Suomessa saamme nauttia poikkeuksellisen hyvästä sienisadosta tänä syksynä ja se on houkutellut itseni kal­taisia aloittelijoita ja ensikertalaisia metsiin.

Osallistuin ystäväni kutsumana sieniretkelle ihmettelemään metsän anteja. Emme olleet ainoat, jotka kek­sivät saman ajatuksen kauniina syyspäivänä, metsään oli saapunut paljon muitakin ihmisiä.

Tällaiselle kaupunkilaiselle, joka lähinnä lenkkeilee lähimetsissään ja hakee marjansa ja sienensä Hakaniemen torilta, sienimetsä oli ihmeellinen paikka.

Havainnoin sienimetsässä sosiaalista kulttuuria, jonka tunnistin aiemmin lähinnä kirjallisuudesta. Ensin tulee kohtelias ja ystävällinen suhtautuminen kanssasienestäjiin. On tärkeää ylläpitää matala kynnys aloittaa keskustelu – usein keskeltä.

Tällä tarkoitan sitä, että keskustelu ei ala esittäytymisillä ja nimillä vaan luontevasti siitä, mitä siellä ollaan tekemässä ja havainnoista.

Ikään kuin oltaisiin tuttujen kesken.

Sienimetsässä huomasin nauttivani sienestyksen jännityksestä ja ilmapiiristä viimeistään siinä vaiheessa, kun ystäväni ilahtuneena kiitteli vuolaasti löytämääni mustatorvisienipaikkaa.

Retkemme lopussa en tiennyt uusia kanssasienestäjäkavereitani nimeltä eivätkä he minua.

Kotimatkalla ajattelin limanuljaskaa, nimestään huolimatta erinomaista ruokasientä, sekä polttiaishaperoa, jonka maistaminen turruttaa kielen sekä ystävääni ilahduttanutta mustatorvisientä.

Paljon muuta en sienistä oppinut.

Oivalsin ja opin kuitenkin sen, että sienestäminen on muutakin kuin ruuan hakua metsästä. Se on mahdollisuus oppia tai palauttaa mieleen tärkeitä elämäntaitoja, sillä sienestäminen vaatii kärsivällisyyttä, tarkkaavaisuutta ja tiedonhankintaa.

Sieniin perehtyminen avaa meille myös ikkunan luonnon monimuotoisuuteen ja ekologiaan, mikä lisää tietoisuuttamme ympäristöstämme.

Sienestäminen voi näin vahvistaa suhdettamme luontoon ja toisiimme ja ylläpitää samalla perinteitä, jotka ovat kulkeneet sukupolvelta toiselle.

Itse löysin toivoa ja tulevaisuuden­uskoa sienimetsästä.

Koko kansan sienestämisen mahdollistavat myös entiset jokamiehenoikeudet, nykyiset jokaisenoikeudet, ovat hieno ja tärkeä osa suomalaisuutta.

Jokaisenoikeuksilla tarkoitetaan jokaisen meistä oikeutta käyttää luontoa siitä riippumatta, kuka omistaa alueen tai on sen haltija. Luonnon käyttämiseen jokaisenoikeuksien sallimissa rajoissa ei siis tarvita maanomistajan lupaa eikä oikeuksien käyttämisestä tarvitse maksaa mitään. Se ei toki ole lupa tehdä metsissä ja luonnossa mitä vaan. Kukaan ei saa saa aiheuttaa vähäistä suurempaa haittaa maanomistajalle, maankäytölle tai luonnolle.

Jokaisenoikeus ei ole suinkaan kaikkialla maailmassa todellisuutta. Pohjoismaissa, Tanskaa lukuun ottamatta, ovat käytössä laajat jokaisenoikeudet, mutta monen maan kansalle on täysin käsittämätön sellainen ajatus, että kuka vain voi liikkua luonnossa ja poimia marjoja ja sieniä.

Metsien ja järvien luvatussa maassa on tärkeää pitää kiinni laajoista jokaisenoikeuksista.