Tuulilasi

Subarulta kovia päästölupauksia – samalla esiteltiin täyssähköinen crossover

Automotive Newsin mukaan pitkään sähköistymistä kartellut Subaru on nyt kääntänyt kelkkansa. Yhtiön tavoitteena on, että vuonna 2030 noin 40 % sen myymistä autoista olisi sähköistettyjä.
Kuvat Subaru

2030-luvun ensimmäisen puoliskon aikana Subaru aikoo tehdä kaikista globaaleista malleistaan sähköisen version. Uuden strategiansa lisäksi Subaru paljasti ensimmäisen tutkielman täyssähköisestä crossoverista, jota se on kehittänyt yhdessä Toyotan kanssa. Auton pitäisi tulla myyntiin vuonna 2025.

”Tulemme saavuttamaan sähköistymistavoitteemme esittelemällä täyssähköauton lisäksi joukon hybridejä, joita kutsumme vahvoiksi hybideiksi, ne perustuvat Toyotan hybridijärjestelmään”, kertoi Sybarun teknologiajohtaja Tetsuo Onuki yhtiön päämajassa pidetyssä esittelytilaisuudessa.

Pääjohtaja Tomomi Nakamuran mukaan Subarulla on edessään pienenä autonvalmistajana iso haaste uusien teknologioiden paineessa.

”On alkamassa aikakausi, jollaisia tulee vain kerran sadassa vuodessa. Me haluamme selventää, mitä Subaru on tekemässä ja millaisten teknologioiden kanssa teemme töitä. Pienenä brändinä meidän pitää kuitenkin tarkkaan miettiä, miten säilytämme erityislaatuisuutemme, jotta kuluttajat edelleenkin erottavat meidät selkeästi muista”, Nakamura sanoi.

Subarun strategian mukaan yhtiön tavoite on vähentää autojensa hiilidioksidipäästöjä vuoden 2010 tasoista 90 % vuoteen 2050 mennessä. Tehtaiden, toimistojen ja muiden fasiliteettien hiilijalanjälkeä on tarkoitus kutistaa 30 % vuoteen 2031 mennessä.

Strategian olennainen osa on myös turvallisuus. Tavoitteena on, ettei yksikään ihminen menehtyisi Subarun autossa onnettomuuden seurauksena vuoteen 2030 mennessä.

Julkaistu: 21.1.2020
1 kommentti