Maso Lehtonen haastaa näkemyksiä Suomen ylivertaisuudesta jääkiekkokartalla: “Jos joku kysyisi milloin tulen takaisin, vastaisin että en tule – ainakaan ihan hetkeen”
Matias “Maso” Lehtonen siirtyi kesken kauden Liigasta Puolan PHL:ään. Ensimmäinen päävalmentajapesti ulkomailla on antanut ja opettanut paljon, vaikka joukkueen pelit jäivätkin lyhyeen. Puolassa puitteet ovat kunnossa – ja ABC:n noutopöydät ovat vaihtuneet parempaan.
Artikkeli on toinen osa kaksiosaista juttusarjaa suomalaisista PHL:ssä. Ensimmäisessä osassa Matias “Maso” Lehtonen jakaa syvemmin ajatuksiaan ajastaan uudessa maassa – ja kuinka se on vaikuttanut häneen valmentajana. Toisessa osassa keskitytään yleiskuvaan suomalaisista Puolassa ja siihen, millainen sarja on lopulta kyseessä.
Vuodenvaihteessa tuli suomalaiselle kiekkoväelle yllätysuutinen, kun vastikään pestinsä HPK:n päävalmentajana menettäneen Matias “Maso” Lehtosen ilmoitettiin siirtyvän Puolan korkeimmalle tasolle PHL:ään Zaglebie Sosnowiecin päävalmentajaksi.
Helmikuussa puhelimitse tavoitettu Lehtonen paljastaa, että HPK-potkujen jälkeen hän koki ulkomaat ainoaksi vaihtoehdoksi.
– Kun tuli potkut, siinä oli aikaa miettiä ja pyöritellä, mitä sitä haluaa seuraavaksi tehdä. Mitä enemmän oli kotona, niin sitä enemmän tuli sellainen ajatus, että kyllä se ulkomaille lähtö olisi seuraava asia.
– Jotenkin ei nähnyt Suomessa semmoisia paikkoja, mitkä ehkä itseä kiinnostaisi, että olisi edes mahdollisia. Sitten taas ne, mitkä olisivat olleet mahdollisia, eivät välttämättä kiinnostaneet. Niin sitten tuli semmoinen olo, että kyllä se nyt on ulkomaille lähdettävä.
Tarjouksia tulikin useampia. Puolasta niitä tuli kaksi, joista Zaglebien kanssa päästiin nopeasti yhteisymmärrykseen.
– Se oli ihan puhdasta mielenkiintoa ulkomaita ja Puolaa kohtaan. Mestiksessä olin jo ollut ja Liigassakin jo toista vuotta. Minulla on tavallaan aina ollut ajatus, haave ja halu valmentaa työkseen ulkomailla. Aikaisemmin ei ole tullut lähdettyä, kun on saanut rauhassa rakennella uraa Suomessa.
– Ajatus oli se, että johonkin nyt vain pääsisi ja sitten katsotaan miten menee ja suunnitellaan lisää. Kyllä se vaan se halu valmentaa ja halu nähdä uusia maailmoja ja uutta kulttuuria. Kyllä se päätös oli lopulta varsin selkeä.
”Ajatusmaailma siitä, että Liiga olisi sellainen sarja, johon kaikki haluaisivat tulla, on hieman väärä. Jos täällä kysyy hyvältä puolalaiselta nuorelta pelaajalta, voisinko auttaa häntä pääsemään Suomeen, niin hän kysyy, miksi hän Suomeen haluaisi mennä.”
Zaglebie Sosnowiec on perinteinen, yli 100 vuotta vanha monilajiseura. Sen ykköslaji on jalkapallo, jonka perässä tulevat jääkiekko ja koripallo. Jääkiekkojoukkue on voittanut Puolan mestaruuden viisi kertaa 1980-luvulla.
Sen jälkeen on ollut hiljaisempaa.
– Nyt on uusi halli, joka vuosi sitten rakennettu. Samalla tuli myös uutta seurajohtoa, jolla on halua nostaa toiminta takaisin kärkeen. Tämä on sellainen keskitason joukkue tällä hetkellä, eli on ollut 6–8 sijalla lähestulkoon vuodesta toiseen, Lehtonen avaa.
– Ajatus on kehittää toimintaa seuraavalle tasolle. Uusi halli itsessään tuo uusia mahdollisuuksia.
Vaikka joukkue ei pelillisesti ole suoraan sarjan kärkijoukkue, puitteiltaan sillä on pullat uunissa.
– Kyllä minä vertaisin puitteita Liiga-tasoon. Hallin kapasiteetti on noin 2 500. Ei ihan Nokia-areenan kokoinen, mutta on puitteiltaan hieno. Meillä on iso videokuutio, uudet punttisalit ja totta kai uusi halli. Kopit ovat laajat ja palautushuoneet löytyvät. Infrapunasaunat, kylmäaltaat, kuumahoito, painealtaat ja kuntoutusaltaat löytyvät kaikki.
Tämän lisäksi joukkueella on omat hierojansa, kehonhuoltajansa ja fysiikkavalmentajansa.
– Hallilla kaikki on viimeisen päälle, ja se on yksi hienoimmista, missä olen saanut pyöriä vuosien varrella, Lehtonen sanoo.
– Sinänsä ihan täysin pätee vertaus Liigaan myös meidän toiminnan ja hallin osalta. Ja sinänsäkin se on itselleni aika tärkeää, kun kuitenkin jäähallilla tai kotona tulee vietettyä ainakin näin alkuun paljon aikaa. Siksi on tärkeää, että jäähalliympäristö on viihtyisä.
Tämän lisäksi mukavuutta elämään tuo joukkueiden suhteellisen läheinen maantieteellinen sijainti, kun suuri osa joukkueista sijaitsee Katowicen alueella.
– Rovaniemen vuosien jälkeen ihan mukavaa, Lehtonen naurahtaa ja jatkaa:
– Eilen olin Katowicen ja Jastrzebien ottelua katsomassa. Olin hallilla, kävin syömässä ja mietin, että menen katsomaan pelin naapurikylään. 15 minuuttia kotiovelta hallille.
”Suomessa ärähdetään, jos ollaan minuuttikin myöhässä aikataulussa tai syödään väärään aikaan. Kaiken kontrolloimiseen käytetään paljon energiaa.”
Lehtosen noin reilun kahden kuukauden pätkällä joukkue ei vielä saavuttanut suuria. Sijoitus runkosarjassa oli lopulta seitsemäs yhdeksästä ja pudotuspeleissä tuli heti puolivälierissä tappio GKS Katowicea vastaan.
Tulos noudatti aiempien vuosien linjaa, mutta ei enää jatkossa ole riittävä tavoite joukkueelle. Tämän takia ensi kauden joukkueen suunnittelu on jo aloitettu. Kuten muutkin sarjan joukkueet, myös Zaglebie on nojannut vahvasti ulkomaalaispelaajiin.
– Meillä on puolalaisten lisäksi tshekkejä, ukrainalaisia, serbialainen, eteläkorealainen, kanadalainen ja suomalaisia. Monissa joukkueissa on paljon suomalaisia tai ruotsalaisia. Mutta meillä on kaikkialta päin maailmaa tulevia pelaajia.
– Se on kyllä määrätynlainen rikkaus tässä Puolan jääkiekossa. Minun mielestä arjesta tekee aika paljon hauskempaa se, että täällä on eri koneistojen läpi tulleita pelaajia eri kulttuureista, on erilaisia persoonia ja erilaisia joukkueita, jotka pelaavat eri tavoilla. Se on mielestäni ainakin oman visiirin kautta rikkaus.
Myös ensi kaudeksi on luvassa paljon uutta, sillä otteluiden päätyttyä joukkue ilmoitti päättävänsä 14 pelaajan sopimuksen.
Vaikka yleisesti joukkueen rakenne on suomalaiseen tyyliin verrattuna erilainen, tavallinen jääkiekkoarki sen sijaan on suhteellisen samanlaista.
– Arki on harjoittelun myötä hyvin samanlaista – toki ehkä harjoittelu on täällä pikkuisen laadukkaampaa. Täällä on vain 40 peliä kaudessa, kun Liigassa on 60 ja Mestiksessä 49. Paikoitellen pelataan vähän tiiviimmin, mutta meillä on lähestulkoon aina pelipäivät perjantaisin ja sunnuntaisin. Se tarkoittaa sitä, että pystymme alkuviikosta harjoittelemaan rauhassa ja panostamaan sitten loppuviikon peleihin. Perjantai–sunnuntai menee pelien parissa, sitten maanantaina huilataan ja tiistaina taas aletaan harjoittelemaan.
– Se tuo sellaisen eron, että pelaajat ovat terveenä. Ei tarvitse ihan niin väsyneenä pelata, koska otteluja on vähemmän. Samalla niillä otteluilla on enemmän merkitystä. Sellaiset niin sanotut välipelit ovat täällä poissa.
Lehtonen oli uuden edessä heti ensi hetkillä uudessa joukkueessa.
– Koko valmennus sai potkut ennen kuin saavuin tänne. Apuvalmentajani lähti sitten siinä minun aloituksen aikaan hetkeksi Puolan U20-maajoukkueen matkaan. Olin ensimmäiset kolme viikkoa yksin valmentamassa.
– Se antoi ajatuksen siitä, että Suomessa ja monessa muussa maassa valmennustiimit ovat aika suuria. Tuntuu, että joissain peleissä on enemmän ihmisiä penkin takana kuin edessä.
Hän ei suoraan tarkoita, että kattavat valmennusryhmät olisivat negatiivinen asia. Enemmänkin niin, että on olemassa myös toisenlaisia vaihtoehtoja.
– Se kuuluu totta kai asiaan, kun jokaisella on oma erikoisalueensa. Mutta sitten omalla tavalla tulee myös paljon turhaa tietoa ja turhaa asiaa. Halutaan juoksuttaa ja jakaa kaikille vastuuta. Halutaan, että kaikki pystyvät tekemään jotain ja tuntea olonsa tärkeäksi. Se on tietysti tätä nyky-yhteiskuntaa, mutta sitten omalla tavallaan jossain vaiheessa menee ehkä vähän yli.
– Kun olin täällä yksin, sitä tajusi, että tässähän pärjää ihan hyvin. Niin paljon ei voi tilastoja tehdä ja pitää videopalavereja, mitä esimerkiksi Suomessa, kun on ollut koppi täynnä valmentajia. Mutta loppupeleissä, kun päivän valmennukset sai päätettyä, ei sitä lopulta ollut yhtään huonommin valmentanut, vaikka olikin joutunut priorisoimaan enemmän, Lehtonen paljastaa.
Tämä oli yksi ensimmäisistä oivalluksista uudessa maassa. Lyhyessä ajassa hän on ehtinyt kokea ja nähdä monta muutakin asiaa, jotka ovat avanneet silmiä aivan uudella tavalla.
Yksi olennaisimmista on priorisointi.
– Asioiden priorisoiminen jääkiekossa ja elämässä on muutenkin sellainen, mikä on noussut täällä vahvasti. Täällä kun lähdetään pelimatkalle, ei ikinä oikein tiedä, kestääkö matka 30 minuuttia vai yli tunnin ruuhkien ja sun muiden takia. Tai oletko kaksi tuntia 15 minuuttia vai tunti 45 minuuttia ennen hallilla.
– Suomessa ärähdetään, jos ollaan minuuttikin myöhässä aikataulussa tai syödään väärään aikaan. Kaiken kontrolloimiseen käytetään paljon energiaa.
Oleellista on keskittyä siihen, johon voi itse vaikuttaa. Lehtonen kokeekin, että välillä energiaa vuotaa sinne, minne sen ei pitäisi.
– Loppupeleissä sille ei mitään voi, jääkö bussi ruuhkaan vai ei, niin minun on ihan turha sitä stressata. Tärkeämpää on keskittyä priorisointiin ja niiden asioiden ymmärtämiseen, millä on merkitystä voittamisen kannalta.
Varsinkin Suomeen verratessa huomaa, kuinka eri lailla asiat voidaankaan kokea.
– Suomi on erittäin hyvä jääkiekkomaa, varsinkin kun puhutaan valmentamisesta, pelin analysoinnista ja kaikesta. Suomalaiset joukkueet pelaavat äärimmäisen laadukasta jääkiekkoa toisteisesti ja hienosti.
– Mutta ajatusmaailma siitä, että Liiga olisi sellainen sarja, johon kaikki haluaisivat tulla, on hieman väärä. Jos täällä kysyy hyvältä puolalaiselta nuorelta pelaajalta, voisinko auttaa häntä pääsemään Suomeen, niin hän kysyy, miksi hän Suomeen haluaisi mennä. Hänellä on Puolassa hyvä olla ja täältä pääsee hyvin esimerkiksi Slovakiaan, Itävaltaan tai Saksaan.
Tällainen ajatus ei käynyt etukäteen mielessäkään ja ikään kuin lävähti vasten Lehtosen kasvoja.
– Itse varmaankin ajattelin, kun tänne tulin, että kaikki varmasti haluaisivat Suomeen. Jääkiekkomaita on aika paljon. Jääkiekko on kuitenkin aika laaja laji, jossa on paljon liigoja, joissa voi tehdä lajista itselleen ammatin.
– Suomessakin ajatellaan, että ihan ollaan joku kaiken keskipiste jääkiekossa, mutta me olemme kuitenkin aika pieni valtio lätkäkartalla.
”On se sitten Puola tai mikä tahansa muu maa, niin me suomalaiset vähän aina ajatellaan niitä vanhoja tarinoita, että maailmalle lähteminen tarkoittaa ghetossa elämistä, huonoa ruokaa, köyhyyttä, huonoja busseja, vääräkätisiä mailoja ja myöhässä olevia palkkoja.”
Puola ei ole NHL, mutta puitteiltaan se on paikoitellen täysin verrattavissa Liigaan, ja Lehtonen on ollut todella tyytyväinen aikaansa Puolassa.
– Tämä on aivan erinomainen maa elää. Tämä on turvallinen valtio olla. Pimeällä voi oikeastaan liikkua missä tahansa, eikä tarvitse stressata mitään. Eläminen on edullista. Ruuan hinta on yleisesti halvempaa. Tästä on myös lyhyt matka joka paikkaan.
Haastatteluhetkellä Lehtosella on takana noin viisi viikkoa uudessa paikassa. Se on kuitenkin riittänyt vaikuttamaan suuremmin kuin mitä ennakkoon olisi voinut uskoa.
– Olen nyt viisi viikkoa ollut täällä, enkä ole varmasti kuuteen, seitsemään vuoteen nauttinut näin paljon valmentamisesta ja elämisestä kuin täällä.
– Hienoa on ollut olla uudessa kulttuurissa ja uusien ihmisten kanssa. Tämä on kuitenkin urheilukansaa, jossa faneilla on valtava intohimo ja pitävät meteliä otteluissa. Keskieurooppalainen fanikulttuuri ei todellakaan ole mikään myytti. On hienoa mennä valmentamaan, kun halli huutaa, rummuttaa ja laulaa. Siellä on seuran värit päällä kaikilla lapsesta mummoon asti.
Kyse ei toki ole siitä, että juuri Puola olisi jääkiekkoilijoiden paratiisi. Asia on pikemminkin niin, että ympäri Eurooppaa löytyy hienoja paikkoja harjoittaa jääkiekkoilijan ammattia. Se ei ole vain Sveitsi, jossa elämä on kuin elokuvaa.
– On se sitten Puola tai mikä tahansa muu maa, niin me suomalaiset vähän aina ajatellaan niitä vanhoja tarinoita, että maailmalle lähteminen tarkoittaa ghetossa elämistä, huonoa ruokaa, köyhyyttä, huonoja busseja, vääräkätisiä mailoja ja myöhässä olevia palkkoja.
– Täällä esimerkiksi ruuat ovat viimeisen päälle. Täällä ei tarvitse aina syödä ABC:n noutopöydästä. Kaikki on viimeisen päälle. Elämä on aika hienoa muuallakin päin maailmaa, kun vain uskaltaa mennä ja lähteä.
”Tietynlainen rakkaus lajia ja valmentamista kohtaan on herännyt ihan uudestaan eloon.”
Myös valmentajana Lehtonen kokee saaneensa paljon.
– Valmentajana olen oppinut todella paljon. Menee sitä minne tahansa, niin paras tapa valmentaa on olla oma itsensä ja heittäytyä toiminnalle ja näyttää tunteitaan. Kyllä se saa aina porukan mukaan, kun on itse puhtaasti mukana täysillä. Se aina paras lähtökohta valmennuksessa.
– Seuran ympärille tulee tietynlainen yhteisö ja perhe. Se on äärimmäisen hienoa ja on upeaa olla osa sitä. Se on antanut todella paljon elämään määrätynlaista energiaa.
Ja juuri nämä asiat ovat tukeneet sitä, mitä Lehtonen on valmentamiselta aina hakenut. Viimeiset vuodet Suomessa eivät olleet helpoimpia mahdollisia, ja ne jättivät väkisinkin oman jälkensä mieheen itseensä.
– Minulle valmentaminen on aina ollut sitä, että haluan saada elämyksiä ja fiiliksiä tästä. Se ei ole ikinä ollut minulle työ, johon liittyy status tai tarve olla jossakin tietyssä paikassa.
– Jossain vaiheessa oli kova tavoite päästä Liigaan. Sitten kun sen sai koettua ja tuli vielä ne potkut, tuli itselle ajatus, että olisi kiva taas valmentaa valmentamisen takia. Täällä valmentaminen on vielä aika puhdasta ja pystyy ehkä vaikuttamaan enemmän. Täällä on enemmän persoonia ja erilaisia tapoja pelata.
Joku voisikin ajatella, että siirtyminen yhdessä Euroopan kärkisarjoista selvästi matalammalle tasolle olisi nöyryyttävää tai jokin muu epäonnistumisen osoitus. Asia ei kuitenkaan ole aina niin mustavalkoinen.
– En ole vielä päivääkään katunut. Jos joku kysyisi, milloin tulen takaisin Suomeen, vastaisin, että en tule – ainakaan ihan hetkeen. Tietynlainen rakkaus lajia ja valmentamista kohtaan on herännyt ihan uudestaan eloon. Olen äärimmäisen kiitollinen tästä mahdollisuudesta.
