
Serbian hallituksen perjantaina julkaiseman tiedotteen mukaan hallituksen asettama FAP kuorma-autotehtaan tulevaisuutta selvittävä laajapohjainen työryhmä suosittaa hallitukselle neuvottelujen aloittamisesta Sisu Auton ostotarjouksen pohjalta.
Ostotarjous sisältää kehitysohjelman, jonka mukaisesti Sisu Auto omistajaksi tullessaan luo edellytykset FAP:n tulevaisuuden kehittymiselle tuomalla yhtiöön nykyaikaisen tuoteteknologian lisäksi pitkälle jalostamansa tilaus-toimitusprosessiosaamisen.
"Kehitysohjelman myötä FAP pystyy muuntumaan keskikokoisesta sarjatuotevalmistajasta vahvaksi erikoisajoneuvovalmistajaksi", sanoo Sisu Auton toimitusjohtaja ja omistaja Timo Korhonen tiedotteessa.
Toteutuessaan kauppa tähtää Sisu-konsernin tuotantomäärien moninkertaistamiseen hyvin nopeasti. Samalla se tukee Sisu Auton tavoitetta voimistaa edelleen kykyään toimia vahvana vaativiin käyttötehtäviin tuotettujen erikoisajoneuvojen kehittäjänä ja toimittajana.
Sisu Auton nykyiseen toimintamalliin FAP kuorma-autovalmistajan ostaminen soveltuu hyvin, sillä tehtaalla on pitkäaikainen yhteistyö Daimler AG:n kanssa. Tehtaan nykyinen päätuote on lisenssillä valmistettava Mercedes-Benz SK -kuorma-automallisto.
Serbiaan on nyt muodostumassa vahva autoteollinen kokonaisuus: FIAT:in uusilla tuotteilla käynnistämä Zastava-henkilöautotehdas toimii jo lähes täydellä teholla, Daimler AG on käynnistämässä Mercedes-Benz-linja-autotuotantoa Ikarbusin tehtailla ja hanke FAP:n kuorma-autotoiminnan voimistamiseen Sisu Auton osaamisen avulla täydentää kokonaisuutta. Serbian hallitus tukee vahvasti tämän autoteollisuusklusterin muodostumista ja runsaasti alan kansainvälisiä toimijoita on jo käynnistänyt paikallista tuotantoa ja kehitystoimintaa.
Serbialle edulliset tullisopimukset näiden maiden kanssa mahdollistavat Sisu Autolle pääsyn takaisin Venäjän markkinoille, jonne autotoimitukset katkesivat täysin vuonna 2009 voimaan astuneiden tuontitullien takia.
Sisu Auton tavoitteena on FAP:n haltuunoton jälkeen siirtää Serbiaan juuri Karjaan tehtaan tuotannosta poistunut, useissa EU:n ulkopuolisissa maissa edelleen kysytty Sisu Polar Euro 5 -mallisto sekä kasvattaa FAP:n liiketoimintaa erityisesti näille markkinoille suunnattujen erikoistuotteiden sekä niiden komponenttien tuotannolla.
Suomessa tapahtuvan tuotannon rinnalle Sisu Auto pyrkii kehittämään vientitoiminnan vaatimia erikoisjärjestelyjä mm. paikallisen tuotantosisällön osalta sekä tuottamaan ajoneuvoteknologiaan liittyviä konsultointipalveluja erityisesti kehittyvien maiden markkinoilla toimiville ajoneuvovalmistajille.
FAP työllistää nykyisellään runsaat 1000 henkilöä ja sen vuosituotantokapasiteetti on n. 5000 ajoneuvoa. Yhtiön tehtaat sijaitsevat Priboj’n kaupungissa lähellä Serbian ja Bosnia-Hertsegovinan rajaa, noin 300 kilometriä maan pääkaupungista Belgradista lounaaseen.
Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa.