomailla kaksi kertaa pidempään kuin kotimaassaan. Hänen juurensa ovat Kazakstanissa, mutta ne ulottuvat Suomeen asti.

– Missä perheeni on, siellä on kotini, hän tiivistää.

Nuorempi sisar näkee tulevan eri tavoin. Kazakstanissa asuvat muun muassa hänen aikuiset poikansa ensimmäisestä avioliitosta.

– Kunhan lapset ovat kasvaneet ja olen eläkkeellä, haluan palata kotimaahan, Gulzaukhar sanoo.

Toistaiseksi asutaan Suomessa ja eletään päivä kerrallaan. Uidaan lähijärvessä, käydään mustikkametsässä ja järjestetään yhteisiä juhlia. Seurataan luontoa ja solmitaan niittykukista hiuksiin seppele.

Ruoka on valmista ja runsas pöytä katettu. Gulzaukharin valmistamissa tomaateissa on herkullinen kirpeä vivahde. Resepti on äidiltä Kazakstanista.

Suomalaiseen yhteiskuntaan solahtaminen voi olla pienestä kiinni. Kun naapuri tervehtii ystävällisesti tai työkaveri kutsuu viikonloppuna grillaamaan, olo voi tuntua tervetulleelta. Arkisilla asioilla on merkitystä, mutta maahanmuuttajan kotoutuminen on vahvasti kytköksissä myös lähtötilanteeseen.

– Ihmisillä on erilaiset voimavarat tutustua ja kiinnittyä uuteen yhteiskuntaan. Parhaimmassa asemassa ovat ne, joilla on työpaikka ja perhettä mukana. Kuormitus, kuten epävarmuus työn saannissa tai ero perheestä, voi taas hankaloittaa sopeutumista, sanoo väestötutkija ja yhdenvertaisuuskouluttaja Shadia Rask.

Vuonna 2023 Suomeen muutti 73 000 vieraskielistä, joka oli historiallisen suuri määrä. Nykyään vieraskielisiä on yli 610 000 eli reilut 10 prosenttia Suomen väestöstä. Lähes puolet heistä asuu pääkaupunkiseudulla. Määrä kasvaa tulevina vuosikymmeninä.

– On arvioitu, että Suomi tarvitsee vuoteen 2030 mennessä vähintään 130 000 maahanmuuttajaa korvaamaan väestön vanhenemista ja syntyvyyden laskua.

Väestörakenteen muuttuessa on hyvä pohtia, millaista yhteiskuntaa yhdessä rakennetaan. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on tutkinut maahanmuuttajien osallisuutta MoniSuomi-tutkimuksessa. Vuoden 2022 tulosten mukaan joillakin maahanmuuttajilla ei ole yhtään Suomessa asuvaa ystävää.

Tulijoiden osallisuuden tunnetta voi vahvistaa monin tavoin, esimerkiksi käyttämällä selkokieltä tai huomioimalla juhlapyhiä. Esimerkiksi kauppakeskus Itis Helsingissä on järjestänyt muslimien paastokuukauden ramadanin päättävän Eid-juhlan yhteyteen tapahtumia, jotka ovat tavoittaneet hyvin muslimitaustaisia asiakkaita.

– Sen ansiosta moni on kokenut, että on himpun verran hyväksytympi osa suomalaista yhteiskuntaa, Shadia Rask sanoo.

Asiantuntija: väestötutkija, yhdenvertaisuuskouluttaja Shadia Rask.

Lähteet: maanpuolustaja.fi, thl.fi.