Sitä on aina vaikea ennustaa etukäteen, mutta kun tietyt asiat natsaavat yhteen – tärkeimpänä tarpeeksi lämpöä ja vettä – voi ainakin odottaa hyvää sienisatoa. Joskus jostain tuntemattomasta syystä sitä ei silti välttämättä tule. Kaikki sienet eivät kasva samalla tavalla joka vuosi, joskus joillain lajeilla on selvästi hyvä syksy ja toiset puuttuvat lähes kokonaan, vaikka olosuhteet näyttävätkin osuvan hyvin yhteen. Viime vuosi oli tavattoman hyvä kantarellivuosi, vaikka en näe mitään järkevää syytä sille. Mutta muuten se oli sienisadon suhteen huonohko. Myös edellisen vuoden sienisato saattaa vaikuttaa tämän vuoden satoon.

Kyllä siinä viikko tai kaksi menee ainakin. Sitä paitsi nopeat rankkasateet huuhtoutuvat helposti pois maaperästä, pidempikestoinen hautova sade on parempi kostuttaja.

Sienet on erittäin vaikea ryhmä tuollaisten asioiden ymmärtämiselle. Vaikutukset eivät välttämättä näy mitenkään jyrkästi selvästi. Ilmaston lämpeneminen saattaa lisätä eteläisten sienilajien leviämistä pohjoiseen. Kevätkaunolakki oli ennen eteläisen rannikon lajeja, mutta vuodesta 2001 lähtien sitä on tavattu jo Tampereella saakka. Pohjoisin havainto on Ruovedeltä asti. Kevätkaunolakki on mainio ruokasieni, mutta ihmiset eivät osaa sitä kerätä. Kavalakärpässieni on myrkkysienistä pahimpia, maailman tappavin helttasieni. Löysin sitä 2019 Laitilasta, ja se oli ilman muuta Suomen pohjoisin löytö. Ennen sitä oli lähinnä Ahvenanmaalla ja Turun seudulla Ruissalossa.

Talousmetsässä istutettu taimikko saattaa suosia jotain sienilajia. Tietyt sienet ovat aina sitoutuneita tiettyyn puulajiin. Olen nähnyt valtavia leppärouskukuusikoita, joissa on suhteellisen nuorta taimikkoa. Ne häviävät, kun puusto kasvaa isommaksi. Varttuneessa metsässä on monipuolisempaa puustoa, ja siellä sienten lajimäärä saattaa olla monipuolisempi. Voi löytää yhtä sun toista. Luonnonmetsissä on enemmän lahopuustoa, joten lahopuusienet viihtyvät paremmin. Sieltä voi kerätä koivunkantosientä ja kuusilahokkaa.

Sienestäjälle vähän yksitoikkoisetkin metsät saattavat olla ihan mukavia, mutta luonnon monimuotoisuuden kannalta lahopuuston lisääminen on tärkeää. Useimmat lahopuusienet ei välttämättä innosta ruokasienestäjää, mutta ne ovat kuitenkin luonnolle tärkeitä.

Niitä on vaikka kuinka paljon. On kuitenkin makuasia, pitääkö ihmisille opettaa sataa eri lajia vai riittääkö että tyytyy vaikkapa keräämään pelkkiä rouskuja. Ne ovat helppoja tunnistaa ja kerätä.

Mutta olen joskus hymähdellyt, että ihmiset keräävät suppilovahveroita, kun ihan vieressä kasvaa kuusilahokkaa, joka on erinomainen ruokasieni. Suppilovahverohan on vähän tyhjänpäiväinen ruokasieni. Tämä on toki vain oma mielipiteeni. Kevätkaunolakki on Euroopassa hyvinkin haluttu ruokasieni, mutta ei sitä Suomessa juuri kerätä, vaikka sitä aina keväisin esiintyy. Se kasvaa lähinnä kulttuuripaikoilla, mutta ihmiset eivät ole tottuneet lähtemään keräämään sieniä puistoista.

Varsinaisia tutkimuksia siitä, mikä kelpaa syötäväksi ja mikä ei, ei ole kauheasti tehty. Tieto on kulkenut pitkälti perimätietona. Mitä on aina syöty, sitä syödään edelleen, ja loput mätänevät metsiin. Sienten syömisessä on tosin ollut eräänlaisia pioneereja. Ruotsissa viime vuosisadalla Bengt Cortin kokeili yli 500 sienilajia, joka on aika mahtava määrä. Eihän tällaiseen pidä ketään toki kehottaa, pitää hyvin tietää mitä syö. Cortinilla oli hyvää onneakin, hän kuoli luonnollisen kuoleman eikä menehtynyt sienimyrkytykseen.

Sienet, joita voi viljellä, ovat lahottajasieniä. Herkkusieni esimerkiksi lahottaa kariketta, se ei kasva kannolla tai puulla. Kasvien kanssa symbioosissa elävät sienijuuret ovat vaikeampia tapauksia. Kantarelli on saatu lisääntymään kokeellisesti, mutta siitä on vielä pitkä matka viljelyyn. Varmasti sitä yritetään koko ajan. Japanissa yritetään viljellä matsutakea, joka on puhtaasti männyn seuralainen. Mutta sienet ovat niin arvaamattomia, symbioosisuhteen muodostaminen on hyvin hankalaa keinotekoisesti. Tryffeleiden kanssa on saatu jonkin verran onnistumisia.

On niissä proteiinia, paljonkin. Niissä on myös runsaasti kuituja eikä lainkaan rasvaa. Myös hiilihydraatteja on kohtalaisen vähän. Ruuansulatukselle sienet saattavat olla joskus vähän ongelmallisia, koska ne hajoavat huonosti. Ihmisille, joilla on intoleranssi sienisokerille eli trehaloosille, se aiheuttaa samanlaisia ongelmia kuin maitosokeri laktoosi-intoleranteille.

En ole henkilökohtaisesti ole suuri sienten syöjä. Oma innostukseni sieniin on enemmän tunnistamisen ja valokuvaamisen puolella. Syön sieniä, jos joku niitä kokkaa, ja toki aina muutaman kerran syksyisin laitan niitä itsekin. Kehottaisin ainakin jättämään jo vähän pilaantuneet sienet metsään. Ja kaikki sienet pitää tietysti käsitellä oikein. Useimmille miedoille sienille riittää pelkkä paistaminen pannulla, mutta esimerkiksi punikkitatin tiedetään aiheuttavan vatsanväänteitä, ellei sitä kypsennä riittävän pitkään.

Olen sienitutkija, en ennustaja. Mutta nyt on ollut pitkään lämmintä ja kosteaa, se antaa ainakin toivoa hyvästä sienisyksystä.

Miten juot kahvisi?

Maidon kanssa. Nykyään käytän makeuttajia, ennen sokeria. Juon kupillisen aamuisin ja päivällä toisen, en ole mikään kahvin himokuluttuja. Kun kuljen metsässä, en kanna termosta mukana, mutta juon kyllä kahvit, jos joku tarjoaa.