Stubbista tulee Niinistöä epäsuositumpi – ja se on hyvä asia
Alexander Stubb tuskin kykenee säilyttämään edeltäjänsä hurjaa kansansuosiota. Tämä voi olla kansanvallan näkökulmasta hyvä asia, kirjoittaa Avun tuottaja Johannes Kotkavirta.
Suomi saa Alexander Stubbista energisen ja innostuneen presidentin, joka tulee varmasti uudistamaan jäykän virallista presidentti-instituutiota näköisekseen.
Stubb vaikuttaa ottaneen suomalaisten yhtenäisyyden säilyttämisen tärkeäksi tavoitteekseen. Yhdistävä tekijä -sloganilla kampanjoinut Stubb on vaalien jälkeen syleillyt kilpakumppani Pekka Haaviston kannattajia kaikin tavoin. Stubb tulee toimeen hyvin erilaisten ihmisten kanssa ja haluaa, että muut pitävät hänestä. Impulsiivinen, itsevarma, arrogantti maailmanmies on herättänyt toisissa ihailua, toisissa taas ärsytystä ja ehkä kateuttakin. Ero harmaaseen ja pihistelevään, elämässään kovia kokeneeseen Sauli Niinistöön on merkittävä.
Mutta totuus on, että vaikka Stubb on vaaleissa kerännyt komeita äänisaaliita, ei hän ole koskaan ollut suomalaisia yhdistävä hahmo – päinvastoin. Kun Stubb yritti uudistaa pääministeri-instituutiota, lopputulos oli katastrofi paitsi hänelle henkilökohtaisesti myös hallitukselle ja kokoomukselle. Vajaan vuoden kestäneen pääministeripestin lopussa hallituksen suosio oli Helsingin Sanomien gallupissa vajonnut mittaushistorian alimpaan lukuun, 11 prosenttiin. Kokoomuksen kannatus romahti huonoimmalle tasolle kahteen vuosikymmeneen.
Presidenttikampanjan aikaisissa esiintymisissään Stubb oli viestintävalmentajien neuvojen jäljiltä pidättyväinen ja rauhallinen, presidentillinen. Pian kuitenkin nähdään, mitä suomalaiset ajattelevat todellisen Alexin tyylistä tehtävässä, jonka hoitajalta on tähän saakka odotettu pidättyväisyyttä ja tsaarillista arjen yläpuolella liihottelua. Sosiaalisessa mediassa esiintyminen on valtionjohtajalle kuin trapetsitaitelua – kysykää vaikka Sanna Marinilta.
”Kun Stubb yritti uudistaa pääministeri-instituutiota, lopputulos oli katastrofi paitsi hänelle henkilökohtaisesti myös hallitukselle ja kokoomukselle.”
Niinistö on kryptisten haastattelujen, blogikirjoitusten ja sosiaalisen median kautta välittyvällä maanläheisyyden ja presidentillisyyden yhdistelmällään onnistunut pitämään suosionsa lähes autoritaaristen valtiojohtajien lukemissa. Kun Stubb aloittaa presidenttinä, hänen suosionsa tuskin tulee säilymään lähelläkään Niinistön lukemia – etenkin, kun takana on historian tiukin presidentinvaalin toinen kierros. Esimerkiksi Jussi Halla-ahon äänestäjistä merkittävä osa ei tukenut Stubbia.
On myös kiinnostavaa nähdä, kuinka kokoomus aikoo hyödyntää historiallisen värisuoransa ulko- ja turvallisuuspolitiikan ykköstehtävissä. Tilanteeseen voidaan odottaa jonkinlaista kansan vastareaktiota – varsinkin, jos kokoomus ryhtyy ajamaan kiistanalaisempia ulko- ja turvallisuuspoliittisia uudistuksia. Stubbin kannattama ydinaseiden Suomeen tuomisen mahdollistava lakimuutos voisi olla sellainen.
Kovimman Nato-innostuksen jälkeen voi iskeä krapula, jossa entinen, omista asioistaan huolehtinut Suomi alkaakin tuntua auvoiselta
Epäreilua tai ei, presidentin kannatuksen putoaminen näyttää helposti Stubbin epäonnistumiselta, vaikka se ei sitä olisi. Kansan yhdistämisen korostamisessa voi olla mukana myös huolta oman suosion säilymisestä.
Mutta stubbimaisen optimistisesti ajateltuna asialla on valoisa puolensa. Presidentin suosion mahdollinen hiipuminen nimittäin vahvistaa kansanvaltaa. Poikkeuksellinen kansansuosio on suojannut edellisiä presidenttejä Tarja Halosta ja Sauli Niinistöä. Media ja toiset poliitikot ovat olleet haluttomia kritisoimaan johtajaa, jonka kannatus on huidellut vuodesta toiseen 90 prosentin tuntumassa. Niinistön kauden loppupuolella kritiikittömyydestä alkoi tulla jo koomista, vaikka syitä ulkopoliittisten valintojen kyseenalaistamiseen olisi ollut.
”Nato-jäsenyyden myötä presidentin valta kasvaa.”
Presidentti johtaa maan ulkopolitiikkaa yhdessä hallituksen kanssa. Vaikka valtaoikeuksia on viime vuosina karsittu, on presidentillä edelleen paljon valtaa. Nato-jäsenyyden myötä tämä valta kasvaa, sillä presidentti edustaa Suomea liittouman huippukokouksissa. Nykyinen lainsäädäntö ei velvoita presidenttiä pitämään eduskuntaa selvillä tekemisistään, eikä Stubb ole nähnyt tarpeelliseksi muuttaa lakia. Tilanne muuttuu ongelmalliseksi, jos joskus tulevaisuudessa valittava presidentti haluaa jättää eduskunnan pimentoon päätöksistään.
Aidosti kansanvaltaisessa maassa päätöksenteko on avointa, eikä yhdenkään päättäjän ole syytä istua kansakunnan kaapin päällä, arvostelun ulottumattomissa. Stubbin kauden hienoin perintö voisi olla, että presidenttiin alettaisiin Suomessa suhtautua niin kuin muihinkin vallankäyttäjiin.
