
Apu katsoi keskiviikkona Teemu Selänteestä kertovat Sel8nne-dokumenttielokuvan. Tennispalatsissa järjestetyssä kutsuvierasensi-illassa riitti kutsuvieraita ennätykselliset kolme salillista. Teemun perheestä paikalle saapuivat kaksoiveli Paavo kahden poikansa kanssa sekä isä Ilmari Selänne Kirsi-puolison kanssa (kuvassa yllä). Selänteen Liisa-äitiä ei tilaisuudessa näkynyt. Vielä kesällä hän totesi Apu-lehdelle, että odottaa kovasti elokuvan ensi-iltaa.
Itse elokuvassa Liisa Selänne on äänessä. Hän kertoo kiekkotähden lapsuudesta tämän kolmen veljen kanssa. Liisa ja Selänteen Sirpa-vaimo myös erittelevät huippu-urheilun vaatimaa itsekkyyttä. Muutenkaan ohjaaja JP Siili ei pyri esittämään Selännettä moitteettomana kansallissankarina, vaan elokuvassa käydään läpi myös Selänteen elämän haasteellisimpia jaksoja: vanhemien avioeroa, rallikolaria ja loukkaantumisia. Myös huumeiden kanssa sekoillut isoveli Panu saa puheenvuoron. Kokonaisuudessaan elokuva piirtää kuvan inhimillisestä, mutta ehdottoman positiivisesta ja karismaattisesta kansallissankarista. Jotain jätetään myös kertomatta.
Tämä on ymmärrettävää, sillä Selänteestä piti tulla kirja nyt syksyllä. Julkaisua siirrettiin ensi syksyyn, sillä Teemu palasi pelaamaan Anaheimiin vielä yhden NHL-kauden. Jotain paljastuksia Selänne on saattanut jättää myös kirjaan. Kiinnostavaa esimerkiksi on, kommentoiko Selänne kirjassa 7 päivää-lehdessä esittetyä väitettä siitä, että Ilmari Selänne ei olisi hänen oikea isänsä.
Sel8nne elokuvateattereissa tänään kautta maan.