Missä kohtaa ylpeytesi käy lankeemuksen edellä? Milloin himo muuttuu synniksi?

Kenelle olet kateellinen?

Mitkä ovat sinun seitsemän kuolemansyntiäsi?

Sointu Borg, 31, tuli tv-kansalle tutuksi Diili-ohjelmasta vuonna 2021. Sittemmin hän on lyhyessä ajassa tehnyt itsestään varsinkin nuorelle yleisölle erittäin tunnetun somepersoonan, räväkän puhujan ja inspiroivan motivaatiokirjailijan. Sointua ihaillaan – ja vähän vihaillaankin. Hän jos joku pyrkii muuttamaan sitä, mitä pidämme syntisenä, huonona tai arvottomana.

Toisaalta suorapuheisella ja elämänjanoisella naisella myös riittää, mistä ripittäytyä. Niinpä istutimme hänet rippituoliin ja kävimme läpi seitsemän kuolemansyntiä.

Ylpeys. ”Nuorempana minulla oli tapana pienentää itseäni. Jos olin selkä suorassa, rinnastin sen päässäni narsismiin ja itseriittoisuuteen. Sitten polkuni kohtasi narsistisen ihmisen kanssa ja ymmärsin, että narsismi on persoonallisuushäiriö. Se on täysin eri asia kuin haluni tehdä näkyvää työtä, joka ei ole itseriittoista. Tietenkään jotkut eivät saa showminää lainkaan pois päältä ja sitten on ihmisiä, jotka vievät hapen huoneesta ja kokevat toisten näkymisen uhkana heille itselleen. Minulla ei ole mustasukkaisuutta sen suhteen, saavatko muutkin olla esillä.

Kolme viime vuotta ovat olleet minulle käänteentekeviä. Olen tullut näkyväksi, ja sen myötä suhtautuminen on muuttunut noin 180 astetta. Nykyään moni kokee, että minulla on järkevää sanottavaa, toisin oli vielä viisi vuotta sitten. Nyt kun minulla on sosiaalista statusta, ihmiset haluavat näyttää kauniit kasvonsa. Minusta tuli lyhyen ajan sisällä salonkikelpoista seuraa, ja nyt ihmiset haluavat tulla yhdistetyksi minuun. Jos olisin koko elämäni vastaanottanut sellaisia kehuja, joita nyt satelee, olisi minäkuvani vääristynyt.

En koe, että minulla on ylpistymisen vaaraa, kyynistymisen vaaraa kylläkin.”

Ahneus. ”Nälkäinen pitää olla, siinä ei ole mitään syntistä. Olen myös hirveän kunnianhimoinen. Mutta olen myös milleniaalinainen. Meistä moni elää burnout-kierteessä ja sidomme itsetuntomme tehokkuuteen ja suorittamiseen. En edes tiedä, pystynkö kunnolla erottamaan sitä, mikä on ammatillista kunnianhimoani ja mikä sitä, että yritän paikata riittämättömyyden tunnettani.

Ehkä ahneus on sokaistumista. Tai sitä, että haluaa kaikki karkit kupista niin, ettei muille riitä.

En kerää tavaraa, minulla ei ole merkkilaukkua, vaikka siihen olisi jo varaa. Kerään projekteja ja merkkipaaluja.

Varmasti olen edelleen joidenkin mielestä tyhmä ja arvoton, mutta tunnen tehneeni hattutempun, jossa sain käännettyä pelin ympäri, omilla ehdoillani. Voin työllistää itseni ja henkilöbrändini antaa minulle omaa tilaa. Ammatillisesti haluan koko ajan lisää, se tuo minulle täyttymystä. Toisaalta... jos lopettaisin työnteon, olisiko identiteettini täysin kadoksissa? Varmaan se olisi.

Ahneuden synnin kanssa olen vielä keskeneräinen.”

Himo. ”Yksiavioisessa suhteessa himo tuhoaa usein kaiken. Toisaalta osa ihmisistä ei erota himoa ja rakkautta toisistaan.

Olen ollut mieheni kanssa pian kahdeksan vuotta. Hän sen hyvin sanoikin, että alamme olla siinä kohtaa, että enää ei hässitä parkkipaikoilla. Rakastan sitä, että suhde muuttaa muotoaan.

Jos haluaa aina vain vaihtaa parempaan ja olla himon vietävänä, se on ikuinen peli. Silloin kumppania pitäisi jaksaa vaihtaa parin vuoden välein. Kuulostaa työläältä.

Himo on syntistä vasta, kun se ei ole hallinnassa.

Hyvässä ja pitkässä parisuhteessakin voi tulla mikroihastuksia, aiemmissa suhteissa minullekin on tullut niitä. On inhimillistä kokea houkutuksia, mutta on eri asia lähteä ruokkimaan niitä. Mikroihastukseni eivät todennäköisesti ole edes tienneet olleensa sitä. En stalkkaa ihastuksen somea tai juttele hänen kanssaan. Odotan vain, että tunne menee ohi. Teen niin, etten lähde ruokkimaan nousevaa ihastusta. Kyse on itsetuntemuksesta. Sen kyllä tunnistaa, jos joku pyörii mielen kentässä ja tekee vähän liikaa mieli alkaa hakeutua hänen seuraansa. Himo voi tuoda elinvoimaa ja kuplivuutta arkeen, mutta ajuria en siitä itselleni tekisi.”

Kateus. ”Kateus on viheliäinen tunne, koska se piiloutuu niin monen eri tunnetilan taakse. Itse en tunnistanut kateuttani nuorempana, koska se oli enemmänkin vitutusta. Jonkun naama ärsytti, enkä tajunnut, että se on kateutta.

Kateutta pidetään kuolemansyntinä. Ehkä siksi monet haluavat tehdä pesäeroa kateuden tunteeseen.

Itse ajattelen, että oman kateuden tunnistaminen on ollut henkisessä kehityksessäni suuri harppaus. Viisi vuotta sitten minulla ei mennyt taloudellisesti kovin hyvin. Jos näin itseäni nuoremman, kauniin ja treenatun naisen, joka lomaili usein ja samalla tienasi hitokseen rahaa somella, en halunnut edes katsoa sellaista. Sitten aloin puhua itselleni lempeämmin, että jokin tässä kuviossa kuitenkin puhuttelee minua.

Olen opetellut käsittelemään kateuttani. Kun selailen somea ja vastaan tulee joku tajuttoman upea nainen, joka herättää kateuden tunteeni, kommentoin hänen kuvansa alle, että näytät kyllä tosi upealta. Se vapauttaa tunteen, ja on samalla kuin synninpäästö.

Minuakin kadehditaan. Monesti se on sitä, että elämäni nähdään mielikuvien ja illuusioiden kautta. Olen sen verran paljon julkisesti tuulettanut epävarmuuksiani, että uskon sen lieventäneen minuun kohdistuvaa kateutta. Ihmiset näkevät, että olen aivan keskeneräinen.

Haastavimpia ovat ihmiset, jotka eivät tunnista kateutta itsessään. Vasta kun tunteen huomaa itsessään, sen voi myös vapauttaa. Voi vaikka sanoa ystävälleen ääneen, että tiedätkö, minä olen nyt tosi kateellinen sinulle. Se purkautuu sillä.

Olen kateellinen ihmisille, joilla on henkinen rauha, hyvä ajanhallinta, paljon tilaa mielessään ja heistä näkee, että he voivat henkisesti hyvin. Ehkä olen kateellinen myös heille, jotka ovat lapsesta saakka tienneet, että he haluavat tavallisen elämän, eikä se silti ole pieni elämä.”

Ylensyönti. ”Olin nuorempana tosi kova bilettämään. Silloin meni shotteja, kaljaa, kaikki kävi.

Päihteet eivät ole koskaan haitanneet arkeani, mutta kun nuorempana työskentelin klubeilla, juhlin monen kylän edestä. Tulen varmaan aina olemaan sellainen, että kun lähden viihteelle, lähden viihteelle. Olen tehnyt aina selväksi, että minut voi hyvin nähdä kännissä jossain festareilla.

Tykkään edelleen käydä ulkona noin kolme tai neljä kertaa vuodessa, mutta enää kroppa ei jaksa samaa kuin nuorena. Nykyään pystyn juomaan ehkä mustikkashotteja, se on siinä. Vähän nynny minusta on tullut.

Ruoankin suhteen tykkään siitä, että kun mässätään niin mässätään. Välillä on aikakausia, kun syön suhteellisen terveellisesti, toisinaan vain tilaan ruokaa.

Syömishäiriötaustaa minulla ei ole, mutta siinä kannattaa olla tarkka. Jos kaikki on aikataulutettua, punnittua ja mietittyä, tekeekö se ihmismielelle hyvää? Mitä syvemmälle syömisen kontrollointiin menee, siitä tulee helposti tapa, josta hakee itselleen turvaa. Valitsen mieluummin kultaisen keskitien kuin kontrollin.”

Viha. ”Olen kokenut muutaman kerran syvää vihaa ja kostonhalua. Se tunne on ollut itsesuojelun väline. Se on auttanut irtautumaan tilanteista, jotka eivät ole olleet minulle hyväksi. Jos viha on pysyvä vieras, se on huono asia.

Miellän vihan ja katkeruuden kuuluvan samoihin tunnenippuihin. Olen itsekin vellonut uhrimentaliteeteissa ja miettinyt, miksei kukaan tule pelastamaan minua, jotta elämäni voisi alkaa.

Jos elämänkatsomus on katkeruuden riivaama, elämästä tulee tylsä ralli.

Olen vihastunut, kun minulle on tehty vääryyttä. Se on voinut olla päältä kävelemistä, minimointia tai kyykyttämistä. Eniten minussa herättää vihaa, jos joku koettaa kajota todellisuudentajuuni. Silloin puhutaan syvästä manipuloinnin sävystä. Nykyään olen rajoissani melko ehdoton. Jos joku niitä tietoisesti paukuttelee, vedän liinat kiinni, enkä päästä sitä ihmistä lähelleni.

Enää minulla ei ole tässä asiassa samanlaista kärsivällisyyttä kuin nuorempana.”

Laiskuus. ”Haluaisin elämääni enemmän joutilaisuutta ja tylsistymistä. Se tekee tuottavaksi, luovaksi ja läsnäolevaksi. Yritän parhaillani rakentaa elämää, jossa laiskuus olisi mahdollista. Voi olla, että petän itseäni ja selitän samaa vielä seitsemänkymppisenäkin.

Rentoudun makaamalla sängyssä ja katsomalla jotain turhanpäiväistä. Kulutan ruutua ja katoan jonnekin. Rakastan The Real Housewifeseja, fiktiota, Youtubea ja outoja videoita. Mitä törkyisempää realitya, sen parempi.

Päivän paras hetki on, kun pitkän päivän päätteeksi on syönyt, käynyt suihkussa, voi pötköttää ja katsoa ruutua. Se on ihanaa.

Liika tekemättömyys ei tee minulle hyvää. Jos on liikaa aikaa ajatella, saan itseni kiepeille.

Passivoituminen ei ole synti, se on vaarallista. Se kulkee käsi kädessä toimettomuuden ja masennuksen kanssa. Ihminen tarvitsee arkeensa tekemistä ja merkitystä, ihan sama mitä se on.

Kun minulla oli paniikkihäiriö, sain kohtauksia lähes päivittäin parin kolmen vuoden ajan. Olisi ollut surkea tarina, jos olisin päättänyt panna hanskat tiskiin.

Taistelutahtoa tulee olla. Kaikki, mitä olen elämässäni saavuttanut, on vaatinut epämukavuusalueellani operointia. Itseltään tulee osata vaatia, mutta ei niin, että se vie pohjamutiin. Ihminen on arvokas, vaikkei hän tekisi mitään. Elämältä ei kuitenkaan kannata piiloutua.”

Veimme Sointu Borgin ajelulle. Uudessa Autorippituoli-videopodcastissa julkisuuden voimanaiset paljastavat syntejään. Katso, kuuntele, vaikutu. Sointu Borgin Autorippituoli Apu360-sovelluksessa nyt.

Meikki Saara Pyykkö. Tyyli Suvi Poutiainen. Keltainen nahkatakki Gestuz, Kaulakoru Octopuss.y / My o My, Korvakorut Cailap.

Mekko Gestu, rannekorut Vanessa Baroni / My o My, buutsit Unisa, korvakorut Cailap. Valaisin Kaunis arki.