Apu

Selfien hinnalla hautaan – Mihin hävisi vaaran taju?


Vaaran taju on suojaava voima, joka tuntuu olevan monelta hukassa.
Kuvat A-lehtien kuva-arkisto

Kesäinen lauttamatka saaristossa. Pari-kolmevuotias tyttö kiipeilee kaiteella. Isä seisoo rauhallisena metrin päässä ja katselee merelle sekä kännykkäänsä. Kaiteen tangot ovat harvassa, pieni tyttö pystyy luiskahtamaan läpi milloin tahansa – ei mereen, mutta monen metrin pudotukseen alas autokannelle.

Seuraan tilannetta muutaman metrin päästä ja hermostoni pingottuu samalla, kun aivot laskevat: ehdinkö apuun sillä sekunninosalla, kun riski pudota lähenee sataa prosenttia?

Kaksosten emona olen tällaiseen riskiarviointiin hyvin harjaantunut. Pikkulasten emona tosin valtuuteni olivat aivan toista luokkaa kuin nyt sivustakatsojana: lautalla olisin estänyt omieni kiipeilyn jo ennen kuin lapset ehtivät keksiä koko ideaa. Nyt en voi muuta kuin katsoa ja valmistautua hätätilanteessa loikkaamaan, sillä kynnys puuttua toisen perheen lastenhoitoon on korkea.

Hetken kuluttua lapsi päättää lähteä toiseen paikkaan, ja isä lähtee perässä. Keskityn merimaisemiin ja ajattelen: ­mihin on kadonnut vaaran taju?

Satoja selfien ottajia kuollut

Vaaran taju on ymmärrys siitä, että jotakin pahaa voi ­tapahtua myös itselle. Ympäristössä on monenlaisia vaaranpaikkoja, ja ne uhkaavat nimenomaan sinua, minua ja meitä. Oma lapsi voi pudota. Onnettomuus tai tapaturma voi osua omalle kohdalle. Huono tai megahuono tuuri voi koskea juuri ihmistä itseään, ei vain jotakuta toista jossakin kaukana.

Vaaran taju ei ole turhaa arkailua. Se on suojaava voima, joka kannustaa olemaan sopivasti varuillaan ja toimimaan niin, että riskit eivät toteutuisi.

Vaaran taju on kadoksissa monelta muultakin kuin isältä saaristolautalla. Vuosittain maailmassa useat sadat ihmiset kuolevat ottaessaan selfietä. Ihmisiä putoaa parveke­kaiteilta, jyrkänteiltä ja huikaisevien kanjonimaisemien edustalta puhelin kädessä yllätykselliseen kuolemaan. Heitä kuolee, kun selfietä varten ohimolle huumorimielessä nostettu ase laukeaa, ja liikenteessä, kun selfien ottaminen vie kuljettajan huomiokyvyn ja sekunnin osassa auto ­törmää betonipylvääseen tai sinkoutuu sillalta alas.

Selfiekuolemia voi selittää sillä, että kuvan ottamiseen liittyvä keveys ja hienon hetken jakamisen tarve sumentavat vaaran tajun. Ihminen vain unohtaa, että vaikka puhelin tekee tunnelmasta hilpeän ja huolettoman, se ei suojaa uhkalta.

Vaaran tajua himmentävät myös elokuvat ja sarjat, joissa tapahtuu kaikkea hurjaa mutta kenellekään ei oikeasti käy mitenkään. Oikeita ihmisiä kuolee, kun he menevät vaarallisiin paikkoihin elokuvaelämysten innostamina.

Heinäkuussa Alaskassa nainen kuoli kahlatessan yli voimakkaasti virtaavaa Teklanika-jokea. Nainen oli matkalla hylätylle bussille, joka näkyy Erämaan armoille -elokuvassa. Elokuva oli tarina, virran voima oli totta.

Älä luota varoituskyltteihin, arvioi itse

Olen kääntynyt madeiralaisen rotkon reunalta takaisin, kun opaskirjaan merkitty kävelyreitti alkoi näyttää liian vaaralliselta. Reitille lähti brittipariskunta, jonka toinen osapuoli myöhemmin kuvaili kokemusta yksinkertaisesti karmivaksi: ”Olisimme voineet kuolla.”

Aivan, niin olisitte. Turismionnettomuuksista uutisoidaan jatkuvasti. Leppoisa lomatunnelma ja kauniit maisemat eivät suojaa ketään miltään.

Pohjoismaissa on totuttu siihen, että vaarallisessa paikassa on kaide, varoituskyltti tai pääsykielto. Amerikassa ­oikeudenkäyntejä pelkäävät tavaranvalmistajat kiinnittävät varoitustarroja suksiin, kerrossänkyihin ja pahvisiin kahvimukeihin: Varo! Sisältö voi olla kuumaa!

Kaikki touhotus voi saada ihmisen kuvittelemaan, että häntä suojellaan. Kaikkea vielä. Lapsesi ja oman putoamisesi voit estää vain sinä itse. ●

Julkaistu: 6.8.2019