Suomalaisjääkiekkoilijoita kahmiva Puolan PHL on päältä kaunis, mutta rakenteiltaan epävakaa: “Ei tätä oikein Mestis-pelaajana pääse kokemaan”

Artikkeli on osa kaksiosaista juttusarjaa suomalaisista PHL:ssä. Ensimmäisessä osassa keskitytään yleiskuvaan suomalaisista Puolassa ja siihen, millainen sarja on lopulta kyseessä. Toisessa osassa Matias “Maso” Lehtonen jakaa syvemmin ajatuksiaan ajastaan uudessa maassa – ja kuinka se on vaikuttanut häneen valmentajana.

Tiesitkö, että Puolan jääkiekon pääsarjassa Polska Hokej Ligassa (PHL) pelataan pudotuspelejä? Harvapa meistä sen tietää.

Puola on ollut Kansainvälisen jääkiekkoliiton (IIHF) jäsen tammikuusta 1926 lähtien. Se kairasi merkittävimmät menestyshetkensä 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa, jolloin maa kilpaili säännöllisesti IIHF:n eliittitasolla NHL-pelaajien Mariusz Czerkawskin ja Krzysztof Oliwan johdolla.

PHL sen sijaan on Puolan jääkiekon pääsarja, jonka nykyversio näki päivänvalon vuonna 2013. Yhdeksän joukkueen sarja on harvalle suomalaiselle kovin tuttu – eikä ihme, sillä nousihan Puolan maajoukkuekin vasta keväällä 2024 jääkiekon MM-kisojen ylimmälle tasolle yli 20 vuoden tauon jälkeen.

Suomalaisille jääkiekkoilijoille ja valmentajalle sen sijaan sarja näyttää tulleen rutkasti tunnetummaksi. Kaudella 2017–18 suomalaisia oli Puolan tarunhohtoisessa vain kaksi. Tästä yksi kausi eteenpäin ja heitä olikin jo 17.

Kausilla 2022–23 ja 2023–24 suomalaisia oli 31 ja 33. Kuluvalla kaudella heitä on ollut 30.

Päävalmentajia sarjassa on sen sijaan jo neljä, joista tuoreimpana tammikuun alussa Zaglebie Sosnowiecissa aloittanut Matias “Maso” Lehtonen.

– Suomalaiset pelaajat ovat täällä hyvässä maineessa. Heitä pidetään ahkerina pelaajina. Heitä pidetään paljon luotettavimpana ja parempina urheilijoina kuin ruotsalaisia tai tsekkejä täällä. Suomalainen on täällä luotettavuuden symboli.

– Vaikka jääkiekko on Puolassa on pienempi laji kuin esimerkiksi Suomessa, niin kyllä täällä elämä ja jääkiekko on hienoa, Lehtonen kehuu.

Vuonna 2019 PHL:ssä tehtiin merkittävä muutos, kun ulkomaalaiskiintiö poistettiin. Puolalaisia oli aiemmin yhdessä joukkueessa noin 20, mutta nykyään keskiarvo on 15 paikkeilla. Tätä lukua hieman vääristää pari niin sanottua “pohjajoukkuetta”, joilla kotimaisuusprosentti on valtava verrattuna muihin.

Isossa kuvassa siinä missä sarjan aiemmat tähdet olivat pitkälti Puolan omia maajoukkuepelaajia, nyt parhaat pelaajat ovat lähes kaikki muun maan passilla varustettuja.

Esimerkiksi tällä kaudella sarjan pistepörssissä oli runkosarjan loputtua kymmenen parhaan joukossa vain kolme puolalaista. Loput tulevat Suomesta ja Ruotsista.

Myös ruotsalaisia pelaajia löytyy, ja heitä oli runkosarjan lopussa 18 kappaletta. Ukrainalaisia on 11, kanadalaisia kahdeksan ja tsekkejä kahdeksan kappaletta. Yhteensä ulkomaalaisten pelaajien määrä on 38 prosenttia koko pelaajistosta.

Mahtipontisin suomalaisedustus on GKS Tychyssä, jossa on peräti kahdeksan suomalaista. Päävalmentajana joukkueessa toimii Pekka Tirkkonen, jolle kausi Puolassa on toinen.

– Toissa vuonna olin Tanskassa Herningissä, jossa pelasinkin aiemmin. Siellä ei sitten tullut jatkoa, vaikka olikin hyvä kausi. Olimme finaalissa ja voitimme cupin. Paras kausi 12 vuoteen, mutta halusivat silti vaihtaa minut ja apuvalmentajat muihin. Olivat aika myöhässä, vaikka kauden jälkeen lupasivat meille uutta sopimusta, kaudella 2013–14 Jypissä parhaana valmentaja Tirkkonen taustoittaa ja jatkaa:

– Sitten tuli mahdollisuus tulla tänne näin. Vähän otin selvää, minkälainen seura ja muuta. Tomek Valtonen tuntee puolalaisen kiekon hyvin ja ollut valmentajana maajoukkueessa. Hän sanoi, että tämä on todella ammattimainen seura ja paras seura Puolassa. Täällä on aina mahdollisuus pärjätä. Siinä sitten tein päätöksen tulla tänne.

GKS Tychy voitti tällä kaudella runkosarjan voittamalla 28 ottelua 40:stä, ja se marssi pudotuspeleissä puolivälieristä neljän parhaan joukkoon. Se taistelee mestaruudesta – osin hyvän taloudellisen tilanteen ansiosta.

– En ollut aiemmin käynyt Puolassa. Maa kuitenkin on yllättänyt todella positiivisesti. Meillä on neljä täysipäiväistä valmentajaa ja kaksi fysioterapeuttia. On salit ja vehkeet ja jopa suomalainen sauna hallilla. Puitteet ovat ihan Liiga-joukkueen tasolla.

– Täällä on perinteitä paljon. Täällä on hyvät mahdollisuudet ja budjetti, joilla pystyy taistelemaan mestaruudesta. Toki vähän pienempi halli kuin Suomessa. Tämän kokoinen valmennus ei ole täällä itsestäänselvyys.

Suomalaisvirta sai alkunsa muutaman vuoden takaa.

Puolassa syntynyt Valtonen on yksi viime vuosien merkittävimmistä suomalaisnimistä puolalaisessa kiekossa. Valtonen toimi maajoukkueen päävalmentajana kaudella 2018−19, kun Puola pelasi 1B-divisioonassa eli ykkösdivisioonan alemmalla portaalla. Hän johti maajoukkuetta vielä seuraavalla kaudella olympiakarsinnoissa, mutta jätti leikin sen jälkeen sikseen. Samaan aikaan hän hoiti Podhale Nowy Targin vastuuvalmentajan paikkaa.

Toinen merkittävä suomalaisnimi Risto Dufva jalkautui Puolaan vuonna 2018 ensin maajoukkueen konsulttina ja seuraavalla kaudella GKS Katowicen päävalmentajana.

He sekä Elmo Aittola ja maalivahtivalmentaja Tommi Satosaari aurasivat tietä suomalaisille valmentajille. Tällä kaudella heitä on ollut yhteensä viisi.

– Kaikki eurooppalaiset maat ovat varmasti houkuttelevia suomalaisille valmentajille. Puolassa suomalaiset pelaajat ja valmentajat ovat tehneet hyvää työtä. Hatunnosto Valtoselle, Dufvalle ja Aittolalle, jotka tulivat tänne tietä avaamaan, Lehtonen kiittää.

Valmentajat ovat merkittävä syy laajempiin pelaajavirtoihin. Valmentajat tuovat usein mukanaan pelaajia, joihin heillä on jo ennestään luottamusta, ja virta kasvaa siitä mukaa.

Näin maahan siirtyi muun muassa Unia Oswiecimissä pelaava Lauri Huhdanpää, jolle kausi Puolassa on jo neljäs.

– Kun korona-aika alkoi, minulla oli jo tarkoitus lähteä Mestiksestä. Tilanne maailmalla oli mikä oli, niin ei tullut vielä lähdettyä. Seuraavan kauden jälkeen oli kiinnostusta muutamista paikoista. Tupamäen Jussi soitteli Torunista ja kyseli, että hän on menossa sinne koutsiksi ja olisiko kiinnostusta tulla sinne.

– Ei siinä kauaa tarvinnut miettiä. Ilman muuta halusin lähteä. En ehkä alun perin ollut edes ajatellut kyseistä sarjaa mahdollisuutena. Nyt on neljäs vuosi menossa. Hyvin olen viihtynyt, Huhdanpää taustoittaa.

Kysyntää ulkomaalaispelaajille on ollut. Aiemmin Puolassa pelasi paljon venäläisiä. Vuonna 2022 heitä oli jopa 40. Venäjän hyökättyä Ukrainaan Puola kuitenkin kielsi venäläisurheilijoiden osallistumisen liigaan.

Tämä pakotti PHL-joukkueet etsimään ulkomaalaisvahvistuksia muualta.

– Jos tänne saapuu pelaaja Mestiksestä, joka on tehnyt tietyn määrän pisteitä, pelannut myös Liigassa ja pelaa hyvän kauden Puolassa, niin sen jälkeen kaikki samoilla taustoilla olevat pelaajat katsotaan läpi Suomessa ja mietitään, että saadaanko samanlainen jätkä meillekin.

– Silloin kun jossain ollaan tyytyväisiä suomalaiseen, niin luultavasti kaksi muuta kilpailijaa haluaa myös oman suomalaisensa, Lehtonen pohtii.

Mutta mennään itse jääkiekkoon. Millaista peliä PHL:ssä pelataan?

– Varsinkin kärkipelit ovat aika karvapersejääkiekkoa. Koko liigassa ikärakenne pyörii siinä kolmessakympissä. Siellä on ammattilaisia monista eri maista. Vahvoja vääntäjiä ja isoja ukkoja kaikkia varsinkin Mestikseen verrattuna. Kamppailupelaamisessa on suuri ero. Pääsee pelaamaan ja harjoittelemaan kokeneiden ammattipelaajien kanssa, Huhdanpää luettelee.

Lehtonen käyttää samanlaisia ilmauksia. Hän ottaa tarkemmaksi esimerkiksi estämisen, joka varsinkin Liigassa on ollut kuluvana kautena kovan keskustelun alla.

– Iso ero on se, että tämä on niin sanotusti äijäsarja. Keski-ikä on korkeampi kuin Liigassa. On vanhempaa pelaajaa ja fyysisempää peliä. Täällä on pelin säännötkin vähän erilaiset. Varsinkin nyt kun Liigaan tuli nämä uudet estämissäännöt, jossa kaikenlaiseen estämiseen ja roikkumiseen tuli nollatoleranssi, niin täällä se on lause, jota ei ymmärretä.

– Kiekotonta saa estää vielä aika paljon. Kiekottomassa pelaajassa saa myös vähän roikkua ja antaa mailaa. Täällä saa vähän enemmän vanhan koulun tyylisesti painia ja roikkua, vaikkakin rumat taklaukset, kampitukset, käsilyömiset ja muut otetaan pois todella herkästi. Sarja on kamppailusarja, jossa on isoja karvaisia ukkoja, Lehtonen kuvailee.

Kuten Huhdanpää, myös Lehtonen komppaa, että Mestiksestä saapuville puolalainen pelityyli voi olla yllätys.

– Suomessa mennään pikkuisen kovempaa ja kaahataan. Täällä hieman enemmän ryhmitellään ja osataan pysyä kiekossa, Lehtonen kiteyttää.

Sarjojen välisiä tasoja on hyvin vaikeaa mitata. Suomen ja Puolan välillä yksi pieni näyte saatiin syksyllä, kun Unia Oswiecim taipui Tampereella Ilvekselle CHL:n alkusarjaottelussa jatkoajalla lukemin 4–3.

– Pohjajoukkueet ovat sellaista Mestiksen heikkoa tasoa, kun taas kärkijoukkueet menisivät mielestäni Liigan pohjajoukkueisiin, Lehtonen arvioi.

Keskieurooppalainen – ja sitä myötä puolalainen – kannatuskulttuuri on monelle tuttu. Se ei katso lajia päästä varpaisiin, vaan olipa kyseessä mahtilaji jalkapallo tai marginaalin laji jääkiekko, meteli ja tunnelma ovat joka ottelussa kohdillaan.

– Tämä on kuitenkin suuri urheilu- ja erityisesti jalkapallomaa. Täällä on paljon intohimoisia faneja. Se menee toki molempiin suuntiin. Jos homma ei toimi, sitä kuulee paljon palautetta. Todella hyvä fiilis on peleissä, ja ihmiset pitävät ihan kauheaa meteliä, Huhdanpää kertoo ja jatkaa:

– Meilläkin oli aiemmin peli täällä Katowicea vastaan. Se oli vähän kuin paikallisottelu, ja täällä hallissa oli ihan uskomaton meininki. Muistan myös pari vuotta sitten pudotuspeleissä oli huikea tunnelma.

Tässä jos jossain Puola tuntuu poikkeavan Suomesta. Varsinkin jos pohditaan eroja Mestiksen ja PHL:n välillä, ei käy kieltäminen, että vastaavanlaisiin desibeleihin ei kovin usein Mestiksessä päästä.

– Ei tätä oikein Mestis-pelaajana pääse kokemaan. Toki en tiedä, kuinka Jokerien tulo on vaikuttanut. Itse en ole mitään vastaavaan kokenut.

– 300 ihmistä täällä pitää aika paljon isompaa ääntä kuin 1 000 ihmistä Suomessa, Huhdanpää vertaa.

Yhtenä houkuttimena suomalaisille PHL:ään lähtemiseksi on uusien kokemuksien ja hyvien puitteiden lisäksi raha. Täytyy kuitenkin muistaa, että vain aivan kärki Puolassa pelaavista suomalaisista on koskaan päässyt kokeilemaan Liiga-jäitä. Muuten pelaajat ovat vahvasti Mestis-tasoa.

Mestiksessä pelaajien keskipalkka jää noin 1 000 euroon kuukaudessa. Puolassa palkkataso on korkeampi joskin ei täysin varmaa ole, kuinka paljon lopulta. Palkan lisäksi seurat yleensä tarjoavat ulkomaalaispelaajilleen esimerkiksi asunnon ja varusteet.

– Aivan varmasti täällä on korkeammat palkat, jos verrataan Mestis-palkkoihin. Liigaan verrattaessa riippuu sitten vähän, millaisesta roolista on kyse. Kyllä täällä on kärkiseuroissa palkkataso varmasti samanlainen kuin Tanskassa ja muissa vastaavissa sarjoissa, Tirkkonen pohtii.

– Mestiksessä on myös palkat noussut, mitä ne olivat viisi vuotta sitten, kun minä olin koko kauden siellä. Sen huomasi siinä, kun käväisin RoKissa parin kuukauden ajan viime kaudella. Siihen verrattuna ei se Puolan palkkataso ole älyttömästi suurempi, Huhdanpää tarkentaa.

Täytyy kuitenkin muistaa, että elinkustannukset ovat Puolassa rutkasti Suomea matalammat. Vielä kun seura hoitaa majoituksen, neton määrä nousee väistämättä korkeammaksi mitä kotimaassa.

Tähän vielä kun lisää joukkueiden puitteiden yllättävänkin korkean tason ja Puolan lopulta varsin hyvän jääkiekkokulttuurin, ei ole ihme, että maa alkaa kiinnostaa suomalaisia.

– Täällä on kaikki viimeisen päälle. Olen tykännyt olla täällä. Ei ole ollut mitään valittamista. Ihmiset ovat mukavia ja ystävällisiä. Kaupungit ovat pääsääntöisesti hienoja. Näkee erilaisia paikkoja, mitä Suomessa on tottunut näkemään. Ei ole mitään pahaa sanottavaa Puolasta, Huhdanpää kiittelee.

Siinä missä ulkomaalaispelaajien määrä on kasvanut, on taas joukkueiden määrä laskenut. Aiemmin joukkueita on ollut 10–12, mutta vuodesta 2022 alkaen määrä on ollut yhdeksän. Tästä lukema todennäköisemmin tulee laskemaan kuin nousemaan.

Tällä hetkellä liigassa on kaksi hyvin johdettua joukkuetta, joilla on tarpeeksi rahaa ollakseen kärkijoukkueita. Ne voisivat käytännössä kilpailla Slovakiassa tai Tšekin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Sitten on viisi joukkuetta, jotka pärjäävät hyvin Puolan omassa liigassa ja joiden tulisi pysyä tolpillaan, jos niiden nykyinen rahoitusmalli säilyy. Lopuksi on kaksi joukkuetta, jotka ovat konkurssin partaalla.

Huhdanpää on ehtinyt nähdä sarjan molemmat puolet. Hän aloitti kuluvan kauden STS Sanokissa, joka on toinen näistä konkurssivalmiista joukkueista, ja siirtyi kesken kauden Unia Oswiecimiin kamppailemaan mestaruudesta. Hän on yhteensä edustanut viittä eri seuraa.

– Podhale Nowy Targ, jossa olin pari kautta sitten vain lyhyen ajan, oli silloin ihan sekaisin koko seura. Se on ollut siitä asti samassa jamassa. Siellä ilmeisesti on joitain ongelmia, mutta siitä huolimatta yrittävät parhaansa mukaan pysyä sarjassa mukana, Huhdanpää toteaa.

Sen sijaan nykyseurastaan hänellä on vain hyvää sanottavaa.

– Kaikki on ihan viimeisen päälle. Hoidetaan varmasti samalla tavalla kuin Liiga-joukkueisssa. Kaiken mitä tarvitsee, varmasti saa. Pelaajista pidetään huolta. On fysiikkavalmentajat sekä lääkintähenkilökunta. Palautumiset, hieronnat ja muut ovat aina saatavilla.

Valtaosa seurojen rahoituksesta tulevat julkiselta puolelta sekä muutamalta suurelta sponsorilta. Tavallinen kaava menee niin, että sponsori maksaa yhden tähtipelaajan sopimuksen, ja se on heidän koko panoksensa joukkueeseen.

PHL:n tv-sopimus sen sijaan on heikko, ja se näyttää vain muutamia otteluita vuodessa – lähinnä finaalit ja muutaman muun ottelun pitkin kautta. Loput otteluista ovat saatavilla liigan pay-per-view -palvelussa, mutta se ei tuota merkittävästi rahaa.

PHL:n pääsponsori on ollut pitkään energiayhtiö Tauron. Tauron kuitenkin irtisanoi sponsorisopimuksensa Puolan olympiakomitean kanssa kauden alussa. Syynä tälle on pidetty poliittista keskustelua komitean varojen käyttöön liittyen.

Joukkueet ja liiga käyttävät edelleen Tauronin logoja, koska sopimus irtisanottiin niin nopeasti, ettei sitä ehditty esimerkiksi vaihtaa pois kaikista materiaaleista.

– Onhan täällä ollut epävirallista puhetta, että kärkiseurat liittyisivät Unkarin tai jopa Slovakian sarjaan. Siinä toki tulee matkakustannukset ja muut päälle. Siinä mielessä on vähän epävarmaa sarjan laajuuden osalta. Kärkiseurat ovat todella vakaalla pohjalla, mutta muut sitten vähän epävarmalla, Tirkkonen kertoo.

On sumupilven peitossa, kuinka paljon suomalaisia nähdään jatkossa Puolassa. Keskusteluissa on tällä hetkellä pidetty mahdollisena muutosta, joka toisi ulkomaalaiskiintiön takaisin sarjaan. Se otettaisiin aluksi voimaan kevyesti ja kiristettäisiin asteittain.

Puolassa on nimittäin pulaa lahjakkaista kotimaan pelaajista, ja pelaajakehitys yli 18-vuotiaiden osalta on liukunut tasaisesti kohti pohjaa. Joukkueiden ja rahoituksen puutteen vuoksi Puola joutui yhdistämään U20-liigan maan toiseksi korkeimpaan sarjatasoon. Tämä yhdistetty sarja ei ole täyttänyt odotuksia, ja yhä harvemmat pelaajat nousevat sieltä Puolan pääsarjan tasolle. Sarjan tarjoamat kehittymismahdollisuudet ovat heikot.

Ja koska puolalaisille ei ole kunnolla tilaa omassa pääsarjassaan, heidän on lähdettävä ulkomaille kehittyäkseen. Vain huipputason puolalaispelaajat jäävät Puolaan, koska he saavat enemmän rahaa, suuremman roolin ja pysyvät lähellä perhettään. Tämän ulkopuolelle jäävät joutuvat tyytymään joko marginaaliseen rooliin niin pelillisesti kuin taloudellisesti tai lähtemään pois kotimaastaan. Tämä ei ole kuitenkaan mahdollista tai kannattavaa monelle.

Ulkomaalaiskiintiön tavoitteena on saada lisää nuoria puolalaispelaajia tälle toiseksi korkeimmalle sarjatasolle, kun osa pelaajista siirtyisi korkeimmalle tasolle. Tällä hetkellä liigassa on jo sääntöjä siitä, että kokoonpanossa on oltava nuoria puolalaispelaajia, kun joukkueessa pitää olla kaksi alle 23-vuotiasta kokoonpanossa, vaikkei heidän ole pakko pelata. Ulkomaalaiskiintiö vielä vahvistaisi puolalaisten omia asemia omassa sarjassaan.

Kiintiö ja joukkuemäärän putoaminen tarkoittaisi väistämättä suomalaisten vähenemistä. Puolan kaltaisessa maassa muutokset voivat tulla nopeastikin, joten täysin vakaana ei voi nykytilannetta pitää.

Toistaiseksi kuitenkin suomalaisuus on Puolassa kuumaa valuuttaa. Eikä se näytä suomalaisia haittaavan.

– Kyllä minä Puolassa haluan jatkaa. Tämä on sellainen paikka, jossa haluan pelata sen aikaa, mitä tässä nyt vielä pelaan. Tämä on periaatteessa toinen koti minulle nykyään, Huhdanpää kertoo.

Myös Tirkkonen on samoilla linjoilla:

– Olen yllättynyt tästä maasta, kuinka hienoa ja mukavaa täällä on. Tässä on vuoristo ihan lähellä, niin pääsee murtomaahiihtoakin harrastamaan.

Artikkeliin on taustatietona haastateltu Benjamin Krzywickiä polishpuck.comista.