Vapautta ja tasa-arvoa julistavissa valtioissa liputetaan yhä alkuperäiskansan henkisen perinnön tuhonneen vierasperäisen uskonnon tunnuksella
Katolisuus ja ortodoksisuus olivat luterilaisuutta sallivampia kansan alkuperäisen uskon suhteen, mutta uskonpuhdistuksen myötä kaikki jäljet pakanuudesta tuli hävittää. Se tarkoitti vainoja ja väkivaltaa, kirjoittaa Katariina Souri.
Kolumnin kuunneltava versio on tehty tekoälyn avulla. Anna palautetta audiosta sähköpostilla apu360@a-lehdet.fi tai tekstin lopussa olevalla lomakkeella.
Skandinaavinen muotokieli ei puhuttele minua. Pelkistetty pohjoismainen estetiikka ja minimalismi on mielestäni kylmää, aneemista ja hengetöntä. Kaipaan aistillista värikkyyttä ja kansan juurilleen kytkevää ornamentiikkaa, sekä ilmaisun runsautta, vapautta ja riemua.
Olen miettinyt, miksi tämä kansa on asettunut persoonattomiin laatikoihin ja ankaran suoriin linjoihin. Tyylin, joka näyttäytyy pikemminkin insinöörien, kuin primitiiviseen luovuuteensa kytkeytyneiden taiteilijoiden tuotokselta. Väitän, että taustalla vaikuttaa maassamme 1500-luvulla alkanut uskonpuhdistus ja sen isä, saksalainen teologi Martti Luther. Hän oli askeesia harjoittava, itseään piiskaava munkki, jonka näkemys kristinuskosta levisi nopeasti pohjoismaihin. Suomessa luterilaisuuden puhdasoppisuutta edisti muinaisuskon vihollinen Mikael Agricola.
”Jumalataruskoon kytketty salaperäisyys ja mysteeri oli poissa, ja naisen voima lopullisesti nitistetty.”
Keskiajan kirkot edustivat pitkälti kansanuskoa, ja niiden koristelussa oli vielä jäljellä rippeitä animistisen luontouskon hengistä, rituaaleista ja kansan myyttisestä menneisyydestä. Katolisuus ja etenkin ortodoksisuus olivat olleet luterilaisuutta sallivampia kansan alkuperäisen uskon suhteen, mutta uskonpuhdistuksen myötä kaikki jäljet pakanuudesta tuli hävittää.
Käytännössä se tarkoitti paitsi vainoja ja väkivaltaa, myös kirkkojen seinämaalausten peittämistä. Runsas ja värikäs symbolikuvasto kalkittiin piiloon, ja kirkolliset toimitukset riisuttiin rituaaleista ja mystiikasta. Tilalle tuli tuomitseva saarna ja iloton virren veisuu.
Kirkossa istuttiin suoraselkäisinä rivissä kuuntelemassa kuuliaisina Jumalan sanaa. Mielikuvitusta ruokkivat symbolikuvat eläimistä, luonnosta ja taivaankappaleista oli hävitetty. Siinä missä oli ollut elämänpuu tai jatulintarha, oli jäljellä vain valkoista seinää. Jumalataruskoon kytketty salaperäisyys ja mysteeri oli poissa, ja naisen voima lopullisesti nitistetty.
”Skandinaavinen puhdaslinjaisuus on vallalla juuri pohjoismaissa, joissa on kristinuskoa symboloiva ristilippu.”
On mielestäni ilmeistä, että uskonpuhdistuksen kurinalaisuus ja koruttomuus ovat skandinaavisen muotokielen ja modernin muotoilun taustalla. Tyylin lähtökohtana toimineet, suoraviivaista betoniestetiikkaa ylistänyt Bauhaus sekä funktionalismi syntyivät Lutherin kotikonnuilla Saksassa. Vaikutteet näkyvät niin Alvar Aallon arkkitehtuurissa kuin Ikean huonekaluissakin.
Tuskin on sattumaa sekään, että skandinaavinen puhdaslinjaisuus on vallalla juuri pohjoismaissa, joissa on kristinuskoa symboloiva ristilippu. Sen sijaan voi ihmetellä sitä, että juuri vapautta ja tasa-arvoa julistavissa valtioissa liputetaan yhä edelleen alkuperäiskansan henkisen perinnön tuhonneen vierasperäisen uskonnon tunnuksella.
