Apu

Seurakuntien talous kriisissä – ”Dramaattinen muutos viiden viime vuoden aikana”

Seurakuntien talous kriisissä – ”Dramaattinen muutos viiden viime vuoden aikana”
Nuoret muuttavat pois pieniltä paikkakunnilta. Isoissa kaupungeissa erotaan kirkosta. Kirkkoon kuuluu 20 vuoden kuluttua alle puolet suomalaisista. Mitä kuuluu Iittiin ja sen komeaan kirkkoon?

Seurakuntamestari Tiina Klemola tarttuu riuskasti letkun varteen ja alkaa imuroida hiekkaa Iitin kirkon käytäviltä.

Tunti ennen jumalanpalveluksen alkua hän asettelee virsien numerot taululle, varmistaa kirkkotekstiilien värin ja sytyttää alttarille juuri oikean määrän kynttilöitä.

Niin täällä on tehty yli 300 vuotta. Kun saliin astuu kirkkoherra Mikko Pelkonen, penkeissä istuu 30 henkeä. Joskus 60.

– En ole koskaan nähnyt kirkkoa täynnä, kaksitoista vuotta virassaan ollut Klemola kertoo.

Klemola on suntio, siivooja, opas ja hautausmaiden pomo. Iitissä työnkuvat ovat laveita ja täyteen pakattuja.

"Kirkko on ollut mukana koko elämäni."
Eila Metsäpelto

Yksi on varmaa. Kun kirkkovaltuutettu, kirkkoneuvoston jäsen Eila Metsäpelto tulee jumalanpalvelukseen, hän istahtaa aina sukupenkille salin keskelle.

– Rakas, turvallinen ja vaikuttava. Tämä kirkko on ollut mukana koko elämäni, 12-vuotiaana näin täällä ensimmäistä kertaa tulevan puolisoni, Metsäpelto kertoo.

Iitin 6710:stä asukkaasta yli 80 prosenttia kuuluu kirkkoon. Uskollisia ovat eläkeläiset, joiden tuloista ei kerry suurta puroa 1,65 prosentin verolla. Ja rivit harvenevat.

– Emme ole gallupien ja ennusteiden orjia, mutta haluamme varautua tulevaan. Meidän pitää vahvistaa sanomaamme. Mikä on seurakunnan tehtävä? Ilosanoman esillä pitäminen, kirkkoherra Pelkonen sanoo.

Seurakuntamestari Tiina Klemola vastaa yksin kirkkorakennuksesta ja hautaustoimesta. Hän hoitaa myös tekstiilit sakastissa ja lämmittää talon jumalanpalveluksiin.

Vajaa 70 prosenttia suomalaisista kuuluu kirkkoon

– Viiden viime vuoden aikana on tapahtunut dramaattinen muutos. Syntyvyys laskee odotettua enemmän ja nopeammin. Väki muuttaa isoimpiin kaupunkeihin. Kehitys on suotuisaa vain muutamalle seurakunnalle, Kirkkohallituksen taloussuunnittelupäällikkö Pasi Perander kertoo.

Samaan aikaan kirkkoa koettelee erobuumi, joka näkyy erityisesti kaupungeissa. 

Vuonna 2018 kirkosta erosi noin 58 000 kansalaista. Liittyneitä on yli 16 000 ja kastettuja 31 000.

Kirkkohallituksen ennusteen mukaan 20 vuoden päästä jäseniä on alle 50 prosenttia kansasta. Pääkaupunkiseudulla on jo alueita alle tuon lukeman.

Eroaminen on maailmanlaajuinen ilmiö, jota väestönmuutos voimistaa.

Helsingin Oulunkylässä jäsenet vähenevät kiihtyvää vauhtia. Kirkkoherra Ulla Kosonen sanoo, ettei seurakunta pysty pian selviytymään kaikista velvoitteistaan.

– Olemme vähentäneet 20 prosenttia tiloista ja henkilökunnasta, Kosonen kertoo.

Iitin kirkko rakennettiin keskelle kylää vuonna 1693 Stråhlen mahtisuvun hongista.

Hautajaisten kävijätluvut ovat huomattavat

Hautajaiset ovat yleisin kirkollinen tilaisuus Suomessa. Viimeksi kuluneen vuoden aikana järjestettiin lähes 40 000 hautajaiset, ja osallistujia niissä oli yli 1,3 miljoonaa.

Seurakunnat hautaavat kirkkoon kuuluvat ja kuulumattomat samaan hintaan. Jotkin seurakunnat antavat jäsenetuna muistojuhlatilat ilmaiseksi.

Epäreilua tai ei, seurakunnat eivät saa tehdä voittoa tässä toimessa. Omaiset lähettävät vainajia pitkänkin matkan päästä syntymäkunnan multiin sukuhautaan.

Iitin kirkkomaa. Kauan sitten vainajia haudattiin myös kirkon alle, mutta ne on siirretty ulos hautoihin.

Iitissä on 900 hoitohautaa. Seurakuntamestari Tiina Klemolan työstä suurin osa kuluu hautoihin. Hän järjestelee käytännön asiat ja tukee omaisia. Haudat kaivaa ulkopuolinen ostoyrittäjä.

Hautaustoimi on seurakunnille aikamoinen rasite. Ne saavat avustusta valtiolta, mutta kustannukset ovat avustuksia suuremmat.

Käytännössä jäsenet kustantavat ei-jäsenten hautaamista ja maksavat rakennuksista, joita kaikki käyttävät.

Kirkon alttaritaulun maalasi Felix Frang. Edellinen taulu piilotettiin, koska se tuntui rumalta.
Vanhan alttaritaulun Jeesus oli seurakuntalaisten mielestä liian pullea ja muotopuoli. Nyt se on nostettu esille.

Säästäkää seinistä!

Kirkkohallitus neuvoo seurakuntia säästämään seinistä. Pois remonttikuntoiset rakennukset, ei enää korjausvelkaa!

Iitissä on ideoitu. Purettaisiinko kunnostusta vaativa siunauskappeli? Siirrettäisiinkö ruumishuone kirkon tapuliin? Se olisi pitkän aikavälin säästöä.

Leirikeskuksia myydään kaikkialla. Myymistä jouduttaa kulttuurinen muutos; nykynuoret eivät välttämättä pysty käymään rippikoulua ryhmässä leirillä. Moni on tottunut olemaan yksin omassa huoneessaan kuulokkeet korvilla. Kaverit tavataan netissä.

– Meillä leirikeskus on kallis mutta kaunis ja kesäisin suosittu. Olemme miettineet, voisiko luopua kirkon lähellä olevasta seurakuntatalosta ja siirtää kahvitukset kirkkoon. Yhdestä siivestä pitäisi silloin poistaa kiinteät penkit. Etsimme uusia yhteistöitä. Iitin musiikkijuhlat kirkossa on hyvä esimerkki, kirkkoherra Pelkonen sanoo.

Tiina Klemola imuroi hiekat kirkkosalista.

Kukaan ei ostanut seurakuntataloa eurolla

Ruma lähiötemppelikin tuntuu rakkaalta, jos siellä on päässyt ripille, kastettu lapset ja siunattu lähiomainen.

Helsingin Oulunkylässä on kaksi kirkkoa. Kun vuoden 1972 ruskeatiilinen monitoimikirkko joutuu remonttiin, seurakunta luopunee somasta puukirkostaan. Vihkiparit suosivat tuota 114 vuotta vanhaa rakennusta. Kaikkea ei voi saada, kun raha ei riitä.

Hienostuneet lasimaalaukset Italiasta. Lyijysaumat kestivät sata vuotta ja alkoivat sitten pullistella. Korjaus maksoi 150 000 euroa ja tuntuu seurakunnan taloudessa vielä vuosia.

Seurakunta purki jo Maunulan lähiön seurakuntatalon, jonka paikalliset olivat itse rakentaneet. Purku herätti asukkaissa suuria tunteita.

Silti kukaan ei ostanut huonokuntoista taloa edes yhdellä eurolla, ja kaupunki otti tontin itselleen. Oulunkylä säästi 200 000 euroa vuodessa jättämällä tiloja, joita se oli vuokrannut ulkopuolisilta. Se keskittää toimintaa kirkon sisälle.

Seurakunnissa on ollut yt-neuvotteluja, ja Oulunkylän Kosonen ennustaa niitä lähivuosillekin. Puolet Suomen 278:sta seurakunnasta tekee tappiota.

Iitin kirkkoherra Mikko Pelkonen ideoi, mistä voi säästää ja luopua.

Veronmaksajat hupenevat Kyyjärvellä

Keski-Suomessa Kyyjärven seurakunta on alijäämäinen. Kokoaikaisia työntekijöitä on kaksi. Kirkkoherra Tarja Sulkala arvioi, että hänen omasta työpanoksestaan voisi vielä tiristää 20 prosenttia naapuriseurakunnalle.

Kyyjärvellä veroprosentti on kaksi. Kastetut muuttavat pois ennen kuin ryhtyvät maksajiksi. Tuhannen hengen seurakunta on silti aktiivinen. Ihan kuin 60 vuotta sitten, jolloin kyyjärveläiset rakensivat kirkkonsa omin käsin.

– Kylillä on edelleen kinkereitä, ja ihmiset ottavat hyvin vastaan. Yhteisvastuukeräyksissä olemme Suomen parhaita väkimäärään suhteutettuna. Mutta väki vain hupenee.

Raha liikkuu, mitään ei jää

Iitissä seurakunnan talous on ollut kymmenen viime vuoden aikana yhdeksän kertaa miinuksella. Tilanne on kirkkoherra Pelkosen mukaan haastava mutta ei hälyttävä.

Seurakunta saa Kirkkohallitukselta avustusta Kirkon palvelukeskukseen siirtymiseksi. Iitti maksaa Lahteen it-tuesta ja kirkonkirjojen pidosta.

Kirkon yhteiseen kassaan se antaa 107 000 euroa vuodessa. Valtio antaa Iitille vuodessa 110 000 euroa avustusta kirkonkirjojen pitoon, hautaustoimeen ja kulttuurihistoriallisen omaisuuden ylläpitoon.

Rahojen siirtelyn jäljiltä käteen jää noin nolla euroa. Pitäisi siis tulla toimeen kirkollisverotuloilla. Ne eivät riitä.

Kynttilätelineet kuvaavat Jumalaa lahjojen antajana, joka pitää huolen luomastaan. Paikallinen puuseppä antoi mallia käsivarsiin.

Korjauksia ja kulttuurihistoriallisen omaisuuden hoitoa rahoitetaan Iitissä sijoitustuotoilla sekä muun muassa metsätiloja ja puuta myymällä.

Kyyjärven kriisikunta päätti äskettäin myydä puolet metsistään ruotsalaisille. Myös seurakunta myi metsämaata muutama vuosi sitten.

– Ei se ole kestävää toimintaa. Voi olla, että siihenkin joudutaan vielä turvautumaan, kirkkoherra Sulkala toteaa.

Iitin kirkko sijaitsi ennen keskellä vilkasta kylää. Nyt väki on siirtynyt kilometrien päähän Kausalaan.

Osa seurakunnissa merkittäviä metsänomistajia

Kirkkohallituksen maankäyttöpäällikkö Harri Palo sanoo, etteivät seurakunnat ole viime aikoina myyneet suuria aloja metsiään. Nehän ovat tuottoisia omistuksia.

Kirkon hallinnolla on suositukset metsien hoitoon ja suojeluun. Ylätasolla kirkko tavoittelee hiilineutraaliutta ja voi kompensoida päästöjä seurakuntien metsävarannolla.

On laadittu ympäristödiplomi, jonka avulla seurakunnat voivat "täyttää vastuutaan luomakunnasta".

Seurakunnat päättävät täysin itsenäisesti, mitä metsällään tekevät.

Kirkolla on 168 000 hehtaaria metsää eli 0,7 prosenttia Suomen metsistä. Jotkin seurakunnat eivät omista juuri lainkaan maata. Eniten hehtaareja on Lieksan seurakunnalla, noin 5 000. Pohjois- ja Itä-Suomessa omistukset ovat suurimpia, mutta etelässä puut kasvavat paremmin.

Kokonaisuutena kirkon talous on tasapainossa ja kestää varojen hiipumisen.

Iitin seurakunnalla on puita 640 hehtaarilla. Se on merkittävä määrä.

– Onhan se särkymävara. Myymme puita suunnitelman mukaisesti. Sen on tehnyt paikallinen metsänhoitoyhdistys, Pelkonen kertoo.

Seurakuntaneuvoston jäsenen, agronomi Eila Metsäpellon mukaan päätehakkuut eli avohakkuut kuuluvat järkevään metsänhoitoon. Osa metsistä on suojeltu.

Diakonityöntekijä Sirpa Pusila viihtyy ihmisten kanssa ja tapaa yksinäisiä syrjäkylillä. Yksinäisyys on Iitissä iso ongelma.

Lisääkö rahapula hakkuita?

Iitin seurakunta on saanut puukaupoilla vuosittain 50 000–173 000 euroa. Euromäärän vaihtelu on normaalia, ja tilastojen mukaan Suomen seurakuntien metsätalouden tuotot ovat pysytelleet pitkään samalla tasolla.

Kun seurakunnat kurjistuvat, eikö se kiihdytä hakkuita?

– Hakkuiden aikaistaminen rahapulassa palvelisi huonosti. Metsä tuottaa parhaiten, kun sitä hakataan pitkällä aikavälillä vain sen verran, kuin se optimaalisesti tuottaa, Kirkkohallituksen Harri Palo muistuttaa.

Maija Helminen (vas.) jakaa arvontapalkintoja diakoniapiirissä. Paula Pull, Mirja Sipponen ja Kaija Heikkilä odottavat voittojaan.

Autioituvien kylien yksinäiset

Iitin Perheniemen kylän diakoniapiirissä käy porina. Joulupuuroa lusikoi kymmenkunta naista ja pari miestä. Joululaulut helkkyvät. Vanhakin jo nuortuu.

Arpajaiset antavat vauhtia, ja korista nousee nimilappuja: Marjatta M, Kaija H, Riitta H… Kaikki ovat voittajia.

Tämä on yksi lukemattomista kerhoista, piireistä ja juhlista, joita diakoniatyöntekijä Sirpa Pusila järjestää.

Pusila käy syrjäkylillä vanhusten luona juttelemassa. Moni asuu yksin talossaan autioituvissa syrjäkylissä. Puoliso ja ystävät ovat kuolleet, omat lapset ikääntyvät ja sairastavat. Kun ei ole enää voimia eikä autoa, kotoa ei pääse mihinkään.

Pusila on silti harventanut käyntejä, sillä aikaa ei ole. Paperitöitään hän hoitaa joskus iltaisin kotona, mutta puoliso on varoitellut loppuunpalamisesta.

"Monella asiat ovat solmussa, ja mukana on paksu pinkka laskuja."
Diakoniatyöntekijä Sirpa Pusila

Diakoni pitää seurakuntakeskuksessa vastaanottoa niille, jotka tarvitsevat taloudellista apua.

– Ruoka ei ole enää se juttu. Monella asiat ovat solmussa, ja mukana on paksu pinkka laskuja. Yritämme neuvotella lisää maksuaikaa. Kun hätä on suuri, jokainen saa jotakin apua.

Pusila ei kysy, kuka kuuluu kirkkoon.

– Ihmisen arvo ei ole siitä kiinni. Eikä ole minun tehtäväni katsoa, mihin kukin rahansa laittaa. Tärkeintä on toisen kohtaaminen ja auttaminen. Suurinta on rakkaus.

”Tämän temppelin kaunistus, jossa Herran Sanaa joka Juhla ja Sunnuntai päivä saarnataan on lahjoitettu Maakansan Tiloin Herras miehiltä ja talon Isänniltä koko Maakansasta Wuolenkoskesta ja Kymikunnasta vuonna 1833.”

Miksi Jeesus ei ole muotia?

Kaupungeissa ihmiset jonottavat joogaretriitteihin, enkelihoitoihin ja halaamaan äiti Ammaa. Uushengellisyys valtaa alaa, mutta Jeesus ei taida olla muotia.

Helsinkiläinen kirkkoherra Ulla Kosonen sanoo, että kirkolla on paljon annettavaa.

– Jos mainonnan viesti on "sinä et riitä", kirkon viesti on "sinä riität". Ihminen on Jumalan luomana ainutlaatuinen ja rakastamisen arvoinen.

Iitissä Mikko Pelkonen uskoo, että talouden tappiot korvataan hengen rikkaudella.

– Jumala tuli jouluna pieneksi lapseksi, rääpäleeksi seimeen. Pääsiäisenä kuningas ratsasti aasilla. Meidän täytyy tarttua tähän esimerkkiin. On kuljettava heikkojen rinnalla. Alhaalta versoo uusi näkökulma. Ei meidän tarvitse olla vain rikkaiden kaveri.

Iitin kirkkosali.

Olennaisinta ei ole kirkko vaan ihmisten yhteys

Pelkonen sanoo, etteivät maan hiljaiset saa jäädä uskon sankareiden jalkoihin. Kynnys matalalle ja kaikki mukaan.

Pappi itse haluaa tutustua kaikkiin seurakuntalaisiin. Hänestä seurakuntien kannattaisi ottaa mallia yhdistysten toimintatavoista.

– Seurakunta on jumalanpalvelusyhteisö. Olennaista on  yhteys. Tuetaan toisiamme.

Joskus tukea tulee haudan takaa. Iitin diakoniatyö sujuu kahden suuren testamenttilahjoituksen turvin. Lahjoittajat tulevat auttaneeksi myös niitä, jotka eivät kuulu kirkkoon.

Virsi 583, säkeistö 3: Kunnia herralle, kaikukoon luojalle...

"Kirkon hallinto on jähmeä ja monimutkainen"

Pelkosella on ehdotus ylemmille päättäjille. Kirkon hallinnon pitää katsoa peiliin.

– Tarvitaan uudistus hallintotasolla. Se on raskas, jähmeä ja monimutkainen. Hallinnossa ei aina ymmärretä paikallistasoa.

Päätökset pyörivät Kirkkohallituksessa, kirkolliskokouksessa ja tuomiokapitulissa.

Kun kirkko tekee muutoksia ylätasolla, ne jäävät Pelkosen mukaan seurakuntien maksettaviksi tavalla tai toisella.

– Seurakunnat maksavat kirkon keskusrahastoon ison summan. Jos tavalliset ihmiset kokevat kirkon laitokseksi, nousee vastareaktio. 

Monet pienet, köyhät seurakunnat ovat yhdistyneet. Pelkonen epäilee, onko siinä järkeä. Tuloksena on vain yksi iso köyhä seurakunta. Iitti ei aio yhdistyä naapureiden kanssa. Luottamushenkilöt ja kirkkoherra ovat linjanneet:

– Me teemme yhteistyötä mutta haluamme olla itsenäisiä. Se vaatii ketteryyttä, uudistamista ja ideointia. Siihen tehtävään meidät on valittu.

Julkaistu: 29.1.2020
5 kommenttia