Silvia Hosseinin essee: Kirjailijan työ ei voi hyvin huomiotalouden markkinahallissa, jossa kaikki vain mölisevät kilpaa kuuntelematta toisiaan
Sosiaalisesta mediasta ei pääse irti, vaikkei sitä itse edes käyttäisi, sillä lätin haju leviää joka nurkkaan: Puheenaiheet tulvivat somen rajojen yli osaksi perinteistä mediaa, joka sen kuin tyhmenee. Provokaatiota etsitään sieltäkin, missä sitä ei ole, kirjoittaa Silvia Hosseini.
Työskentelin kevään 2022 Iowan yliopiston kansainvälisessä kirjailijaresidenssissä neljäntoista muun kirjailijan kanssa. Toukokuisella New Yorkin -matkallamme meidät kutsuttiin sananvapausjärjestö PEN American konferenssiin, jonka oli tarkoitus paneutua sananvapauden tilaan someaikana: Miten toimia totuuden puolesta mis- ja disinformaatiota vastaan? Mitä kirjailijat voivat tehdä sananvapauden puolustamiseksi aikana, jossa käsityksiin eivät vaikuta vain muiden ihmisten näkemykset vaan äärimmäisyyksiä vahvistavat algoritmit?
Tilaisuuden komeana otsikkona oli Emergency World Voices Congress of Writers, ja puitteet YK:n päämajassa olivat vaikuttavat. Paikalla oli koko joukko silmäätekeviä kirjailijoita Leila Slimanista Siri Hustvedtiin, Jonas Hassen Khemiristä Salman Rushdieen.
Näin hienoon tapahtumaan osallistumisen olisi voinut kuvitella olevan vähäpätöisen suomalaiskirjailijan uran kohokohta, ja siltä aluksi tuntuikin. Aloituspuheenvuorossaan PEN American toimitusjohtaja, kirjailija Susanne Nossel sanoi kirjailijan taidon olevan kyvyssä paljastaa asioiden pinnanalaisuus: ”they reveal the underneath of things”. Mutta jos konferenssin aikana jotain paljastui, niin lähinnä kirjailijoiden kyky julistaa omaa pinnallisuuttaan.
