Apu

Setämiehet valittavat, ettei sana ole vapaa – Onko se totta?


Kolumnisti Saku Timonen: Sananvapaus, sensuuri ja vihapuhe menevät sekaisin.
Kuvat A-lehtien kuva-arkisto

Tänä kesänä on puhuttu paljon sananvapauden puuttumisesta. Milloin ovat vanhat rokkarit ja setämiehet valittaneet, että enää ei saa sanoa mitään, milloin taas jotkut poliitikot vaativat täydellistä sananvapautta, mutta tehtailevat rikosilmoituksia, kun sitä sananvapautta käyttää väärä henkilö heidän tavallaan heitä vastaan. Sananvapaus tuntuu puuttuvan vähän kaikilta.

Tosiasiassa sana ei ole ollut milloinkaan niin vapaa kuin nyt. Netissä jokainen voi kirjoittaa sanottavansa melkein minne tahansa. Ennen nettiaikaa lehtien yleisönosastoon valikoitiin kirjoitukset tiheällä seulalla, ja muualla julkaisukynnys oli vielä korkeammalla.

Nykyisin jokainen voi avata blogin, tai jos sanottavaa on vähemmän, niin lehtiuutisten kommenteissa ja avoimilla keskustelupalstoilla sana on vapaa. Sananvapauden kasvu on tuonut valtavan määrän uusia sanankäyttäjiä, ja kasvun mukana on tullut paljon myös väärinkäyttäjiä.

Sosiaalisessa mediassa voi omalla seinällä sanoa ihan mitä tahansa, ja monet sallivat omilla sivuillaan kaikenlaisen kommentoinnin. Jos joku ei salli, hänen väitetään rajoittavan sananvapautta. Minua tästä syytetään lähes päivittäin, joten kerrataanpa, mitä laki sanoo sananvapaudesta.

Sanavapaus ei oikeuta rikkomaan muiden perusoikeuksia.

Sananvapaus tarkoittaa perustuslain mukaan ennakkosensuurin kieltoa. Kuka tahansa saa sanoa ihan mitä tahansa kenenkään ennalta estämättä, mutta kukaan ei välttämättä saa tehdä sitä missä tahansa.

Sananvapaus ei tarkoita julkaisupakkoa. Lehdet valikoivat edelleen perinteisen yleisönosaston kirjoitukset, ja verkossa ilmestyvien lehtien kommenttipalstoja moderoidaan. Joskus tuntuu, että ei moderoida, mutta julkaisija on vastuussa lukijoiden kommenteista ihan samalla tavalla kuin niiden kirjoittajakin, joten moderointi on julkaisijan etu.

Tätä moderointia luullaan usein virheellisesti sananvapauden rajoittamiseksi. Erityisesti rajoittamisena pidetään lainsäädäntöä, josta moderointi johtuu. Laki sallii kaiken sanomisen ennalta estämättä, mutta rikoslaissa on säädetty seuraamuksia sananvapauden väärinkäytöstä.

Lähtökohtana on, että sanavapaus ei oikeuta rikkomaan muiden perusoikeuksia. Niinpä rangaistus seuraa muun muassa kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, rikokseen yllyttämisestä, laittomasta uhkauksesta ja kunnianloukkauksesta. Sanonta vapautta seuraavasta vastuusta pitää edelleen paikkansa.

Vihapuheen tarkoitus on kaventaa toisten sananvapautta.

Jotkut vaativat kriminalisointien poistamista rikoslaista ilmeisen tosissaan joko ymmärtämättömyyttään tai tietoisesti, seuraukset ymmärtäen. Se olisi sama asia kuin koulukiusaamisen, kaikenlaisen syrjinnän ja avoimen uhkailun laillistaminen. Sanat johtaisivat myös tekoihin, ja vastuu sanoista ja ennen pitkää myös teoista katoaisi.

Näin kävisi siinä tapauksessa, että yhteiskunta ja poliittiset voimasuhteet säilyisivät kutakuinkin ennallaan. Ne eivät kuitenkaan säilyisi, sillä vapauden ja vastuun toisistaan erottamista vaativat esittävät vaatimuksensa vain päästäkseen itse valtaan.

Vihapuheen tarkoitus on kaventaa toisten sananvapautta herättämällä pelkoa. Jos vihapuheen vapauttamista vaativat pääsevät valtaan, he jatkavat toisten sananvapauden ja kohta myös muiden vapauksien ja oikeuksien rajoittamista lainsäädäntöteitse. Sitten on enää yksi totuus, jota vastaan ei sana ole vapaa.

Sitä ennen sananvapautta rajoitetaan kohdistamalla ajojahdin kaltaisia toimia mediaan, tutkijoihin ja viranomaisiin. Maalittamisesta on tullut niin arkea, että parasta aikaa harkitaan toimia viranomaisten työrauhan turvaamiseksi.

Jos haluatte täydellistä sananvapautta ilman seuraamusten mahdollisuutta, niin muistakaa, että se vaihe ei kestäisi kauan.

Kolumnin kirjoittaja Sakari "Saku" Timonen on sosionomi ja oikeustieteen kandidaatti. Timosen Uuninpankkopoika-blogiin tästä.

Julkaistu: 30.7.2019