Studebaker Gran Turismo Hawk vm. 1962 – Harvinainen klassikko Amerikasta

Aloitetaan faktalla besserwissereille: Studebaker on yksi USA:n vanhimmista autonvalmistajista. Vuonna 1852 sepän verstaaksi Indianan osavaltiossa sijaitsevaan South Bendiin perustettu Studebaker Brothers Manufacturing Company rakensi mm. katettuja Conestoga-vankkureita. Niitä tehtiin ennen kaikkea kaikkien karavaanareiden esi-isille, eli Amerikan uudisasukkaille, kun nämä matkasivat kohti länttä kuuluisaa Oregonin reittiä pitkin. Ja mistään nappikaupasta ei ollut kyse. Studebaker oli aikoinaan yksi maailman suurimmista hevoskärryjen valmistajista.

Sähkö korvaa hevoset

Ensimmäinen hevosen korvannut voimansiirtoyksikkö löysi tiensä Studebakeriin 1800- ja 1900-luvun vaihteessa. Ja kyseessä oli tietenkin sähkömoottori. Alkutaival ei ollut kuitenkaan ruusuinen, kun Studebaker valmisti Electric-malleja vuosina 1902–12.

Toki Studebaker oli tehnyt jo vuodesta 1904 lähtien myös polttomoottorisia kulkupelejä, mutta yhteistyössä muiden kanssa. Ensimmäinen bensakoneinen ja Studebakerin omalla logolla varustettu auto esiteltiin syksyllä 1912. Ensimmäisen maailmansodan vuosina Studebaker valmisti paljon armeijan ajoneuvoja.

Vaikka autot korvasivat hevosia vauhdilla, Studebaker valmisti hevoskärryjä yhä pitkään autojen rinnalla. Niiden tuotanto myytiin vasta vuonna 1927. Vuonna 1929 – juuri ennen suurta pörssiromahdusta – Studebakerilla oli valmistuksessa noin 50 erilaista automallia.

Lamavuodet USA:ssa olivat selviytymistaistelua, mutta toisen maailmansodan jälkeen Studebaker oli yksi niistä automerkeistä, joka pystyi ponnistamaan Eurooppaan nykyaikaisella kalustolla.

1950-luvulle tultaessa Studebakereiden pelkistetty ulkokuori, eurooppalaisen suoraviivaiset linjat sekä ajaton muoto loivat perustan sarjalle hienoja coupéita. Lisäksi Studebakerit olivat amerikkalaisiksi autoksi varsin kompakteja, ja niihin oli tarjolla maltillisen kokoisia kuusisylinterisiä moottoreita.

Horisontissa häämötti kuitenkin jo pilviä. Tuotanto oli ongelmissa, isot autonvalmistajat pystyivät investoimaan enemmän uuteen teknologiaan. Studebakerin talous oli jo 1950-luvun puolivälissä pakkasella.

Vanne kuin koru. Lokasuojan kaaren takana olevan avattavan luukun kautta ohjataan ilmaa edessä istuvien jalkoihin.

Ah, granturismo; käsite, joka alkaa olla nykymaailmassa katoavaa kansanperinnettä.

Kultainen Haukka lentää yhä.

Kultainen Haukka

Vuonna 1956 Starlinerista esiteltiin Hawk-malli, josta oli kolme moottoriversiota. Auto oli sinänsä hieno, mutta 1960-luvulle tultaessa Studebaker oli jäämässä lopullisesti Detroitin isojen pelureiden jalkoihin. Chrysler, Ford ja GM esittelivät uusia malliversioita joka vuosi, kun Studebaker joutui myymään vain sitä yhtä ja samaa vanhaa.

Mutta kun kriisi on syvin, innovatiivisuus on yleensä parhaimmillaan. Pelastajaksi löytyi – tosin vain hetkellisesti – muotoilija Brooks Stevens. Hänen neronleimauksensa oli uudistaa Hawk hyvin pienillä investoinneilla. Hawkin 50-lukulainen pyrstöevä leikattiin pois, ja kallis takalasi korvattiin edullisemmalla vaihtoehdolla. Sisätiloissa yksinkertaiset pyöreät mittarit – joita ympäröi puukalvo – toivat matkustamoon vielä enemmän eurooppalaista tunnelmaa.

Teknisesti auto ei sen sijaan muuttunut juuri lainkaan, konepellin allakin lähes kaikki pysyi ennallaan. Saatavilla oli 2,8-litrainen kuutonen sekä kaksi veekasia, joista toinen oli remmiahdettu.

Uudistusten myötä Hawk sai uuden nimen. Se oli nyt Grand Turismo Hawk tai yksinkertaisemmin GT Hawk – näissä kuvissa esiintyvä auto.

Uudistukset purivat, mutta eivät riittävästi. Lisäksi Studebaker oli joutunut tinkimään vanhasta periaatteestaan, eli laadusta. Matkustamon materiaalit eivät vastanneet kuluttajien odotuksia; istuinten vinyyli esimerkiksi kului turhan nopeasti.

Noin joka kymmenes GT Hawk päätyi vientiin, ja yksi noista autoista on näissä kuvissa esiintyvä yksilö, jonka bongasimme Sveitsissä. Yhteensä GT Hawkeja valmistettiin noin 14 000 kappaletta.

GT Hawkissa esiteltiin perusteellisesti uudistettu ohjaamo tyylikkäine kojelautoineen ja pyöreine mittareineen.

Suora kuutonen jättää konehuoneeseen vielä hieman tilaa. Kaikki on laitettu uusien omistajien toimesta viimeisen päälle kuntoon.

Kompakti, ajaton ja luotettava

Tämä vuoden 1962 GT Hawk on varustettu 2,8-litraisella kuusisylinterisellä Skybolt-moottorilla ja nelivaihteisella manuaalilla. Rapakon tuolla puolen manuaalit olivat kolmivaihteisia. Vaihteita vaihdetaan ohjaustangolle sijoitetulta vivulta, mutta GT Hawkia valmistettiin myös lattialle sijoitetulla vaihteistolla.

Suurelta osin alkuperäisessä – mutta hyvässä – kunnossa oleva auto kuuluu nuorelle autoja harrastavalle pariskunnalle. He omistivat jo vuoden 1964 Studebaker Daytonan ja liittyivät siksi Sveitsin Studebaker-kerhoon. Tämä johti siihen, että perheeseen hankittiin pian myös tämä GT Hawk.

Omistajien sanoin. “GT Hawk ei ehkä ole täydellinen, mutta se on teknisesti erittäin luotettava. Ostimme auton huhtikuussa 2023 ja ajoimme sillä Le Mansiin kesäkuussa. Matka-ajoa kertyi yhteensä 2500 kilometriä ilman pienintäkään vikaa. Edes epänormaali kuumuus ei haitannut autoa.”

Ja jos vikaa tulee, varaosia löytyy yllättävän helposti. Vaikka Studebakerin tuotanto South Bendissä ajettiin alas vuonna 1964, ja Studebaker sulki viimeisen tehtaansa Kanadassa kaksi vuotta myöhemmin, Studebakeria ei koskaan likvidoitu. Siksi sen kattava varaosavarasto on säilynyt tallessa. Tämä takaa myös sen, että tällekin GT Hawkille on luvassa vielä paljon kilometrejä.

Perä sai malliuudistuksessa ikään kuin toisen maskin. Pieni lisä, iso vaikutus.

Etumatkustajilla on leppoisat oltavat, auton kompakti koko tuntuu takamatkustajien jalkatiloissa.

Ah, Stutenbecker

Kävelykierros Haukan ympäri ja istuminen sisälle paljastaa Hawkin varsin kompaktiksi autoksi. Amerikkalaiseksi autoksi se tuntuu ja näyttää yllättävän eurooppalaiselta, vaikka sillä onkin mittaa yli viisi metriä. Autossa on nähtävissä vaikutteita mm. Mercedeksestä (maski), Ford Thunderbirdistä (kattolinja ja C-pilari) ja Lincolnista (etuvaloista takavaloihin ulottuvat kromilistat sekä takavalot).

Materiaalit eivät tunnu erityisen halvoilta ja ne ovat ainakin tässä yksilössä myös kestäneet hyvin aikaa. Vaalea sisusta luo sisälle avaruuden tunnetta sekä tyylikkyyttä.

On sääli, ettei Studebaker pärjännyt kisassa Detroitin jättejä vastaan. Autossa on karismaa. Vielä enemmän sitä oli tietenkin hurjassa Avantissa, joka oli viimeinen kuolinpyrähdys ennen tuotannon alasajoa.

Ja loppuun yksi tiedonmurunen niille besserwissereille, jotka ovat jaksaneet lukea tämän artikkelin loppuun asti. Studebakerin pitäisi olla oikeasti Stutenbecker; perheen sukujuuret vievät nimittäin Saksaan. Nimi vaihtui Rotterdamissa perheelle matkaliput kirjanneen virkailijan kynästä Studebakeriksi, kun perhe matkusti vuonna 1736 Philadelphiaan.