Apu

Suomalaiset soutavat yli Atlantin – 4 800 kilometrin matkalla tankataan kaloreita kymmenen päivällisen verran vuorokaudessa

Suomalaiset soutavat yli Atlantin – 4 800 kilometrin matkalla tankataan kaloreita kymmenen päivällisen verran vuorokaudessa
Kaksi suomalaista aikoo soutaa lähes 5 000 kilometriä yli Atlantin. John Blässar ja Markus Mustelin osallistuvat joulukuussa starttaavaan vuosittaiseen kilpailuun. Miehet soutavat vuorotellen kahden tunnin vuoroissa.
Julkaistu: 17.11.2021

Suomalaiset John ”Jolle” Blässar ja Markus Mustelin aikovat tänä vuonna viettää joulunsa soutaen Atlantilla. Kaksikko osallistuu vuosittaiseen Atlantic Challenge -kilpailuun, joka käynnistyy 12. joulukuuta Kanariansaariin kuuluvalta Gomeran saarelta. Kisa päättyy 4 800 kilometrin päässä Antiguan saarella Karibialla.

– Vene lähti Gomeralle pari viikkoa sitten, kertoo Blässar Avulle.

Yksi peitto, kahdet lakanat

Kaksi tuntia soutamista, kaksi tuntia unta, on joulukuussa alkavan Atlantin ylityksen rutiini. Vaikka veneessä on paikat molemmille soutajille, Blässar ja Mustelin soutavat vuorotellen.

– Ensimmäinen vuorokausi on aina todella vaikea. Kun saa rytmistä kiinni, siitä tulee rutiini.

Lasikuituinen soutuvene on suunniteltu valtamerisoutuun ja sen pituus on seitsemän metriä. Siinä on kaksi kabiinia. Vene painaa tyhjänä 250 kiloa ja pakattuna 900 kiloa.

– Jokainen otettava tavara on mietitty. Meillä on yksi peitto, ja käytämme sitä vuorotellen. Lakanat ovat omat.

Soutajien ei tarvitse huolehtia itse reitityksestä, vaan siinä tukena on navigointijärjestelmän lisäksi tiimi mantereella, joka seuraa veneen sijaintia ja tekee sen perusteella päivittäisiä ennusteita.

6 000 kilokalori per päivä

Soutajien ateriarytmiin kuuluu kolme tai neljä lämmintä ateriaa vuorokauden aikana. Pakastekuivatut ateriat on valmiiksi pakattu kummallekin soutajalle erikseen. Lämpimät ateriat valmistetaan retkikeittimellä. Niiden lisäksi ruokavalioon kuuluu puuroja ja smoothieita.

Päivittäinen annos on 6 000 kilokaloria. Blässar vertaa sitä kymmenen päivällisen syömiseen yhden vuorokauden aikana.

– Yhtään ateriaa ei saa jättää väliin. Kyseessä on myös ruokakilpailu. Jos ei syö, kone pysähtyy.

Soutajakaksikko treenasi kisaveneellä kesällä soutamalla Suomenlahdella muun muassa Tallinnaan, Ahvenanmerellä sekä Saimaalla.

Atlantti ei pelota

Blässar sanoo, että Atlantin ylitys ei pelota.

– Olemme olleet paljon rajummissakin olosuhteissa. Elämä veneessä on tuttua.

Tiimin vahvuudeksi hän mainitsee soutajien persoonat ja pitkän yhteistyön.

– Tunnemme toisemme. Osaamme eri asioita, ja luotan täysin Markukseen.

Mustelin on vastannut muonituksesta, ja Blässar keskittynyt veneen tekniikkaan.

– Karkit sain sentään valita itse, naurahtaa Blässar.

Atlantin ylityksen aikana on tarkoitus herkutella kuivamuonan lisäksi esimerkiksi vihreillä kuulilla, Lontoo rakeilla ja salmiakilla.

Blässar, 56, ja Mustelin, 60, ovat kokeneita valtameriseikkailijoita. He purjehtivat maailman ympäri Whitbread Round the World -kisassa vuonna 1989–90. Sen jälkeen he ovat purjehtineet Atlantin yli yhteensä toistakymmentä kertaa.

Kisan tuomalla julkisuudella soutajat keräävät varoja heille rakkaan Itämeren suojeluun. Kohteina on John Nurmisen Säätiö ja Pidä saaristo siistinä -järjestö.

Markus Mustelin ja John Blässar aikovat ylittää Atlantin tällä hieman yli 7-metrisellä soutuveneellä. Jatkuva soutaminen kuluttaa valtavasti energiaa, joten soutajan on syötävä 6 000 kilokalorin edestä vuorokaudessa
Kommentoi »