Image

Blogimatto vaihtui osakesäästötiliin ja rikastumisesta tuli vastuullisuutta, kun naiset alkoivat opettaa toisilleen, mitä raha on

Blogimatto vaihtui osakesäästötiliin ja rikastumisesta tuli vastuullisuutta, kun naiset alkoivat opettaa toisilleen, mitä raha on
Suomessa on joukko naisia, jotka tekevät rahaa puhumalla rahasta.
Julkaistu: 13.2.2021

Tältä näytti menestys vuonna 2019.

Flow-festivaalin pallolavan vieressä oli tyhjä kupla, jonka edessä pyöri konsulttihymyilevä kaksikko pastellivärisissä kevytdesigner-mekoissa. Karkkiakin taisi olla jaossa.

Vaikka alue oli läpikaupallinen, Nordean lounge oli kuin vieras maailma. Pallolavaa kiertäneessä valomainoksessa luki ”vastuullisen sijoittamisen aikakausi”, mutta ehkä kaupunkilainen festivaaliyleisö ei ollut vielä niin tympääntynyttä ja perhe-eloonsa rojahtanutta, että olisi kiinnostunut kilpailuttamaan festivaaleilla henkivakuutustaan. (Ja saamaan etuja pankin sovellukseen kellottamansa askelluvun pohjalta!)

Mutta jostakin Day-kaupan puhallettavalta sisustusvälineeltä näyttänyt koppero kertoi – tyhjänäkin. Ensin Flow-coolia oli kangaskassi, sitten samppanjabaari, nyt sijoitusneuvonta. Kyseessä oli kaupallinen yhteistyö, Instagram tiesi kertoa. Pastellimekkokaksikko oli sijoittavia mimmejä, joiden brändin nimi on Mimmit sijoittaa.

Mimmit sijoittaa on osakeyhtiö (päätoimiala: viestintätoimisto), blogi, podcast, tapahtumia, verkkokauppa. Kotisivuilla puhutaan yhteisöstä.

Blogissa Mimmit opettavat mimmeille rahastojen perusteita, potkivat lasikattoja ja vertailevat kryptovaluuttoja. 14,90 eurolla voisi ostaa muistiinpanosetin ja tarra-arkin. Yhdeksällä eurolla saa kangasmerkkejä. Niissä lukee I need money, not boys.

Tilaisuuksia on järjestetty esimerkiksi boutique-hotelleissa. Tapahtumien yhteydessä muistetaan aina mainita, että niissä juodaan skumppaa. Suolaiset cocktail-palaset suorastaan anelevat tulla kuvatuiksi internetiin.

Mimmit sijoittaa on siis tavallinen 2020-luvun influensseri-imperiumi, joka näyttää ruksivan kaikki keskiluokka-glamourin kivat mutta geneeriset kulutustuotteet. Saman sisustusblogityylin, johon kuuluu ympäripyöreä ”esteettisyys” (verrattavissa käsitteeseen ”luovuus”), mahdollisuus ostaa silloin tällöin kalliimpi vaate (kotimaiset suunnittelijat!) ja antaa ymmärtää, ettei kuohuviini ole enää lainkaan ylellistä vaan arkijuoma (”Vähän kuin istuisit mimmikavereiden kanssa aftereilla puhumassa rahasta!”).

Tietenkin influensserielämäntapaan kuuluu myös julki­kuvan vaaliminen. Sijoittavat Mimmit eivät halunneet osallistua tähän juttuun. He eivät edes itse vastanneet haastattelupyyntöön. Tällä hetkellä Mimmien suunnalla on melkoista pyöritystä ja paljon uusia kuvioita, heidän managerinsa kirjoitti.

Pyörivät kuviot ovat ainakin sponsoroituja Instagram-postauksia – näkyvyyttä, josta maksetaan ja jonka voi pitää omissa käsissä. Hallinta on tärkeintä, todellinen sijoitus omaan itseen.

Nämä Mimmit eivät ole ainoita naisia, jotka tekevät rahaa puhumalla rahasta.

Muutaman viime vuoden aikana Suomeen on putkahtanut koko joukko taloudenhallintainfluenssereita.

Talouslehdissä ehdittiin vuosien ajan harmitella kuvien yksipuolisuutta, kun puhuvat päät eivät koskaan kuuluneet naisille. Nyt kun heitä on, heidät revitään joka paikkaan.

33-vuotiaasta toimittajasta Julia Thurénista tuli influensseri vähän vahingossa. Hän kirjoitti Imagea julkaisevan A-lehtien Lily-verkkomediassa blogia, jossa kertoi, miten onnistui keskituloisena säästämään vuodessa kymppitonnin.

Yhtäkkiä häntä haastateltiin Hesariin. Nyt hän on kirjoittanut tietokirjan rahasta ja pitää rahaa käsittelevää podcastiä Ylellä. Viime vuonna osakevälitysyhtiö Nordnet valitsi hänet vuoden sijoittajaksi.

”Syy siihen on, että Mimmit sijoittaa -tyypit mainosti Instassaan, että äänestäkää myös Juliaa”, Thurén sanoo.

”Sitten Arvopaperi haastatteli mua, ja Helsingin Sanomat haastatteli mua uudestaan, koska olin voittanut instaäänestyksen. Tosi vähän mulla oli rahaa osakkeissa.”

43-vuotias Merja Mähkä kertoo, kuinka meni vuonna 2017 Ompeluseuran, naiseksi identifioituvien työelämäverkoston, talousgurujaoksen tilaisuuteen ja aloitti puheenvuoronsa – tahallaan – kertomalla hoitavansa 230 000 euron sijoitussalkkua.

”Siinä sulle hei hyveen esittämistä! Mä näin kuinka ehkä sadan hengen yleisössä silmät aukesivat. Se oli radikaali puheenvuoro, ja sellaiseksi tarkoitettu. Koin asian tosi tärkeäksi ja mahdollisuudeksi tehdä jotain hyvää.”

Mähkä on entinen toimittaja, joka on sijoittanut vuodesta 2012. Puhujana hän on toiminut vuodesta 2017. Ompeluseuran tilaisuus oli lähtölaukaus. Hänen sijoituskolumnejaan on voinut lukea Hesarista, Iltalehdestä ja Kauppalehdestä.

41-vuotias Kaisa Kurittu asuu Pyhätunturilla Lapissa, pyörittää päivätöikseen vastuullisuuskonsultointitoimistoa ja puhuu netissä vastuullisen sijoittamisen puolesta.

”Suoraan sanottuna vitutti, miten pankit ja muut tällaiset puhuvat vastuullisesta sijoittamisesta”, Kurittu sanoo.

42-vuotiaalla Terhi Majasalmella on ollut Vauras nainen -brändi vuodesta 2009. Hän oli saanut lapsen, ja koska äitiyslomalla oli aikaa valaistua, Majasalmi keksi, mitä haluaa elämällään tehdä.

Hän alkoi järjestää iltoja ja valmennuksia. Nykyään Majasalmi tarjoaa seitsemäntuhannen euron hintaisia varallisuusvalmentajakoulutuksia, joissa opetetaan muillekin, miten auttaa toisia raha-asioissa. (”Varallisuusvalmentaja” on Majasalmen oma brändi.)

”Olin itse todennut, että tää varallisuus on aika olennainen osa taloudenhallintaa tai omaa taloutta. Niin ehkä muillekin naisille olisi hyötyä siitä. Naisia ei vielä ollut alalla, joten mietin, että jos mä olisin hyvä esikuva”, Majasalmi sanoo.

Vauraan naisen kotisivuilla lukee: Vaurastuminen on matka, jonka johdossa sinä olet.

”Me odottavat tai juuri synnyttäneet äidit esittelemme esimerkiksi vauvamahojamme aika tarkoinkin mietityin kuvin, mikä vielä kymmenen vuotta sitten oli aika hurjaakin. Vanhat ihmiset muistavat Demi Mooren kohumahakuvat.”
Merja Mähkä

Viime maaliskuussa pörssi romahti. Eipä siinä. Ongelmia se aiheutti lähinnä niille, jotka olivat ottaneet Nordnetin haalarimerkkien iskulauseen liian vakavasti: ”Ei vipuu, ei hyötyy.”

Suomessakin jouduttiin tekemään harvinaisia pakkolikvidointeja. Sijoittajat olivat ottaneet lainaa, jonka vakuudeksi he olivat antaneet ostamiaan osakkeita. Kun osakkeiden arvo putosi alle vakuusarvon eikä sijoittajilla ollut ylimääräistä rahaa lisätä salkkuun, osakkeita oli pakko myydä.

Jouluun mennessä romahdus oli jo kurottu kiinni ja ylikin. Kaikki jatkui ennallaan, kunhan ei ollut säikähdyksissään myynyt kaikkea pois. Lisäksi pitää muistaa hajauttaminen ja puskurisäästöt. Kunhan sijoituksiin ei laita niitä rahoja, joita tarvitsisi pahan päivän yllättäessä, hätää – siis henkilökohtaista likviditeettikriisiä – tuskin tulee.

Siinä rahainfluenssereiden keskeiset sijoitusopit.

Julia Thurénin Kaikki rahasta -kirjassa annetaan koko nippu arjen taloushallinnan neuvoja ja kerrotaan taloudesta samoja asioita, jotka on kyllä käyty läpi peruskoulun ja lukion yhteiskuntaopin tunneilla mutta jotka helposti unohtuvat siinä missä adessiivi, yhteyttäminen ja logaritmi. Miten korkoa saa myös aiemmin maksetusta korosta, miten inflaatio syö säästöjen arvoa koko ajan, miksi on niin tärkeä tietää luottojensa todellinen vuosikorko.

Jotkut, yleensä poliittisesti oikealle kallellaan olevat, puhuvat mielellään kansankapitalismista ja omillaan pärjäämisestä, mutta enemmän rahainfluenssereiden rooli on kertoa perusasioita, vähän opettavaiseen sävyyn.

”Se voisi hyvin olla ysiluokan oppikirja. Mun sisko on yhteiskuntaopin opettaja, niin oon aina kysynyt siltä, mitä ihmisen pitää tietää”, Thurén sanoo.

Sijoittaminen muuttuu helpommaksi, kun ymmärtää, mikä on osake, osaa avata arvo-osuustilin ja sen jälkeen arvioida ETF-sijoitusrahastojen hallinnointikuluja. (Yleinen ohje on, että hallintakulut eivät saisi ylittää puolta prosenttia.)

Rahainfluenssaus tarkoittaa kaikille neljälle ensisijaisesti esikuvaksi asettumista. Kärjistettynä: nykyisin tunnutaan ajattelevan, ettei kukaan uskalla, osaa tai keksi tehdä yhtään mitään, ellei joku näytä esimerkkiä.

Ja kuka vain voi ”tehdä sen itse”. Perinteinen media on Mähkän mukaan ”pelattu ulos”. Se osaa enää kiinnostua asioista sen jälkeen, kun ihminen on tehnyt itsestään kiinnostavan sosiaalisessa mediassa.

”Me odottavat tai juuri synnyttäneet äidit esittelemme esimerkiksi vauvamahojamme aika tarkoinkin mietityin kuvin, mikä vielä kymmenen vuotta sitten oli aika hurjaakin. Vanhat ihmiset muistavat Demi Mooren kohumahakuvat”, Mähkä sanoo. (Jutunteon hetki osui Mähkän laskettuun aikaan, minkä vuoksi häntä on haastateltu sähköpostitse.)

Siksi pitää näyttää, että sijoittamisen ei tarvitse olla pukumieheilyä Pörssiklubilla, vuosituotoilla keulimista tai kiilusilmäistä Excelin tuijottamista, mitä se usein toki on. On rikottava lasikatto, joka on toisaalta ollut rikottavissa jo vaikka kuinka kauan.

”Miesten sijoittaminen on edelleen aika perinteistä: kilpailullista, tuloksia vertailevaa, haastavaa, jopa pelottavaa”, Mähkä sanoo.

Hän uskoo, että naiset ovat tehneet sijoittamisesta miehillekin lähestyttävämpää.

Ajatus ei ole niinkään rikastumisessa, ainakaan nopealla tähtäimellä, haastatellut korostavat. Sattuu nyt vain olemaan järkevää hallita omaa talouttaan. Siihen kenelläkään tuskin on vastaansanomista.

Majasalmi järjestää erityisiä Eroon rahahuolista -verkkovalmennuksia.

”Ei kaikkien tarvitse tavoitella taloudellista riippumattomuutta. Me suositellaan tällaista tylsää”, hän sanoo.

”Katsotaan oma tuloslaskelma ja tase. Tulot, menot, varat ja velat. Niihin bokseihin otetaan kantaa. Jonkun ongelma voi olla se, että on huonoa velkaa, ja se sit ratkaistaan.”

Tammikuussa 2009 57-vuotias kouluttaja Leila Simonen istui Arto Nybergin haastatteluohjelman nojatuoliin ja totesi, että Suomessa on edessä historian suurin varainsiirto. Suurten ikäluokkien miehet alkavat kuolla, ja maa täyttyy rikkaista leskistä, jotka elävät vajaat kymmenen vuotta puolisoitaan pidempään.

Oli vain yksi mutta. Kotitalouksissa raha-asiat ovat olleet keskimäärin miesten vastuulla. Naiset eivät olleet oppineet, koska eivät olleet edes harjoitelleet, Simonen kertoi.

”Eli meille käy kymmenen vuoden päästä huonosti, kun naiset saavat rahaa, eivätkä osaa käyttää sitä”, Nyberg kysyi.

Simonen oli kutsuttu Nybergin vieraaksi, koska hän oli kirjoittanut kirjan Naiset ja raha – Matkalla arjen vaurauteen.

Se oli samanlainen kuin lukuisat seuraajansa: populaaritiedettä selfhelp-höystöillä. Tai sitten ihan pelkkää selfhelpiä.

Mutta esimerkiksi Terhi Majasalmi sanoo, että Simonen oli edelläkävijä.

2000-luvun alussa Simonen oli viisikymppinen sosiaali­politiikan dosentti. Hän oli työskennellyt vuosia päällikkönä sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Stakesissa, josta tuli sittemmin osa Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta THL:ää.

Simonen irtisanoutui ja alkoi dekkarikirjailijaksi, yritysvalmentajaksi ja elämysopettajaksi. Ja opetteli sijoittamaan säilyttääkseen mielenrauhansa.

”Ajattelin, että nyt ei oo ay-liike mulla apuna. Jos joudun yrittäjänä työttömäksi, joudun verkoista läpi. Olen itseni varassa”, Simonen kertoo puhelimessa.

Hän viettää talvea ”tiskaavana tohtorina” Saariselän Kiilopäällä, Suomen Ladun vapaaehtoisena.

”Silloin mua rupesi kiinnostamaan raha.”

Simonen oli kyllä kuunnellut kaseteilta amerikkalaisten naisten ”voimauttavia rahavinkkejä”. Kun hän alkoi itse järjestää valmennuksia ja mainostaa niitä sähköpostilla, hän huomasi, että monille naisille oma talous oli musta ja epämukava piste.

Mitään rahahorisonttia ei ollut, impulssit veivät. Kliseet olivat totta. Tilaisuuksissa naiset puhuivat asioista, joita he eivät olleet uskaltaneet sanoa anopilleen, Simonen sanoo. Siitä, miten shoppauskassit piti piilottaa takakonttiin. Siitä, miten talousjohtajillakin saattoi olla henkilökohtainen talous aivan rappiolla.

”Tajusin, että tunnesuhde rahaan ja numeroiden osaaminen ovat eri asioita.”

Simonen sai nopeasti tarpeekseen julkisuudesta, mutta varallisuus valui vääjäämättä seuraaville sukupolville, kuten hän ennustikin.

Sotien jälkeen kasvaneet ovat ensimmäisiä suomalaisia, joiden perinnöissä näkyy koko maan vaurastuminen. Työläisvanhemmiltakin saattaa jäädä kaupunkiasunto ja kymmeniä tuhansia euroja. Nämä varat ovat päätymässä nykyisille kolme- ja neljäkymppisille, jotka itsenäisinä ja vastuuntuntoisina ihmisinä haluavat pitää niistä huolen.

Siksi kaanon alkoi täydentyä nopeasti, eikä kysyntä ole lakannut. Seuraava pala ilmestyi vuonna 2010. Se oli nykyään EVAn johtajana toimivan Emilia Kullaksen ja Kauppalehden toimituspäällikön Ninni Myllyojan kirja Mitä jokaisen kotiäidin (ja muidenkin naisten) tulee tietää sijoittamisesta.

Vuonna 2017, kun Thurénia haastateltiin ensimmäisen kerran Hesariin, hän sai samana aamuna puhelun kustantamosta: kirjoitatko meille kirjan rahasta.

”Ajattelin, että se Hesarin haastattelu on bussin alle menemistä, mutta sitten mun ystävät sanoi, että jos Hesari kysyy, niin sanotaan kyllä”, Thurén sanoo.

Hesari on tehnyt muutenkin hyvää duunia tässä.”

Pari viikkoa myöhemmin Mähkästä oli samanlainen haastattelu – tämä nainen ei tee keittiöremonttia vaan sijoittaa ne rahat!

”Sitä pidettiin jotenkin vallankumouksellisena ideana, ja ihmiset oli järkyttyneitä siitä rumasta keittiöstä”, Thurén jatkaa.

Sittemmin kirjoja on putkahdellut jatkuvalla syötöllä. Timanttipesula – sijoita elämä fiksusti. Railakas rahakirja. Rahan taju. Sijoittajaksi 7 päivässä. Nainen ja rikastumisen taito.

Tietenkin on myös toinen syy: osakekurssit ovat olleet nousussa jo kymmenisen vuotta. Ennätykset paukkuvat jatkuvasti.

Ajoitus ei tunnu äkkiseltään rationaaliselta: jos tienestejä haluaa, osakkeet kannattaa ostaa kurssien ollessa alhossa. Mutta näin käy aina. Kansa kiinnostuu sijoittamisesta silloin, kun ollaan kuplan rajoilla. Yhteiskunnassa on löysää rahaa, ja nousu pehmentää opetteluvaiheen onnenkantamoisten aiheuttamia kolhuja.

Kaisa Kurittu kuitenkin suosittelee ajattelemaan isommassa mittakaavassa, ainakin – varsinkin – kun osakesäästämisessä on yleensä kyse siitä, että sijoittaa rahat ja sitten unohtaa ne.

”Oikea päivä aloittaa on tänään, varsinkin, jos pidät ne osakkeet siellä salkussa. Et löydä sitä oikeaa ostohetkeä kuitenkaan.”

Kaikki pitävät tietysti hyvänä asiana, että suomalaiset ovat hiljalleen alkaneet oppia sijoittamaan.

Arvopaperikeskuksen mukaan Suomessa oli marraskuuhun 2020 mennessä avattu 133 000 osakesäästötiliä. Tilit olivat viime vuoden uutuus. Niiden voitoista maksetaan vero vasta, kun raha otetaan ulos. Erityisesti tilejä ovat perustaneet nuoret. Noin 40 prosenttia avaajista on alle 30-vuotiaita.

”En tiedä, mitä yksittäinen ihminen ajattelee omassa elämässään, mutta mä ajattelen tosi paljon, että kaikkien pitäisi tehdä tätä. Se on kannanotto, ja jos sitä ei tee, joku muu ottaa kantaa sun puolesta”, sanoo Majasalmi.

Merja Mähkä muistuttaa, että kunhan hajauttaa eikä käytä velkavipua, kaikki rahat eivät mene koskaan. Eivät koskaan. Pelottelijat pelottelevat ja pelkääjät pelkäävät. Samalla tavalla kirjoilla, huonekaluilla, merkkivaatteilla, elektroniikalla ja ”luoja tietää muotikeittiöillä” on hintalappu, joka halpenee varmuudella heti, kun tuotteet ottaa käyttöön. Osakkeiden arvot vaihtelevat, mutta keskimäärin ne ovat nousseet läpi historian.

”Tässä olisi valistuksella vielä tekemistä.”

Mähkän varsinainen pointti on rivien välissä. Helposti ajattelisi, että osakkeiden ostamisella pyritään säästämiseen. Mutta nyt siitä on tullut kuluttamista.

”On mullakin tää vastuullisen sijoittamisen puoli, joka on sitä identiteetin rakentamista. Mä omistan tätä Ørstediä, koska oon tällainen vihreä tyyppi.”
Julia Thurén

Kaupunkilainen elämä 2020-lukulaisessa myöhäiskapitalismissa on peli, jossa pitää koko ajan olla jotakin ja muistaa näyttää se muille.

Se tekee lähes kaikesta ”wellnessiä”. Wellness-sanassa on halpojen kuntosalien ja kelmeiden solariumien kaiku, mutta kauppatieteiden tohtori Miia Grénman selittää, että ajatus on syvällisempi. Se on eri hyvinvoinnin alueiden kokoamista yhteen. Optimaalisen eli tasapainoisen itsensä löytämistä vallitsevissa olosuhteissa, itseensä investointia. Aktiivista ja vastuullista toimintaa.

Grénman esittäytyy kotisivuillaan wellnesstohtoriksi. Hän on väitellyt transformatiivisesta kuluttamisesta. Se on tällä hetkellä varsin suosittu tutkimusala, jonka mukaan kulutuksella pyritään luomaan muutosta, itsessä ja ympäristössä.

”Jos aiemmin hedonistinen suuntaus on painottanut elämysten kuluttamista, transformatiivinen kulutus on itsensä kehittämistä ja merkitysten kuluttamista”, Grénman sanoo.

Talousinfluenssereiden päätuote ei ole säästäminen tai osakkeet. (Apua pyydetään paljon, mutta sijoitusneuvonta on Finanssivalvonnan alaista toimintaa.) He myyvät kuluttajille kaikkea niiden ympäriltä: lifestyleä.

Osakkeiden ostaminen ja talouden hallinta on silkkaa emansipaatiota. Saa otettua miehisen maailman haltuun. Saa oltua oman taloutensa herra, rouva ja henkilö. Saa tuettua sellaisia firmoja, joiden ajattelee tekevän jotakin hyvää. Saa ostamiskiksejä, saa jännityskiksejä.

Ja vaikka sijoittamisessa ryhmätyöstä ei ole hyötyä, sijoittamisen ympärille syntyneet, tuhansien ja tuhansien naisten Facebook-verkostot ja Mimmit sijoittaa -afterit ovat silti yhteisöjä, joista voi saada mitattavia hyötyjä tai ainakin mielekkyyden ja yhteenkuuluvuuden tunteita. Olla joku ja jotakin.

Jos nörtteilee salkku-Excelinsä kanssa kotona, ei saa samanlaista kokemusta. Raha on kylmää ja kovaa, lopulta. Sijoittaminen on maailman tylsintä touhua, kuten monet muutkin leimallisen miehiset harrastukset.

Mutta naisille raha onkin suhde, Leila Simonen sanoo.

Taidehistorioitsija Anna Kortelainen on kirjoittanut, kuinka 1800-luvulla tavaratalot ”feminisoivat” kulutuksen, tekivät naisista omaa rahaansa käyttäviä vapaita subjekteja. Kortelainen pyhittää halveksittua shoppailua kuvaamalla, miten tavaratalot olivat ensimmäisiä julkisia naisten vapautumisen tiloja.

Nyt tapahtuu sama. Stockmannin tilalla vain on Nordnetin sovellus, Thurénin ja Mähkän kotikutoiset kurssivideot tai Sijoittavien Mimmien tilaisuudet.

Julia Thurén kertoo tuntevansa ikäisiään naisia, jotka ovat vaihtaneet palkkapäivän pikamuodin sattumanvaraiseen osakkeiden ostamiseen. Se on helppoa ja hauskaa: lyhyellä tähtäimellä kokemus, pidemmällä tähtäimellä ehkä tuottoa.

”On mullakin tää vastuullisen sijoittamisen puoli, joka on sitä identiteetin rakentamista. Mä omistan tätä Ørstediä, koska oon tällainen vihreä tyyppi”, Thurén sanoo.

Varsinaisen säästämisen Thurén hoitaa rahastoissa. Ne ovat niin tylsiä ja kuivia, ettei niistä kuulemma irtoa mitään identiteettiä.

”Se ei ole sen kummempaa kuin asuntolainan maksaminen, mutta ei asuntolainojen ympärillä oo mitään kulttia.”

Sijoitusslangissa on termi ”beat the index”, jolla tarkoitetaan sitä, että saa salkkunsa tuottamaan enemmän kuin pörssin indeksi. Aloittelijalle se ei ole lainkaan itsestään selvä saavutus.

Toisaalta, jos tulee takkiin, ei sen väliä. Harrastukset maksavat.

”Mulle tää on tekosyy olla ostamatta mitään turhaa paskaa. Käytän ne rahat mieluummin osakkeisiin”, Thurén sanoo.

Kaisa Kurittu ehti ostaa vuonna 2010 Talvivaaraa, mutta nyt hän uskoo, ainakin omassa kuplassaan, että sijoituspäätöksillä voi näennäisesti vaikuttaa ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen.

”Tää on voimaannuttava harrastus mun oman maailmanpelastusagendan osalta. Uskon, että jos sijoitan nyt firmoihin, jotka toimii mun arvion mukaan vastuullisesti, ne on plussalla myös 30 vuoden päästä”, Kurittu sanoo.

Tai sitten ostetaan validaatiota ja identiteettejä, koska sosiaalinen peli vaatii niitä. Thurén kertoo saavansa säännöllisesti Instagramissa viestejä, joissa häneltä kysytään, riittääkö se ja se siihen, että saa kutsua itseään sijoittajaksi. Kyllä riittää.

Wellnesstohtori Miia Grénman sanoo, että varsinkin nuorten sukupolvien kulutustottumukset ovat muuttuneet materiaalisista immateriaalisiksi. Hän on kehittänyt termin wellness-brändäys. Statusbrändäys oli materiaa, wellness-brändäys on hyvinvointia ja elämänhallintaa. Muille halutaan viestiä, että elämä on hyvää, tervettä ja aitoa. Pääasia on arvopohja ja identiteetti, ei niinkään se, että rahaa on tai ainakin esitetään olevan. LVMH:ta voi omistaa laukkujen lisäksi osakkeina.

Yhdysvaltalainen professori Elizabeth Currid-Halkett taas on kirjoittanut siitä, miten nousevaa luokkastatusta rakennetaan kulttuurisilla merkitsijöillä, joilla todistetaan oikeiden arvojärjestelmien omaksumista. Lyhyesti: kertomalla ruuat, lomat, mökit ja kuntoilu Instagramissa. Tämä aseman jatkuva huteruus tekee vapaa-ajastakin työtä ja polttaa loppuun.

”Selfcare-vaihe ja itsestä huolehtiminen lähti siitä, että se on mahdollisuus. Nykyään mietitään, ettei se ole enää sun valinta vaan yhteiskunnan tasolta tuleva vaatimus ottaa vastuuta itsestään ja muista”, Grénman sanoo.

Tähän sopii mainiosti mahdollisuus poimia itselleen vastuullisen sijoittajan identiteetti. (Tämä on minun korteni ilmastonmuutoskekoon!)

”Sijoittamisessa on käynyt sama juttu, vaikka kaikille se ei todellakaan ole mahdollista.”

"Jokaisen naisen, jokaisen ihmisen, kannattaa ottaa omat rahansa haltuun. Kyse on itsenäisyydestä. Raha on muutosvoimaa, jota kannattaa osata käyttää."
Emilia Kullas

Sijoittamisessa ei pitäisi olla mitään kummallista, haastatellut sanovat, mutta silti siinä tuntuu olevan. Julkistamalla sijoittajuutensa myöntää, että kyllä, välitän rahasta ja haluan sitä. Ei, minulle kapitalismi ei ole ongelma.

Marraskuussa Mimmit sijoittaa -keskustelu päätyi Hesarin pääkirjoitusaukeamalle asti. Aukeamalla siteerattiin Pohjoismaiden vihreän vasemmiston pääsihteerin ja Helsingin kaupunginvaltuutetun Mia Haglundin kolumnia feministilehti Tulvasta.

Haglund kirjoitti: Sijoitusfeminismi on sukua valkoiselle feminismille ja liberaalifeminismille, jossa kasvatetaan bossladyja pörssiyhtiöiden hallituspaikoille ja vaaditaan kaikille toimitusjohtajille samaa palkkaa sukupuolesta riippumatta. Valkoisen liberaalisijoitusfeminismin katse kääntyy usein pois, kun tarkastellaan siivoojien ja lähihoitajien palkkakuoppia tai kun nostetaan esille globaalin kapitalismin aiheuttamia ja rodullistettuihin kehoihin usein kohdistuvia riistotyöolosuhteita.

Haglundin kolumni fetisöi työväenluokkaisuutta ja oli sellaisenaan liikuttavan retro. Väitteiden fundamentti oli kapitalistisen järjestelmän tuhoutumisen kokoinen ”entä jos”. Otsikkokin sen kertoo: Kapitalismin kehopyramidi.

Samana päivänä, samalla aukeamalla, Hesarin toimittaja Hanna Syrjälä pohti lapsilisien sijoittamisen ongelmia: Kun sijoittaminen yleistyy, siitä tulee luultavasti jotakin, jota kunnon vanhemman odotetaan tekevän. Yhä useampi vanhempi saattaa myös kokea painetta siitä, että lapsille pitää saada säästöjä.

Twitterissä kokoomuksen entinen opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen ihmetteli Haglundin kirjoitusta. Hänestä sijoittamisen vastustaminen vie kauemmas feminismin päämääristä: siitä, että ihminen olisi vapaa päättämään itse omista asioistaan.

Moni muukin rahainfluensseri osallistui keskusteluun.

Emilia Kullas: Jokaisen naisen, jokaisen ihmisen, kannattaa ottaa omat rahansa haltuun. Kyse on itsenäisyydestä. Raha on muutosvoimaa, jota kannattaa osata käyttää.

Merja Mähkä: Ratkaisut köyhyyteen ovat tehtävän politiikan asioita. Omasta sijoittamisesta on turha syyllistyä, ja on hassua siitä syyllistää. Sijoittaminen on lisäksi kalliisti verotettua hommaa, kaikki hyötyvät.

Julia Thurén: Olen @merjamahka kanssa samaa mieltä tuosta, että yksittäisten naisten syyllistäminen sijoittamisesta ei nyt oikein osu maaliin tässä keskustelussa. Raha on valtaa, ja on tärkeää että myös naisilla on rahaa.

Haglundin jaottelu on selvä: on valkoinen feminismi eli liberaalifeminismi ja sitten tämä oikea feminismi. Ja kuten hyvin tiedetään, tuskinpa on samanlaista loukkausta ja vyön alle lyöntiä kuin kaupunkilainen, korkeakoulutettu millenniaalinainen kiistämässä toisen samanlaisen feminismin.

Kun puhutaan bossladystä, tarkoitetaan naista, joka toimii liike-elämän korkeilla paikoilla samalla tavoin kuin mieskin toimisi – valmiina koviin päätöksiin.

Liberaalifeminismi on sekin eufemismi halveksittavalle oikeistolaisuudelle. Siihen kuuluu muodikkaan rakennepuheen toistelu: ”Rakenne paha, hierarkia paha, valta tärkeä, raha tabu.”

”Paitsi tuntuu, ettei nykyään muusta puhutakaan kuin rahasta”, Thurén sanoo.

”Paskojen rakenteiden” rikkominen on minäbrändäämisen muoto, jolla pääsee paistattelemaan lifestyle-sivuille nopeammin kuin ehtii sanoa Kimberlé Crenshaw.

Hesarissa haastateltu työtön yksinhuoltaja pääsi eroon laskin kädessä tekemistään kauppareissuista ja oli onnistunut säästämään itselleen 30 000 euroa – juttu ei tosin huomioinut sitä, paljonko puolison löytäminen helpotti arkea.

Yle antoi toimittaja Ina Mikkolalle kokonaisen ohjelman. Ina Mikkolan tilipäivässä oltiin vallankumouksellisia pyytämällä bloggareita neuvomaan tarjoilijoita konsulttiuralle ja pohtimalla, miksi ihmeessä sairaala on hierarkkinen työpaikka.

Ja taas netissä kiukuteltiin. Rahasta pitää puhua, mutta juuri sillä tavalla kuin minä haluan.

Sijoittaminen on rahan, vallan ja nyt sukupuolenkin leikkaus­piste, jonka ympärillä kaikki haluavat asettua omille, ennalta määritellyille ja tiukasti rajatuille alueilleen. Tällaiseen toimintaan ajaa, kuten Elizabeth Currid-Halkett kirjoittaa, epävarmuus omasta statuksesta.

Julia Thurénin mielestä Mia Haglundin kolumni oli ”wanhan ajan änkyrävasemmistolaisuutta”, joka pohjautui mustavalkoiseen käsitykseen riistäjästä ja riistetystä.

”Kyllä mä näen tämän sellaisena aika provokatiivisena ja naisia kontrolloivana ja syyllistävänä ajatuksena, että taas kerran naisten pitäisi mennä itseensä, kantaa kaikki maailman murheet selässään ja ajatella, että minun onneni on suoraan jonkun romanttisen työläisnaisparan selkänahasta revitty.”

Sillä on merkitystä, mihin rahat laittaa, Thurén sanoo, ja se on enemmistömielipide, selviää Nuorisobarometristä. Alle kolmekymppisistä kuluttaminen on vuosi vuodelta parempi tapa vaikuttaa yhteiskunnallisesti. Se ei jää kauas äänestämisestä. Poliittisen järjestäytymisen se on ohittanut jo aikaa sitten.

Mitään uutta keskustelussa ei ole. Leila Simonen muistaa, miten jo viisitoista vuotta sitten oli naisia, joiden mielestä ainoaa oikeaa sisarellisuutta oli se, että seistään torilla ja luvataan naisille vappusatanen lisää.

”Miksei naisilla saa olla myös sellaisia tunteita, joiden ei tarvitse palata siihen ay-puheeseen”, Simonen kysyy.

”Ehkä nämä hauraat Facebook-yhteisöt on tulleet sen tilalle, että tavattiin lippujen kanssa vappuna.”

Toinen ikiaikainen paheksunnan aihe on sijoittamisen keskiluokkaisuus, vaikka se on itsestäänselvyys. Tietenkin identiteettisijoittaminen ja sijoittajaidentiteetti ovat keskiluokkaisia, koska Instagram-sukupolven keskiluokka on se, jolle sijoittamisesta on statussymboliksi. Oikeasti rikkaiden ei tarvitse välittää tai tehdä siitä numeroa. Heillä se on verissä ja automaationa.

"En mä voi tietää, koska ne rakenteet muuttuu tai palkkakuoppa katoaa. Jos siinä menee kakskyt vuotta, niin vain katkeroituu. Jos se käy aiemmin, mutta on säästänyt myös, eikö se ole vain positive."
Terhi Majasalmi

Sijoittamisesta pitäisi puhua samaan aikaan kaikille mutta myös jokaisen etuoikeudet ja puutteet huomioiden. Se on hankalaa, Julia Thurén sanoo. Jos korostaa podcastissään keskiluokkaisuutta, alkaa tulla kiukkuisia yksityisviestejä lähihoitajilta, jotka kertovat ärsyyntyneensä siitä, miten hekin kyllä sijoittavat vähistä rahoistaan. Uhriuttaminen ja ulos sulkeminen tympäännyttävät.

”Kyllä taloustieteilijä Pikettykin on sitä mieltä, että tavallisen ihmisen tulee voida sijoittaa”, Thurén sanoo.

Äärimmäisen suuri osa suomalaisista pystyy kyllä laittamaan rahaa säästöön halutessaan. Jos ei muuten, niin jättämällä jotakin muuta haluamaansa ostamatta. Ja nykykoroilla järkevä säästämiskohde vain on säästötilin sijaan usein rahasto. Sen kummempaa sijoittaminen ei ole. Se on ostopäätös muiden joukossa.

Köyhät korkeakouluopiskelijatkin voisivat pelata jopa matalariskisellä rahastolla itselleen käsirahan vaikka asunnon ostamiseen. Lainaa saa jopa miinuskorolla, ja valmistumalla kuudessa vuodessa potille saa 40 prosentin hyvityksen eli tuoton. Silti yli puolet jättää opintolainat nostamatta.

Ehkä se on epätoivoa tai uskonpuutetta yhteiskuntaan.

Toimittaja Minea Koskinen on haastatellut tuoreeseen, sukupolvien välistä oikeudenmukaisuutta käsittelevään Saamattomat-kirjaan taloudelliseen autonomiaan pyrkiviä firettäjiä, jotka ovat päättäneet omistaa varhaisaikuisuutensa rahan tavoittelulle. Eivät ahneuttaan vaan siksi, etteivät he luota yhteiskunnan tarjoavan heille mielekästä tulevaisuutta tai eläkkeitä. Toinen haastateltu ei luota enää edes pörssiin vaan pitää rahansa käteisenä.

Terhi Majasalmi sanoo, että sekä hän että hänen miehensä ovat yrittäjiä, mutta maksavat YEL-maksuista minimiä. Ihan tahallaan. Asuntosijoittaminen tuntuu yrittäjästä riskittömämmältä tulevaisuudensuunnitelmalta kuin eläkkeiden maksaminen.

Majasalmelle yksilön ja rakenteiden kysymys on yksi matemaattinen lasku muiden joukossa. Kyse on siitä, mikä on kannattavaa. Sijoittamalla minimoi riskit siitä, etteivät rakenteet murrukaan tai kapitalismi romahda. Toivoo sitä tai ei.

”Se on pelkästään pragmaattista. En mä voi tietää, koska ne rakenteet muuttuu tai palkkakuoppa katoaa. Jos siinä menee kakskyt vuotta, niin vain katkeroituu. Jos se käy aiemmin, mutta on säästänyt myös, eikö se ole vain positive.”

Kun Leila Simonen alkoi pitää rahavalmennuksiaan 2000-luvun alussa, hän huomasi, että raha on terapiaa.

”Ne puhui siellä vain häpeästä ja syyllisyydestä, luvasta tehdä toisella lailla. Piti saada lupa olla häpeämätön.”

Simonen kiittää näitä ”nuorempia daameja” siitä, että he ovat tehneet sijoittamisesta niin hilpeää. 25 vuoden takaiset Osakesäästäjien keskusliiton kurssit työväenopistolla olivat hirveän boring. Nyt on skumppaa ja glitteriä festareilla.

Mutta onko se lopulta hilpeää?

Julia Thurénista tuli taloudenhallintainfluensseri koska häntä turhautti, kuinka ihmiset käyttävät koko ajan rahaa ”tosi idioottimaisiin asioihin”. Heitä houkutellaan ostamaan yksinäisyyteen, riittämättömyyteen, ties mihin. Rahat menevät, ahdistus jää. Samoin piinasi sekin, että koko sukupolven selusta tuntui vuotavan. Terapeuttia tarvittiin. Toisille se tarkoitti uimakoulua, toisille pelastusrengasta.

Julia Thurén vihaa liikuntapuhetta. Hän ei halua, että kukaan neuvoo häntä liikkumaan enemmän ja tutkimaan ulostettaan. Nyt hän tekee samaa asiaa rahan kanssa. Auttaa ihmisiä pitämään kontrollin, jotta he voivat sitten näyttää, että kontrolli on pidetty.

Kun rahasta tuli terveyttä ja lifestyleä, siihen alettiin suhtautua sellaisena. Siitä tuli hallinnantunnetta, jota ei saa edes rahalla. Näköpiirissä ei vielä ole, että eläkerahastojen tuotoista, ay-liikkeen laskevista jäsenmääristä tai muista sukupolvia määrittävistä rakenteellisista kysymyksistä keskusteltaisiin rennonhattaraisesti skumppalasi kädessä.

Nyt meneillään on rahapuheen anorektinen ja ortorektinen vaihe. Thurén on työskennellyt niin pitkään toimittajana, että hän tietää, mitä seuraavaksi on luvassa.

”Varmaan alkaa se armollisuusläppä. Älä välitä, että sun rahat menee mihin menee. Sä oot silti hyvä ihminen.”

Kirjaudu ja lue
Haluatko lukea koko jutun?
Voit jatkaa lukemista kirjautumalla palveluun. Lukeminen on maksutonta.
1 kommentti