Apu

Sievistelevät hupsut



Sievistelevät hupsut

Kirjailija Kaari Utrion uusin romaani kuvaa 1800-lukua, jolloin opiskellutta naista osattiin jo arvostaa. Sitä ennen tiedonjanoisia naisia pilkattiin.
Teksti Eve Hietamies

On aurinkoinen elokuinen aamupäivä. Taiteilijaprofessori, kirjailija Kaari Utrio penkoo kustannusyhtiö Amanitan tiloissa pahvilaatikosta uusinta romaaniaan. Koira hyörii ympärillä, ulkona jurraa klapikone. Pihalle on nousemassa kahden pakettiauton autotalli, jonka tieltä on kaadettu suuri määrä koivuja. Utrio näkee jo silmissään siisteihin riveihin asetetut halkopinot. Niillä puilla lämmittää taloa pitkään.

Kaari Utrio kuuluu niihin kirjailijoihin, jotka henkisen työn jälkeen putsaavat aivonsa fyysisellä työllä.

– Saan monumentaalisen siivousraivarin. Kun romaani on valmis, näen kaiken epäjärjestyksen ympärilläni. Ensin siivosin työhuoneeni, sitten maalasin ikkunanpokat. Seuraavaksi järjestän Tammen Keltaisen kirjaston kirjat ja hävitän niiden alta hyllystäni kahdeksan metriä kirjoja. Osan vien koulun kirjastoon, osan annan Somerniemen kesätorin divaristeille.

Täpötäydestä kirjahyllystä löytyi myös aarre, jonka pohjalta syntyi uusin romaani.

Jaakko (Jacob) Fellman (1795–1875) oli suomalainen pappi ja saamelaisen kansanperinteen kerääjä, joka kokosi ensimmäisen saamenkielisen aapisen ja käänsi katekismuksen saameksi. Hän toimi pappina Utsjoella ja kirkkoherrana Lappajärvellä.

Fellman jätti jälkeensä muistelmat, jotka hänen poikansa kokosi ja julkaisi. 

– 1800-luvun Lappi oli autio ja tyhjä. Saamelaiset oli ajettu suomalaisten uudisraivaajien tieltä kauas pohjoiseen. Saamelaisia oli jäljellä hyvin vähän. Heille oli tuhoisaa se, että Lapin papeilla oli viinanmyyntioikeus, ja moni pappi teki bisnestä tälläkin alalla. Sitten tuli Lars Levi Laestadius, joka pelasti suomensaamelaiset raittiusvalistuksellaan.

Jaakko Fellmanin muistelmat jäivät askarruttamaan Utriota. Utrion mielessä alkoi kypsyä tarina oppineesta neidistä, Sofia Malmista, jonka veli työskentelee Lapin pappina.

Epookkiromaani kuljettaa lukijan 1830-luvun Pietarin palatseista Lapin tuntureille ja Vantaanjoen vainioille.

ViIme viikolla julkaistu Oppinut neiti on Kaari Utrion 31. romaani. Ensimmäistä kertaa Utrion romaanin kustantaa oma perheyritys Amanita. Kaari Utrio jätti siis Tammen, mutta ilman draamoja.

– On luonnollista, että jos kirjailijalla on kustannusyhtiö, se myös kustantaa kirjailijan kirjat, Utrio sanoo.

Romaanin päähenkilöinä ovat riemastuttavan itsepäinen, parikymppinen Sofia Malm, Smolnan hienossa naisopistossa oppinsa saanut rutiköyhä opettajatar sekä kopea, itseriittoinen Silvan paroni Christian Hackfelt, jonka jyrkät asenteet alkavat mennä uusiksi Lapin-matkan myötä. Miehellä on nielemistä siinä, että säädystään piittaamatta Sofia haluaa päättää omasta elämästään. Onhan hän sentään oppinut neiti.

– Vielä 1700-luvulla naisten kouluttautumiseen suhtauduttiin pilkallisesti. Opinhaluisia naisia pidettiin sievistelevinä hupsuina, sinisukkina. Oppineet naiset tulivatkin melkein poikkeuksetta oppineista perheistä, joissa asioihin ei suhtauduttu niin nihkeästi, Kaari Utrio kertoo.

– Naisten oppineisuuden katsottiin uhkaavan miesten asemaa ja naisen siveyttä: mitä siitäkin tulee, jos tyttö käy koulua ja unohtaa, kuka oikeastaan perheessä päättää! Naisen ensisijainen tehtävä oli olla äiti. Tyttöjen saama koulutus tähtäsi aina kotielämään, ei koskaan ammattiin.

1800-luvulla aateliset koulutettiin kotona, porvareiden, käsityöläisten ja pappien tyttäret kävivät sisäoppilaitoksia. Koulun jälkeen daameilla oli kolme vaihtoehtoa: mennä naimisiin, työskennellä kotiopettajattarena tai perustaa oma, pieni sisäoppilaitos.

Kouluaineet olivat suppeat, mutta koulutus vastasi ajan tarpeita ja antoi hyvät eväät elämään. Esimerkiksi porvarisnaiset olivat aikansa monitaitajia, jotka kodin ja palvelusväen lisäksi saattoivat hoitaa myös perheen yrityksen.

– Käsityöt olivat tärkeä taito aikana, jolloin vaatteet tehtiin itse. Tytöt opiskelivat myös ranskan kieltä, sillä ranskalla selvisi tietyssä yhteiskuntaluokassa, Kaari Utrio kertoo.

– Musiikkia opetettiin, sillä jokaisen hienon neidin piti osata pimputtaa pianoa ja laulaa. Yhtä tärkeänä pidettiin piirustustaitoa, sillä valokuvia ei ollut. Tosin tyttöjen opiskelu painottui lähinnä kukkasiin.

Tytöt opiskelivat myös maantietoa, laskentoa ja historiaa, mutta eivät luonnontieteitä, sillä siinä mentiin liian lähelle ihmisruumista.

Tunnetuin sisäoppilaitos1800-luvulla oli Smolna, Pietarissa sijaitseva keisarinna Katariina Suuren perustama aatelistyttöjen koulu, joka tarjosi koulutusta hyvien perheiden tyttärille. Myös Utrion romaanin päähenkilö Sofia Malm on Smolnan tyttöjä.

Koulussa oli noin 600 oppilasta. Suomalaisille oli tarjolla 14 vapaaoppilaspaikkaa.

– Oppilaat otettiin kouluun noin 5–6-vuotiaina, ja lahjakkaimmat saivat käydä koulua jopa 12 vuotta.

Koulu oli lähellä keisariperhettä. Tytöt kävivät lukemassa keisarinnalle uskonnollista kirjallisuutta, ja keisariperhe vieraili usein koulussa.

Elämä SMOLNASSA oli suojattua, suljettua ja kurinalaista. Ensimmäisenä vuotena tytöt käyttivät kahvinruskeita vaatteita, toisella vuosikurssilla vaatteet olivat vaaleansinisiä, kolmannella harmaita ja neljännellä valkoisia. Jokaiseen vaatteeseen kuului valkoinen esiliina.

– Tytöt opiskelivat matematiikkaa, historiaa, maantiedettä, fysiikkaa, kieliä sekä musiikkia ja laulua. Soittimina olivat piano, harppu ja viulu. Ranskan ja venäjän lisäksi opiskeltiin saksaa, sillä valtaosa opettajista oli baltiansaksalaisia. Yksi tärkeä oppiaine oli heraldiikka, sillä tyttöjen oli tunnettava sukujen vaakunat.

– Myös tyttöjen terveyteen kiinnitettiin erityistä huomiota. Koulussa oli voimistelua ja ainakin ajoittain opetettiin jopa anatomiaa. Siveetöntä! Utrio naurahtaa.

Vuoden 1917 vallankumouksen aikana bolševikit valtasivat Smolnan päämajakseen. Nykyään rakennuksessa sijaitsee Pietarin kaupunginhallitus.

Mitä Smolnan tytöt toivoivat elämältään?

– Samaa kuin muutkin aikansa tytöt. Hyvää avioliittoa, kotia ja lapsia.

Kiertokoulutoiminta alkoi Suomessa jo 1600-luvulla, jolloin opettaja liikkui kylästä kylään. Tosin vanhempien oli opetettava kotona lukutaito ja kristinoppi. Sitten tulivat pedagogiot (alkeiskoulut), triviaalikoulut (yläkoulut) ja lukiota vastaavat kymnaasit.

Vuonna 1872 alkeiskoulu ja kymnaasi yhdistettiin yliopistoon johtavaksi 7-luokkaiseksi lyseoksi. Oppivelvollisuus astui voimaan vuonna 1921.

1800-luvun loppupuolella alkoi muutos. Katsottiin, että koulutus kuului muillekin kuin virkamiehille ja papeille. Sääty-yhteiskunta alkoi murtua.

Naisille avautui mahdollisuus ylioppilaaksi kirjoittamiseen ja yliopisto-opintoihin 1870-luvulla, tosin keisarilta oli anottava siihen erivapaus. Suomen ensimmäinen naisylioppilas, venäläisen kauppaneuvoksen tytär Marie Tschetschulin, oli myös Pohjoismaiden ensimmäinen naisylioppilas.

Hän kirjoitti ylioppilaaksi 1870, mutta ei koskaan aloittanut opintojaan perhesyiden takia.

– Suomen historian koulutetuista naisista nostaisin esiin Tekla Hultinin, josta tuli 1895 Suomen ensimmäinen naispuolinen filosofian tohtori. Vuotta aikaisemmin Karolina Eskelin väitteli lääketieteen tohtoriksi.

– Jos katsoo maailman varallisuutta, varakkaimmissa maissa on koulutettu naisväestö. Maa, joka ei kouluta naisiaan, tekee vain itselleen hallaa. Tytöstä tulee aikanaan äiti, joka siirtää oppia ja sivistystä lapsilleen. Miehen saama koulutus koituu vain miehen hyväksi, tytön kouluttaminen koko perheen hyväksi, Utrio sanoo.

KAARI Utrion aviomies,kirjailija Kai Linnilä, liittyy seuraan kahville. Tällä hetkellä Linnilällä ja kustannusyhtiö Amanitan kustannuspäällikkö Sari Savikolla on loppusuoralla suurteos Lapin taiteesta ja taitelijoista, jotka ovat kuvanneet teoksissaan pohjoista maisemaa.

Piakkoin julkaistava 450-sivuinen teos esittelee tunnetuimmat ja kiinnostavimmat Lapin-kuvat viiden vuosisadan ajalta.

Linnilä vilkaisee vaimoaan ja virnistää lempeästi.

– Siivoamisen jälkeen Kaarilla alkaa kohta murjotusvaihe. Sen jälkeen tulee kiivas saunomisvaihe, joka katkaisee murjotusvaiheen. Sitten se sanoo, että ”Nyt voin puhua teemasta. Onko jotain katalaa asiaa maailmassa?” Kerron jonkun katalan asian maailmassa. Murjotusvaihe kestää vielä hetken. Lopulta viikon tai kuukauden päästä Kaari alkaa puhua...

Ehkä siitä puheesta syntyy aikanaan uusi romaani, joka liittyy kirjailija Utrion päässä tällä hetkellä pyöriviin nimiin: Claes ja Linda.

Julkaistu: 19.8.2011