Sinilevä vei minulta neljännesmiljoonan arvoisen mökin, enkä ole ainoa – Miksi hyväosaiset eivät nouse barrikadeille?
Politiikassa ei esitetä liikaa innostavia visioita juuri nyt. Sinilevätön Suomi voisi olla sellainen, kirjoittaa Riikka Suominen.
Minulla on arviolta neljännesmiljoonan arvoinen omaisuus, jonka käyttöarvon, ja mahdollisesti myös jälleenmyyntiarvon, maa- ja metsätalous on pilannut.
Kyseessä on kesämökki. Se on kaukana Helsingistä ja palveluista, mutta sijainti on silti tuntunut loistavalta, koska mökki on rannassa. Meri on tarjonnut huvitusta, virkistystä, kauneutta ja koiran leikkejä. Paitsi ei enää, kun sinilevä on tehnyt rannasta vaarallisen. Se on ihmiselle haitallista, ja lemmikin levä voi myrkyttää kuoliaaksi.
”Sinileväilmiön kipeyttä kuvaa, että moni muistaa tarkalleen vuoden, jona oman rannan vesi muuttui myrkylliseksi.”
En mitenkään kuvittele olevani levätuskan kanssa yksin. Viime vuosikymmeninä rannoilla ympäri maan on alettu kärsiä levistä. Tilanne johtuu siitä, että ihmisten toiminta on rehevöittänyt Suomen vedet. Niihin on päätynyt liikaa typpeä ja fosforia.
Sata vuotta sitten uimavesiä likasivat tehtaat ja viemärivesi, mutta jätevesien käsittely on tehostunut ja tämä kuormitus on lähes poistunut.
Sen sijaan peltojen lannoitus, tuotantoeläinten lanta ja metsätalouden ojitus jatkavat edelleen vesien likaamista.
Sinileväilmiön kipeyttä kuvaa, että moni muistaa tarkalleen vuoden, jona oman rannan vesi muuttui myrkylliseksi.
On merkillepantavaa, että kun helsinkiläisiltä kysytään, millaista kaupunkia halutaan, ovat uimapaikat toivelistan kärjessä. Mutta nykyään veteen ei enää pulahdeta noin vain. Pitää vilkuilla rantaveden väriä ja googlata päivityksiä vedenlaadusta. Vaikka levä ei vaivaisikaan koko kesää, riistää se huolettoman merestä nauttimisen. En ymmärrä, miten kansa ei ole noussut tästä vielä barrikadeille.
Erityisesti, koska sinilevästä kärsii niin moni hyväosainen: merenrantatalojen asukit, saaristossa mökkeilevät ja purjehtijat. Ihmisryhmät, joilla on usein varallisuutta ja sitä kautta sananvaltaa. Miksei tätä ääntä käytetä poliittisiin vaatimuksiin vesien puolesta? Mikseivät pursiseurat protestoi? Miksei omakotiliitto pidä mekkalaa, että ranta-asujien sijoitusten arvo laskee? Vesien läheisyydessä olevien lomakiinteistöjen arvoksi on esitetty yli 10 miljardia euroa. Asiantuntijat pitävät sinileviä merkittävänä uhkana rantakiinteistöjen arvolle. Mökkeilykunnille on taloudellinen tappio, jos vesistöjen houkuttelemat kävijät kaikkoavat.
Jostain syystä reaktio leviin on tähän saakka ollut apeus ja kenties lahjoitus hyväntekeväisyyteen. Tehokkaampaa olisi lobata MTK:ta ja poliittisia päättäjiä. Ei ole mikään luonnonlaki, että pelloille syydetään ylimääräistä lantaa, jota kymmenientuhansien eläinten kasvatustehtaissa syntyy. Maa- ja metsätalouden päästöjä voi rajoittaa.
”Politiikassa ei tällä hetkellä juuri liikaa esitetä innostavia visioita. Sinilevätön Suomi voisi olla sellainen.”
Nykytoimilla parannusta ei ole tulossa. Maataloudessa on kyllä tehty toimia fosforikuormituksen vähentämiseksi, mutta kun ilmastonmuutos samaan aikaan lisää sateita, niin rehevöityminen jatkuu.
Valtioneuvoston tilaama raportti vuodelta 2021 sanoo suoraan, ettei vedenlaatu merkittävästi parane nykytoimin edes vuosiin 2040 tai 2070 mennessä. Se tarkoittaisi, että tulevat sukupolvetkin kärvistelevät yhä kuumemmat kesät ilman turvallista uintimahdollisuutta.
(Toimia, kuten peltojen kipsikäsittelyä, talviaikaista kasvipeitettä, kerääjäkasveja ja lannan vesiin huuhtoutumisen estämistä, kannattaa silti ehdottomasti jatkaa ja laajentaa, jotta tilanne ei ainakaan pahene.)
Valtioneuvoston raportin viesti on sydäntäsärkevä, mutta siinä tarkastellaan kuitenkin vain nykyistä keinovalikkoa. Kai kunnianhimoisemmatkin toimet olisivat mahdollisia? Onhan pahoin saastuneen Seinenkin vesi saatu Pariisissa olympiakelpoiseksi, kun tavoitteesta tehtiin Ranskassa poliittinen prioriteetti.
Turvallisista uimavesistä pitäisi Suomessa tehdä samalla tavalla kansallinen tavoite. Politiikassa ei tällä hetkellä juuri liikaa esitetä innostavia visioita. Sinilevätön Suomi voisi olla sellainen. Toisin kuin monet muut ympäristöongelmat, rannikkovesien tila on suomalaisten ratkaistavissa. Hanke olisi kansallinen ja käsinkosketeltava. Media voisi seurata ponnisteluja, ja vielä joskus mökkipäiväkirjoihin voitaisiin kirjata, miten uimapäivät vuosi vuodelta lisääntyvät.
