Apu

”Ennen esitystä lämmittelen lihakset huolellisesti – niin, ja moottorisaha pitää huoltaa” – Apu vieraili Sirkus Tähden kulisseissa ja maistoi magiaa

”Ennen esitystä lämmittelen lihakset huolellisesti – niin, ja moottorisaha pitää huoltaa” – Apu vieraili Sirkus Tähden kulisseissa ja maistoi magiaa
Areenalla valot kimaltavat ja yleisön hymyt ovat korvissa. Yleisöltä piilossa elää sirkuslaisten arki matkailuvaunuineen. Suomen kolmesta kiertävästä sirkuksesta Jalasjärvellä esiintyy tänään Sirkus Tähti.
Julkaistu: 23.5.2022

Pikku-Avrora, 1,5 vuotta, katsoo hopeanvärisessä toppatakissaan äitinsä esiintymistä sirkusareenalla. Anelya Roslyakova pyörittää valtavaa määrää hulavanteita vinhasti ja tanssahtelee sulavasti. Esiin­tyjän hymy ei hyydy hetkeksikään. Avrora näyttää tyytyväisen levolliselta katsomossa, sirkuslaisen sylissä. Kyllä äiti osaa.

– Sylejä on täällä tarjolla aina. Vaikka en entuudestaan tuntenut ketään tästä sirkuksesta, kaikki tarjosivat heti apuaan, ensi kertaa pienen lapsen kanssa kiertueella oleva Anelya Roslyakova sanoo.

Venäläislähtöinen, sittemmin ranskalaistunut Anelya Roslyakova on lähtöisin sirkussuvusta. Kiertuearki on hänelle tavallista, ja sellaiseksi se on muotoutumassa myös Avroralle.

– Sirkus on yhtä suurta perhettä. Täällä on hyvä olla. Koskaan ei tarvitse pärjätä yksin.

Anelya Roslyakova tyttärensä Avroran kanssa viettää kiertueella tavallista lapsiperheen elämää. Kaksikko on tuttu näky vaunulenkeillä kiertuepaikkakuntien kävelyteillä.

Taitava tirehtööri osaa peittää jännityksensä

Hiekkakenttä Jalasjärven Kirkonkylällä on kurainen, taivaalta sataa tuhnua. Pyykkinaruja on viritetty sirkuslaisten asuntovaunujen väleihin. Telttamiehet pystyttävät sirkustelttaa, esiintymisasuja silitetään, kioskivaunua täytetään herkuilla. Kuplivan odottava tunnelma alkaa leijua alueella tallustelevien ihmisten yllä. Harmaa kurottaa kohti värejä.

– Minua ei jännitä yhtään. Olen varma esiintyjistä, he osaavat numeronsa. Ei ole syytä hermoiluun, sirkuksen tirehtööri ja yrittäjä Samir Abdelmeguid vakuuttaa valmisteluiden keskellä.

Hän lisää olevansa toki ammattiesiintyjä.

– Osaan peittää hermostuneisuuteni.

On totta, että ensi-illan kynnyksellä voi jo huokaista helpotuksesta. Iso taustatyö on tehty talvikuukausien aikana. Sirkusyrittäjä Samir Abdelmeguid on rekrytoinut artistit ja taustatiimin, suunnitellut kiertuepaikat, hakenut tarvittavat luvat, hommannut sähköpaikat asuntovaunuille, ostanut uusia vaunuja ja hankkinut uutta esitystekniikkaa.

Erityisesti rekrytointi vie paljon aikaa. Työhakemuksia voi tulla jopa pari sataa päivässä.

Artistit ja muu väki mukaan luettuna Sirkus Tähdessä on ihmisiä seitsemästä maasta. Työkieli on englanti, vaikka aivan kaikkien kanssa ei aina ole yhteistä kieltä lainkaan.

– Ohjelman on oltava aina uusi, joten esiintyjät vaihtuvat kiertueelta toiselle. Muu henkilökunta on pysyvämpää. Teltan kasaajissa on minulle uskollista porukkaa, joka saapuu Suomeen joka kesä juuri meidän sirkukseemme.

Sirkusteltta pystytetään ja puretaan satoja kertoja kauden aikana.

Sirkus virtaa veressä

Sirkus Tähden perustaja Samir Abdelmeguid on sirkuslaisena itseoppinut, mutta muutoin kouluttautunut taiteilija: hän on opiskellut muusikoksi Sibelius-Akatemiassa. Sirkusverta hänessä virtaa, sillä isoisä on sirkustaiteilija.

Samir innostui taikurintyöstä jo lapsena. Hänet palkittiin valtakunnallisilla sirkusfestivaaleilla ykköspystillä, ja hän pääsi television Talent-kilpailun semifinaaliin. Tuolloinen koulupoika oli jo kokenut esiintyjä, ja pian taikurin hommat olivat hänen koko elantonsa.

Vuonna 2015 Samir osti sirkusteltan ja perusti 19-vuo­tiaana, maailman nuorimpana sirkuksen omistajana, iki­oman sirkuksensa.

– Perustin Sirkus Tähden ilman velkarahaa. Olin tienannut rahat esiintymällä.

Sittemmin Sirkus Tähti on kasvanut ja kehittynyt. Esiintyjiä ei tarvitse kosiskella, he pyrkivät sirkuksen tähtikaartiin. Noin 400 henkeä vetävä sirkusteltta on tarkoitus vaihtaa isompaan viimeistään 10-vuotisjuhlavuonna.

Sirkusyrittäjä Samir Abdelmeguidilla on show’n kaikki langat käsissään, mutta kaiken hän hoitaa hymynkare huulillaan. Hän on unelmatyössään.

Esiintyjät ovat yrittäjiä. Suuri osa heistä viettää talvet muissa eurooppalaisissa sirkuksissa, jotka kiertävät läpi talven.

Paristakymmenestä sirkuslaisesta suurin osa on muuta henkilökuntaa. Teltan pystyttäjiä, tuotemyyjiä, ”maneesipoikia”, järjestyksenvalvojia, äänentoistoväkeä, lipunmyyjiä ja markkinointiporukkaa. Sirkus Tähdellä on varikko eli talvileiri Kurikassa Koskuella.

– Osa väestä asuu siellä läpi talven. Varikolla on paljon arvokasta kalustoa ja tavaraa, tirehtööri selvittää.

Arki on reissaamista, mutta välillä sirkus pysähtyy samalla paikkakunnalle useammaksi päiväksi. Silloin on rauhallisempaa vapaa-aikaa.

– Teemme yhdessä kaikenlaista, vaikkapa grillaamme ja vietämme rentoa iltaa.

Sirkuksessa on pyykkivaunu ja peseytymismahdollisuudet aivan kuin laadukkaalla leirintäalueella. Kuivaustelineiden pystytyksessä mielikuvitus auttaa.

Sirkuksen viehätys ei ole laantunut

Suomessa on kolme kiertävää sirkusta: Sirkus Tähti, Sirkus Valentino ja jo vuodesta 1976 kiertänyt Sirkus Finlandia. Suomalainen sirkus on toki paljon muuta kuin perinteisiä kiertäviä sirkuksia.

– Suomi on moderni, eurooppalainen sirkusmaa, jossa tuotetaan kansainvälisesti kiinnostavaa ja korkeatasoista nykysirkusta. Myös perinteinen kiertävä sirkus on säilynyt elinvoimaisena, ja sirkusharrastamisen suosio kasvaa kaikissa ikäluokissa. Suomi on myös yksi sosiaalisen sirkuksen kärkimaista, Johanna Mäkelä Sirkuksen tiedotuskeskuksesta sanoo.

Sirkus on vanha kulttuurimuoto, jonka viehätysvoima ei ole laantunut.

– Ihmiset pitävät siitä, että saavat hämmästyä, ihailla ihmisiä tekemässä jotain, joka näyttää lähes yli-inhimilliseltä. Tässä on jotain ikiaikaista tenhoa.

Mäkelän mukaan Suomessa toimii noin 400 sirkuksen ammattilaista. Osa on kouluttautunut Suomessa tai maailmalla, osalla ei ole muodollista koulutusta. Esimerkiksi taikureille ei ammattikoulua ole.

Pekka von Cräutlein on maskin jälkeen eri mies, mutta vähän samakin.

Näin syntyy Professori Bluffo

Pekka von Cräutlein, jos kuka, tuntee sirkuselämän.

Hän on esiintynyt Professori Bluffo -klovnina yli 50 vuotta ja kiertänyt sirkuksissa ympäri Skandinaviaa.

– On hyvin tavallista, että sirkuslaiset löytävät puolison omasta ammattikunnasta. Jos joku pariutuu ei-sirkuslaisen kanssa, hän ottaa puolisokseen sirkuskielellä siviilin, hän sanoo.

Von Cräutleinin ja tämän klovnihahmon Professori Bluffon välillä on eroja. Kun von Cräutlein meikkaa klovinin ehostuksen, on se hänelle medi­tatiivinen hetki – siirtymäriitti fiktii­viseksi hahmoksi.

Silti haastatteluhetkellä tuntuu, ettei Bluffon rooli ole rakennettu. Von Cräutlein jujuttaa ja hämmentää kuulijaa jutuillaan jatkuvasti. Eikä kasvoilla ole vielä meikin hiventä.

– Tämä on kotini seuraavien kuukausien ajan, hän esittelee vaunuaan, jossa lepää ja valmistautuu.

Vaunussa on keittotilakin, mutta hän jaksaa vain harvoin kokata itselleen.

– Käyn yleensä esityspaikkakunnalla syömässä kerran päivässä itseni aivan täyteen. Ehkä menen kenraaliharjoituksen jälkeen tuonne Jalasjärven ABC:n buffettiin klovnimeikissä.

Klovni sanoo pohtineensa sirkuksen merkitystä näinä aikoina, kun maailmassa tapahtuu paljon pahoja asioita.

– Voi kysyä, onko järkeä, että jotkut sitten ketkuttelevat esiintymisareenalla. Minä näen, että on. Erityisesti nyt tarvitaan edes hetken hengähdyksiä kaikesta muusta. Sitä sirkus tarjoaa.

Lauri Koskinen jongleeraa oikealla moottorisahalla, jolla voisi vaikka pilkkoa halot. Ennen esitystä sahan toiminta on varmistettava.

Lauri Koskinen tamppaa auton perässä vedettävän kesäkotinsa patjoja tarmokkaasti.

– On aika karu sisustus, vielä. Sirkus hankki tämän vaunun minulle pikatoimituksella. Tulen sirkukseen erästä peruuntumista paikkaamaan, eikä minulla ollut omaa vaunua valmiina, taiteilijanimellä Herra Koskinen esiintyvä mies kertoo.

Asuntovaunuarki ei ole Koskiselle jokapäiväistä. Hän esiintyy pääasiassa yksityistilaisuuksissa, yleisötapahtumissa ja televisiossa.

– Nyt sattui olemaan kalenterissa tila, joten voin osallistua Sirkus Tähden tälle kaudelle. En pelkää asuntovaunuelämää. On mukavaa olla osa tätä porukkaa. Suunnitelmissa on, että 10-vuotias tyttäreni tulee osaksi aikaa mukaan, kun sirkus poikkeaa Kirkkonummella.

Koskinen tekee taikatemppuja ja stand-up-komiikkaa ja jongleeraa. Hänen erikoisuutensa on jongleeraaminen moottorisahoilla.

– Ennen esitystä lämmittelen lihakset huolellisesti. Niin, ja moottorisaha pitää huoltaa, Koskinen sanoo ja jää rassaamaan sahaa asuntovaununsa ulko­puolelle.

Konetta ei kannata huoltaa vaunun sisällä, ellei halua 2-tahtibensan hajun maustavan seuraavan yön unia.

Anelya Roslyakova sädehtii lavakarismaa.

Elämää asuntovaunussa

Myös Anelya Roslyakovan arjesta on glamour kaukana. Vanne­show’n ja kissa- sekä frettiesitykset Sirkus Tähdessä vetävän Roslyakovan asuntovaunu on lämmin ja kostea, koska taiteilija on juuri käynyt suihkussa.

Keittiötilan pöydällä ja sohvilla on Avroran leluja. Muovinen valtikka ja tiara kimaltavat pöydällä. Avrora esittelee kiipeilytaitojaan ja nousee toistuvasti pöydälle.

– Hyvin tämä sujuu, vaikka vähän ahdasta onkin. Eläimet asuvat vetoautossa. Teen niille ulkoaitauksen, jotta ne pääsevät hyvin jaloittelemaan. Kotona Ranskassa eläimillä on ruhtinaallisesti tilaa, oma huone ja iso terassi. Avrora ja kissat ja fretit ovat tottuneet toisiinsa mainiosti, Ros­lyakova sanoo ja esittelee kännykästään videoita, joilla taapero vipeltää lemmikkien kanssa.

Kuubalainen Duo Phoenix on Sirkus Tähden show’n päätösnumero kaudella 2022. Taustalla sirkustirehtööri Samir Abdelmeguid ja maneesipojat.

Sirkus Tähden ensi-ilta on alkamassa. Teltan puupenkit täyttyvät ja tunnelma tiivistyy. Popcornin tuoksu on voimakas.

Ilmassa väreilee jokin lapsuudesta tuttu. Kaikki on viehättävän retroa. Aloitusmusiikkina soi Rocky-elokuvan tunnusmusiikki 1970-luvun lopulta.

Klovni, jonglöörit, ilma-akrobaatti, sirkuseläimet ja monet muut taiturit kirvoittavat yleisöstä ihastuksen huokaisuja. Kämmenet ovat kovilla taputtamisesta.

Lopetusnumeron rullaluistelijat lisäävät numeronsa vaikeuskerrointa viimeiseen asti. Aikuiset pitelevät käsiä silmillään. Lapset huutavat suoraa huutoa.

Ei jää epäselväksi, että sirkus on elämys.

Sirkus Tähti

  • Toiminut vuodesta 2015.

  • Perustaja-yrittäjä ja tirehtööri Samir Abdelmeguid.

  • 2022 noin 200 esitystä liki 150 paikkakunnalla.

  • Kausi alkaa huhtikuussa ja päättyy lokakuulle.

Kommentoi »