Vuosituhannen alussa lasi viiniä suojasi sairauksilta, nyt se on vaaraksi – Mikä on totuus kohtuukäytöstä?

The Atlanticin alkuperäisen, englanninkielisen jutun voit lukea tästä linkistä.

Onko alkoholin kohtuukäytöstä haittaa? Miljoonien muiden ihmisten tavoin minäkin juon mielelläni lasillisen viiniä, joskus kaksikin, ruoanlaiton tai päivällisen yhteydessä.

Olen vahvasti sitä mieltä, että jääkylmä pilsneri helteisenä kesäpäivänä on, Benjamin Franklinin sanoja mukaillen, todiste siitä, että on olemassa jokin jumalolento, jonka mielestä on hauskaa nähdä meidät humalassa.

Useimpien ihmisten tavoin ymmärrän senkin, että viina ei ole lääkettä. En kuvittele, että pullo kalifornialaista Cabernet Sauvignonia on jonkinlaista nestemäistä statiinia.

Runsas alkoholinkäyttö on vaarallista sekä ihmisen elimistölle että tämän läheisille. Yli kolmen tai neljän alkoholijuoman nauttiminen illassa on vahvasti yhteydessä moniin sairauksiin, kuten maksakirroosiin, ja alkoholiriippuvuus vaivaa etenkin niitä, joilla on geneettinen taipumus riippuvuuteen.

Vaikka runsaan alkoholinkäytön riskeistä on runsaasti näyttöä, tutkimukset koskien satunnaista lasillista viiniä päivällispöydässä ovat hämmentäviä ja ristiriitaisia.

Hiljattain Yhdysvaltain korkein lääkintäviranomainen julkaisi uuden suosituksen, jonka mukaan kaikkiin alkoholijuomiin tulisi lisätä syöpäriskistä kertova varoitusmerkintä. Samaan aikaan Yhdysvaltain kansallinen tiedeakatemia julkaisi meta-analyysin, jonka mukaan alkoholin kohtuukäyttö on yhteydessä pidempään elinikään.

Monet tutkijat pilkkasivat näitä uutisotsikoita ja totesivat, että väitteiden taustalla olevat tutkimukset ovat niin täynnä virheitä, että johtopäätösten tekeminen niiden pohjalta olisi sama kuin jos yrittäisi valmistaa hienoa viiniä ruokakaupan rypäleistä.

Olen viime viikkoina käynyt läpi useita tutkimuksia, meta-analyyseja ja kommentaareja. Olen avannut niin monta tutkimusartikkelia uusiin välilehtiin, että verkkoselaimeni on kaatunut. Olen keskustellut tutkijoiden kanssa ja tavannut muita tutkijoita, jotka ovat olleet eri mieltä edellisten kanssa.

Olen tehnyt kaksi johtopäätöstä: Ensinnäkin näennäisen yksinkertaiseen kysymykseeni alkoholin kohtuukäytöstä ei taida olla olemassa yksinkertaista vastausta. Toiseksi minulla ei ole aikomustakaan luopua jokailtaisesta viinilasillisestani.

Alkoholin ristiriitainen luonne on lähes yhtä vanha asia kuin alkoholi itse. Kreikkalainen 300-luvulla eaa. elänyt komediarunoilija Eubulus tiivistää hienosti ajatuksen, jonka mukaan alkoholi on nautinnollista pieninä annoksina ja helvetillistä liian runsaasti käytettynä.

Hän kirjoitti, että vaikka kaksi maljaa viiniä saa aikaan ”rakkautta ja nautintoa”, viisi johtaa ”huutamiseen”, yhdeksän saa aikaan ”sappea” ja kymmenen herättää suoranaista ”hulluutta, joka saa ihmiset heittelemään tavaroita”.

Vielä 1900-luvun lopulla yleinen mielipide oli vahvasti sen ajatuksen kannalla, että alkoholin kohtuukäyttö oli terveellistä, etenkin jos juomaksi oli valikoitunut punaviini. Vuonna 1991 CBS:n kirjeenvaihtaja Morley Safer teki 60 Minutes -ohjelmaan jakson nimeltä The French Paradox, Ranskalainen paradoksi, jossa hän toi esiin sen, että vaikka ranskalaiset täyttivät vatsansa lihalla, öljyllä, voilla ja muilla rasvanlähteillä, he elivät silti pitkään ja sairastuivat sydän- ja verisuonitauteihin harvemmin kuin pohjoiseurooppalaiset toverinsa.

”Vastaus tähän arvoitukseen, selitys tälle paradoksille, piilee kenties tässä houkuttelevassa lasillisessa” punaviiniä, Safer totesi katsojille. Jakson jälkeen punaviinin kysyntä kasvoi rajusti Yhdysvalloissa.

Herkkäuskoiset uutismediat eivät olleet ainoita, jotka omaksuivat käsityksen, jonka mukaan jokailtainen lasillinen punaviiniä on eräänlainen lääke. Monet tutkijat pitivät asiaa tieteellisesti todistettuna faktana.

”Näyttöä on kertynyt niin paljon, että jos joku yhä epäilee alkoholin sairauksilta suojaavaa vaikutusta, hänet voidaan rinnastaa niihin, joka eivät usko miehitettyyn kuulentoon tai kuuluvat litteän Maan porukkaan”, kirjoitti käyttäytymispsykologi ja terveystutkija Tim Stockwell vuonna 2000.

Nykyään Stockwell kuuluu itsekin niin sanottuihin litteän Maan kannattajiin. Hän kertoo käyttäneensä viimeisten 25 vuoden aikana ”tuhansia ja taas tuhansia tunteja” alkoholia ja terveyttä koskevien tutkimusten uudelleenarviointiin. Nyt hän on monien muiden tutkijoiden tavoin vakuuttunut siitä, että kohtuullisen alkoholinkäytön oletetut terveyshyödyt perustuivat puutteellisiin tutkimuksiin ja sekoittaviin tekijöihin.

Tekninen termi niin sanotulle ranskalaiselle paradoksille on ”J-käyrä”. Kun ihmisen nauttima alkoholimäärä sijoitetaan vaaka-akselille ja tämän kuolemanriski pystyakselille, useimmissa havainnoivissa tutkimuksissa nähdään pieni notkahdus noin yhden juoman kohdalla päivässä naisilla ja kahden juoman kohdalla miehillä, mistä voi päätellä, että pieni alkoholimäärä vähentää kokonaiskuolleisuutta.

Tämän jälkeen käyrä nousee (ja nousee ja nousee), mikä vahvistaa sen, että runsas alkoholinkäyttö on selvästi epäterveellistä. Lopullinen kuvaaja muistuttaa J-kirjainta, mistä käyrän nimi tulee.

Stockwellin mukaan J-käyrään liittyy kuitenkin useita ongelmia. Se perustuu virheellisiin vertailuihin alkoholin kohtuukäyttäjien ja täysraittiiden henkilöiden välillä. Kohtuukäyttäjät ovat yleensä varakkaampia, terveempiä ja sosiaalisempia, kun taas täysraittiit henkilöt muodostavat sekalaisen joukon, joista osa ole koskaan juonutkaan alkoholia (ja ovat yleensä vähävaraisempia), osa on lopettanut alkoholinkäytön sairauden vuoksi ja osa on jopa entisiä alkoholisteja.

Lyhyesti sanottuna monet kohtuukäyttäjät ovat terveitä syistä, joilla ei ole mitään tekemistä alkoholinkäytön kanssa, ja monet täysraittiit ihmiset ovat vähemmän terveitä syistä, joilla ei ole mitään tekemistä alkoholista pidättäytymisen kanssa.

Kun Stockwell ja hänen tutkijakollegansa hylkäsivät ne havainnoivat tutkimukset, jotka eivät olleet pelastettavissa, ja ottivat jäljelle jääneissä edellä mainitsemani sekoittavat tekijät huomioon, ”J-käyrä katosi”, hän kertoo. Joidenkin tulkintojen mukaan pienikin määrä alkoholia, niinkin vähän kuin kolme annosta viikossa, näytti lisäävän syöpä- ja kuolemanriskiä.

J-käyrästä luopuminen vaikuttaa perustavanlaatuisesti yleisiin terveyssuosituksiin. Vuonna 2011 Kanadan kansanterveysviranomaiset julistivat, että miehet voivat turvallisin mielin nauttia enintään kolme suurikokoista alkoholijuomaa illassa, jos he pidättäytyvät alkoholista kahtena iltana viikossa. Tämä vastaa siis noin 15 alkoholijuomaa viikossa.

Vuonna 2023 Kanadan päihteidenkäyttö- ja riippuvuuskeskus muutti ohjeistustaan ja määritteli alkoholinkäytön riskirajaksi korkeintaan kaksi alkoholiannosta viikossa.

Minua huolettaa se, että J-käyrän hylkääminen on tehnyt tilaa uudenlaiselle yleiselle käsitykselle, jonka mukaan alkoholin kohtuukäyttöön liittyy vakavia riskejä. Tämä käsitys perustuu niin ikään puutteellisiin tutkimuksiin ja liiankin itsevarmasti tehtyihin johtopäätöksiin. Heiluri heilahtaa television virheellisistä tietoiskuista, joiden mukaan ”punaviini on oikeastaan sydänlääkettä”, kyseenalaisiin varoituksiin kohtuullisen alkoholinkäytön ja syövän riskeistä.

Loppujen lopuksi kyse on edelleen havainnoivista tutkimuksista, joissa ei osata ottaa huomioon erilaisten ryhmien välisiä eroja.

Tutkija ja kirjailija Vinay Prasad kirjoitti laajalti luetussa alkoholitutkimusta ruotivassa julkaisussaan, että havainnoiva tutkimus, johon tutkijat yhä perustavat johtopäätöksensä, kärsii lukuisista puutteista: on ”vanhaa tietoa, paskaa tietoa, sekoittavaa tietoa, heikkoja määritelmiä, mittausvirheitä, kerrannaisuuksia, alkupisteen ongelmia ja epäloogisia tuloksia”.

Hän tiivisti ongelman mieleenpainuvalla tavalla: ”Meta-analyysi on kuin mehupuristin, lopputulos ei maistu sen paremmalta kuin ainekset, joita sinne on laitettu.” Jopa Stockwellin kaltaiset ihmiset, jotka yrittävät tehdä puutteellisten tietojen pohjalta hyödyllisiä katsauksia, ovat kuin hyvää tarkoittavia kokkeja, jotka uurastavat keittiössä ja yrittävät parhaansa mukaan valmistaa coq au vin -annoksia kanankakasta.

Yhdysvaltain korkeimman lääkintäviranomaisen tuore alkoholiraportti sisältää suosituksen, jonka mukaan kaikkiin alkoholijuomiin tulisi lisätä ”näkyvämpi” varoitusmerkintä syöpäriskeistä. Alustavat löydökset ovat olleet hätkähdyttäviä.

Lääkintäviranomaisen tietojen mukaan alkoholi aiheuttaa vuosittain noin 100 000 syöpätapausta ja 20 000 syöpäkuolemaa. Ihmisiä motivoiva ohjaus kuulostaa kunniakkaalta tavoitteelta. Noin kolme neljästä aikuisesta juo alkoholia vähintään kerran viikossa, ja alle puolet heistä on tietoisia alkoholin yhteydestä syöpäriskiin.

Monia alkoholin syöpäriskiä käsitteleviä tutkimuksia vaivaavat kuitenkin samat sekoittavat tekijät, joita tavataan usein havainnoivissa tutkimuksissa. Tutkimuksessa voidaan esimerkiksi havaita yhteys alkoholin kohtuukäytön ja rintasyöpälöydösten välillä, mutta kohtuukäyttö korreloi tulotason kanssa, kuten myös pääsy mammografiaan.

Yksi tunnetuimmista mekanismeista liittyen alkoholin ja syövän yhteyteen on se, että alkoholi hajoaa elimistössä asetaldehydiksi, joka sitoutuu DNA:han ja vahingoittaa sitä, mikä lisää riskiä, että uusi solu kasvaa hallitsemattomasti ja muuttuu syöpäkasvaimeksi. Tämä mekanismi on havaittu eläinkokeissa. Mutta kuten Prasad huomauttaa, lääkkeitäkään ei hyväksytä käyttöön pelkkien eläinkokeiden perusteella; monet lääkkeet toimivat hiirillä, mutta eivät läpäise kliinisiä kokeita ihmisillä.

Se, että havaitsemme hiirillä jonkin biologisen mekanismin, ei tarkoita sitä, että meidän tulisi perustaa elämämme sille oletukselle, että solut käyttäytyvät samoin myös ihmisen elimistössä.

Vaikka vuorenvarmoja todisteita asiasta ei olekaan, olen valmis uskomaan, että alkoholi lisää tiettyjen ihmisten riskiä sairastua tietynlaisiin syöpiin. Mutta kuten lääkintäviranomaisen raportissakin huomautetaan, on tärkeää erottaa toisistaan absoluuttinen ja suhteellinen riski. Uima-altaan omistaminen lisää huomattavasti suhteellista riskiä siitä, että joku talon asukkaista hukkuu, mutta absoluuttinen riski hukkua takapihan uima-altaaseen on onneksi hyvin pieni.

Vastaavasti joissakin analyyseissä on todettu, että jopa kohtuullinen alkoholinkäyttö voi lisätä suusyövän riskiä noin 40 prosentilla. Mutta kun otetaan huomioon, että suusyöpään sairastumisen absoluuttinen riski koko elinaikana on alle yhden prosentin luokkaa, tämä merkitsee sitä, että yksi alkoholiannos päivässä lisää keskivertohenkilön riskiä sairastua suusyöpään noin 0,3 prosenttiyksikön verran.

Lääkintäviranomaisen mukaan alkoholin kohtuukäyttö (esimerkiksi yksi juoma illassa) lisää rintasyövän suhteellista riskiä 10 prosentilla, mutta se vain tarkoittaa sitä, että absoluuttinen riski sairastua rintasyöpään elinaikana kasvaa noin 11 prosentista noin 13 prosenttiin.

Mielestäni tämä olisi hyvä tietää, olettaen, että laskutoimitus on oikein. Mutta jos tämän kertoo kaverille, niin häntä voi tuskin syyttää, jos hän tokaisee: ”Anteeksi vain, mutta pidän Chardonnaysta enemmän kuin kahdesta prosenttiyksiköstä pienellä luottamusvälillä.”

Mitä tästä kaikesta jää käteen? Jotain, joka ei ole kovinkaan kaukana muinaiskreikkalaisen ystävämme Eubulusin sanoista. Tuhansia vuosia ja satoja tutkimuksia sen jälkeen, kun kreikkalaisrunoilija kuvaili liiallisen viininjuonnin kyseenalaisia etuja, meillä on huomattavasti enemmän tietoa, muttei juuri sen suurempaa varmuutta asiasta.

Kirjallisuuskatsauksessaan taloustieteilijä Emily Oster toteaa, että ”alkoholi ei ole erityisen hyväksi terveydelle”. Hän on luultavasti oikeassa. Mutta elämä ei ole (tai ainakaan sen ei pitäisi olla) sitä, että pyritään välttämään kaikkea, mihin liittyy pienikin riskinpoikanen. Myöskään keksit eivät ole terveydelle hyväksi, kuten Oster huomauttaa, mutta vain kaikkein kärttyisimmät lääkärit kehottavat terveitä potilaita luopumaan Oreo-kekseistä.

Jopa täysin tervehenkisiin aktiviteetteihin, kuten oman painon nostamiseen penkistä tai autoon nousemiseen ystävän kanssa – liittyy aito loukkaantumisen riski.

Kyky sietää epävarmuutta on hieno ominaisuus, mutta se ei ole kovin mieleenpainuvaa. Halusin kiteyttää alkoholin terveysvaikutukset nasevaan viestiin, jonka voisin sanoa ystävälleni, jos hän joskus pyytäisi minua tiivistämään tämän artikkelin yhteen lauseeseen. Niinpä vaadin Tim Stockwellia muotoilemaan varovaisimmat johtopäätöksensä mieleenpainuvalla tavalla, vaikka mielestäni hän saattoi olla varovaisuudessaan liiankin itsevarma.

”Yhden alkoholijuoman nauttiminen päivässä laskee miehen tai naisen elinajanodotetta keskimäärin noin kolmella kuukaudella”, hän sanoo. Kohtuullisesti juovien tulisi muistaa, että ”jokainen annos lyhentää odotettavissa olevaa elinikää noin viidellä minuutilla”. (Hän lisää, että riski kasvaa runsaasti alkoholia käyttävillä. ”Jos käyttää runsaammin alkoholia, kaksi tai kolme annosta päivässä, luku nousee 10, 15 tai 20 minuuttiin annosta kohti – ei siis juomapäivää kohti, vaan annosta kohti.”).

Jokainen nautittu alkoholiannos lyhentää elämää viidellä minuutilla. Ajatus saattaa kuulostaa pelottavalta. Minua se lohduttaa, vaikka epäilenkin, että luvun taustalla on samoja ongelmia, jotka vaivaavat koko tutkimusalaa. Joitakin kuukausia sitten juttelin Stanfordin yliopiston tutkija Euan Ashleyn kanssa, joka tutkii liikunnan vaikutuksia soluihin. Hän on havainnut, että jokainen minuutti liikuntaa pidentää elinaikaa viidellä minuutilla.

Kun nämä kaksi tilastotietoa yhdistetään, tuloksena on hieno, joskin karkea tapa laskea elinikää: alkoholin kohtuukäyttäjillä jokainen juoma lyhentää elämää viidellä minuutilla, minkä puolestaan yksi minuutti liikuntaa voi kumota. Tässäpä sopiva tunnuslause terveelliselle kohtuukäytölle: Aiotko ottaa drinkin? Käy lenkillä.

Tässäkin laskutoimituksessa on unohdettu eräs olennainen asia. Jos pelkistämme olemassaolomme pelkiksi elämän pelissä ansaituiksi tai menetetyiksi minuuteiksi, elämä ei enää tunnu elämältä. Alkoholi ei ole mikään vitamiini tai pilleri, jonka nappaamme nopeasti yksin kylpyhuoneessa ja jota voidaan helposti arvioida valvotuissa laboratoriokokeissa.

Kohtuullinen alkoholinkäyttö liittyy parhaimmillaan asioihin, joita teemme yhdessä muiden ihmisten kanssa: se liittyy ruoanlaittoon, päivällisiin, juhliin ja muihin tilaisuuksiin, rituaaleihin, tapaamisiin – elämään! Se merkitsee nautintoa ja muita ihmisiä. Se toimii sosiaalisena sidoksena tällä sosiaalisen eristäytymisen aikakaudella.

Vähemmälle huomiolle on jäänyt se tosiseikka, että lääkintäviranomaisen raportti pikemminkin seuraa kuin edistää alkoholinkäytön vähenemistä Yhdysvalloissa. Vielä vuonna 2005 enemmistö amerikkalaisista uskoi, että alkoholista oli enemmän hyötyä kuin haittaa terveydelle. Viime vuonna he olivat yli viisi kertaa todennäköisemmin sitä mieltä, että alkoholista oli haittaa, ei hyötyä.

Vuoden 2024 ensimmäisten seitsemän kuukauden aikana alkoholin myynti laski oluen, viinin ja väkevien alkoholijuomien osalta. Alkoholinkäyttö on vähentynyt etenkin nuorten keskuudessa.

Sikäli kun alkoholiin liittyy vakava liikakäytön ja riippuvuuden riski, viinanjuonnin väheneminen Yhdysvalloissa on pelkästään hyvä asia. Mutta niille, jotka eivät kieltäydy alkoholista uskonnollisista tai henkilökohtaisista syistä, terveellinen juominen merkitsee sosiaalista juomista, ja alkoholinkäytön väheneminen näyttäisi liittyvän siihen, että amerikkalaiset viettävät nykyään vähemmän aikaa yhdessä kasvokkain kuin koskaan nykyhistorian aikana.

Osa amerikkalaisista haluaa vaihtaa päihtymyksen epämääräisen aivosumun kristallinkirkkaaseen raittiuteen, mitä heidän mielensä ja ruumiinsa varmasti arvostaa. Mutta voi myös käydä niin, että ikiaikaisen sosiaalisen päihteen tilalle astuukin eristäytyneisyyden uutuushuume.

©2025 The Atlantic Monthly Group. Kaikki oikeudet pidätetään. Jakelu: Tribune Content Agency, LLC.

Käännös: Apropos lingua.