
The Guardian-lehden mukaan Azovin joukoissa on paljon äärioikeistoa ja jopa uusnatseja. Azovia pidetään äärioikeistolaisena pataljoonana. Esimerkiksi Pataljoonan tunnukseen on kuvattu sudenkoukkukuvio liitetään natsisymboliikkaan.
Suomalaismies ei halua esiintyä nimellään turvallisuussyistä. Hän kertoo olevansa 29-vuotias.
Imagen kysymyksiin hän halusi vastata kirjallisesti. Häneen saatiin yhteys samassa pataljoonassa sotivan ruotsalaisen vapaaehtoisen kautta. Ruotsalainen soti suomalaismiehen kanssa Ukrainassa. Ruotsalaisen mukaan Azov-pataljoonassa palvellaan kolmen kuukauden jaksoissa. Sotilaat ovat vapaaehtoisia, heille maksetaan 130 euron kuukausipalkkaa, siksi taistelijoita tuskin voi kutsua palkkasotilaiksi. Suurin osa varusteista pitää hankkia itse – aseet saa, mutta esimerkiksi sotilaspuvut ja muut varusteet ovat useimmiten omia. Aseista on ruotsalaisen mukaan kova pula.
Image sai yhteyden myös toiseen pataljoonassa taistelevaan suomalaiseen, joka ei suostunut haastateltavaksi ”oman turvallisuutensa takia”.
Haastattelun antanut suomalaismies kertoo olevansa poliittiselta kannaltaan ”lähellä liberalismia”.
Mikä sinua motivoi lähtemään Azovin vapaaehtoispataljoonaan? Miten alun perin kuulit pataljoonasta ja liityit siihen?
”Azov oli tuolloin ainoa Ukrainan valtion sotilasyksikkö, joka otti riveihinsä ulkomaalaisia vapaaehtoisia, joten valinnan vaikeutta ei päässyt syntymään. Azov alkoi värväämään vapaaehtoisia riveihinsä eri internetkanavilla viime keväänä, josta minäkin kuulin asiasta. Motivaationi lähteä sotimaan Ukrainan puolesta oli halu auttaa Ukrainaa heidän taistelussaan maahan hyökännyttä Venäjän armeijaa vastaan.”
Millainen sotilashistoria sinulla on?
”Suomen armeijan varusmieskoulutus sekä muutamia eripituisia alan koulutuksia ja työreissuja ulkomailla.”
Miten kotiväkesi ja ystäväsi suhtautuvat taistelu-uraasi?
”Vanhempani ovat ymmärrettävästi huolissaan valinnastani elää välillä varsin vaarallista elämää, ja minun on varsin vaikea moittia heitä siitä. Luonnollinen järjestys menee aina sekaisin vanhempien joutuessa hautaamaan oman lapsensa.”
Milloin olit Ukrainassa ja tarkalleen missä siellä?
”Liityin Azoviin elokuussa Venäjän sotilasyksiköiden alettua osallistua aktiivisesti taisteluihin Itä-Ukrainassa. Azovin vastuualue on Lohko-M eli Mariupolin alue. Azov on tehnyt operaatioita myös hiukan pohjoisempana mm. Donetskin alueella.”
Millaisissa tehtävissä olet ollut mukana?
(Suomalaistaistelija ei vastannut kysymykseen.)
Millaista sotilaana on?
”Joinain hetkinä epävarmuus voi olla raskasta tilanteen eskaloitumista odottaessa. Mutta siihenkin tottuu. Parasta on yhteenkuuluvuuden tunne taistelutovereiden kanssa.”
Miltä vaaratilanteet tuntuvat?
”Useimmiten noina hetkinä ei ehdi ajatella mitään ylimääräistä ja päämäärä on hoitaa se oma työnsä. Kaikki pelkää joskus, se on luonnollista. Per ”Sahara” Andersson kiteytti kirjassaan mielestäni pelon täydellisesti: Ihmisen kannalta pelon huono puoli on se, että pelko pistää ihmisen epäröimään ja epäröinti puolestaan toteuttaa ihmisen pahimmat pelot. Joten pelkoaan täytyy vain osata käsitellä. Ihminen voi kuolla sotatoimialueella niin monella eri tavalla että jos sitä alkaa miettimään päivät pitkät tai tehtävällä ollessaan, niin lopulta päästä kuuluu ’Kriii’.”
Millaisia pataljoonan rutiinit ja muut taistelijat ovat?
”Azovin tukikohdan päivärutiinit ovat normaaleja sotilaselämän rutiineja. Päivä alkaa aikaisin aamulla päivän briiffauksella ja jatkuu operatiivisten asioiden äärellä. Jos päiväksi ei ole suunniteltu yksiköllesi operatiivista toimintaa, niin päivä käytetään eriaiheisten koulutusten, sekä esimerkiksi varusteiden huollon parissa.”
Millaisia kohtaamiset paikallisten kanssa ovat?
”Siviileiden kanssa ollaan jatkuvassa kanssakäymisessä. ATO (Anti-Terrorist Operation) alueella siviilit ovat hiukan pidättäytyväisempiä, koska väestön keskuudessa on myös sepataristien kannattajia ja Ukrainan armeijaa avoimesti tukevat siviilit pelkäävät mahdollisia sepataristien kannattajien tekemiä kostoiskuja. Keski ja Länsi-Ukrainassa väestö selkeästi kannattaa sekä kannustaa Ukrainan armeijan joukkoja. Ei ole mitenkään tavatonta että ihmiset tulevat kiittämään sotilaita kadulla heidän Ukrainan puolesta tekemästään työstä.”
Millainen vastus Venäjän joukoista on Ukrainassa?
”Venäjän armeija pitää taistelun käynnissä, ja heidän ollessa läsnä Itä-Ukrainassa ei ole mahdollista saavuttaa pysyvää rauhaa. Ilman Venäjän armeijan yksiköitä separatistit häviäisivät taistelunsa viikoissa. Ukrainan armeija ei myöskään ole ikävä kyllä tarpeeksi vahva lyödäkseen laajassa mittakaavassa Ukrainaan tunkeutuneita Venäjän armeijan yksiköitä ja muodostelmia.”
Mitä mieltä olet Ukrainan poliittisesta tilanteesta?
”Länsivallat ovat selkeästi lamaantuneet Venäjän uudesta tavasta aloittaa hybridisota ja samaan aikaan informaatiosodassa sinnikkäästi kieltää kaikenlainen osallistumisensa sotaan, vaikka todisteet Venäjän osallistumisesta on kaikkien vapaan lehdistön sekä median äärellä olevien ihmisten nähtävillä. Länsi nähtävästi toivoo tällä hetkellä Venäjän taloudellisen romahtamisen tapahtuvan ennen kuin kriisi kerkeää eskaloitua uudeksi kylmäksi sodaksi Venäjän ja lännen välillä. Venäjän taloudellinen romahtaminen pakottaisi sen luopumaan ainakin aktiivisista taistelutoimista Itä-Ukrainassa. Nähtäväksi jää antaako länsi Venäjän vallata lisää maa-alueita Itä- ja Etelä-Ukrainasta tuota Venäjän taloudellista romahdusta odotellessa, vai alkaako se aseistamaan Ukrainaa kaikesta huolimatta. Mikäli vapaata lehdistöä ja taloustieteilijöitä on uskominen, niin Venäjällä on taloudellisesti aika loppumassa.”
Suomalaisia sotilaita Ukrainassa
Venäjä pyysi viime kesänä Suomelta selvitystä Ukrainassa sotivista suomalaisista. Myös esimerkiksi BBC on kertonut Ukrainassa sotivista suomalaisista. Imagen tietojen mukaan Azov-pataljoonassa on muutamia suomalaisia.
Suojelupoliisin ylitarkastaja Tuomas Portaankorva ei suostu vastaamaan kysymykseen, onko Supolla tiedossa Ukrainassa sotivia suomalaisia.
”Emme pidä sitä mahdottomana, että yksittäisiä sinne lähtijöitä voisi olla. Emme pidä sitä mahdottomana. Jollakin tavalla seurataan kaikkiin konflikteihin lähtijöitä. Uhkakysymyksenä Ukraina ei ole samalla tasolla kuin Syyria”, Portaankorva sanoo.
Syyriaan lähtijöitä tarkkaillaan terrorismin pelossa. Sinänsä Suomen laki ei kiellä ulkomaille sotilaaksi lähtemistä.
Puolustusvoimain tiedotuspäällikkö Eero Karhuvaara sanoo, ettei puolustusvoimilla ei ole tietoa, että Ukrainassa sotisi suomalaisia. Hän kehottaa kääntymään Supon puoleen.
Muokattu 2.4. kello 17.15. Lisätty tietoa pataljoonan äärioikeistyhteyksistä ja muokattu kuvateksti ja pataljoonan asema.