Suomalaisten henkinen tila rakentuu yhteisestä toivosta ja uskomuksesta tulevaisuuteen – Jos ne menettää, menettää kaiken
Suomi voi välttää menetetyn vuosikymmenen moraalisen ja taloudellisen tyhjiön, jos investoimme tuottavuuteen, tasa-arvoon ja yhteisöllisyyteen, kirjoittaa Teppo Turkki.
Kolumnin kuunneltava versio on tehty tekoälyn avulla. Anna palautetta audiosta sähköpostilla apu360@a-lehdet.fi tai tekstin lopussa olevalla lomakkeella.
Aamuisin Helsingin keskustassa useimpien vihreiden roskisten etupaneelit retkottavat avoimina. Tölkkien ja pullojen kerääjillä on jäteastioihin avain, jolla pääsee tonkimaan mustien säkkien sisältöjä. Sitten paikalle tulevat lokit ja varikset, jotka levittävät syötäväksi kelpaavat roskat pitkin katuja.
Suomen talous on polkenut paikallaan yli 15 vuotta. Tuottavuus ei kasva ja väestö ikääntyy, mutta julkinen velka kasvaa. Palveluja karsitaan. Verotusta kiristetään. Ihmisten arki on tiukempaa. Asema työpaikoilla on epävarma, ja liian moni nuori on vain ahdistunut ja lykkää perheen perustamista.
Näköala elämään on lyhyt ja kääntynyt selviämiseksi. Katkeruus kasvaa, kun koetaan, että kovasta työnteosta tai työnhausta huolimatta mitään ei jää käteen. Ja että omat lapset eivät saa yhtä hyviä palveluita tai mahdollisuuksia kuin aiemmat sukupolvet.
Unicefin kesällä julkaistussa raportissa Suomen sijoitus vauraiden maiden lasten hyvinvointivertailussa romahti. Suomi sijoittuu vasta 17. sijalle 43 maan vertailussa. Verrattuna vuoteen 2020 heikennyimme merkittävästi kolmessa kuudesta mittarista: nuorten itsemurhien määrän kasvussa, lasten ylipainon lisääntymisessä ja oppimistulosten laskussa.
Kun lasten maailma kriisiytyy ja kapeutuu, on vaikea kuvitella, että yhteiskunta olisi vakaalla pohjalla.
”Kahvilassa vanhemmat miettivät, pitäisikö pullakahveista sittenkin säästää.”
Meneillään on suomalaisen yhteiskunnan krooninen köyhtyminen, joka on jo hiipinyt ihmisten arkeen. Pinnalta katsottuna kaikki on hyvin ja Suomen arki pyörii tutunlaisena. Bussit kulkevat aikataulussa, kaupan hyllyt ovat täynnä tuotteita, ja kahvilassa voi yhä nähdä lapsiperheitä jätskillä.
Mutta rivien välistä voi aistia kuinka kahvilassa vanhemmat miettivät, pitäisikö pullakahveista sittenkin säästää. Bussissa opiskelija pohtii, onko edessä pätkätöiden putki vai muutto ulkomaille.
Italiassa, jossa kansalaisten taloudelliset olot ovat parin vuosikymmenen ajan kehittyneet huonompaan suuntaan, on koettu laajaa köyhtymistä, työelämän kroonista epävarmuutta ja korkeaa työttömyyttä.
Italialaisten tuloerojen kasvu ja keskiluokan aseman heikentyminen ovat ruokkineet syvää tyytymättömyyttä vallanpitäjiin. Alueilla, joilla keskiluokan tulot ovat polkeneet paikoillaan tai pudonneet lähemmäs pienituloisia, on noussut voimakas tuki eliitin vastaisuudelle.
Oikeistopopulistit menestyvät maakunnissa, joissa keskiluokka on kokenut suhteellisen köyhtymisen ja palkansaajien ostovoima on polkenut paikallaan. Äänestämättä jättäminen lisääntyy siellä, missä taloudellinen eriarvoisuus on suurta.
”Italian esimerkki osoittaa, että pitkään jatkunut talouden pysähtyneisyys voi johtaa menetettyyn vuosikymmeneen.”
Suomi on vielä eri mittarilla kaukana Italian kaltaisesta kriisistä. Mutta varoitusmerkit ovat näkyvillä. Italian esimerkki osoittaa, että pitkään jatkunut talouden pysähtyneisyys voi johtaa ”menetettyyn vuosikymmeneen”, jossa nuoret menettävät toivoaan, keskiluokka kapinoi äänestyskopeissa ja talouden rakenteelliset ongelmat vaikeutuvat entisestään.
Suomi voi välttää menetetyn vuosikymmenen moraalisen ja taloudellisen tyhjiön, jos investoimme tuottavuuteen, tasa-arvoon ja yhteisöllisyyteen.
Suomalaisten henkinen tila rakentuu yhteisestä toivosta ja uskomuksesta tulevaisuuteen. Jos ne menettää, menettää kaiken.
