
Vinkki Stubbille: Nyt tarvitaan Suomen-kiertuetta ja henkistä elvytyspakettia
Kun hallitus puhuu leikkauksista ja puolueet jo seuraavista vaaleista, Suomi jumittaa kriisipuheessa. Presidentti Alexander Stubbin olisi aika lähteä koko maan kiertueelle, kirjoittaa vastaava päätoimittaja Iina Artima-Kyrki.
Suomi seisoo kuin auto liukkaalla parkkipaikalla: moottori käy, mutta näkymätön käsijarru pitää paikoillaan. Talous taantuu, kuluttajat pelkäävät ja henkinen tila on mitä on.
Presidentti ei johda budjettineuvotteluja eikä säädä veroja, mutta nyt voisi olla tarvetta henkiselle elvytyspaketille. Alexander Stubb astui virkaan 2024. Saimme presidentin, jolla on leveä hymy ja suomalaisittain yltiöpositiivinen, jopa hieman liian amerikkalainen asenne – mutta juuri sitä nyt tarvitaan.
Stubbin kauden alku on kulunut kansainvälisillä kentillä. Kotimaa on jäänyt vähemmälle. Sillä aikaa hallitus on laatinut leikkauslistoja, eikä Orpon tai Purran olemattomilla karismoilla selvästikään luoda tulevaisuususkoa suuriin massoihin. Puolueet valmistautuvat jo vuoden 2027 vaaleihin, mikä lupaa lisää entistä repivämpää keskustelua ensi vuodelle.
Stubbin olisi aika lähteä Suomen-kiertueelle – ei perinteiselle nauhojenleikkuumatkalle, vaan kysymään ja kuuntelemaan. Miten rakennamme toivoa, kun puhe on pelkkää kriisiviestintää? Ilmasto, turvallisuus ja julkinen talous kehystetään kriiseinä. Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja uusi turvallisuusympäristö ovat todellisia murroksia, mutta jos joka asia on aina kriisi, mikään ei tunnu ratkeavan.
Presidentti voisi kysyä suomalaisilta: millaista maata haluamme, jos emme puhu kriisistä vaan suunnasta? Kun perusluottamus horjuu, taloutta ei elvytetä vain korkopäätöksillä ja budjettiriihillä, vaan tunteella, että Suomi ei ole hallitsemattomassa alamäessä ja että yhteinen suunta on olemassa.
Suomen-kiertue ei poistaisi velkaa, lyhentäisi hoitojonoja eikä täyttäisi tilauskirjoja. Mutta, jos näkymätön jarru on henkinen, sen vapauttaminen alkaa henkisestä työstä. Siihen presidentti on oikea henkilö – ja kiertue voisi olla ensimmäinen konkreettinen askel.

Kommentit