Apu

Sokeritoukkia uhkaa 2000-luvulla koteihin asettunut tulokas – Suomen luonnossa lajia ei tavata, vaan sen alkuperä on tuntematon

Sokeritoukkia uhkaa 2000-luvulla koteihin asettunut tulokas – Suomen luonnossa lajia ei tavata, vaan sen alkuperä on tuntematon
Sokeritoukka on tottunut elämään kotiemme kosteissa ja pölyisissä nurkissa. Nyt tutun vilistäjän asema on uhattuna. Näin erotat tutun sokeritoukan ja sen asemaa uhkaavan paperitoukan toisistaan.
Julkaistu: 7.1.2022

Jokin pieni ja hopean­harmaa vilistää kylpy­huoneen kaakelinsaumaa pitkin ja katoaa ovilistan alle. Olikohan se sokeritoukka?

Ihminen kohtaa yöaktiivisen kanssaeläjänsä tyypillisesti silloin, kun kömpii kesken unien vessaan. Toukat näyttäytyvät harvemmin valoisaan aikaan. Joskus niihin voi törmätä raivatessaan vaate­pinoja hämäristä, pölyisistä nurkista.

Sokeritoukka on juuriltaan varsin muinainen elämänmuoto. Se kuuluu hyvin vanhaan kehityslinjaan, ja sen kaltaisia otuksia on ollut pallollamme jo satoja miljoonia vuosia sitten.

– Suomen luonnossa sokeritoukkia ei tavata. Ei ole selvää, mistä se on alun perin kotoisin, koska nykyään laji on levinnyt ihmisen mukana kaikkialle, kertoo Oulun yliopiston ekologian ja genetiikan tutkimusyksikön yli-intendentti, hyönteistutkija Marko Mutanen.

Monet kuivassa huoneilmassamme pärjäävät pieneläimet ovat autiomaan lajeja, mutta sokeritoukka tuskin, sillä se tarvitsee myös kosteutta. Usein ­toukat elelevätkin kylpyhuoneissa, vessoissa ja sisäsaunoissa, lattiakaivoissa ja vesilukoissa.

Asuntojen puisista rakenteista ja pölyisistä nurkista löytyy tärkkelys­pitoista, kasvipohjaista materiaalia, jota sokeritoukka voi mutustaa. Se voi syödä myös esimerkiksi tapettiliisteriä tai homeista paperia.

Hiljainen vallankumous

Toukkien maailmassa on kuitenkin käynnissä vallankumous.

Kun joku uskoo nähneensä sokeritoukan, se on Mutasen mukaan yhä useammin toinen tulokas: paperitoukka. 2000-luvulla suomalais­koteihin ilmaantunut laji on vallannut alaa tutummalta sukulaiseltaan.

Tällaista lajinvaihtoa tapahtuu toisinaan. Esimerkiksi ihmisen rinnalla elävät torakka- ja rottalajitkin ovat aikojen saatossa vaihtuneet.

Usein on sattumaa, miten jokin laji löytää itselleen ekologisen lokeron ihmisen seuralaisena. Elin­oloissa voi tapahtua muutos, tai sitten toinen laji vain löytää elinympäristön ja sopeutuu syystä tai toisesta siihen edeltäjäänsä paremmin.

Täsmällistä syytä nyt meneillään ­olevaan muutokseen ei siis tiedetä.

– Paperitoukka ilmeisesti pärjää ­kuivissa oloissa sokeritoukkaa paremmin, ja se on myös parempi kiipeilijä, Mutanen sanoo.

Aikuinen paperitoukka on sokeritoukkaa isompi ja sen peräpään sukaset pidemmät. Jos toukka on selvästi yli sentin mittainen, se on todennäköisesti paperitoukka.

Harmiton kuokkavieras

Harmia ei sokeri- tai paperitoukista ole. Mutasen mukaan ne eivät pure, eivät pistä eivätkä levitä tauteja. Ne eivät yleensä syö ruokaamme eivätkä tuhoa huonekaluja.

Yksittäiset havainnot harvoin ­myöskään kertovat siitä, että toukkia piileskelisi jossain valtavia määriä lisää. Populaatiot eivät tavallisesti kasva kovin suuriksi.

– Hajoavaa tai kosteaa materiaalia on asunnoissa kuitenkin yleensä niukasti – tai jos olisi enemmän, se kertoo jo kosteusvauriosta.

Tunnista

Harmaa, suomuinen ja litteä. Kasvaa aikuisena noin sentin mittaiseksi. Takapäässä on kolme sukasta, joista yksi osoittaa taaksepäin ja kaksi viistoon sivuille. Sokeritoukalla on vähemmän karvaa ja lyhyempi takasukanen kuin paperitoukalla.

11 kommenttia