SJK:n Valentin Gasc on noussut Veikkausliigan eliittiin taidoilla, joita Suomi-futiksessa jopa vähätellään

Jos valmentaisin yhä juniorijalkapalloilijoita ja haluaisin opettaa keskikenttäpelaajille mahdollisimman kokonaisvaltaista pelaamista, kaivaisin esiin SJK:n ja HJK:n välisen Veikkausliiga-ottelun tallenteen viime perjantailta ja kehottaisin katsomaan kotijoukkueen Valentin Gascin tekemistä.

Argentiinasta Seinäjoelle vuonna 2021 siirtynyt Gasc edustaa pelaajatyyppiä, jollaista suomalaisilla juniorikentillä ei näy käytännössä koskaan. Syykin on selvä: kokemukseni mukaan valmennuskulttuurimme ja -perinteemme ei arvosta niitä ominaisuuksia, jotka näkyvät SJK-pelaajassa kilometrien päähän. Meille se on rumuutta, Gascille tapa pelata jalkapalloa.

Vain hieman yli 170 senttimetriä pitkä argentiinalainen ei ole fyysinen pelaaja suomalaisen jalkapallosanaston merkityksessä. Lyhyehköstä koostaan huolimatta Gasc poistuu kaksinkamppailutilanteista kuitenkin säännönmukaisesti voittajana. Opetus on yksinkertainen: yksi vastaa yksi -tilanteidenkin voittaminen on pitkälti pelitaitoa.

24-vuotiaalla Gascilla on ensinnäkin hyvin tehokas tapa riistää pallo. Hän osaa ajoittaa askeleensa terävästi kohti palloa ja pystyy matalan painopisteensä ansiosta vaihtamaan räjähtävästi suuntaa. Gascin liike on jatkuvaa ja hän kykenee vaihtamaan kroppansa suuntaa vauhtia liiaksi hidastamatta.

Vähintään yhtä tärkeää on, ettei Gasc höntyile tai kohkaa päättömästi. Sen sijaan hän osaa houkutella vastustajaa tekemään aloitteen ja ajoittamaan riiston oikealla hetkellä suhteessa palloon ja vastustajaan.

Mielenkiintoinen yksityiskohta Gascin riistoissa on se, että hän iskee usein kiinni vastustajan käsiin, ei niinkään jalkoihin tai kroppaan.

Loistava esimerkki SJK-pelaajan työskentelystä saatiin HJK-ottelun ensimmäisellä puoliajalla, kun Gasc jahtasi palloa HJK:n lupaavalta Pyry Mentulta.

Kiihdytettyään terävästi kiinni Klubi-nuoreen Gasc siirsi omalla kädellään Mentun oikean käden hieman sivuun luodakseen itselleen enemmän tilaa. Kun ”väylä” oli auki, Gasc tunki juuri oikealla hetkellä oman jalkansa Mentun ja pallon väliin ja ryösti pelivälineen. Kuin pisteenä i:n päälle Gasc työnsi nuoremman vastustajapelaajan tylysti tilanteesta pois.

Mahdollista on, että joku tuomari olisi voinut viheltää HJK:lle tilanteesta vapaapotkun. Sanottu seikka ei kuitenkaan vähennä Gascin suorituksen arvoa. Erityisen huomionarvoista on, että Gasc osasi käyttää tilanteessa hyödykseen paljon kehutun Mentun selvää virhettä: Klubi-kasvatti ei itse käyttänyt tilanteessa lainkaan käsiään pitääkseen Gascin poissa pallosta.

Oikeastaan Mentu toimi kuten tyypillinen suomalainen nuori pelaaja. Kädet lähinnä roikkuivat mukana ilman sen kummempaa roolia. Ei ole ihme, ettei Suomesta tule esimerkiksi erinomaisia pallon suojaajia.

Gascille itselleen käsien käyttö sen sijaan on elimellinen osa pelaamista. Niillä hän tekee itsestään kaksinkamppailutilanteissa isomman. Käsien avulla hän kontrolloi pelitilaa. Kädet ovat silmäpari selässä.

Kun pallo on itsellä suojauksessa, käsien avulla on mahdollista horjuttaa vastustajan tasapainoa esimerkiksi hieman repimällä. Niin Gasc voitti muutaman tilanteen esimerkiksi HJK:n kreikkalaista Georgios Kanellopoulosia vastaan.

Väitän, että vähintään 90 prosenttia lupaavista suomalaisjunioreista jättää samantapaisissa tilanteissa käyttämättä käsiään – ja menettää pallon. Eikä syy ole junnujen, vaan koko pelaajakehitysjärjestelmämme. Pienet ja voittavat, mutta vähemmän kauniit teot jäävät usein vaille ansaitsemaansa arvostusta.

Merkittävä osa Gascin pelaamista on myös kyky hakea kontakti ja pakottaa vastustaja rikkomaan. Vastustajapelaajan pyrkiessä pallonriistoon Gasc siirtää usein omaa kroppaansa jo ennakkoon kohti vastustajaa. Seurauksena on lähes järjestään se, että kontaktista tulee näkyvämpi tai vastustaja osuu Gascin kropan sellaiseen kohtaan, johon taklausta ei ollut alkuunkaan tarkoitus kohdistaa. Kyse on esimerkiksi siitä, että vastustajan yrittäessä taklata Gascia kylkeen tämä kääntää vartaloaan hieman, jolloin kontakti tuleekin selkään. Tai sitten Gasc ojentaa jalkansa juuri sen 10 senttimetriä sivulle, jotta vastustajan nappulakenkä osuu pallon sijasta Gascin jalkapöytään.

Vastustajan näkökulmasta turhauttavaa? Kyllä. Etua omalle joukkueelle? Aivan yhtä varmasti.

Kun SJK ja HJK kohtasivat Seinäjoella kaksi kautta aikaisemmin heinäkuussa 2023, Gasc oli kentällä toisinaan enemmän Perparim Hetemaj kuin Hetemaj itse. Se on huomattava meriitti jo itsesään – varsinkin, kun tiedetään, miten hyvin Hetemaj itse osasi päästä vastustajan ihon alle.

Toisen puoliajan 75. peliminuutilla nähtyä Gascin toimintaa kelpaa edelleen katsoa useita kertoja putkeen: Vastustajan syötön ennakointi ja pelivälineen riisto parilla terävällä askeleella. Pallo ulommalle jalalle suojaukseen, vastustajan työntäminen vastakkaisella kädellä kauemmas pallosta. Vastustajan riistoyrityksen odottaminen ja kopautuksen korostaminen. Erotuomarin vihellyksen jälkeen hetkellinen agitointi ja provosointiyritys. Vastustaja nostaa kyynärpäätä, mikä antaa mahdollisuuden toisen rikkeen korostamiseen. Kova huuto perään.

Gasc sai omalla toiminnallaan harmaalla alueella pelaamisen mestarina tunnetun Hetemaj’n ennenaikaisesti suihkuun ja oman joukkueen ylivoimalle. Toisinaan teko voi vaikuttaa pelin dynamiikkaan jopa enemmän kuin maali.

Kun kysyin tilanteesta Hetemaj’lta ottelun jälkeen, hänen vastauksensa kertoi kaiken: ”Ei voi syyttää ketään muuta kuin itseä.”

Tyhmä on se, joka tulee kusetetuksi. Huijaa, älä tule huijatuksi.

Juuri tähän ajattelutapaan kiteytyy paljon Gascin pelaamisesta. Hän ei välitä tyylipisteistä. Vain voittaminen merkitsee. Jalkapallokenttä ei ole paikka täyttää yhteiskunnallisia moraalikäsityksiä. Siellä on täysin hyväksyttävää provosoida vastustajaa. Siellä on täysin sallittua ottaa kaikki irti, kun vastustajalla keittää yli. Huutaa voi, vaikka ei sattuisi.

Sopiiko tämä tyypilliseen suomalaiseen jalkapalloarvomaailmaan? Ei välttämättä. Mutta Gasc onkin argentiinalainen, ja jokainen pelikulttuuri on aina sidoksissa myös ympäröivään yhteiskuntaan.

Kolme pistettä voitosta sen sijaan on yleismaailmallinen lainalaisuus.

Suomessa viiden vuoden ajan pelannut Gasc ei ole vain pallorosvo tai hämmentäjä. Hän on myös korkealaatuinen pelinymmärtäjä.

Keskikentän keskustan pelaajana Gasc asemoi itseään jatkuvasti suhteessa vastustajaan, palloon ja erityisesti omaan puolustuslinjaan. Argentiinalaispelaajaa ei tarvitse katsoa kuin 30 sekunnin ajan, ja tuona aikana hänen päänsä on pyörinyt yli puolentusinaa kertaa.

Pään pyörittäminen ei ole Gascille kuitenkaan itsetarkoitus, mitä se usein näyttää olevan varsinkin suomalaisille juniorivaiheen pelaajille. Vilkaisulla kentällä on aina jokin tarkoitus. Usein pään pyöräytystä seuraa myös välitön toiminta, esimerkiksi muutaman askeleen terävä kiihdytys sivuttaissuunnassa. Usein tuollainen liike voi ratkaisevalla tavalla jarruttaa vastustajan etenemistä.

Jatkuva havainnointi kentällä mahdollistaa myös sen, että Gascin peliasento on usein tarkoituksenmukainen. HJK:ta vastaan tämä näkyi esimerkiksi siinä, että helsinkiläisten hyökätessä nopeasti vastaan Gascilla oli monesti kylkiasento jo valmiina ja siten valmius juosta nopeasti kohti omaa maalia. Jos HJK:lla puolestaan ei ollut uhkaa selustassa, Gascin peliasento osoitti eteenpäin mahdollista riistoa varten. Pelitaito on valtavasti muutakin kuin vain toimintaa pallon kanssa.

Havainnointi kentällä on turhaa, ellei pelaaja kykene tekemään sen perusteella joukkuetta palvelevia ratkaisuja. Gascin pelaajaprofiilissa pistää nopeasti silmään kyky tunnistaa, milloin kentällä pitää pelata vähillä kosketuksilla ja milloin puolestaan on mahdollista pitää palloa kauemmin.

Kun vastustajaa halutaan houkutella lähelle ja ainakin provosoida venyttämään ”pakkaa”, Gasc pystyy lyhyillä käyttösyötöillä tai tarvittaessa suojaamalla manipuloimaan pelin virtaan. Jos ja kun etu kentällä on jo olemassa, Gascin syötöt kentällä napsuvat laadukkaasti vähillä kosketuksilla. Vaihtelu tekee pelaajan ratkaisujen ennakoinnista äärimmäisen vaikeaa. Pelaaminen on loogista, mutta ei kaavamaista. Tarkoituksenmukaista, muttei identtistä.

Juuri nyt Valentin Gasc on SJK:n tärkein pelaaja. Urheilulehden laadukkaassa Veikkausliiga-kausiennakossa Gascia luonnehditaan pelaajaksi, joka muun muassa ”kamppailee kovaa ja periksiantamattomasti”. Ajatus on oikea, mutta kuvaus yksipuolinen. Gascin toiminta kentällä ei ole ensisijaisesti kamppailua. Se on pelaamista. Yksi vastaan yksi -tilanteissa argentiinalainen toimii lähestulkoon sveitsiläisen kellosepän tarkkuudella. Kamppaileminen ei ole kovinkaan hyvä termi kuvamaan keskikenttämiehen tyyliä.

Käsien käyttö, askeltiheyden ja painopisteen säätäminen, rytmimuutoskyky, jatkuva liikekuvamallin ylläpito, tilan tunnistaminen ja ennakointi ovat riistotilanteissa vähintään yhtä tärkeitä kuin itse fyysinen kontakti. Ja kaikki edellä mainitut osatoiminnot tapahtuvat Gascin pelaamisessa jatkumona, luontaisesti.

Ajatusleikkinä on kutkuttavaa pohtia, mitä Gascin pelaajaprofiililla varustetulle juniorille kävisi Suomessa.

Ainakin erotuomarit puuttuisivat herkästi käsien käyttöön, vaikka esimerkiksi keski- ja eteläeurooppalaisissa junioriotteluissa aktiivinen käsien käyttö on täysin arkipäiväistä ilman, että siitä tehdään mitään numeroa.

Toiseksi pelaaja tuskin saisi kovin paljoa myönteistä palautetta onnistuneista pallottomista liikkeistä tai kropan käytöstä. Sikäli kuin näitä pelitekoja edes huomattaisiin. Kun pelaajan osaamispankista puuttuvat näyttävät ja isot suoritukset, kohtalona on helposti hukkua massaan – siitä huolimatta, että pienet ratkaisut olisivat jatkuvasti oikeita.

Hyvin todennäköisesti myös muiden pelaajien vanhemmat olisivat nopeasti juniorin kimpussa. Ei saa filmata, ei saa ottaa niin tosissaan, ei saa repiä noin paljoa.

Harjoituksissa tulisi varmasti konflikteja, ja pelaaja saisi todennäköisesti varsin nopeasti niin sanotun vaikean pelaajan maineen. Ehkä valmentajat alkaisivat pohtia siirtoa haasteryhmään.

Suomalainen 15-vuotias valentingasc tuskin jäisi aluevalmentajien mieleen. Pelaaja olisi liian eri muotista kuin moni muu eikä välttämättä istuisi palloliittolaiseen valmennuslinjaan.

Silti sanon suoraan: Valentin Gascin pelaamisessa on paljon sellaista, jota kaipaisimme aimoannoksen lisää suomalaiseen jalkapalloon. Lapsuusvaiheesta Veikkausliigaan asti.