Skottiluotsi laittoi Veikkausliigassa haisemaan: Päätti valmentaa peliä, jota haluaa itse katsoa – "Jos voittamisessa ei ole tyyliä, ei minua kiinnosta"

Kun Stevie Grieve ilmestyi lakeuksien keskelle Seinäjoelle keväällä 2023, hänen nimensä ei sanonut suomalaiselle jalkapalloväelle mitään. Nyt tilanne on toinen. 37-vuotiaan skotti luotsasi ensin putoamiskamppailuun ennakoidun SJK Akatemian Ykkösessä neljänneksi ja vuotta myöhemmin seuran edustusjoukkueen Veikkausliigassa samalle sijalle.

Molemmat Grieven SJK-joukkueet ovat olleet nuoria, äärimmäisen hyökkäysvoittoista – monin paikoin maalintekokilpailuksi äitynyttä – jalkapalloa pelanneita ennakkoluulottomia ryhmiä, jotka skotti sai korkeaan lentoon.

Kuten todettua, Skotlannin Perthistä kotoisin olevan Grieven tausta ei ole monelle suomalaiselle tuttu, mutta ura on silti värikäs, miksei eriskummallinenkin. Valmentamisen Grieve aloitti alle kouluikäisten lasten apuvalmentajana jo ennen 16. syntymäpäiväänsä, kun taas oma peliura ei ollut merkittävä ja se loppui jo 18-vuotiaana.

Grieven parinkymmenen vuoden mittainen jalkapallo-CV on mielenkiintoista luettavaa. On eri ikäisten valmentamista Yhdysvalloissa, Sveitsissä, Kanadassa ja Intiassa, pelaajaskouttausta ja -rekrytointia Englannin League Onessa ja Skotlannin Valioliigassa. Paljon jalkapalloanalytiikkaa sekä valmennuskirjallisuuden ja -koulutusten tuottamista. Toimipa Grieve Intiassa jopa TV-asiantuntijana ja piti siellä omaa, suosituksi noussutta The Mind Game -nimistä ohjelmaakin. Reilusti alle kolmekymppisenä.

Avoin mieli ja oma aktiivisuus ovat varmasti merkittäviä ehtoja tällaisille tutkimusmatkoille. Kotiovelta tuskin kukaan tulee kyselemään?

– Sveitsissä ollessani menin varmaan jokaisen maan eteläosan seuran nettisivuille ja lähetin sähköpostia kysyäkseni, tarvitsevatko he valmentajaa. Kolme tai neljä seuraa vastasi. Yksi seura oli riittävän avoin palkatakseen skottikoutsin, Grieve muistelee.

– Yritän olla sanomatta asioille ei. Jos minulta kysytään, voinko tehdä tämän asian, niin yritän. Jos en osaa, opettelen tekemään sen.

SJK-luotsi on tehnyt elantonsa ainoastaan jalkapallon parissa teini-iästään alkaen. Seinäjoella Grieve asuu suurimman ajan vuodestaan yksin vaimon ja kolme- ja kuusivuotiaiden lastensa jäätyä kotikonnuilleen Skotlantiin.

– Perhe oli viime kesänä täällä kolme viikkoa, emmekö hävinneet sinä aikana kertaakaan. Vaimoni ei ole vielä koskaan nähnyt minun häviävän jalkapallo-ottelua. Sanoinkin Raipelle (SJK:n puheenjohtaja ja pääomistaja Raimo Sarajärvi), että kerro vain, milloin pyydän taas perheen Seinäjoelle.

Juniori- ja aikuisvalmentaja, kouluttaja, kirjailija, tekninen johtaja, analyytikko, TV-isäntä… Mikä on Stevie Grieven pohjimmainen jalkapalloidentiteetti?

– Olen aina nähnyt itseni valmentajana, mutta minulla on todella monipuolinen osaamisprofiili. Pystyn tekemään melkein mitä työtä vain jalkapalloseurassa. Rekrytointia, urheilutiedettä, dataa… Mutta olen silti ollut aina valmentaja. Nautin siitä luovasta prosessista, kuinka saada 22 jätkän ryhmä ajattelemaan samalla tavalla, saada se nykypisteestä seuraavaan.

Dataa Grieve on pitänyt oleellisena osana valmennusprosessiaan jo pitkään, omien sanojensa mukaan vuodesta 2013. Jo ennen kuin siitä tuli mainstream-keskustelujen aihe.

– Kun keräät informaatiota, oli se sitten datan tai videoiden kautta, pyrit kääntämään sen näkemykseksi, jota sitten käytät valmennusprosessin apuna. Olen paljon saarnannut, että jalkapallossa voidaan tehdä asioita kentän tai data-todistusaineiston kautta. Joskus jälkimmäinen voi informoida prosessia ja joskus taas kentällä tapahtuvat asiat informoivat sitä.

– Tiedän, että monet muut haluavat jalkapallolta rakennetta ja muotoa. Minulle jalkapallo on taidetta. Se ei ole koskaan valmis, vaan voi aina kehittyä edelleen. Aivan kuten taide, muoti tai musiikki. Näen, että jos kykenet katsomaan jalkapalloa taiteena, voit aina tulla hieman paremmaksi.

Eikö datan, ja ylipäätään tiedolla johtamisen vahva perusta sodi tällaista romantiikkaa vastaan? Ainakin mielikuvissa?

Mihin Grieve vetää rajan sen suhteen, milloin kentällä toimivat taiteilijat saavat luoda vapaasti?

– Jos otat analyysiin perustuvan lähestymistavan, voi sillä päästä tiettyyn lopputulokseen. Mutta kuinka siihen pääsee, siihen on monia reittejä. Lopulta pallo pitää saada maaliin, päästä paljon keskelle boksia ja syöttää tietyiltä alueilta. Minulle data ja havainnot on tarkoitettu antamaan informaatiota asioista, jotka auttavat voittamaan. Mitä voittamiseen tarvitaan? Ja minun hommani on yrittää johdattaa joukkue pisteeseen, jossa nämä asiat alkavat tapahtua itsestään.

Grieve puhuu ristiriidasta, jossa pelaajat luottavat omaan itseluottamukseensa ja laatuunsa tekemällä ratkaisuja, jotka eivät olisi kenties todennäköisyyksien kannalta otollisimpia – tilanteita, joissa analyytikot puolestaan ohjeistavat tekemään erilaisia päätöksiä. Pelaajan ja analyytikon preferenssit eivät aina mene käsi kädessä.

Mihin vedetään raja? Voiko pelaajien omaan vastuuseen luottaa loputtomasti?

– Sinun täytyy silti luottaa, että pelaaja tekee oikean valinnan, sillä joskus jalkapallo-otteluita voitetaan taianomaisilla hetkillä. Olemme toki käyneet, etenkin loppukaudesta pelaajien kanssa paljon läpi videoita, joissa katsotaan esimerkiksi keskitysten, laukausten tai avainsyöttöjen lähtöpaikkoja. Mitkä ovat hyviä valintoja ja mitkä sellaisia, joissa meidän momentumimme kuolee, koska menetämme pallon?

– Näytämme pelaajille kaikki nämä erilaiset käyttäytymismallit. Minun on helppo sanoa, että “sinun pitää tehdä näin”, mutta kun olet ottelussa, vaistot ottavat vallan. Voit näyttää pelaajille kaiken informaation ja videon, puhua harjoituksissa näistä, mutta lopulta päätöksenteon täytyy tulla vaistoista ottelussa, Grieve sanoo.

– Jos vaikkapa Pyry Hannola saa pari paikkaa 25 metristä, niin ottakoon ihmeessä pari laukausta – vaikka se ei analytiikan näkökulmasta olisikaan järkevintä. Pelaajalla on oltava tunne, ettei hän ole passiivinen robotti. Pelaajien tulee olla kuitenkin todella tietoisia valinnoista, joita he tekevät.

Jalkapallon lopputuotteeksi, -tavoitteeksi, Grieve nostaa luonnollisesti voittamisen. Filosofia siihen liittyen poikennee kuitenkin monesta muusta valmentajasta.

– Aivan kuten kuka tahansa muu valmentaja, haluan voittaa. Lopulta, jos et voita, ketään ei kiinnosta. Mutta jos voittamisessa ei ole tyyliä, minua ei kiinnosta ja tylsistyn todella nopeasti. Sen täytyy näyttää hyvältä, olla nautinnollista pelata ja katsoa. Minäkin olen fani siinä, missä kaikki muutkin. Istun penkillä ja katson ottelua.

– Erona on vain se, että minulla on mahdollisuus valita, mitä katson, koska kyseessä on minun joukkueeni.

Suomalaisille täydellisestä tuntemattomuudesta ilmestynyt Grieve on tehnyt vakuuttavaa työtä Seinäjoella kahden kauden ajan. Mitkä asiat johtivat siihen, että tutkimusmatkailijan seuraavaksi kohteeksi Kanadan, Intian ja Iso-Britannian jälkeen valikoitui kaikista maailmankolkista juuri Seinäjoki?

– Hain apuvalmentajaksi jo Tonin (Lehtinen) lähdettyä kauden 2021 päätteeksi. En tullut valituksi, mutta Richie (Dorman, SJK:n tekninen johtaja) soitti perään pahoitellakseen, etteivät he valinneet minua. Hän kertoi, ettei ollut tiennyt että taustani on niin vahva ja oli luullut minua pelkäksi analyytikoksi – vaikka todellisuudessa olin tehnyt sitä hommaa kaksi edellistä vuotta ja valmentanut ennen sitä 15 vuotta.

– Jatkoimme Richien kanssa yhteydenpitoa ja hän kyseli mielipiteitäni SJK-joukkueesta. Kerroin, että teillä on sarjan kuudenneksi sijoittunut joukkue, joka on keski-iältään vanhin, jonka palkkabudjetti on todennäköisesti melko korkea. “Mikä on homman pointti?” kysyin. Onhan Veikkausliiga kasvattajasarja. Pohdimme sitten, kuinka vaikeaa olisi sijoittua kuudenneksi, mutta sarjan nuorimmalla jengillä. Se olisi mahdollista.

Grieve kertoo avanneensa Dormanille ajatteluaan lisää. Nuoren joukkueen kasaaminen Suomen pääsarjaan ei olisi hänen mukaansa kovin vaikeaa.

– Afrikka ja Etelä-Amerikka ovat vahvoja markkinoita. Sieltä voi saada pelaajia Suomeen suhteellisen helposti maksamatta heille valtavasti rahaa. 19-vuotias tienaa myös vähemmän kuin 29-vuotias, mutta jälkimmäinen ei ole välttämättä yhtä hyvä kuin 19-vuotias, tai eroa ei ole ehkä paljoa. Mikset siis käyttäisi enemmän rahaa todella, todella hyviin nuoriin pelaajiin, joilla on jälleenmyyntipotentiaalia?

– Lisäksi, jos sinulla on tammikuussa parikymppisten jengi, se voi olla kauden lopussa todella hyvä. 29-vuotiaiden jengi voi taas olla taantunut kauden alusta sen loppuun, tai ei ainakaan kehittynyt.

Keskustelujen jatkuttua paikka SJK Akatemiassa toiseksi korkeimmalla sarjatasolla aukesi Brian Pagen jouduttua jättämään tehtävänsä kauden 2023 kynnyksellä. Dorman kysyi Grieveä hätiin, ja tämä suostui. Teknisenä johtajana ja pelaajaskouttauksessa toimiminen oli luonut vahvat lähtökohdat – monet yllättäen myös Suomenkin kentille.

– Jo tullessani Seinäjoelle tiesin joukkueen, pelitavan ja kaikki pelaajat. En tullut Akatemian pestiin tulokkaana. Edustusjoukkueen pelaajista tiesin enemmän kuin kukaan muu. Esimerkiksi Pyryä (Hannola) olin seurannut jo neljä vuotta. Kerroin hänelle, että “näin näen sinut pelaajana” ja hän katsoi minua hämmästyneenä. Matias Vainionpäälle kerroin hieman saapumiseni jälkeen, että muistan tarkkailleeni sinua Wallsport Arenalla pelatussa cup-ottelussa kaksi vuotta sitten.

Millaisia pelaajia Grieve tiimeineen haluaa rekrytoida Seinäjoelle? Mitkä asiat erottavat jyvät akanoista – nuoren iän lisäksi?

– Tärkein asia on päätöksentekokyky. Kuinka usein pelaaja tekee oikean päätöksen joukkueelleen, vaikka lopputuote ei olisikaan hyvä? Jos pelaaja tekee väärän valinnan, johtuuko se joukkuekaverin heikosta sijoittumisesta vai siitä, ettei pelaaja itse näe oikeaa valintaa?

– Pyrimme arvioimaan ominaisuuksia, jotka ovat treenattavissa paremmiksi. Haluan mieluummin pelaajan, joka tekee väärän päätöksen nopeasti kuin ei päätöstä lainkaan. Silloin asia on valmennettavissa. Pelaamme isoissa tiloissa ja rotatoimme paljon, joten pelaajien tulee pystyä lukemaan näitä tilanteita.

Kuinka SJK:ssa pystytään arvioimaan potentiaalisten pelaajien henkistä lujuutta – ominaisuutta, joka ei ole kovin suoraviivaisesti nähtävissä videoista, saati datasta?

– Puhumme nuorista pelaajista, jolloin on lupa odottaa virheitä. Mitä katsomme, on reaktio niiden jälkeen. Juoksevatko he takaisin vai painavatko päänsä käsiin? Meillä on pari pelaajaa, jotka tekevät jälkimmäistä, jos jokin menee pieleen. En halua nähdä draamaa, se ei kiinnosta minua! Menetit pallon, mene hakemaan se takaisin! Teit virheen, juokse! Reaktio ratkaisee. Jos se on aina pään alas painuminen, ei tule sopimusta. Kun skouttaan pelaajia ja näen tällaista, siirryn yleensä heti seuraavaan.

Kuten Grieven puheista on tullut ilmi, on SJK:n pelaajastrategian keskiössä lupaavien nuorten rekrytointi niin eri puolilta Suomea kuin ulkomailtakin. Onko tämä tie seuran valintana myös tulevaisuudessa vai aikooko organisaatio pyrkiä kasvattamaan omien, SJK:n junioripolun läpikäyneiden kasvattien osuutta Veikkausliigassa?

– Oskari Väistö on Seinäjoelta, ja hän on pelannut tällä kaudella. Myimme Ilari Kangasniemen Inter Milaniin, muuten hän olisi pelannut tällä kaudella edustusjoukkueessa. Meillä oli myös 2009-syntynyt, Seinäjoelta kotoisin oleva maalivahti penkillä viimeisessä kolmessa ottelussamme.

– Jos paikalliset nuoret ovat riittävän hyviä, saavat he mahdollisuuden. Minulle on aivan sama, ovatko he Seinäjoelta, Lapualta tai Rovaniemeltä.

Näkeekö Grieve Seinäjoen juniorimyllyn tällä hetkellä riittävän laadukkaana, jotta se voisi tuottaa riittävän hyviä pelaajia edustusjoukkueeseen?

– Olosuhteet ja infrastruktuuri junioripuolella ovat erinomaiset, juniorivalmentajia on paljon. Harjoituskenttiä saa käyttää ilmaiseksi. Wallsport Areenalla näkee koko ajan junioreita tekemässä ekstratreeniä.

– Mitä olemme yrittäneet alkaa tuoda junioripuolelle enemmän, on tehdä pelistä vähemmän jäykkää ja kaavoihin kangistunutta. Katsoin Ilveksen ja SJK:n junioriottelua, varmaankin alle 13-vuotiaissa. Ilveksen tekninen taso oli todella korkeaa, mutta aivan kuin olisin katsonut robotteja. Syöttö, syöttö, syöttö… Ei ajattelua, vain pallon syöttämistä määrätyllä kaavalla, mutta kun päästiin viimeiselle kolmannekselle, ei mitään tapahtunut.

Päättynyt Veikkausliiga-kausi alkoi Seinäjoella useamman muun pääsarjaseuran tapaan poikkeuksellisella kiepautuksella Grieven toimiessa virallisesti apuvalmentajana miehen odotellessa yhä UEFA Pro -valmennuskurssille pääsyä. Apuvalmentajan rooliin tullut, lisenssiehdot täyttänyt Toni Lehtinen kantoi byrokraattisen päävastuun kauden avausviikot.

– Se oli kiusallisinta ja vaikeinta ennen kaikkea Tonille, koska hän ei halunnut olla päävalmentaja. Meillä ei ollut samaa tilannetta kuin yhdessä toisessa seurassa, jossa joku halusi oikeasti olla päävalmentaja. Toni ei tarvitse ylimääräistä nostatusta kaupungin ihmisiltä, hän on muutenkin jo seuralegenda, jota kaikki rakastavat. Hän on riittävän kokenut selviytyäkseen tuosta tilanteesta, mutta ei hänen silti olisi pitänyt joutua olemaan sellaisessa.

– Kun media kyseli alkukaudesta tästä asetelmasta, oli meillä aina samat kolme-neljä asiaa, joista puhuimme. Yhteistyö, jokaisella on rooli nykyaikaisessa valmennustiimissä. Aivan sama, puhuisimmeko näistä tammikuussa tai tänä aamuna, mikään ei ole muuttunut.

Alan lypsää Grieveltä itsereflektiota kahden Seinäjoki-kautensa ylisuorittamisen taustatekijöistä. Ylisuorittamisen ainakin, jos median kaudenalusennakoihin vertaa. Nelossija Ykkösessä putoamiskamppailuun ennakoidulla joukkueella ja nyt sama sija ja europaikka pääsarjassa. Sattumasta tuskin on enää kyse.

– Minulle kerrottiin viime lauantain päätösjuhlissa, ettei kukaan uskonut minun saavani bonustani tänä vuonna. Sama juttu myös viime vuonna, Grieve naurahtaa.

Molempien kausien bonus oli sovittu tietystä sarjasijoituksesta.

– Menestyksen voi tiivistää kahteen asiaan. Ensinnäkin, meillä on todella hyviä pelaajia, jotka ovat kehittyneet kauden aikana. Toisekseen, pelaamme niin hyökkäävällä systeemillä, jossa otamme paljon riskejä.

Hyökkäävä, joidenkin mielestä jopa uhkarohkea pelitapa ja SJK. Yksi päättyneen Veikkausliiga-kauden puheenaiheista. Kuten myös vuoden 2023 vastaavista, enemmän Ykköstä seuranneille. Grieveball.

– Lähestymistapamme laittaa muut joukkueet valitsemaan: jos me haluamme mennä niin pitkälle kuin mahdollista, kuinka pitkälle ne ovat valmiita menemään? Mitä tapahtuu, kun me päädymme laittamaan seitsemän pelaajaa vastustajan boksiin, mikä pakottaa vastustajan vetäytymään kahdeksalla tai yhdeksällä pelaajalla syvälle? Ja jos pystymme vastaprässäämään, vastustaja ei pääse ulos omalta kenttäpuoliskoltaan. Tämän lähestymistavan ansiosta luomme ison määrän maalipaikkoja – ja on parempi saada 20 pientä maalipaikkaa kuin yksi iso.

– Mentaliteettini valmentajana on, että jos haluat voittaa joukkueeni, tulee sinun todennäköisesti tehdä kolme maalia. Tämä vaatii isot pallit.

Grieve kertoo lokeroivansa maalipaikkojen metsästyksen pelityyliin liittyviin syihin sekä yksilöiden laatuun perustuviin tekijöihin.

– Yksilölaadusta esimerkkejä ovat vaikkapa viime kaudella Oliver Günesin harhauttelu linjojen välissä tai Kasper Paanasen sijoittuminen kakkospalloille. Tällä kaudella Veikkausliigasta otan esimerkin viime lauantailta: Hakan Nikolas Talo vastaan Tuomas Kaukua. Siinä oli yksilöetu. Kaukualla oli tuoreet jalat, Talolla väsyneet. Kaukua on laituri, Talo laitapuolustajana pelannut toppari. Tällaisissa tilanteissa palloa on saatava Kaukualle.

Entä pelityylin kautta syntyvä etu? Pääsemme grieveballin ytimeen.

– Systeemimme on niin joustava (englanninkielinen Grieven käyttämä sana fluid), että jos vastustaja menee pelaajavartiointiin, me löydämme vapaan pelaajan prässin takaa. Jos taas vastustaja pelaa blokissa, me lyömme sen sisään niin paljon pelaajia, että jos he tulevat ulos prässäämään, olemme sisässä. Ja jos he pysyvät siinä, pystymme silti etenemään.

– Emme pelaa kiinteällä tavalla, joka olisi vastustajalle ennalta-arvattava. Emme itseasiassa opeta pelaajille systeemiä, vaan sitä, kuinka vaihtaa paikkoja.

Paikkojen vaihdot, rotaatiot. SJK:n hyökkäyspelaamisen tavaramerkki. Kuinka suuren vapauden Grieve tiimeineen antaa pelaajille tässä asiassa?

– Niin kauan, kun pallon takana on tasapaino, jokainen pelaaja voi mennä, minne haluaa. Kun näit Darion (Naamo) pelaavan vasemmalla laidalla seinäsyötön Babacar Fatin kanssa… oikea puolustaja tekee underlap-juoksun vasemman puolustajan vierestä, se ei ole yleisesti ottaen normaalia. Mutta kuinka Naamo päätyy sinne? Koska (keskikenttäpelaaja) Valentin Gasc on liikkunut oikean puolustajan paikalle ja Dario tullut keskelle. Muutama syöttö ja Pyry (Hannola) tulee hakemaan pallon ja Dario jatkaa edelleen vasemmalle. Pallo pelataan Fatille ja pallottoman juoksun on tultava, joten Dario tekee sen. Aivan sama, onko hän oikea puolustaja tai kärkipelaaja, en välitä!

Kuinka tätä harjoitellaan? Onko SJK:n pelikirjassa esimerkiksi koripallosta tuttuja pelikuvioita, joista pelaajat sitten valitsevat tilanteeseen nähden otollisimman? Grieve avaa tätäkin kysymystä esimerkin avulla.

– Sanotaan, että Fati on leveydessä ja Rasmus (Karjalainen) sisässä ylätaskussa. Jos Rasmus tekee juoksun linjan taakse, tasku on auki. Joku voi tulla pimeältä puolelta taskuun. Jos taas Rasmus päättää pysyä taskussa ja Pyry (Hannola) tekee juoksun, joku muu rotatoi ympäri. Tai jos Fati tekee juoksun syvyyteen ja Markus (keskikenttäpelaaja Arsalo) tulee vasemmaksi puolustajaksi, on jonkun mentävä keskelle.

– Pelaajat liikkuvat, mutta pelipaikat pysyvät samoina. Eräs liigan kärkijoukkueen keskikenttäpelaaja sanoi minulle syksyllä ottelumme jälkeen: “vihaan pelata teitä vastaan. Tehtäväni on merkata Arsaloa, mutta kun hän liikkuu vasemman puolustajan paikalle. En minä sinne mene! Olemme olleet ihan pihalla, ketä pitäisi vartioida ja milloin.”

Joukkueen kapteeni Ville Tikkanen on kenties kuvaavin esimerkki SJK:n rotaatioista. Paperilla topparia pelaavaa Tikkasta on nähty kentällä ties missä. Grieve allekirjoittaa havainnon.

– Oli itse asiassa hauskaa, kun pelasimme Gnistania vastaan ensimmäisen kerran ja tiesin Jussi Leppälahden tulevan puhtaalla pelaajavartioinnilla vastaan. Sanoin Tikkaselle, että lähdemme 3-4-2-1:llä ja sinun pitäisi olla vapaa pelaaja, enkä usko kenenkään seuraavan sinua, Grieve avaa.

– Työstimme sitten Tikkasen liikkumista vasempaan ylätaskuun. “Jos sinä olet vapaa pelaaja, olkoon niin.” Kunhan löydämme vapaan pelaajan. Tauolla Tikkanen sanoi minulle, ettei ole nähnyt koskaan vastaavaa: “hän helvetti soikoon seuraa minua!”. Kysyin, kuka. “(Kärkipelaaja Jonas) Enkerud seuraa minua oikean puolustajan paikalle! Katsoin videolta, että näinhän se on – Gnistanilla ei ole ketään kärjessä. Sanoin Tikkaselle, että “anna mennä vain edelleen, ylemmäs vain!”

Grieve laajentaa kuvaustaan oman joukkueensa ulkopuolelle. Miehen puheesta saa käsityksen, että vastaavanlaista hyökkäämistä ei nähdä Suomessa ainakaan liikaa.

– Monet joukkueet ovat niin yksinkertaisia lähestymistavassaan.

Mediassa SJK:ta ja Ilvestä on lokeroitu päättyneen kauden aikana monesti lähelle toisiaan. Kaksi näyttävää, hyökkäysvoittoista jalkapalloa pelaavaa joukkuetta. Grieve antaa kunniaa Ilvekselle, mutta näkee joukkueet hyvin erilaisina.

– Meidän ja Ilveksen pelin isoin ero on siinä, jos pysäyttää otteluvideon. Meidän pelaajia saa etsiä, missä kukin on. Kun taas voit pysäyttää Ilveksen pelin millä hetkellä hyvänsä, ja tiedät täsmälleen kuka seisoo ja missä. Veteli on tässä, Ala-Myllymäki tässä, Jukkola tässä ja Jorginho tuossa. Pysäytät meidän pelin ja kysyt: “missä helvetissä Fati on?”

– Ilveksellä etäisyydet ovat samat, kulmat ovat ovat samat, pallo liikkuu samalla tavalla. Ajoitukset, pallokosketukset ja syöttämisen laatu ovat todella hyviä. Analyyttinen prosessi on tehty erinomaisesti. Korkeatasoinen yksilötaito on rakennettu systeemin sisään. Vielä, kun Santeri Haarala pelasi valeysinä, heitä oli vaikeampi puolustaa hänen liikkumisensa ja keskikentän rotaatioiden vuoksi. Hänen lähtönsä jälkeen heidän pelinsä oli staattisempaa ja ennakoitavampaa.

– Ilveksen teknisen toteuttamisen ja systeemin laatu ovat niin korkeatasoisia, että vaikka tiedät, mitä tuleman pitää, on sitä helvetin vaikea pysäyttää. He ovat niin hyviä siinä. En halua sanoa, että se on robottimaista. Pikemminkin niin hyvin organisoitua, kuin Manchester City. Kunnioitan heitä valtavasti, mutta en voisi itse valmentaa joukkuetta noin, koska en usko että jalkapallon pitäisi olla sellaista. Minulle se on joustavampaa ja taiteellisempaa.

Grieve pitää selvästi omaa lähestymistapaansa haastavampana, kenties kunnianhimoisempanakin.

– En sano, että Ilveksen jalkapallo on helppoa valmentaa, mutta… “sinä seisot tuolla, sinä täällä… syöttö, syöttö, syöttö…” Saisin ryhmän 15-vuotiaita tekemään sitä. Minun kanadalainen lasten joukkueeni teki itse asiassa sitä, ja voitti aina, koska heitä ei ollut vaikea saada tekemään sitä.

Oli SJK:n hyökkäyspelaaminen kuinka lennokasta hyvänsä, yhdeltä perustavanlaatuiselta faktalta ei Seinäjoella voida välttyä. Grieven molemmilla kausilla oma pää on vuotanut pahemman kerran. Ykkösessä vuonna 2023 SJK Akatemiaa vähemmän maaleja päästi peräti kahdeksan joukkuetta, päättyneellä Veikkausliiga-kaudella seitsemän.

Kyseessä lienee ilmiselvä kehityskohde? Vai näkeekö Grieve tilanteen vain omasta filosofiastaan maksettavana pakollisena hintana?

– Okei, KuPS, Ilves ja HJK päästivät maaleja selvästi meitä vähemmän, mutta vastaanotetuissa laukaisumäärissä ei ollut dramaattista eroa. Laskin, että 14 ottelussamme päättyneellä kaudella ensimmäinen maaliamme kohti tullut laukaus oli maali. Emme torju tarpeeksi laukauksia, voimme nähdä sen näin.

Grieve pyöräyttää näkökulman pikaisesti hyökkäyspäähän.

– Moni joukkue teki meitä enemmän maaleja, vaikka lauoimme enemmän ja loimme enemmän maaliodottamaa kuin he. Maaliin päätyneiden laukaustemme osuus kaikista laukauksista (conversion rate) oli pienempi, mitä sen olisi pitänyt olla, kun taas Ilveksen vastaava oli mielettömän kestämätön, joka putoaisi varmasti 38 ottelun kaudella. KuPS:illa oli sama tilanne. Jos siis katsotaan tausta-analytiikkaa Veikkausliiga-kautta pidemmältäkin ajalta, meidän todenäköisyytemme olisivat valmiita hyppäämään ylöspäin, kun taas etenkin Ilves, KuPS ja Haka sukeltaisivat.

– Totta kai pitää hyväksyä, että suomalainen kausi kestää 27 ottelua, ei 38. Ja sitä myöten analytiikassa on huomioitava, että varianssi on isompi.

Reflektointi kuitenkin palaa vielä alkuperäiseen kysymykseen, puolustamiseen. Pieneksi hetkeksi. Puolustamiskysymys nivoutuu tiiviisti Grieven jalkapallo-ajatteluun. Syteen tai saveen.

– Kyllä, voimme parantaa boksipuolustamistamme, mutta näen tämän paljon myös pelaajaprofiiliasiana. Joukkuettamme ei vain ole rakennettu puolustamaan! Meillä ei ole pelaajia, jotka vain vetäytyisivät puolustamaan omaa boksia. Se on valinta: kuinka voitat, kuinka häviät? Sanoin aikanaan seurajohdolle, että jos he minut palkkaavat, tältä se näyttää. Jos halutaan, että SJK pelaa eri tavalla, pitää valmentajana olla joku eri tyyppi. On hyväksyttävä, että jos häviämme, se saattaa näyttää karmealta.

– Puolustus voi olla katastrofi. Olemmekin vitsailleet, että pojilla on sopimuksissa nollapelibonuksia, mutta eivät he niitä koskaan saa. Mutta myös, jos voitamme, peli saattaa näyttää uskomattomalta. Olimme sarjan kahden parhaan joukkueen joukossa kaikilla hyökkäyspään mittareilla. Molemmat ääripäät ovat pelissämme mukana.

– Voimmeko kehittyä puolustamisessa? Kyllä voimme, mutta ennen kaikkea joidenkin pelipaikkojen profiilin kehittymisen kautta. Se ei tarkoita, että meidän pitäisi hankkia neljä uutta puolustusorientoitunutta pelaajaa, koska se veisi pois, mitä olemme ja mitä aiomme olla. Nykyisten pelaajien on kehityttävä puolustamisensa suhteen.

Stevie Grievellä on nuoresta iästään huolimatta laaja perspektiivi pelin arvioimiseen. Missä miesten suomalainen pääsarjajalkapallo juuri nyt menee?

– Veikkausliigan tekninen ja taktinen taso ovat paljon korkeampia kuin monissa liigoissa. Pelaajat ovat teknisempiä kuin monissa maissa. Valmentajien taktinen osaaminen on todella korkeatasoista ja myös hyvin monipuolista.

Seuraa täysin ilman apumateriaaleja vedetty spontaani läpikäynti Veikkausliigan eri päävalmentajien tyyleistä.

Leppälahti ja Rantanen ovat keskenään kovin erilaisia, mutta molemmat erinomaisia, Nuorela hyvin skottityylinen valmentaja, Smithiä vastaan pelaaminen on painajaismaista heidän selkeän tyylinsä vuoksi… Vain muutamia Grieven kuvailua tässä nostaakseni. Taktista osaamista ja monipuolisuutta siis löytyy.

– Kun puhutaan Veikkausliigan kuudesta parhaasta, tai seitsemästä joukkueesta, koska lasken Interin siihen, ja verrataan Skotlannin Valioliigan alempaan puoliskoon, laatueroa ei ole. Inter voisi lyödä Skotlannin pohjakuusikosta kaikki. Ilves pudotti tällä kaudella Austria Wienin ja KuPS pelasi todella hyvin Tromsøa vastaan.

– Veikkausliigan kärkijoukkueiden ero esimerkiksi Skotlantiin, Itävaltaan, Norjaan, Ruotsiin sarjoihin tai Belgian häntäpään joukkueisiin ei ole mielestäni valtava. Santeri Haarala lähti yhteen Ruotsiin kärkijoukkueista ja on ollut siellä avauskokoonpanon pelaaja. Monet meidän ja Ilveksen pelaajista voisivat tehdä heti saman. Ville Tikkanen ottaisi todennäköisesti avauskokoonpanon paikan Norjan pääsarjassa.

Grieven maalaama kuva Veikkausliigastahan kuulostaa positiiviselta. Näkeekö mies lainkaan uhkakuvia?

– Merkittävin ero muuhun Eurooppaan tulee näkyvyydessä ja markkinoinnissa. Suomi ei ole iso markkina. Jos liigaa markkinoitaisiin paremmin, voisi tilanne olla huomattavan erilainen. Nyt tämä liiga on massiivisesti alimarkkinoitu ja aliarvostettu.

Kysyn, kuka tai ketkä ovat olleet Stevie Grieven suurimpia valmentajaesikuvia. Tekijöitä, jotka ovat muokanneet hänen ajatteluaan. Kysymys on haastattelun viimeinen, mutta samalla ensimmäinen, joka johtaa pidempään hiljaisuuteen.

Eikö tule yhtään henkilöä mieleen?

– Nääh, ei. Luulen, että minun joukkueeni edustavat sellaista jalkapalloa, jota haluan itse katsoa. Ei minulla oikein ole henkilöä… en ole asiaa oikeastaan koskaan edes miettinyt.

Imitoinnista Stevie Grievea ei ainakaan voi syyttää. On itse asiassa kiehtova ajatus pohtia itse, millaista jalkapalloa haluaa fanina katsoa.

Ja laittaa sitten oma joukkueensa pelaamaan sitä.