Tuntuu taas, että olemme jonkin uuden kynnyksellä – tällä kertaa se ei ole toiveikas tunne
Suomalaisten luottamus yhteiskuntaan on pienen liputuksen aihe. Ainakin ennen kuin leikkaukset jättävät jälkeensä taas suurempaa tuhoa, kirjoittaa Antti Järvi.
Liput liehuivat, autot tuuttailivat ja alkoholi virtasi, kun suomalaiset juhlivat historian ensimmäistä jääkiekon MM-kultamitalia 30 vuotta sitten.
Oltiin jonkin uuden kynnyksellä. Suomi oli vasta liittynyt EU:hun, Nokia osoitti nousun merkkejä, ja maa oli purjehtimassa kohti länttä.
Lopettelin tuolloin lukion toista luokkaa Porissa, jossa asuimme pellolle rakennetulla rauhallisella omakotialueella. Katselin musiikkitelevisiota ja Beverly Hills 90210:aa ja haaveilin Lontoon levykaupoista ja kirpputoreista.
En täysin ymmärtänyt, millaisen tuhon keskellä tuona keväänä vielä elettiin.
”Vanhempani eivät menettäneet 90-luvun lamassa virkojaan. Vasta jälkeenpäin olen ajatellut, että tuo aika jätti jälkensä myös isääni. ”
Kun pengoin työn merkeissä vanhoja sanomalehtiä, törmäsin kiinnostavaan uutiseen Helsingin Sanomissa toukokuussa 1995.
Oulun yliopiston tutkimuksessa Suomi oli jaettu 90 000 ruutuun ja työttömät oli sijoitettu niihin kotipaikkansa mukaan.
Tuijottelin järkyttyneenä karttaa, joka kertoi Porin tilanteesta. Peräti 15 alueella työttömyysprosentti huiteli noina vuosina 28:n ja 57:n välillä. Eri kaupungeista löytyi neliökilometrejä, joissa lähes joka toinen työikäinen oli ilman töitä. Työttömyys kasaantui etenkin suurten kaupunkien lähiöihin, joista pelättiin tulevan ”urbaaneja slummeja” mellakoineen.
Olin tuhon suhteen keskiluokkaisen turvassa. Vanhempani eivät menettäneet lamassa virkojaan, joten lama näkyi minulle lähinnä uutiskuvissa ja koulun säästöissä. Tiesin kyllä, että joidenkin luokkakavereiden perheissä tilanne oli toinen.
Vasta jälkeenpäin olen ajatellut, että tuo aika jätti jälkensä myös isääni. Hän työskenteli valtion yhtiössä Kerassa, jonka tarkoitus oli tukea alueellista yritystoimintaa. Hänen alkoholisminsa syveni noina vuosina.
”On huolestuttavaa tulevaisuuden kannalta, että maahanmuuttaneiden Suomessa syntyneet lapset kokevat olevansa syrjittyjä.”
Tuntuu taas, että olemme jonkin uuden kynnyksellä. Tällä kertaa se ei ole toiveikas tunne. Haluan kuitenkin jakaa Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä olleen hyvän uutisen, joka liittyy siihen, mitä laman murjomissa lähiöissä on tapahtunut sittemmin.
Kaupunkitutkija Oskar Rönnberg kollegoineen on tutkinut, millaisia näkemyksiä haavoittuvaisten asuinalueiden asukkailla on omasta asuinalueestaan ja yhteiskunnasta. Kysely toteutettiin Helsingin Kontulassa ja Vantaan Koivukylässä, ja sen tuloksia verrattiin neljän vastaavan asuinalueen tuloksiin Ruotsissa ja Tanskassa. Mukana olleilla alueilla asui paljon pienituloisia ja ulkomaalaistaustaisia.
Kiinnostavaa on, että suomalaisilla alueilla luottamus yhteiskuntaan on säilynyt hyvänä. Ruotsissa ja Tanskassa luottamus instituutioihin on heikompaa.
Toki suomalaisilla alueilla on myös ongelmia: juopottelua, huumeiden käyttöä ja turvattomuutta. On huolestuttavaa tulevaisuuden kannalta, että maahanmuuttaneiden Suomessa syntyneet lapset kokevat olevansa syrjittyjä.
Mutta ehkä luottamus on silti pienen liputuksen aihe. Ainakin ennen kuin leikkaukset jättävät jälkeensä taas suurempaa tuhoa.
